Viikonloppu värikuvina

Tällä kertaa teen vaan yksinkertaisen kuvapostauksen. Kävin viikonloppuna pienellä retkellä Divoka Sarkassa ja Petrinske Sadyssa katsomassa kirsikankukkia. Ei sen ihmeellisempää.

Onneksi olin hyvänä suomalaisena päivää etuajassa kirsikankukkaretkelläni (Facebook mainosti kirsikankukkia sunnuntaille), varmaan tänään osa on jo karissut ja toisekseen eilen oli paljon kivempi sää.

Petrinske Sadyn luona on pieni kukkula, jolla topottaa valheellinen Eiffel-torni. Torni on korkeampi kuin aito Eiffel, jos vuorikin lasketaan mukaan.

Divoka Sarkan maisemia. Divoka Sarka on suuri luonnonpuisto, joka ulottuu lentokentän liepeiltä aina tänne meidän Praha 6:n asti. Olisin siis voinut kävellä kotiin, jos olisin vaan tiennyt, mihin suuntaan lähteä.

Tällainen keltainen pensas kukkii nyt, mikä lienee, kertokaa te viisaammat.

Ja sitten kukkii nämä violetit ja valkoiset pikku kukat, en tiedä mitä nämä ovat. Sen lisäksi näin, kuinka porukka keräsi vihreitä lehtiä, jotka epäilyttävästi näyttivät kielon lehdiltä. Niitä lähti metsästä säkeittäin, mitä sitten lienevätkin, toivottavasti ei ainakaan kieloja ja jos ovatkin, niin toivottavasti ei ainakaan keittöhommiin.

Luiseva viikonloppu

Älkää peljästykö, kyseessä ei ole uuden superdietin kuvaus, vaan päiväreissu naapurikaupunkiin. Olen miettinyt Kutna Horassa käyntiä koko sen ajan, kun olen ollut Prahassa. Kutna Hora on kaupunki noin tunnin junamatkan päässä Prahasta, ja Kutna Horan vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kaupungissa on mahtavia katedraaleja ja eniten markkinoitu nähtävyys Sedlecin luukirkko. 

Pyhän Barbaran katedraali, joka rakennettiin näyttämään kaupungin vaurautta

Päätin osallistua opastetulle kierrokselle, jonka löysin Meet up-ryhmästä. Tuntuu, että kun matkailen omatoimisesti, en koskaan näe kaikkia tärkeimpiä nähtävyyksiä koska en edes tiedä, mitä lähtisin etsimään, ja jos tiedänkin, niin sitten kuitenkin eksyn matkalla. Opastetulla kierroksella ei ole sitä vaaraa, ja näkee varmasti kaiken tärkeän kaupungista, ei tarvitse murehtia junalippujen ostamista, eikä kulutttaa tuntia sen miettimiseen, missä syö lounaan. Paljon mahdollisesti lähden toistekin opastetulle kierrokselle Tsekeissä. Mutta joka tapauksessa takaisin Kutna Horaan.

Kaupunkinäkymää

Kaupunki perustettiin aikanaan hopeakaivoksen ympärille, ja se oli jopa niin rikas ja menestyvä, että kilpaili pääkaupungin roolista. Kaupungin varallisuus alkoi kuitenkin vähetä, kun hopeakaivoisten tuotanto ehtyi ja siitä se on pikku hiljaa taantunut tavalliseksi kaupungiksi, jonka suurimpia työnantajia on tupakkatehdas ja oletettavasti turismi.

Pyhän Barbaran ja Neitsyt Marian katedraalit ovat hienoja ja vaikuttavia, mutta luukirkko on varmaan kohde, jonka takia turistit etupäässä kiinnostuvat Kutna Horasta. Luukirkko on kooltaan melko pieni katolinen kappeli, jota ympäröi hautausmaa. Hautausmaalle on aikanaan haudattu niin ruton uhreja kuin sodissa kaatuneitakin. Kun kappelia alettiin rakentaa, hautausmaalta kaivautui esiin joukkohautoihin työnnettyjen ihmisten luita. 

Kulta, haluan luisen kattokruunun olohuoneeseemme..

Okei, tähän asti tarinamme etenee ihan normaalisti, sillä kaikkihan tietävät, että rakennustyömaat joskus sattuu entisen hautausmaan paikalle. Mutta tämän jälkeen tapahtumissa on uniikki käänne, sillä joku keksii, että nämä luut, jotka epähuomiossa ponnahtivat taas maan päälle, olisivat loistavaa rakennusainesta kappeliin. Sen varjolla, että kappelista tuli sotien ja ruton uhrien viimeinen muistopaikka ja leposija, vainajien luista askarreltiin massiivisia maanvyörymän oloisia luuvuoria, kattokruunuja ja muita koristeita. Kappeli on järkyttävä, ällöttävä, outo, uniikki, kiinnostava, epämiellyttävä, mitä muuta. Ehkä juuri sen takia se kiinnostaa ihmisiä.  Paikassa on aistittavissa mielestäni pieni mustan huumorin pilkahdus. Lisäksi, jos oma työsi tuntuu epämiellyttävältä, ajattele sitä munkkiressukkaa, jonka tehtävä oli järjestellä luut kauniisti paikalleen. 

Luuvyörymä 

Kaupungissa oli lauantaina myös pieni ruokafestari, jossa kävimme syömässä lounasta ja sitten käveltiin lähiympäristössä painattelemassa ruokaa. Tsekeissä on jo aika keväinen sää, välillä tarkeni t-paidassa ja päivä oli mukava, yksi parhaimmista päivistä tässä maassa koko aikana. Joten suosittelen, jos matka käy Tsekkeihin, kannattaa ottaa Kutna Hora listalle. Taivaan kiitos maailmassa ei vissiin ole toista vastaavaa luukirkkoa. Ehkä tässä tarinassa on myös toivoa siitä, että elämä kuoleman jälkeen ei välttämättä käykään tylsäksi, sillä koskaan ei tiedä, milloin haalenneet luut kaivetaan kuopastaan ja niistä värkätään kastemaljoja. Ei Egyptin muumiotkaan varmaan koskaan ajatelleet, että monta tuhatta vuotta myöhemmin ne lähtisivät seikkailemaan maailmalle. Niitä on nyt täällä Prahassa, menen varmaan katsomaan niitäkin. 

Millaista on Tsekeissä

Muistin tässä eräänä päivänä, että onhan mulla tää blogi jonne pitäis vissiin joskus jotain kirjoittaa, mutta kuulkaa, kun elämä täällä on nin pitkäveteistä, ettei tahdo millään keksiä mitään kerrottavaa, ilman että tästä tulee totaalinen satukirja. Kaiken lisäksi nyt on talvi ja on koko ajan kylmä ja haluan vain juoda kuumia juomia ja kyhjöttää viltin alla tekemättä mitään. Motivaation löytäminen on vaikeaa, ja aurinkokin on varmaan sammunut, kun ei sitä koskaan näe. En ollenkaan muistanut, että talvi on näin pitkä ja masentava, vuodenaika, josta ei keksi mitään hyvää sanottavaa, vaikka kuinka yrittää. Päätin tänään siitä huolimatta tarttua tuumasta toimeen ja kertoilla jotain kuulumisia kahvikupposen äärellä.

TV-torni, jota ei suunniteltu estettiikkaa silmällä pitäen

Talvi sikseen, ajattelin kertoilla hieman siitä, millaista elämä on Prahassa. Asia, joka on yllättänyt, on se, että oikeastaan täällä pärjää ihan mukavasti englannilla. Turismia on paljon, ja etenkin ravinteleissa ja kahviloissa henkilökunta puhuu hyvää englantia. Ja jos ei puhu, ehkä joku ystävällinen paikallinen auttaa. Kerran, kun olin lähi-Albertissa ostoksilla, jäin kassalle jumiin. Firman lounassetelit on ladattuna omalle kortilleen, ja kortti on niin fiksu, että se tietää, jos yritän ostaa jotain, mikä ei ole ruokaa. Yritin siis ostaa jotain, mikä ei ollut ruokaa, ja yleensä kassa ilmoittaa, että osa maksusta hylättiin, jolloin tosi sujuvalla tsekilläni sanon "toisella kortilla" ja maksan loput oikealla pankkikortilla. Tämä kassavastaava kuitenkin aloitti todella pitkän tarinan aiheesta, joka olisi voinut vaikka olla hänen oma elämänsä, ja josta en ymmärtänyt yhtään mitään. Yritin hokea "toisella kortilla", mutta asialle ei tapahtunut mitään, ennen kuin jonossa takanani ollut tyyppi alkoi kääntämään. Hän sitten siinä selvitti, että ensimmäinen korttini oli tosiaankin vaan ruokaa varten ja että halusin maksaa loput oikealla rahalla. Avuliaat ihmiset on parhaita.

Kun olin muuttamassa nykyiseen asuntooni kahden matkalaukun kanssa, jäin jumiin metron ovien väliin, toinen laukku oli metrossa, toinen laiturilla ja metron ovet purivat minua minkä kerkesivät. Pari kanssamatkustajaa väänsi ovet auki ja kiskoivat minut laukkuineni sisään, surkuttelivat vielä surkeaa kohtaloani joutua metron hampaisiin. Ihmiset on varsin sympaattisia.

Metronomi, Prahan oudoin nähtävyys

Viime aikoina oon pohdiskellut kaikenlaisia asioita ja miettinyt, mitä haluaisin tehdä ja millaista on hyvä elämä. Mietin, olenko enemmän kaupunki- vai maaseutuihminen. Ehkä kuitenkin enemmän kaupunki-ihminen, koska kaupungissa vaan on enemmän mahdollisuuksia harrastaa, tehdä, nähdä ja kokea. Ilmoittauduin keramiikkatunneille, ja on aika varmaa, että pienemmällä paikkakunnalla en olisi löytänyt englantia puhuvaa keramiikkakoulua. Sama juttu espanjan kurssini kanssa. Mutta yksi asia kaupungeissa on ihan helvetistä, ja se on se, että joka paikkaan on aina saatanallinen jono. Lähikaupaussa on melkein aina jono, ja ahtaiden hyllyjen välissä tungeksii liikaa ihmisiä. Vaatekaupassa saman mekon helmassa on kiinni viisi muutakin potentiaalista ostajaa. Asuminen tuskallisen kallista ja muutenkin elinkustannukset on kalliimmat kuin maalla. Joka paikkaan on pitkä matka, mutta niin on kyllä maallakin. Toisinaan kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, ja suunnittelen muuttavani vaikka viininviljelijäksi Espanjaan. Ainahan sitä haaveilla saa.

Kaupunkien iloja- taidegalleriat, museot sun muut kulttuurijutut

Loppuun sokerina pohjalla pari asiaa, jotka minua suuresti ahdistaa Tsekeissä. Toinen on paikallinen liikenne, joka on mielestäni varsin aggressiivista. Taajamassakin kuuluu ajaa sata lasissa ja jalankulkijoista "ei pidetä". Suojatie on sana, jolla ei ole kovin tärkeää merkitystä. Pelottaa! Toinen asia, josta en pidä täällä on se, että ravintolassakin saataa nähdä jonkun asiakkaan koiran pöydän alla. EI. Olkoon vaikka kuinka ihmisen paras ystävä, niin nelijalkaiset kaverit saisi kyllä odottaa ulkona. Ajatus vaan on jotenkin ällöttävä. Haluan syödä ruokaani ilman eläinystäviemme läsnäoloa. Sama muuten ostareiden ja muidenkin suhteen. Miksi ihmeessä koiran pitää päästä H&M:lle, ei se sieltä mitään osta kuitenkaan.

Tsekkiläinen joulu

Joulu tulee kuulkaas. Itse olen jo suurimman osan lahjoista ostanut ja paketoinut, ja oma suomalainen jouludilemmani on siinä, että joudun kun joudunkin ostamaan laukun lennolle Helsinkiin, koska joululahjat ei mahdu käsimatkatavaroihin. Tai joo, mahtuu kai ne, mutta sitten ei mahdu muuta. Ei lompakko, ei passi, ei puhelin. Hou hou hou kaupallista joulua kaikille, ottaiskohan pukki kyytiinsä rekeen nuo lahjat.

Mutta niin, tsekkiläisestä joulusta aattelin vähän kertoilla, koska siihen liittyy muutama mielestäni eksoottinen piirre. Ensimmäinen eksoottinen piirre on pyhän Nikolaoksen päivän (6. joulukuuta) juhliminen, joka on yleinen perinne Tsekin lisäksi myös esimerkiksi Unkarissa. (Itse asiassa Nikolaos on hahmo joulupukin takana, mutta ainakin itselleni tämä tieto tuli jos ei nyt ihan uutena niin ainakin uuden veroisena, en tuota enää muistanut.)

Tsekeissä pyhän Nikolaoksen juhla eli Mikuláš on 5. päivä joulukuuta, eli varsinaisen Nikolaoksen päivän aattona. Illalla täällä meidänkin kadulla esiintyi erikoinen trio, pyhä Nikolaos mukanaan enkeli ja demoni. Tarkoitus on tiedustella, ovatko alueen tenavat tajunneet olla ihmisiksi vuoden aikana. Kiltit penskat saa karkkia, mutta ilkeille riiviöille on varattu karmaiseva kohtalo. Demoni nimittäin laittaa ne selässään roikkuvaan juuttisäkkiin ja kantaa mennessään helvettiin. Itse kyllä epäilen tätä, sillä ainakin naapurin rääkyvä paskapentu kuuluu vieläkin olevan täällä. Jos olisin tämän tiennyt olisin kyllä tarjoutunut saatanan kätyriksi ja vaikka omassa Ikean pussissani kantanut kersan helvettiin...

Toinen erikoisuus on se, että joulupukki ei ole mitenkään erikoisessa asemassa täällä. Tsekeissä ajatellaan yleisesti, että joululahjat tuo Jeesus-vauva, eikä mikään lihava Korvatunturilla asuva vanha ukko. Itse mielestäni tämä on erikoinen asia jo senkin takia, että joulukauden ulkopuolella joka tuutista kuulee, että Tsekkin on yksi koko Euroopan ja varmaan koko maailmankin ateistisimmista valtioista. Joka kulmalla on kirkko, mutta ilmeisesti ne on suurimmaksi osaksi tyhjillään. Kuten eräs artikkeli asian kiteytti, perinteisillä Abrahamilaisilla uskonnoilla ei ole paljon jalansijaa Tsekin uskontomarkkinoilla. Mutta tästä huolimatta Jeesus muistaa Tsekkejä jouluna. Kyllä.

Porukkaa on kun Moskovan metrossa

Joulumarkkina-aika on muuten parhaimmillaan juuri nyt. Joka ikisellä aukiolla on joulumarkkinat, paitsi tässä meidän aukiolla. Jotain valoja ovat sentään yrittäneet viritellä. Kävin perjantaina katsastamassa Vanhan Kaupungin joulumarkkinat, ja olihan siellä vaikka mitä krääsää ja glögin tapaista kuumaa viiniä, joten olen tuhonnut jo litratolkulla maltillisesti maistanut pari kertaa. Prahan joulumarkkinat on Euroopassa hyvin tunnettuja, ja Suomikin oli äänestä päätellen hyvin edustettuna markkinoilla ja ostoskeskuksissa myös. Jos jonakin vuonna tekee mieli tehdä pieni reissu ennen joulua, niin suosittelen kyllä suuntaamaan Prahaan. Täällä panostetaan markkinoihin tosissaan. Ikävänä puolena joulumarkkinoiden suuressa suosiossa on se, että markkinatavaran hinnat on nousseet esimerkiksi edellä mainitun kuuman viinin osalta 20% viime vuodesta.

Tyypillinen jouluruoka täällä on tsekkiläisen tietolähteeni mukaan joko karppi tai leivitetty pihvi ja perunasalaatti. Keksejä pitää olla ainakin seitsemää sorttia. Joulukoristeita on joka lähtöön, mutta jokunen viikko sitten kauppoihin ilmestyi kullalla ja hopealla maalattuja mistelinoksia, jollaisen itsekin ostin, koska se oli mielestäni oikein komea. Mistelinoksa on ainakin tarjonnasta päätellen suosittu joulukoriste. Nyt pitää vaan enää löytää vaasi oksalleni..

Iltpäiväkahvit Starbucksilla- mistelinoksa tuolla taustalla

Viime nuottina vielä mainittakoon, että kävin Prahan International Women's Associationin joulumarkkinoilla ja menin ostamaan arpoja. Voitin viinipullon ja myöskin korillisen viiniä ja kirjoja, jotka minun kylläkin pitää keretä joku päivä hakea järjestön toimistosta. Siinähän sitä on ajankulua joksikin aikaa, mikäli kirjat on englanniksi.

Ruoka-aika Tsekeissä

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen täällä ollessani kokeillut vain yhtä tsekkiläistä ruokalajia, paistettua juustoa. Paistettu juusto on juuri sitä, miltä se kuulostaakin, kananmunilla, jauhoilla ja leivänmurusilla kuorrutettua juustoa, joka on paistettu. Yleensä kylkiäisenä tulee joko keitettyjä perunoita taikka ranskalaisia perunoita. Juusto on kyllä tosi maistuvaa, mutta kuvittele, miltä olo tuntuu, kun on ahtanut napaansa paketillisen edamia. Aika pöhöttyneeltä ja laiskanpulskealta, koska ruuansulatuselimistö kiljuu kivusta kaiken sen tyydyttyneen rasvan jälkeen. Muistelisin, että kotitalouden tunnilla oli joskus puhe siitä, että juuston saantisuositus on 3 siivua pävässä, ja ne siivut on sellaisia ohuuita, joita juustohöylällä tulee. En uskalla edes alkaa laskeskelemaan kuinka monta kertaa kolme siivua menisi näihin paistetun juuston möhkäleisiin. Lienee parasta, etten seuraavan vuoden aikana syö paistettua juustoa toistamiseen, jotta kropalla on aikaa polttaa kaikki lisärasva, joka juustoista irtosi. Rasvan lisäksi lisukkeet ovat asia, jota paistetussa juustossa kammoksun. Ei mitään tuoretta, ei mitään vihreää. Eikö lisukkeena voisi olla salaattia, että annos edes vaikuttaisi vähemmän verisuonia tukkivalta?

Pari ruohosipulinsilppua ei salaattia tee

En ole kauhean innostunut tsekkiläisestä ruuasta, koska liha ja perunat näyttelevät siinä pääroolia, aivan niin kuin suomalaisessakin ruuassa. Toisekseen syön etupäässä kasvisruokaa, ja vaikka satunnainen liha-ateria meneekin, se on yleensä joko äidin kokkaamaa kotiruokaa, pihvi, tai kimchi-pataa, jota ikävöin Koreasta. Todennäköisesti Prahassa on ravintoloita, joissa tarjoillaan kasvisversioita tyypillisistä tsekkiruuista, ja ehkäpä joku päivä käynkin niitä kokeilemassa, mutta tällä hetkellä mielenkiinnon ovat vieneet Prahan lukuisat etniset keittiöt. Joten puhutaan ulkona syömisestä yleisesti. Kuten mainitsin, kimchi-pata on yksi parhaista korealaisista ruuista ikinä, ja vaikka se onkin niin tulista, että itkettää, se on myös täydellistä lohturuokaa. Prahassa on korealaisia ravintoloita, joten kimchi-padan saanti on varmistettu.

Korealaisen ruuan perusväri on chilinpunainen

Vielä iloisempi asia on se, että Prahassa on paljon vietnamilaisia, jotka ovat asettuneet tänne asumaan, ja missä on vietnamilaisia, siellä on hyvää ruokaa ja kahvia. Namesti Mirun lähellä on tosi kiva vietnamilainen ravintola, jossa käyn, jos satun siellä päin liikkuman ruoka-aikaan. Sieltä saa loistavaa paistettua riisiä ja pho-keittoa.

Paistettua riisiä

Jälkiruuat on melko lailla samanlaisia kuin muuallakin Euroopassa, kakkuja ja torttuja. Kaupungilla on tarjolla tsekkiläistä erikoisuutta, jonka nimi on trdelnik (pieni vinkki sanahirviön ääntämiseen on laittaa heikosti kuuluva a t:n ja r:n väliin, tardelnik) ja vaikka sitä kovasti tyyppillisenä tsekkiherkkuna kaupataan, eräiden tietolähteiden mukaan se on alunperin unkarilainen. Trdelnik on eräänlaista tikkupullaa, joka paistetaan kepin ympärillä grillissä. Se oli kyllä ihan kelvollista pullaa, mutta siitä huolimatta se on vaan pullaa. Tyypillisten lihamössöjen ja unkarista lainatun pullan lisäksi Tsekeissä voi ahtaa kupunsa täyteen myös ruokia, joita kutsun "yleiseurooppalaisiksi", koska niihin samoihin annoksiin olen törmännyt joka puolella Eurooppaa, missä olen käynyt. Täytettyjä voileipiä, kasvissosekeittoja, pastaa, pitsaa, salaatteja.. Jos ei olo tunnu seikkailumieliseltä ruuan suhteen, niin ei hätää, kyllä täällä saa silti mahansa täyteen.

Trdelnik-koju. Trdelnikin voi täyttää vaikka jäätelöllä. 

Praha on hyvä paikka ruuan suhteen. On intialaisia ravintoloita, vietnamilaisia ravintoloita, thaimaalaisia, kiinalaisia, meksikolaisia, ihan mitä vaan. Lähellä asuntoani on indonesialainen ravintola, johon toivottavasti lähitulevaisuudessa tutustun lähemmin. Hinnan suhteen ulkona syöminen on suomalaisittain halpaa. Hyvän aterian ja juoman saa kympillä tai vähemmälläkin, riippuen siitä, missä päin kaupunkia on ja minkä tasoinen ravintola on. Turrepaikat on kalliimpia. Vesi tai alkoholiton juoma saattaa olla olutta kalliimpaa, joten kannattaa harjoitella kaljan juontia ennen tänne tuloa. Ja iloisia uutisia teille, jotka tykkäätte viineistä: lasin talon viiniä voi saada 20-30 kruunulla, mikä käsittääkseni on jossain euron hujakoilla. Lompakossa kannattaa olla varalla käteistä rahaa, sillä vaikka paikka näyttäisi kukoistavalta ja modernilta, maksupolitiikan suhteen saatetaan olla perinteisiä, eikä kortti kelpaakaan.

Yksi pikku juttu Tsekin ulkonasyöntikulttuurissa ärsyttää minua, nimittäin tippaaminen. Täällä on tarkoitus tipata tarjoilijoita. Syy miksi en pidä tavasta ei liity rahaan, sillä jos aterian hinta on noin 200-300 kruunua, 10% tippi on 20-30 kruunua, mikä ei ole juuri mitään. Mutta kun tippaaminen on niin saakelin kiusallista. Suurimman osan elämästäni olen asunut maassa, jossa tipin jättäminen ei ole yleinen tapa (koska jos Suomessa syö ulkona, niin laskun nähdessään tietää kyllä maksavansa ihan tarpeeksi), joten en yksinkertaisesti vaan osaa tipata. Millaisissa paikoissa tippiä odotetaan? Ei kai sentään Starbuckissa..? Miten tipataan kohteliaasti? Mikä on oikea hetki, jätetäänkö raha vaan pöydälle, entä jos maksaa kortilla, pitääkö sanoa, että pyöristää hintaa ylöspäin? Entä jos ruoka maksaa 199 kruunua ja aikoo maksaa 200 kruunun setelillä, pitääkö sitten lisätä parin kympin kolikko? Helpointa on, jos tarjoilija vaan kysyy, laitetaanko tippiä maksun lisäksi ja sitten voi sanoa, että voi lisätä sen 10%. Ihan kamalaa. Yritän kyllä, mutta välillä tapaan tottumattomana myös unohdan, että täällä odotetaan tippiä. Anteeksi. Saataa hyvinkin olla, että koska olen kykenevä näkemään ongelmia sielläkin, missä ei niitä ole, olen tehnyt tästä aiheesta ehdottomasti liian monimutkaisen prosessin omassa mielessäni. Auttakaa minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja kertokaa, miten jätetään tippiä!

Brunssi

Jos jätetään tippaamisen kiusallisuus sivuun, vastustan tapaa periaatteellisista syistä. Ensinnäkin mielestäni tapa on loukkaava, se laittaa minut sinun yläpuolelle ja pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa tarjoiluhenkilökunnan loppupalkka riippuu asiakkaiden armeliaisuudesta. Me kaikki kulutamme liikaa aikaa töissä. Minä. Sinä. Henkilö, joka istuu vieressäni metrossa aamulla. Ainakin kompensaatio vapaa-ajan menetyksestä pitäisi olla sillä tasolla, että työntekijä voi olla varma sen riittävän kelvolliseen elämään. Jos tippaamalla tuetaan rakennetta, joka mahdollistaa työntekijöiden riistämisen maksamalla polkupalkkaa ja olettamalla, että asiakas maksaa loput, niin eikö moisesta tavasta pitäisi luopua hetimiten? Miten niin se on asiakkaan vastuulla pitää huolta, että henkilökunta saa kunnon palkkaa? Anteeksi tämä ideologinen saarna, mutta olin haistavinani epäoikeudenmukaisuuden katkeran tuoksun ja hiillyin siitä. Onhan se nimittäin niin, että suurin syntinen kaikista on se, joka näkee epäoikeudenmukaisuutta, mutta ei puutu siihen. Nyt pitääkin lopettaa kirjoittaminen, sain kutsumuksen liittyä ammattiliittoon tai johonkin muuhun vastaavaan aktivistiliikkeeseen, joka ajaa työntekijöiden oikeuksia.

Kasvissosekeittoa

Haaste 10- suunnittele matkaa

Matkustaminen on kivaa, mutta täytyy tunnustaa, etten ole koskaan suuremmin nauttinut matkojen suunnittelusta. Ehkä en ole kauhean suunnitelmallinen, ehkä ahdistaa käyttää niin paljon rahaa kerralla ja ehkä vaikka mitä muuta, mutta joka tapauksessa lykkään matkojen suunnittelun aina viime tippaan ja yleensä maksan enemmän, koska en ollut liikkeellä oikeaan aikaan. Loppuvuodelle olen itse asiassa suunnitellut kaksikin lomaa, koska joulun päiviä on niin paljon, että ehdin parin vuoden tauon jälkeen jouluksi kotiin.

Ensimmäinen lomani alkaa ensi viikolla ja parin ylityöllistetyn viikon jälkeen on kaikkien asianosaisten kannalta varmaan parasta, että menen lomalle. Voin hetkeksi heittää pois organisaatiomarttyyrin roolini ja lakata murehtimasta asioiden ja juttujen eräpäiviä. Olen lomalla kokonaisen viikon, ja mietin, mitä haluaisin tehdä tuon viikon aikana. Loma ei oikein tunnu lomalta, jos on vaan samoissa kuvioissa kuin arkenakin. Pitää päästä pois Prahasta, tehdä jotain uutta, nähdä jokin uusi paikka. Pitkällisen jahkailun jälkeen varasin lennot Madridiin. Irlannin-aikainen kämppikseni asuu Madridissa ja tulen samalla tavanneeksi hänetkin.

Lentolippua varatessa muistin taas sen ikävän tosiasian, että jos haluaa matkustaa matkatavaran kanssa, matkatavara maksaa lähes saman verran kuin omakin lippu. Siis mitä vittua? Vastikaan Hesarissa oli artikkeli siitä, miten Finnair aikoo punnita vapaaehtoisia lentmatkustajia, jotta voivat arvioida käsimatkatavaran ja matkustajan todellisen painon. Artikkelissa oli viite suomalaisten keskipainoihin, ja koska olen about 10 kg kevyempi kuin keskiverto suomalainen, olisi mielestäni täysin asiallista, että ainakin tämän määrän saisin mukaan ilmaiseksi, kun kerran läskini eivät vie sitä kapasiteettia. On kai se alettava syömään mäkkärillä saakeli, kun näin syrjitään rasvavarantojen perusteella. Niin. Siis varasin joululennon Finnairilta ja nyt on nekin menneet halpalento-linjalle, matkatavara ei sisälly hintaan. Herneet nenään...

Jos näiden kahden reissun jälkeen vielä on balanssia tilillä ennen uutta vuotta, saatan mennä uuden vuoden viikonlopuksi jonnekin vaikka täällä Tsekeissä taikka sitten Itävaltaan. Mutta sen näkee sitten. Viikonloppu Wienissä kuulostaa kyllä ihan kivalta.

Haaste 9- käy tsekkiläisellä jumppatunnilla

Lapsena inhosin kaikkea liikuntaa. Olin koulun liikuntatuntien ongelmatapaus, jonka persettä mitkään käskyt eivät saaneet siirtymään pelikentälle. Istuin salin seinustalla ja murjotin. Vihasin sählyä, vihasin pesäpalloa ja erityisesti vihasin kaikkea talviurheilua. Jatkoin liikuntaa vihaavaa elämäntyyliäni pitkälle yli 20 ikävuoden, kunnes menin Etelä-Koreaan toisen kerran vuonna 2013. Tein työharjoitteluani suurlähetystössä, ja työpäiväni koostuin lähinä koneella työskentelystä. Iltaisin kroppaparka oli jumissa ja joka paikkaa särki. 

Vihasin liikuntaa, OK, mutta sitten satuin kulkemaan pilates-jooga-studion ohi, ja muutaman päivän harkinnan jälkeen ostin kausipassin salille. Aloin käydä säännöllisesti pilateksessa ja vatsatanssissa. Aika nopeasti jätin tanssimisen pois, koska en vaan pysty liikuttamaan käsiä ja jalkoja samaan aikaan tietyn rytmin mukaan. Mutta pilates ja sen myötä jooga jäivät mukaan reissulta. Minua ei edes häirinnyt se, että tunnit olivat koreaksi. Opettaja kävi välillä ohjeistamassa englanniksi, ja ymmärsin koreaa tarpeeksi tajutakseni, pitikö liikuttaa käsiä vai jalkoja, mihin suuntaan, ja pitikö hengittää sisään vai ulos. Mitä muuta sitä tarvitseekaan tajuta. 

Palasin Koreasta Suomeen, ja tein joogaa lähinnä kotona, sitten lähdin Puolaan töihin. Firma maksoi multisport-kortin, jolla pääsi lähes jokaiselle kuntosalille, minne keksikin haluta. Kävin ohjatuilla jumppatunneilla ja salilla kielimuurista välittämättä. Sen jälkeen, kun viimeinkin löysin itselleni sopivia liikuntamuotoja, kroppa on voinut paremmin. Joogaa aloittaessa saattaa tuntua siltä, että on notkea kuin näkkileipä, mutta liikkuvuus paranee aika äkkiä. Kokeile vaikka! 

Vain Australiassa asuessa en harrastanut mitään liikuntaa, paitsi juoksua sen lyhyen ajan, kun asuin Cairnsissä. Fyysisesti väsyttävän työn jälkeen ei tehnyt mieli salille. Mutta Australian suurin etu oli se, että sää oli lähes koko ajan hyvä, joten saattoi käydä ulkona liikkumassa, jos jaksoi. Samaa ei voi sanoa monesta muusta paikasta. (Kyllä, en ulkoile talvella. EN. Talvi on ihan turha ja kylmä.)

Eräässä edellisessä työpaikassa kirjoitin kerran seinälle "istuminen tappaa". (Huomio: kyseessä oli innovaatioseinä, jolle voi kirjoittaa ja tekstin voi pyyhkiä pois.) Olin lukenut artikkelin siitä, kuinka istumatyö on nykyajan tupakointi. Tupakointi on kuulemma vähentynyt, mutta toimistotyöntekijöiden terveys pettää, kun joutuu kyhjöttämään ruutua tuijottaen 8 tuntia päivässä. Istumatyön piikkiin on laitettu esimerkiksi kohonnut diabetes- ja sydänkohtausriski sekä ylipaino ja kaikenlaista muuta. Pessimistisimmät tutkijat myös tietävät kertoa, ettei aamulenkillä tai työpäivän jälkeisellä kuntosalisuorituksella voi täysin nollata istumisen haittoja.

Tästä huolimatta olin iloinen, kun haastelistallani oli käsky mennä jumppatunnille. Teen joogaa kotona lähes joka päivä, mutta ilman oikeaa ohjausta voi hyvinkin olla, että teen väärin. Sitä paitsi olisi ihan kiva mennä pitkästä aikaa oikeasti ohjatulle tunnille. Varasin kolme tuntia Karma Yoga-studiolta hintaan 99 korunaa kappale. Viime torstaina miniloman alkamisen kunniaksi kävin ensimmäisellä tunnilla, vinyasa flow-joogassa. Tunti vedettiin englanniksi, koska suurin osa osallistujista oli ei-paikallisia. 

Vinyasa flow oli tosi mahtava. Yleensä kotona valitsen melko rauhallisia videoita, jotka ovat hidastempoisia ja meditatiivisia. Oli kiva kokeilla vaihteeksi menevämpää joogaa, jossa tuli hiki pintaan. Tänään menen power joogaa, jonka jälkeen jalat todennäköisesti tärisee niin pahasti, etten jaksa edes metrolle kävellä. 

Lomani jälkeen yritän raahata persoonani kuntosalille. Pieni pyrähdys juoksumatolla ei varmaankaan pelasta täysin istumisen haitoilta, mutta onhan se parempi kuin ei mitään. 

Haaste 2- käy treffeillä

Inhosin haastetta numero kaksi alusta alkaen. En halua käydä treffeillä, koska se on ihan täyttä ajan haaskausta, ja vapaa-aikaa on tosi vähän muutenkin. Harkitsen aloittavani deittailun sitten, kun taas haluan kuulla kommentteja kuten "sinulla on ruma paita" tai "olisi parempaakin tekemistä kun olla täällä". Näkisin asian niin, että kritisoin itseäni jo valmiiksi ihan tarpeeksi (OK, täällä blogissa ei välttämättä aina siltä kuulosta..) ja sen lisäksi olen omassa henkilökohtaisessa elämässäni ainoa, jolla on siihen oikeus. Kellekään muulle ei, ihan viimeisenä jollekin hyvänpäiväntutulle, kuulu se, millaiset vaatteet minulla on tai millaisia päätöksiä elämässäni teen. (Trauma, trauma..)

Kaiken rehellisyyden nimissä pitää toki sanoa, etten joka tapauksessa olisi mitenkään erityisen kiva treffiseuralainen. Herneet tuppaa menemään nenään vähän kaikesta, ja mielenkiinto esittää hauskaa ja mukavaa on nollassa. Joten kumpikin osapuoli voittaa, kun vaan ei mene niille helvetin treffeille.

Olin siis ennakkoluuloinen haastetta kohtaan, kunnes haasteen antaja ehdotti, että taivuttaisin sääntöjä hieman. Voihan sitä treffata ihan jonkun kaverin vaikka. En mennyt "oikeille" treffeille, vaan  lähdin istumaan iltaa amkista tuntemani ystävän kanssa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että naispuolisen ystävän. Seuraan liittyi vielä hänen ystävänsä, ja kolmistaan siinä siemailimme olutta ja juttelimme elämästä. Paikka oli kattoterassi, ja auringonlaskun aikaan siellä oli upeaa. Praha on tosi kaunis kaupunki.

Oluen nauttimisen jälkeen alkoi tehdä mieli illallista, ja päädyimme lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan pizzalle. Vertailtiin kokemuksia työelämästä Tsekeissä, eikä ollut ollenkaan vaikeaa keksiä puheenaiheita. Kukaan ei pilannut hyvää tuultani, ja ilta oli tosi mukava.

Enkä aio jatkossakaan mennä treffeille. Pysy erossa miehistä, pysy onnellisena.

Haaste numero 7- kirjoita kirje jollekin

Aloitin helpoimmasta haasteesta, kirjeen kirjoittamisesta. Penskana minulla oli useita kirjekavereita. Olin aina joko kirjoittamassa kirjettä jollekin tai odottamassa kirjettä joltakin. 20 vuotta sitten kirjeenvaihto oli tavallinen lasten harrastus. Sitten tuli tekstiviestit sun muut, joiden avulla voi pitää yhteyttä reaaliajassa. Ainakin minä unohdin, miten kirjoitetaan kirje, johon ei ole luvassa vastausta heti. Mitä kirjoittaisin oikeaan kirjeeseen? Millainen uutinen ei vanhene sinä aikana, kun kirje matkaa aiottuun postilaatikkoon? On kuitenkin mahdollista, että höpöttelen kirjeen vastaanottajan kanssa Facebookissa tai whats appissa.

Kirjoitin kirjeen kummitytölleni Suomeen. Hän oli yrittänyt lähettää minulle piirustuksen postissa, mutta kirje oli palautunut lähettäjälle. Minulla oli kotona kaikki kirjeen kirjoittamiseen tarvittavat tavarat, kirjepaperia ja kirjekuoria, jotka ostin Japanista vuonna 2009. Pakkauksessa ei ollut kauehan monta arkkia, ehkä 8 ja vieläkin on 2 jäljellä, kun en tiedä mitä niihin kirjoittaisin ja kelle laittaisin. Kuten sanoin, nykyään odotan välitöntä vastausta.

Kirjeen juonen keksiminen oli aika haastavaa, ja jouduin pureskelemaan kynää jonkin aikaa yrittäen keksiä aiheen, mikä kiinnostaisi 11-vuotiasta tyttöä. Kirjeestä tuli suhteellisen lyhyt, mutta jatushan on tärkein. Kun olin saanut ideani vuodatettua paperille, päätin mennä heti kokeilemaan onneani sen postituksen suhteen. Asiahan on niin, että pöydälläni on jo useamman viikon ajan pyörinyt postikortteja, jotka kirjoitin kotiin. Joka aamu kortit tuntuivat tuijottavan minua syyttävästi. "Etkö tänäänkään aio viedä meitä postiin, hei?"

Syy tämän yksinkertaisen tehtävän lykkäämiseen oli puhdas laiskuus. En millään viitsinyt googlettaa, missä olisi postitoimisto, joka olisi auki vielä viiden jälkeen, niin että voisin ostaa postimerkkejä. Yllätykseni oli suuri, kun Google tiesi kertoa, että yleensä postikortteja myyvät kaupat myyvät myös postimerkkejä. Joten menin kirjakauppaan ja ostin postimerkkejä. Seikkailin pääpostiin, joka sekin oli sunnuntaina auki, ja sain viimein kortit postitettua. Pääposti on komea näky. Sisätilat on todella kauniisti koristeltu, mutta tässä joudutte luottamaan sanaani, sillä kuvatodisteita ei ole. Puhelin kun menetti elektronisen elämänsä samana aamuna.

Tein myös haaste numero 8:n, eli laitoin haastelistan näkyvälle paikalle. Se on tuossa pöydälläni. Tällä viikolla aion tehdä jotain, mistä jo lapsena nautin ja käydä treffeillä. Olen myös paikantanut joogastudion, johon menen joogaamaan. Se on haaste 9, mene tsekkiläiselle jumppatunnille.

Supermarkettien arvaamattomuus- ruokaostoksia maailman laidalla

Silläkin uhalla, että kuulostan kiittämättömältä ja nirsolta, aion sanoa sanasen ruokaostoksista..

Jos olet koskaan kierrellyt ruokakaupassa ulkomailla löytämättä jotain, mitä tarvitset, mutta mikä varmasti on siellä jossain? Olen jokseenkin varma, että jossain päin supermarkettia jossain päin Tsekkejä on maissitärkkelystä tai perunajauhoja, mutta niiden tarkka sijainti on säilynyt toistaiseksi tuntemattomana. Sen sijaan löytyy kyllä 18 sorttia kuivattuja papuja (mutta ei mustia papuja, tietenkään) ja hyllymetreittäin pastaa, pastakastikkeita ja riisiä.

Riisin lisäksi juustoja löytyy ja kaikenlaiset lihaklöntit odottavat ostajaansa kylmäkaapeissa. Billasta löytyy jopa temphe, indonesialainen tofunkaltainen soijapaputuote ja moni kauppa myy huokeaa tofua. Kurpitsoja löytyy useita laatuja. Mutta soijakastiketta ei löytynyt meidän kulmakaupasta ja maustevalikoimakin tuntui rajoittuvan suolaan ja pippuriin. Tässä kohtaa pitää toki muistaa, etten ole kovin nokkela etsimään tavaroita missään, en edes Suomessa missä etikettien lukeminen kuitenkin melko vaivattomasti sujuu. Kun vielä asuin kotona, usein kävi niin, että äiti lähetti asialle ostamaan jotain, mitä en koskaan löytänyt, vaikka se oli aika helpossa paikassa, kun äiti sitten myöhemmin näytti, mistä mitäkin löytyy ruokakaupassa. Äiti-parka, varmaan hän halusin hieman välkymmän penskan.

Karkkia vai kepponen?

Joka maa, jossa olen asunut (paitsi Irlanti) on jotenkin yllättänyt ruokakauppaosastolla. Etelä-Koreassa hedelmät maksoi mansikoita, jopa omenat ja etenkin kaikki sitäkin eksoottisempi. Sen sijaan joka paikasta sai tukkupakkauksina chilitahnoja, chilijauheita ja tolkuttomasti erilaisia nuudeleita. Puolassa jokin myyntiartikkeli saaattoi vaan loppua kaupasta, ja sitten sitä e tullut hyllyille päiväkausiin. Kerran loppui kurkut. Mitä helvettiä niille tapahtui? Ajoiko kaikki kurkkurekat ojaan, vai?

Australia on luku itsessään. Kuten ehkä olenkin jo maininnut, Australia oli sairaan kallis. Lähes kaikki tuotteet oli Australiassa kasvatettuja. Todella kylmästä maasta tulevan ihmisen on vaikea kuvitella, että on olemassa paikka, jossa voi kasvattaa melkein mitä vihannesta tai hedelmää vaan. Meillä kun ei kasva kuin kaikkein sitkeimmät ja nöyrimmät kasvit. Toisaalta kyllä sen välillä mausta huomasi Ausseissa, että joku kasvi oli alunperin tottunut erilaiseen maaperään.

Lopetan valitusvirteni toteamalla, että tänään oli kesäkurpitsojen vuoro loppua Albertista. Ei ollut yhtään minulle jätetty, joten en sitten varmaan niitä lounaslaatikkooni suunnittele. Eipä sitten...

Sano ei internetille

Paskasilmästoorin uusin mielenkiintoinen päivitys, se ei osoita suurtakaan halua parantua ja alan vähän heittää toivoni siitä, että silmästä tulee täysin normaali milloinkaan. Jos virusinfektio on rääkänny silmää helmikuusta asti, niin mihin se siitä enää lähtisi? Nyt kun oon taas toimistossa töissä, aika luonnollisesti kuluu koneella istuessa ja ruutua tuijottaessa, mistä silmä ei tykkää yhtään, se kuivuu ja väsyy tosi herkästi moisesta. Yleensä iltasella yritän välttää koneella istumista, jotta silmä-parka saa edes vähän levätä, mutta tästä on koitunut yllättävä ongelma. Koska koneella istuminen on lähes ainoa harrastukseni, mulla on nyt niin paljon vapaa-aikaa, etten tiedä, mitä sillä tekisin. Halusin mennä jollekin kielikurssille, mutta pitää ensin odottaa, että yksi normaali palkka tulee. Halusin mennä myös joogaan, mutta edellä mainittu tekosyy pätee siihenkin, ensin pitää jostain maagisesta paikasta ilmestyä kassavirta tililleni. Kirjojen lukeminen olisi ihan OK; mutta kuten jo ehkä mainistsinkin, niiden ostamiseen tarvitaan rahaa, jota parhaillaan odottelen saapuvaksi. En tiedä kirjastojen tarjonnasta, josko niillä olisi kirjoja englanniksi.

Pirullista jäätelöä

Joten tämän pitkähkön esipuheen jälkeen voin todeta, että olen löytänyt jotain tekemistä, joka pitää minut pois koneelta. Olen alkanut kokata ihan tosissaan. Minä, joka aiemmin inhosin kokkaamista. Mutta ruuan valmistaminen ihan alusta vie tosi paljon aikaa, joten en kerkeä istua koneella töiden jälkeen kovin kauaa, vaikka kuinka haluaisinkin. Onhan kokkaaminen sitä paitsi parempi harrastus kuin outojen artikkelien lukeminen ja niiden siteeraus jokaisessa sopivassa tilanteessa. Joten kokkaan, paljon.

Entäs viikonloput sitten? Silloinhan voisi toki datailla normaalin työpäivän ajan, mutta silmälle olisi parempi, jos en sortuisi siihen kiusaukseen. Joten käyn kävelyllä. Parina viime viikonloppuna olen kävellyt kilometritolkulla tutustumassa Prahaan. Viime lauantaina menin Meksikon itsenäisyyspäiväjuhliin ja kävin samalla ostamassa aasia-kaupasta kaikenlaisia elintarvikkeita, Päätin kaupunkikierrokseni kirpputorille, josta yritin etsiskellä lämpimiä vaatteita. Täällä ilma jäähtyy ja lämpimät vaatteet on Suomessa. Viime yönä oli niin kylmä, että näin unta fleece-huovan ostamisesta. Sisälläkin on kylmä. Siinäpä kaikki, mitä tällä kertaa oli sydämelläni. Ymmärrän toki että silmä terrorisoi ajatuksiani ihan liikaa, pitäisi löytää jotain järkevämpää ajateltavaa. Mutta usko huviksesi, jos sinun silmäsi olisi tulehtunut monta kuukautta ja voisit tuntea eron terveen ja sairaan silmän välillä koko valveillaoloajan ja joskus yölläkin, niin kyllä sinäkin ajattelisit silmää kohtuuttoman paljon. Voin luvata.

Viikonloppu

Laiska bloggaaja ei oo viime aikoina taas jaksanut kirjoitella juuri mitään, mutta päätin parantaa tapani ja höpötellä jotakin asiaa tai asian vierestä tässä. Viime postauksessa taisin varsin kehuskella, että uusi tavoitteeni on tehdä jotakin neljänä päivänä viikossa. Perun kaikki puheeni moisesta, ehkä johtuu mielikuvituksen puutteesta, mutta on tosi vaikeaa keksiä jotain mielekästä tekemistä neljänä päivänä. Lisäksi olen ihan onneton löytämään tietäni mihinkään, aina tulee eksyttyä matkalla, joten liian kauas tutuilta reiteiltä ei voi poiketa, tai löytää itsensä vielä jostakin Moravian metsistä. Okei, se niistä tekosyistä, olen kuitenkin tehnyt jotain, nimittäin shoppaillut.

Aamusella menin ulkoilmabrunssille siitäkin huolimatta, että sää oli tosi kurja ja kylmä. Paluumatkalla satuin huomaamaan kirpparin ja päätin poiketa sinne, ikävä kyllä. Minullahan oli hieno ajatus siitä, etten ostaisi mitään ennen joulua, koska silloin todennäköisesti menen Suomeen ja voisin tuoda tullessani kasapäin vaatteita, mutta tämä hieno ajatus haihtui taivaan tuuliin siellä kirpparilla. Ostin pari hametta, jotta näyttäisin seksikkäältä viralliselta töissä. Mietin myös parin neuleen ja mekon hankkimista, mutta päätin unohtaa koko jutun, koska haluan tehdä reissun Wieniin ja Budapestiin, joten fiksuinta olisi säästää rahaa.

Kirppariepisodin menin etsimään aasialaisten elintarvikkeiden kauppaa, josta oli tarkoitus ostaa riisipaperia, riisinuudeleita, mausteita, kalaa sun muuta, mutta josta en lopuksi ostanut mitään, koska kyseisessä paikassa ei kelvannut korttimaksu ja tietenkään minulla ei ollut käteistä. Luonnollisesti pankkiautomaattia ei ollut missään lähimaillakaan, joten menin sitten kirjakauppaan. Onneksi ei tarttunut mitään mukaan sieltä.

Tuhannen dollarin vinkki teille, jotka suunnittelette ostosreissua Prahaan. Unohtakaa ajatus halvoista vaatteista. Joskus kun katsoo hintalappuja, kauhukseen huomaa, että rätti olisi euroissa halvempi. Vaatteiden hinnat on täällä samaa luokkaa kuin muuallakin Euroopassa. Jopa H&M on kallis, mikä on aika järkyttävää, kun muistaa, että se oli ainoa paikka, josta oli varaa ostaa vaatteita Australiassa.

Tällä viikolla saatan mennä opiskelemaan tsekkiä, tässä lähellä on teehuone, jossa on ilmaisia tsekin tunteja tiistaisin (tai ilmaisia ja ilmaisia, ideana olisi jättää tippiä opettajalle). Ja ensi viikonloppuna ajattelin mennä pikku-Vietnamiin ja ostaa aivan törkyisen paljon vietnamilaisia elintarvikkeita. Ehkä ensi kerralla tarinaa siitä.

Lupauksia ja astronomiaa

Tein lupauksen itselleni. Olen erakkotyyppinen persoona, joka ei tykkää käydä ulkona, eikä olla sosiaalinen. Töiden jälkeen ryömisin mieluiten kotiin ja hautautuisin kotiaskareiden ja internetin pariin, joten tein säännön, jonka mukaan ainakin neljänä iltana viikossa minun pitää tehdä jotakin. ei sillä niin väliä mitä, kunhan vaan teen jotakin. Menen vaikka ostariin (todennäköisin vaihtoehto) tai kahville. Kunhan vaan keksin jotain tekemistä. Miksi? Koska elämä ei voi koostua pelkästään töihin menosta ja asuntoon palaamisesta. Se käy aika tylsäksi. Vaikka olisin kuinka väsynyt töiden jälkeen, jotain pitää keksiä. Ehkä ilmoittaudun jollekin kielikurssille ja joogaan.

Valitettavasti patsaan tausta on todella epäinspiroiva..

Eilen aloin elää lupauksen mukaisesti ja menin ilmaiselle kävelykierrokselle kaupungille. Kierros esitteli kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, kuten Vanhan Kaupungin, juutalaiskorttelin, Charles Bridgen, astronomisen kellon ja vaikka mitä muuta. Astronimiseen eklloon liittyy jännitävä legenda. Kello on mitannut aikaa Prahassa vuodesta 1410, ja sen on maailman vanhin yhä toimiva astronominen kello. Kellon rakensivat Mikulas Kadan and Jan Sindel, mutta sanotaan, että kellon ajatuksen loi alunperin Jan Ruze, alias Hanus. Omana aikanaan kello oli sensaatio, siinä oli automaattisesti liikkuvia osia ja sen kaunis ulkomuoto vetosi ihmisiin. Turistit parveilivat Prahaan katsomaan kelloa, ja se huolestutti kaupunginvaltuustoa. Entä jos kellomestari Hanus sortuisi ahneuden kavalaan syntiin ja lupaisi rakentaa vastaavan kellon johonkin toiseen kaupunkiin? Sitten kaikki turistit, jotka kellon nähtyään kantovat tilipussinsa Prahan kauppakaduille, menisivät siihen toiseen kaupunkiin katsomaan sitä toista kelloa ja Praha saisi sanoa hyvästit saapuville rahavirroille. Eihän sellainen sovi.

Joten kaupunginvaltuusto päätti eliminoida kellomestari Hanusin. Miesparka juotettiin aivan ämkyräkänniin ja siinä toivottomassa tilassa kellomestarin kieli leikattiin irti ja silmät puhkottiin, jottei kellomestari voisi koskaan rakentaa toista kelloa, eikä sen puoleen opettaa kenellekään kellon rakentamisen saloja. Ja koska keskiaikaisten tarinoiden kuuluu olla hiukkasen yököttäviä, tarinamme lopuksi murtunut kellomestari Hanus teki itsemurhan hyppäämällä kellon rattaisiin. Kellon rattaa tuhosivat hänen ruumiinsa, mutta hänen ruumiinsa tuhosi kellon mekaniikan. Prahan kaupungilta meni sata vuotta löytää yhtä taitava kellomestari korjaamaan Hanusin aiheuttaman tuhon. Tätä kutsutaan kellomestari Hanusin kostoksi. Kello siis toimii edelleen, ja jokaisen täyen tunnin koittaessa kellon mekaaniset osaset alkavat liikkua, apostolit ilmestyvät luukuistaan ja kelloa somistava luuranko vasaroi jotakin osasta. Kellon show on nykyajan teknologiaan tottuneelle ihmiselle hienoinen pettymys, mutta täytyy muistaa, että kuusisataa vuotta sitten standardit olivat täysin eri luokkaa.

Turret kerääntyvät katsomaan kellon show'ta

Kävelykierros esti kaksi ja puoli tuntia, ja sen jälkeen olin niin väsynyt, että otin parin tunnin päiväunet. Kamalaa, en ikinä nuku päivällä, jos en ole sairas. Tällä kaupungilla on outo vaikutus minuun. No, se terveydentilastani. Tänään kävin outlet-kaupassa Prahan ulkopuolella, huomenna on kahvittelupäivä, tiistaina on firman tiimi-ilta, keskiviikkona voisin mennä tiibetiläiseen tapahtumaan, torstaina alkaa Latinalaisen Amerikan ruoka-ja kulttuurifestivaali, perjantaina muutan uuteen huoneeseen ja lauantaina menen Ikeaan ostamaan sen, mitä huoneesta sitten puuttuukin. Viikko on siis hyvin suunniteltu!

Ensimmäinen viikko Prahassa

Eka viikko oli täynnä kaikenlaisia virallisia asioita. Sain vuokrattua huoneen, mutta en pääse muuttamaan sinne ennen syyskuuta, joten olen jumissa täällä hostellilla. Herää kysymys miten ihmeessä onnistuin asumaan Australiassa koko vuoden hostellissa? Yks viikko alkaa jo tuntua liialta. Kaikki toiset tuntuu olevan lomalla täällä, on aikaa mennä bailaamaan ja ryömiä pikkutunneilla kotiin välittämättä lainkaan siitä, kuinka paljon melua tulee aiheutettua. Vielä kaksi viikkoo ennen kun pääsen uuteen huoneeseeni.

Huoneen vuokrauksen lisäksi kävin Supreme Courtissa tilaamassa rikosrekisteriotteen, jonka työnantaja vaatii uusilta työntekijöiltään. Läpäisin myös terveystarkastuksen, jossa ainoaksi viaksi todettiin korkea verenpaine. En jotenkin jaksa ihmetellä.

Pankkitilikin on jo onnistuneesti avattu, ja uusi pankkikortti tuli perjantaina. Se on varsin arvokkaan näköinen ja kullanvärinen. Etupuolella on jonkin sortin leijonan kuva. Näyttää rikkaan ihmisen pankkikortilta. Jään siis odottelemaan suuria rahavirtoja.

Enää pitäisi käydä muukalaispoliisin juttusilla. Tästä aiheesta on erilaista infoa liikkeellä Joskus EU-kansalaiset ei käy rekisteröitymässä ollenkaan. Tuskin kukaan rekisteröinnin perään kyselee kuitenkaan. Mutta toisaalta se on lain vaatimus...

Kuvia ei nyt tähän postaukseen ollut laittaa, on ollu niin kiire juosta virastosta toiseen, ettei ole ollut aikaa maisemia ihailla. Ehkä seuraavaan postaukseen sitten enemmän silmäniloa. ;)