tiistai 25. lokakuuta 2016

Escort required

Mornings are funny. Somehow I always seem to end up having the morning shift here in Australia whenever I manage to find some work. Today I started at 6 o'clock at the airport, so I had to wake up at four and catch a train at five. In addition to me there was only one other person up so early, an Italian roommate of ours who works on a construction site. Only me and the construction workers are up in the early morning when the red light ladies working in our street finish their nighttime activities and go home. That said roommate asked me how I was feeling this beautiful morning and I said I'm a bit tired. ”You mean you are coming home now?” Well, not quite but it reminded me that indeed, some people actually come home from their amusements at this time.

I arrived at the airport too early, as I usually do. The company's contact person was late, as is fit in a country where people have no worries. However he seemed a bit stressed out, kept running around aimlessly and I wanted to advise him that stress is an unproductive activity. Yeah, we were supposed to start at six but surprise, surprise, there had been some kind of delay during the night (?) and we had to sit and wait until nine before we got to work. The work, too, was behind the schedule, had been since yesterday. While waiting for the actual work to start we had to acquire our badges. With red capital letters it read ”escort required” on the badge. You can't just wander around at the airport as you wish.
Christmas preparations have started 
I was the only woman in the group, so naturally I got the easiest and least physical job of writing down the number of rubbish bags the cleaners brought in. Everyone said ”is that really your job?” This despite the fact that I was the only one clever enough to notice that the bin is going to fit through the door if we'd just close the lid. I saw in my mind how the men are going to get their hammers and start to widen the door. Thank me for saving the door. 

So, I sat ten hours at the airport, writing down the number of rubbish bags, and a security guard was sitting next to me, because escort required. We had our daily dose of drama when I wanted to use the facilities and the security guard told me she doesn't have the key card to open the door for me. She asked the one of the cleaning ladies open the door for me. ”Well, my key card can't open that door, you are the security here, try yours.” ”Well, I don't have that kind of card, I only have the red key card, it doesn't open the backstage doors”: And I was imagining a long night sitting in there, waiting for someone to finally find us.


At some point one of these changing security guards sitting next to me said ”At least you have more to do than I.” Yes, quite right, that guy was paid to watch me write down numbers on the paper. 

Saattaja tarvitaan

Aamu on hassua aikaa, jotenkin oon täällä Australiassa aina ajautunut aamuvuoroon näissä vähäisissä töissäni. Tänään menin lentokentälle töihin kello kuuteen, heräilin siinä neljän aikaan ja lähdin viiden junalla duuniin. Keittiössä oli mun lisäksi vaan italialainen kämppis, joka niin ikään oli menossa töihin, raksalle totta kai. Vaan minä ja raksamiehet ollaan liikkeellä siihen aikaan, kun meidän kadun punaisten lyhtyjen naiset lopettelee yövuoron painamisen ja lähtee kotiin. Italialainen kämppis kysyi, kuinka voin tänä kauniina aamuna, johon vastasin olevani väsynyt. ”Siis ootko sä nyt vasta tulossa kotiin?” Ööh, no ei nyt ihan niinkään, mutta totta tosiaan, jotkut vasta laahustaa kotiin siinä vaiheessa, kun toiset lähtee töihin.

Olin lentokentällä tapani mukaan etuajassa. Firman yhtyshenkilö oli luonnollisesti myöhässä, hirveessä ressissä ja kouhotti vaan ympäriinsä pää kolmantena jalkana. Teki mieli huomauttaa, että stressi ei oo tuottavaa toimintaa. Työn piti alkaa kuudelta, mutta yllätys yllätys oli yön aikana (?) ollut joku viivytys, joten odoteltiin yhdeksään, että viimein päästiin alkamaan hommat. Hommat, jotka oli eilisestä asti olleet jäljessä aikataulusta, kuinkas muutenkaan. Siinä välissä ehdittiin hakea vierailija-lätkät, jotka kiinnitettiin rintapieleen. Lätkän alareunassa lukee suurilla punaisilla kirjaimilla ”saattaja tarvitaan”. Lentokentällä kun ei voi kuka tahansa käppäillä mihin tahansa oman mielensä mukaan.

Jouluvalmistelut on alkaneet
Olin porukan ainoa nainen, joten sen lisäksi, että luonnollisesti tarvitsen saattajan, sain myös helpoimman homman ikinä, tehtävänäni oli laskea siivoojien tuomat roskapussit ja merkata tulos ylös paperille. Jokainen ohikulkija kysyi hämmentyneenä ”onko tää siis tosiaan sun työ?”. Tämä siitäkin huolimatta, että olin porukan ainoa, joka tajusi, että kyllä se roskapönttö mahtuu ovesta, kun vaan sulkee kannen. Äijät olisi varmaan hakeneet lekan ja alkaneet suurentamaan ovea, jos en olisi ollut tätä vinkkiä antamassa. 

No niin, istuin siis kymmenen tuntia kirjoittamassa ylös numeroita paperille, ja vartija istui vieressäni lähes koko ajan, koska saattaja tarvitaan. Pientä draamaa meinasi tulla, kun halusin mennä vessaan ja kävi ilmi, että vartijallakaan ei ollut korttia, joka avaisi varastohuoneen oven, joten hän pyysi siivoojaa avaamaan mulle oven. ”Sähän se tässä vartija olet, ei mun kortti mitään ovea avaa”. ”No ei mulla sellasta korttia oo, mikä näitä backstagen ovia avaa, on vaan tämmönen punanen kulkukortti.” Siinä vaiheessa näin sieluni silmin, miten me istutaan koko porukalla aamuyöhön asti varastossa odottamassa, että joku löytää meidät.


Jossain vaiheessa yksi näistä vaihtuvista vartijoista sanoi, että mulla on meistä se tapahtumarikkaampi homma ja niin varmaan olikin, koska tän tyypin työ oli siis siinä, että hän istui vieressä katsomassa, kun mä kirjoitin numeroita paperiin. Hurraa. Kaikesta ihmisille maksetaankin.



torstai 20. lokakuuta 2016

Thursday is full of hope

I've been planning for a week already to book my return flight to Europe but as I am not very productive, nothing got done. Today I suddenly received a call from an agency through which I applied for a job weeks ago. They wanted to know if I'd be interested in one day assignment. Apparently there is a big pile of junk at the airport that needs some attention and backpackers are welcome to the job.

I decided to go. It would be handy to have some money especially after noticing, with great pleasure, today that I couldn't withdraw money from my account. The ATM just spit the card out. Great. It's not that I don't have any money, it's not that my card has expired. I chatted with a representative of my bank and he assured me the card is otherwise OK, it just doesn't work very well. It hasn't been inactivated because of hefty foreign withdrawals either. Why is it that I can't use my own money the way I want to use it? Apparently the ATM wasn't working. Anna gave me 10 dollars when she left for work so that I will survive through the night. I couldn't ask for a better friend.

After the financial crisis I went to the library to take care of all the paperwork I need to do before I can start working at the airport and got so frustrated with all the possible numbers and codes and stuff and super payments and what else. I printed all 12 pages of the registration form they wanted me to complete because -of course- I couldn't edit it on computer. There I sat, swearing and writing my details over and over again. It was ten to six when I dashed to the library to scan the documents so I could send them to the agency but the librarian didn't let me scan because I didn't have enough time, and tomorrow the libraries will be closed. Of course he was a he. Earlier today another he didn't allow me to use the library internet for a Skype call even though all other forms of speech seem to be acceptable there. But not Skype, no. What the hell is wrong with them? The ladies in the library are perfectly OK, they even try to help you occasionally. Today one of them scanned my passport for me because she thought it would be easier for me that way. 


And then, finally, we ran out of toilet paper. The hostel office is closed and there isn't enough left of that 10 dollars Anna gave me to buy a lollipop in this overpriced country. In addition, our nice (but very messy) Indonesian girl moved out this morning and we got another man instead. A man I already once rescued from the corridor because he didn't happen to have the key with him. But who am I to criticize him, I don't happen to have any money. Have a lovely Thursday, everyone! 

PS. Thursday is full of hope is a common Finnish expression. Actually, I don't know why we say it or what it actually means. Just to let you know. 

Torstai on toivoa täynnä

Oon viikon jo suunnitellu ostavani lentolipun takaisin Eurooppaan, mutta en oo kuitenkaan saanu mitään aikaseks, koska aikaseks saaminen ei varsinaisesti oo mun taitolaji. Tänään mulle soitettiin yhdestä työnvälitystoimistosta, jonne hain viikkoja sitten. Kysyivät, tuunko töihin yhdeksi päiväksi ens viikolla. Lentokentällä on joku suurempi roskakasa kuulemma lajiteltavana, ja sinne kelpaa jopa kakkosluokan reppureissaajat.

Päätin, että kyllähän tuonne voi mennä, kunhan nyt jostain rahaa tulis. Varsinkin kun tänään suureksi ilokseni havaitsin, että Commonwealthin pankkiautomaatti sylki korttini takasin, eikä antanut rahaa vastineeksi. Ei, kate ei oo loppunu, eikä oo jääny huomaamatta, että kortti olisi vanhentunut. On se kumma kun ei omaa rahaansa saa käyttää miten haluaa. Chattailin pankin pojan kanssa, joka vakuutti, että mun korttia ei ole lukittu huomattavien ulkomaannostojen takia, eikä siinä oo mitään muutakaan vikaa. Paitsi siis se, että se ei toimi. Vika lienee automaatissa, mut en jaksanu lähtee ettimään toista. Anna antoi mulle töihin lähtiessään kympin rahaa, etten kupsahda nälkään tänä iltana. Ihana kaveri.

Menin pankkikriisin jälkeen kirjastolle tulostamaan ja skannamaan uuteen työhön tarvittavia papereita, revin tukkaa päästä, kun en tahdo erottaa kaikkia mahdollisia numeroita toisistaan, enkä lainkaan tiedä, mihin mun eläkemaksut tullaan maksamaan, jos mihinkään. Tulostin kaikki 12 sivua rekisteröitymispapereita, koska ne ei tietenkään olleet siinä muodossa, jota voi koneella muokata. Hiki hatussa ja tuskanhiessä uidessa täyttelin ne ja olin valmis kymmenen minuuttia ennen kirjaston sulkemisaikaa, mutta kirjaston asiakkaita vihaava miesvirkailija ei enää antanu mun skannata, kun ei millään ehdi. Tietenkin mies. Aamulla eri mies siellä samassa paikassa ei halunnut, että käytän kirjaston nettiä skypessä puhumiseen, vaikka kaikki muu puhe tuntuu olevan kyseisessä laitoksessa sallittua. Saamari! Ja huomenna kaikki kirjastot on kiinni. Kirjaston täti oli tosi kiva ja skannasikin mun passin mulle valmiiksi, ettei tarvii nähdä itse sitäkään vaivaa. Siinä vasta asiakaspalvelua.

Ja sokerina pohjalla, vessapaperi on loppu. Hostellin toimisto on kiinni ja mulla ei ole rahaa, koska käteisvarat on kuivatettu ja Annan antamasta kympistä ei oo enää niin paljoa jäljellä, että sillä irtoaisi edes tikkaria tämän maan hintatasolla. Lisäksi meidän mukava (joskin sotkuinen) indonesialainen tyttö lähti tänään takas kotiin ja kuinkas ollakaan sen tilalle tuli tietenkin joku toivoton mies, jonka jo kerran pelastin tänään tuolta käytävästä, kun sillä ei ollu sattunu avain mukaan. Mutta kukapa sellainen nainen on toisia arvostelemaan, jolla ei ole senttiäkään rahaa mukana. Mukavaa torstaita rakkaat höpönassut!


maanantai 17. lokakuuta 2016

Backpacker Mentality

What kind of person makes the perfect backpacker?

1. Are you flexible?
Or maybe you are a bit uptight, not necessarily a person who enjoys the lack of routines? Situations are changing all the time and if you don't like it, you might notice a certain drop in your overall happiness in a short time. Flexible, positive mindset is more beneficial.

2. Do you enjoy meeting different people?
Or maybe people are not exactly your thing? However, you will meet many many, different kinds of people all the time. One day your roommates are perfect, normal and lovely, the next day you finally understand how some people become mad serial killers. Even ordinary girls like you might end up that way under some pressure and provocation. You simply can't control what kind of people are going to invade your personal space and I guess we all know what a huge impact the people around you have on your well-being.


3. Privacy versus ”what's privacy?”
When you share the room with several people, there is no such thing as privacy, so you can completely forget about the concept. Your roommates will know everything about you, probably even more than you know yourself. You keep waking up in the night when your roommates return from their nocturnal activities, in the morning you'll notice that suddenly there are 10 persons in that 8 people dorm and you start to suspect that the earthquake in the night wasn't an earthquake at all but your bed kept rocking because of other kind of quakes. If you don't care much about privacy and you don't get embarrassed easily, then backpacking is just the thing for you.

4. How are your job seeking skills?
Are you a natural communicator, is it easy for your to market your own skills and competences even if they are non-existent, do you like talking with people, like being the center of attention, is it easy for you to distribute your CV in person to potential employers? If yes, well, you won't have problems here. Australia loves energetic, fresh people who can smile from dusk till dawn non-stop and engage in small talk at any given moment. If, however, you see a shy, a bit serious, antisocial person in the mirror and that person doesn't even enjoy being with other people and admits that the whole act of speaking is overrated, you could be in for trouble. At least make sure you have enough money to last you for the duration of the indented trip.

5. Do you have a healthy relationship with money?
Or are you extremely neurotic when it comes to money, a person who doesn't want to see the hard-earned savings diminishing day after day until there isn't much left? Well, then you just need to be the social type that finds a well-paid job just anywhere you go and you'll be OK. Otherwise you'll be gritting your teeth throughout your trip, never fully able to enjoy the experience, being worried about your account balance.
One million, two millions, who cares
All in all, the perfect backpacker is flexible, social and not too worried about money. It's that simple.


Millanen ihminen on hyvä reppureissaaja?

1. Omaatko joustavan mielenlaadun?
Vai kiristääkö vanne päätäsi? Jos vanne on melko tiukalla, etkä oikein tahdo kestää rutiininen puutetta ja alati vaihtelevia tilanteita, reppureissuelämään voi väsähtää melko äkkiä. Joustavalla, positiivisella mielenlaadulla pääsee pidemmälle. (Lienee itsestäänselvyys.)

2. Tuletko toimeen erilaisten ihmisten kanssa?
Reissussa törmää vähän kaikenlaiseen porukkaan. Yhtenä päivänä sulla on mukavat kämppikset, seuraavana päivänä jo tajuat, että kaltaisestasi tavallisesta tytöstä voi oikeissa olosuhteissa ja hieman provosoituna todellakin tulla mielipuolinen sarjamurhaaja. Et voi lainkaan vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä mukavuusalueellasi puikkelehtii ja kuten useimmat meistä ehkä tietävätkin, ihmisillä on todella suuri vaikutus siihen, miltä olo tuntuu.


3. Miten suhtaudut yksityisyyteen?
Kun jaat huoneen useamman ihmisen kanssa, mikään ei ole kovin yksityistä. Huonetoverit tietää susta enemmän kuin itse tiedät lyhyessä ajassa. Oikeastaan voit unohtaa koko sanan yksityinen, koska kaikki on julkista. Heräilet yöllä, kun kämppiksesi ryytävät vuoron perään kotiin pikkutunneilla, toisinaan aamulla herätessä huoneen väkiluku on epäilyttävästi lisääntynyt ja oivallat, että öinen sängyn tärinä ei ehkä kuitenkaan johtunut maanjäristyksestä, vaan alasänkyläisten touhuista.Jos kuitenkin yksityisyys ei ole sinulle kovin tärkeää, etkä pienestä kiusaannu, niin antaa palaa

4. Miten työnhaku luonnistuu?Onko sinulle luonteenomaista markkinoida itseäsi tilanteessa kuin tilanteessa, tykkäätkö jutella ihmisille, olla huomion keskipisteenä, menetkö reippaasti paikan päälle tarjoamaan firmalle erinomaisia taitojasi alalla kuin alalla? Sitten ei varmaan tuu olemaan ongelmaa, aussit tykkää pirteistä, hymynaamaisista ihmisistä, joilta small talk luonnistuu ja juttu ei lopu kesken. Jos kuitenkin peilistä katsoo vakavanpuoleinen naama, etkä oikein haluaisi sirkuttaa aamusta iltaan naama hangonkeksillä, koska olet synnynnäisesti epäsosiaalinen ja ujo, niin kannattaa pitää huolta siitä että säästöt riittää suunnitellun reissun ajaksi.

5. Onko sinulla terve suhde rahaan? 
Vai oletko uskomattoman neuroottinen fyrkan suhteen, etkä halua katsella, kuinka hiki hatussa tienattu massi valuu kuin kankkulan kaivoon? No silloin kannattaa olla kohdan kolme sosiaalinen tyyppi, niin eiköhän sitä jotain rahakkaan duunin kaltaista järjesty. Muuten kiristelet hampaitasi läpi reissukuukausien, ja suret sitä, että olet koko ajan vaan enemmän p-a. 

Miljoona sinne tai miljoona tänne
Yksinkertaisesti sanottuna hyvä reppureissaaja on joustava ja sosiaalinen persoona, joka sietää rahallista epävarmuutta. Niin helppoa se on. 

perjantai 14. lokakuuta 2016

The End of Dreams

Everyone needs something to dream of, something to plan. It doesn't need to be serious, doesn't need to be 100% achievable. Actually, I think dreams might be the only thing that make it possible to achieve anything. For the one who doesn't dream, most things are unattainable, but the moment they start to dream of something, it becomes possible. Suddenly opportunity knocks at every door.


When I was studying, I dreamed of an exchange period abroad and got to go to South Korea. Then I dreamed of an interesting internship and got to go back to South Korea. After graduation I wanted to work abroad and I did just that. And all the time while I was working, I dreamed of coming to Australia. Australia was my motivation to get up in the morning, the reason to suffer through the boring days in the office, through the difficult months in Poland, the rainy autumn in Ireland. Dreams improve, if not the world, at least the quality of one's own life.

I'm in Australia now and I was devastated to notice I don't have any dreams left. I have achieved everything I ever wanted for myself, every dream that was at least somewhat realistic to start with has come true. I mean, it would be terrific to win the lottery without ever even buying the coupon but that's not very realistic, right? I never planned the time after Australia, I had some vague ideas of returning to Finland, finding a job, traveling in Europe and then going to New Zealand and and.. and what? Those simple thoughts do not a dream make. They do not have any substance, they are not clear, there's no theme. They are not enough to keep me motivated, focused and interested.

I wandered in Chinatown today, worried sick of the lack of dreams, the sudden turn to worse life had taken. Where do people get the dreams from? Where do the dreams come from? Why does it seem that earlier dreams just appeared in my thoughts, and stayed there? They were crystal clear, persistent. Or does it just feel like that? I am deceiving myself, making myself believe dreams are something easy to find? Was the dream of Australia originally an unclear, feeble thought I returned to every time I needed to mentally escape from the boredom and cruelty called the reality (which was shockingly often)?


Should I just decide to grow a new dream, like one grows a tree? If I just decide that I want to, for example, travel through the US, then return to this thought 10 times a day, will I be convinced that is all I ever wanted to do? Will the dream finally have staying power, will it replace the dream of Australia? Maybe the mind is a bit gullible, maybe you can fool it to believe this dream is true, a valid first class dream in its own right? Maybe I should start watching inspiring travel documents to get new ideas. Tell me, where to find dreams? Can you buy them at the Christmas fair or something? 

Kun unelmat loppuu

Ihminen tarvitsee unelmia. Pitää olla jotain, mistä haaveilla, jotain, mitä suunnitella. Edes leikillään, kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa, kaiken ei tarvitse olla 100% saavutettavissa. Itse asiassa minusta tuntuu, että unelmat ovat ainoa asia, jotka tekevät asiat mahdollisiksi. Sille, jolla ei ole unelmia, monet asiat ovat lähes mahdottomia. Mutta heti, kun alat todella unelmoida jostain, ovet aukeavat kerralla ja äkkiä kaikki on taas mahdollista.


Vuosia sitten opiskeluaikoina haaveilin ulkomaanvaihdosta, ja lähdinkin Koreaan. Sitten haaveilin kiinnostavasta työharjoitteusta, ja pääsin uudelleen Koreaan. Valmistumisen jälkeen haaveilin ulkomailla työskentelystä, ja sekin järjestyi. Ja koko sen ajan, kun olin ulkomailla töissä haaveilin Australiasta. Australia oli kantava voima läpi tuskastuttavan pitkäveteisten työpäivien, läpi väsyttävien Puola-kuukausien ja sateisen Irlanti-syksyn. Unelmat parantavat, jos ei nyt ihan maailmaa, niin ainakin omaa elämänlaatua.

Nyt olen Australiassa, ja kauhukseni huomasin, että unelmat ovat lopussa. Olen saanut kaiken, mitä olen koskaan halunnut. Ainakin kaiken, mikä jollakin tasolla edes oli kohtuden rajoissa. Siis olisihan kiva olla lottovoittaja, mutta kun ei lottoa, niin tää haave hieman kaatuu siihen. En koskaan suunnitellut Australiaa pidemmälle, haaveillut ajasta Australian jälkeen. Minulla oli hatara mielikuva siitä, että palaisin joksikin aikaa Suomeen, tekisin jotain työtä, kiertäisin Eurooppaa, lähtisin Uuteen-Seelantiin ja ja.. niin, mitä? Nuo hatarat mielikuvat eivät käy unelmasta, niissä ei ole mitään selkeää, ei punaista lankaa, ei teemaa. Ne eivät oikein riitä pitämään mieltä virkeänä, kiinnostuneena ja motivoituneena.

Kävelin tänään muutaman tunnin kiinalaiskortteleissa märehtimässä tätä elämän ottamaa yllättävää käännettä ja mietin mielessäni, mistä ihmiset saavat unelmia. Mistä niitä tulee? Miksi aiemmin unelmat syntyivät niin helposti ja olivat niin selkeitä, vai tuntuuko se vaan siltä? Oliko tämä Australia-haavekin vain hatara, utuinen, hentoinen ajatus, johon palasin sinnikkäästi aina, kun halusin paeta tylsää elämää ja julmaa todellisuutta (mikä oli muuten ihan säälittävän usein)?

Pitäisikö alkaa kasvattaa uutta haavetta vaikka Amerikan halki matkustamisesta, palata aina tähän samaan ideaan, kymmenen kertaa päivässä, kunnes on aivan varma siitä, ettei ole koskaan muuta halunnutkaan? Ehkä mieltä voi ohjailla niin helposti, saada sen uskomaan, että tämäkin ajatus on totista totta, unelma parasta laatua. Pitäisikö alkaa katsella inspiroivia matkaohjelmia, jotta pääsee todellisuuteen kiinni, ottaa niistä vaikutteita? Kertokaa ihmiset, mistä unelmia löytyy? Ehkä joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sitten.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Constant source of amusement

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Iisiä viihdettä

Olen ottanut tavakseni selailla Gumtreen työpaikkailmoituksia ja ilokseni olen huomannut, että sehän vasta viihteestä käy. Tässäpä pieni annos Gumtreen hassunhauskoja ilmoituksia, joiden ansiosta menetät sen viimeisinkin uskon tähän maailmaan, joka sinulla ehkä oli. (Huom, vapaita suomennoksia muistin pohjalta, ei siis 100% autenttisia)

Paska maanantai

”Tarvitsen kiireellisesti lukkosepän avaamaan pyykkituvan oven, jonka vahingossa lukitsin”. Niinpä niin, ei passaa nauraa, tää on just jotain sellaista, jota tälle hajamieliselle blogistille voisi tapahtua.

Epämotivoitunut herra X kaipaa apuasi

”Tarvitsen liiketaloustaustaisen henkilön suorittamaan online-opintojakson ajan puutteen vuoksi.” Tässä sinulle ilmainen neuvo, rakas herra X, olin itsekin aikanani epämotivoitunut, alisuoriutuva opiskelija, jonka aika riitti kaikkeen muuhun paitsi kouluhommiin ja maksan siitä joka päivä. Kivoja töitä ei löydy mistään ja tyytyväisyys elämää kohtaan on pohjalukemissa. Joten otapa tästä opiksesi ja etsi itsellesi aikaa suorittaa se kurssi. Kun homma on tehty, voit rauhassa paukutella henkseleitä ja olla sitä mieltä, että olet huipputyyppi.



Pitää olla osata hyvä englanti

Monet työnantajat haluavat, että työntekijä puhuu ainakin suhteellisen sujuvaa englantia, mikä on toki ymmärrettävää. Mutta kun ilmoitus, jossa työntekijältä vaaditaan sujuvaa englantia on täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä, tekee mieli pyytää kirjoittajaa katsomaan peiliin. Elä niin kuin opetat. Koska olen paska ihminen, mieleni teki tehdä omat korjaukseni erääseen ilmoitukseen ja laittaa se ilmoittajalle viestin kera ”no, pääsinkö kielioppitestin läpi?” Anna sanoi, ettei mikään firma palkkaa rasittavan näsäviisaita ihmisiä. (En muuten laittanut tätä kappaletta tekstiin pilkatakseni toisen kielen puhujia. Teen itsekin paljon virheitä. Lisäksi vieraalla kielellä puhuminen vaatii paljon rohkeutta ja päättäväisyyttä, uskokaa pois, tiedän, mistä puhun.) 

Joka tapauksessa vaikkei englanti olisikaan aivan Oxfordin tasoa, ei töiden löytäminen ole lainkaan mahdotonta. Tapasin täällä italialaisen tytön, joka ei ymmärtänyt juuri mitään, ja jos ymmärsi, niin yleensä väärin. Hän sanoi, että hänellä oli enää kuus-nolla-nolla dollaria (ilmeisesti, koska ei osannut sanoa kuusisataa) jäljellä, kun hän sai töitä tarjoilijana. Tyttö myönsi avoimesti, ettei aina ymmärtänyt ohjeita töissä, eikä ymmärtänyt pääkokin aussiaksenttia ollenkaan. Mutta hän oli positiivinen ja aurinkoinen ja ehkäpä se kompensoi kielitaidon puutetta. Otetaan kaikki oppia tästä tytöstä.

Åtta suu

Tämä mainos ei ollut Gumtreessa, vaan Airtaskerissa, jossa porukka voi etsiä tekijää yksinkertaisille töille, esimerkiksi lustaamaan pyykkiä tai siivoamaan makkarin tai kokoamaan Ikean kaapiston. Ette uskokaan, kuinka tyhmistä asioista ihmiset maksaa. Anna selasi ilmoituksia iltana eräänä ja löysi ilmoituksen, jossa joku jannu oli suihinottoa vailla. No, työhän se sekin on ja varmaan joku epätoivoinen reppureissaaja tarttui syöttiin, koska ilmoitus hävisi melko nopsaan. Tai sitten Airtaskerin väki poisti sen k-18 sisällön takia..  

perjantai 7. lokakuuta 2016

About Hospitality

Did you know that guest and host are cognates, they stem from the same Indo-European root word (ghos-ti) that originated among the nomadic people in the steppe region of Eurasia, probably referring to hospitality between strangers. The roles were not distinguished but seen as a part of the same process that ensured peaceful passing through other tribes' territory, as well as assistance when needed. So, better be a good host today, because today's guest could be tomorrow's host. Roles can be reversed any time.

Yes, the topic today is Australian hospitality or the lack of it, actually. Disclaimer. This is my own opinion and not necessarily the truth. There are naturally other opinions, too. But let us start with facts about hospitality around the globe.
China meets Australia
In Korea people encourage their guests and friends to eat more and more, they want the other person to eat more than they do. In China and Korea people may greet each other by saying "did you already eat rice?" and this may lead to sharing the meal in case the other person hasn't eaten yet. (Or not, as the one who uttered the question is expected to pay for the expenses in case the other hasn't eaten yet and wants to go for a meal).

I heard in India it can be even offensive if you don't take a second serving of the meal provided, because it means that you are telling without words that the food wasn't good..
In Russia they don't just serve you little something with tea, it's a feast whenever you visit someone.
Spanish people seem to wish to share their snacks, even if it's only a chocolate bar.
In Karelian (eastern Finnish) culture (which is unfortunately dying out) the hostess started to prepare a very time-consuming dish when guests arrived because they wanted them to stay longer.
In Kazakhstan people believe guests are sent by God and they must be treated accordingly.

In Australia- well, we need to remember that the same root word that gave us "guest" also gave us words like hostility and hostile. I've never been in a place that's less hospitable. People have so much but are reluctant to share it with others if it's not absolutely necessary. Here you'll hardly ever hear anyone ask you to take second servings, more likely people are hinting that you ate too much to start with. (Well, it could be true as I really eat too much for my own good). Where the hell are those loyal, fair and hospitable Australians the legends tell us about? Maybe in the outback where I haven't dared to go?

I mean, seriously, who invites people to their house and gives them moldy and damp pillows and duvets, poorly washed towels and not enough to eat. My mother used to say that if she didn't prepare enough food for our guests, then she must go without herself. Australians are lovely and friendly on the surface especially so if their occupation requires it, customer service is always extremely good but this one little thing about hospitality really damages the good image. I can't think of sitting on my sofa and eating my chocolate alone and not even offer it to my guests but maybe it's me who's odd. Could be.




Vieraanvaraisuus

Tiesitkö että englannin sanat guest (vieras) ja host (isäntä) ovat peräisin samasta proto-indoeurooppalaisesta sanasta (ghos-ti), joka Eurasian tasangon heimojen keskuudessa viittasi tuntemattomien ihmisten väliseen vieraanvaraisuuteen. Isännän ja vieraan roolit eivät olleet erilliset, ne nähtiin osana samaa prosessia, jonka tarkoituksena oli turvata rauhanomainen kauttakulku muiden heimojen alueiden läpi. Joten oli parempi olla hyvä isäntä tänään, koska tämän päivän vieras saattoi olla huomisen päivän isäntä.

Eli tämän päivän postauksen aiheena on australialainen vieraanvaraisuus, tai lähinnä ehkä kuitenkin sen puute. Kyseessä on yksilöllinen mielipiteeni, ei julkinen totuus. Mielipiteitä on toki muitakin. Mutta aloitetaan vieraanvaraisuuden käsitteillä maailman eri laidoilta.

Kiina ja Australia kohtaavat
Koreassa ihmiset yllyttävät vieraitaan ja ystäviään syömään enemmän, Koreassa halutaan, että vastapuoli on se, jonka maha on enemmän täynnä. Kiinassa ja Koreassa voi toisinaan kuulla terveyhdyksenä fraasin "joko söit riisiä", ja sehän taas saattaa johtaa jaetuun ateriaan, mikäli toinen ei ole vielä syönyt. (Tai sitten ei, koska ideana on lähinnä se, että kysymyksen esittäjä tarjoaa päivän murkinat, jos oli käynyt niin, ettei toinen ollut ehtinyt vielä ruokapuuhiin.)

Kuulemma Intiassa on jopa loukkaavaa olla ottamatta lisää tarjolla olevaa ruokaa, koska silloin voi emäntä ajatella, että vieras yrittää ilman sanoja kertoa, että ruuassa on parantamisen varaa.
Venäjällä vieraille ei tarjoilla pikkupurtavaa teen kanssa, vaan heille järjestetään suuret juhlat.
Espanjalaisista tuntuu omituiselta syödä yksin, vaikka kyseessä olisi vain pieni suklaapatukka, se jaetaan kanssaihmisten kera.
Karjalaisessa kulttuurissa oli tapana alkaa väkertää aikaavieviä piiraita, kun vieraat saapuivat, jotta vieraat viipyisivät kauemmin.
Kazakstanissa ajatellaan, että vieraat ovat Jumalan lähettämiä, ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti.

Entäs sitten Australiassa? No, nyt kannattaa muistaa, että sama sana ghos-ti johti myös sanoihin hostile (vihamielinen) ja hostility (vihamielisyys). Harvassa paikassa on varmaan vähemmän vieraanvarasia ihmisiä. Australialaisilla on kaikkea, mutta siitä ei haluta jakaa yhtään mitään, jos ei oo ihan pakko. Oikeesti, yhdessä meidän vapaaehtoispaikassa emäntä keitti illalliseksi perunoita, ja kaatoi niiden päälle pestoa ja sanoi, että kuulkas tänään syödään tytöt perunasalaattia. Uskomatonta. Mun mielestä se oli edelleen perunoita ja pestoa. Juuri kukaan ei kehota ottamaan lisää ruokaa, on paljon todennäköisempää, että isäntäväki vihjailee, että tuli syötyä liikaa jo ensimmäisellä kierroksella. (Onhan sekin mahdollista, meikäläisellähän on siis pohjaton maha). Siis missä helvetissä on ne paljon puhutut rehdit, reilut ja vieraanvaraiset aussit? Ehkä siellä outbackissa, jonne en ole uskaltanut mennä?

Siis vakavasti puhuen, kuka kutsuu vieraita taloonsa ja antaa heille homeiset tyynyt ja peitot, eikä anna edes tarpeeksi ruokaa. Äidilläni on tapana sanoa, että jos vieraille ei riitä ruokaa, niin sitten emäntä jää itse ilman. Aussit on kyllä aivan ihastuttavia noin niin kun pinnallisina tuttavuuksina ja asiakaspalvelu on täällä yleensä ihan huippuluokkaa, mutta tämä yksi pikku asia kyllä laskee maan pisteitä aika roimasti. Ei mulle tulisi mieleen istua sohvallani mussuttamassa suklaata ja olla tarjoamatta sitä huushollissani oleileville vieraille. Mutta voihan se olla niinkin, että olen itse vähän outo.