Ruoka-aika Tsekeissä

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen täällä ollessani kokeillut vain yhtä tsekkiläistä ruokalajia, paistettua juustoa. Paistettu juusto on juuri sitä, miltä se kuulostaakin, kananmunilla, jauhoilla ja leivänmurusilla kuorrutettua juustoa, joka on paistettu. Yleensä kylkiäisenä tulee joko keitettyjä perunoita taikka ranskalaisia perunoita. Juusto on kyllä tosi maistuvaa, mutta kuvittele, miltä olo tuntuu, kun on ahtanut napaansa paketillisen edamia. Aika pöhöttyneeltä ja laiskanpulskealta, koska ruuansulatuselimistö kiljuu kivusta kaiken sen tyydyttyneen rasvan jälkeen. Muistelisin, että kotitalouden tunnilla oli joskus puhe siitä, että juuston saantisuositus on 3 siivua pävässä, ja ne siivut on sellaisia ohuuita, joita juustohöylällä tulee. En uskalla edes alkaa laskeskelemaan kuinka monta kertaa kolme siivua menisi näihin paistetun juuston möhkäleisiin. Lienee parasta, etten seuraavan vuoden aikana syö paistettua juustoa toistamiseen, jotta kropalla on aikaa polttaa kaikki lisärasva, joka juustoista irtosi. Rasvan lisäksi lisukkeet ovat asia, jota paistetussa juustossa kammoksun. Ei mitään tuoretta, ei mitään vihreää. Eikö lisukkeena voisi olla salaattia, että annos edes vaikuttaisi vähemmän verisuonia tukkivalta?

Pari ruohosipulinsilppua ei salaattia tee

En ole kauhean innostunut tsekkiläisestä ruuasta, koska liha ja perunat näyttelevät siinä pääroolia, aivan niin kuin suomalaisessakin ruuassa. Toisekseen syön etupäässä kasvisruokaa, ja vaikka satunnainen liha-ateria meneekin, se on yleensä joko äidin kokkaamaa kotiruokaa, pihvi, tai kimchi-pataa, jota ikävöin Koreasta. Todennäköisesti Prahassa on ravintoloita, joissa tarjoillaan kasvisversioita tyypillisistä tsekkiruuista, ja ehkäpä joku päivä käynkin niitä kokeilemassa, mutta tällä hetkellä mielenkiinnon ovat vieneet Prahan lukuisat etniset keittiöt. Joten puhutaan ulkona syömisestä yleisesti. Kuten mainitsin, kimchi-pata on yksi parhaista korealaisista ruuista ikinä, ja vaikka se onkin niin tulista, että itkettää, se on myös täydellistä lohturuokaa. Prahassa on korealaisia ravintoloita, joten kimchi-padan saanti on varmistettu.

Korealaisen ruuan perusväri on chilinpunainen

Vielä iloisempi asia on se, että Prahassa on paljon vietnamilaisia, jotka ovat asettuneet tänne asumaan, ja missä on vietnamilaisia, siellä on hyvää ruokaa ja kahvia. Namesti Mirun lähellä on tosi kiva vietnamilainen ravintola, jossa käyn, jos satun siellä päin liikkuman ruoka-aikaan. Sieltä saa loistavaa paistettua riisiä ja pho-keittoa.

Paistettua riisiä

Jälkiruuat on melko lailla samanlaisia kuin muuallakin Euroopassa, kakkuja ja torttuja. Kaupungilla on tarjolla tsekkiläistä erikoisuutta, jonka nimi on trdelnik (pieni vinkki sanahirviön ääntämiseen on laittaa heikosti kuuluva a t:n ja r:n väliin, tardelnik) ja vaikka sitä kovasti tyyppillisenä tsekkiherkkuna kaupataan, eräiden tietolähteiden mukaan se on alunperin unkarilainen. Trdelnik on eräänlaista tikkupullaa, joka paistetaan kepin ympärillä grillissä. Se oli kyllä ihan kelvollista pullaa, mutta siitä huolimatta se on vaan pullaa. Tyypillisten lihamössöjen ja unkarista lainatun pullan lisäksi Tsekeissä voi ahtaa kupunsa täyteen myös ruokia, joita kutsun "yleiseurooppalaisiksi", koska niihin samoihin annoksiin olen törmännyt joka puolella Eurooppaa, missä olen käynyt. Täytettyjä voileipiä, kasvissosekeittoja, pastaa, pitsaa, salaatteja.. Jos ei olo tunnu seikkailumieliseltä ruuan suhteen, niin ei hätää, kyllä täällä saa silti mahansa täyteen.

Trdelnik-koju. Trdelnikin voi täyttää vaikka jäätelöllä. 

Praha on hyvä paikka ruuan suhteen. On intialaisia ravintoloita, vietnamilaisia ravintoloita, thaimaalaisia, kiinalaisia, meksikolaisia, ihan mitä vaan. Lähellä asuntoani on indonesialainen ravintola, johon toivottavasti lähitulevaisuudessa tutustun lähemmin. Hinnan suhteen ulkona syöminen on suomalaisittain halpaa. Hyvän aterian ja juoman saa kympillä tai vähemmälläkin, riippuen siitä, missä päin kaupunkia on ja minkä tasoinen ravintola on. Turrepaikat on kalliimpia. Vesi tai alkoholiton juoma saattaa olla olutta kalliimpaa, joten kannattaa harjoitella kaljan juontia ennen tänne tuloa. Ja iloisia uutisia teille, jotka tykkäätte viineistä: lasin talon viiniä voi saada 20-30 kruunulla, mikä käsittääkseni on jossain euron hujakoilla. Lompakossa kannattaa olla varalla käteistä rahaa, sillä vaikka paikka näyttäisi kukoistavalta ja modernilta, maksupolitiikan suhteen saatetaan olla perinteisiä, eikä kortti kelpaakaan.

Yksi pikku juttu Tsekin ulkonasyöntikulttuurissa ärsyttää minua, nimittäin tippaaminen. Täällä on tarkoitus tipata tarjoilijoita. Syy miksi en pidä tavasta ei liity rahaan, sillä jos aterian hinta on noin 200-300 kruunua, 10% tippi on 20-30 kruunua, mikä ei ole juuri mitään. Mutta kun tippaaminen on niin saakelin kiusallista. Suurimman osan elämästäni olen asunut maassa, jossa tipin jättäminen ei ole yleinen tapa (koska jos Suomessa syö ulkona, niin laskun nähdessään tietää kyllä maksavansa ihan tarpeeksi), joten en yksinkertaisesti vaan osaa tipata. Millaisissa paikoissa tippiä odotetaan? Ei kai sentään Starbuckissa..? Miten tipataan kohteliaasti? Mikä on oikea hetki, jätetäänkö raha vaan pöydälle, entä jos maksaa kortilla, pitääkö sanoa, että pyöristää hintaa ylöspäin? Entä jos ruoka maksaa 199 kruunua ja aikoo maksaa 200 kruunun setelillä, pitääkö sitten lisätä parin kympin kolikko? Helpointa on, jos tarjoilija vaan kysyy, laitetaanko tippiä maksun lisäksi ja sitten voi sanoa, että voi lisätä sen 10%. Ihan kamalaa. Yritän kyllä, mutta välillä tapaan tottumattomana myös unohdan, että täällä odotetaan tippiä. Anteeksi. Saataa hyvinkin olla, että koska olen kykenevä näkemään ongelmia sielläkin, missä ei niitä ole, olen tehnyt tästä aiheesta ehdottomasti liian monimutkaisen prosessin omassa mielessäni. Auttakaa minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja kertokaa, miten jätetään tippiä!

Brunssi

Jos jätetään tippaamisen kiusallisuus sivuun, vastustan tapaa periaatteellisista syistä. Ensinnäkin mielestäni tapa on loukkaava, se laittaa minut sinun yläpuolelle ja pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa tarjoiluhenkilökunnan loppupalkka riippuu asiakkaiden armeliaisuudesta. Me kaikki kulutamme liikaa aikaa töissä. Minä. Sinä. Henkilö, joka istuu vieressäni metrossa aamulla. Ainakin kompensaatio vapaa-ajan menetyksestä pitäisi olla sillä tasolla, että työntekijä voi olla varma sen riittävän kelvolliseen elämään. Jos tippaamalla tuetaan rakennetta, joka mahdollistaa työntekijöiden riistämisen maksamalla polkupalkkaa ja olettamalla, että asiakas maksaa loput, niin eikö moisesta tavasta pitäisi luopua hetimiten? Miten niin se on asiakkaan vastuulla pitää huolta, että henkilökunta saa kunnon palkkaa? Anteeksi tämä ideologinen saarna, mutta olin haistavinani epäoikeudenmukaisuuden katkeran tuoksun ja hiillyin siitä. Onhan se nimittäin niin, että suurin syntinen kaikista on se, joka näkee epäoikeudenmukaisuutta, mutta ei puutu siihen. Nyt pitääkin lopettaa kirjoittaminen, sain kutsumuksen liittyä ammattiliittoon tai johonkin muuhun vastaavaan aktivistiliikkeeseen, joka ajaa työntekijöiden oikeuksia.

Kasvissosekeittoa