Haaste 9- käy tsekkiläisellä jumppatunnilla

Lapsena inhosin kaikkea liikuntaa. Olin koulun liikuntatuntien ongelmatapaus, jonka persettä mitkään käskyt eivät saaneet siirtymään pelikentälle. Istuin salin seinustalla ja murjotin. Vihasin sählyä, vihasin pesäpalloa ja erityisesti vihasin kaikkea talviurheilua. Jatkoin liikuntaa vihaavaa elämäntyyliäni pitkälle yli 20 ikävuoden, kunnes menin Etelä-Koreaan toisen kerran vuonna 2013. Tein työharjoitteluani suurlähetystössä, ja työpäiväni koostuin lähinä koneella työskentelystä. Iltaisin kroppaparka oli jumissa ja joka paikkaa särki. 

Vihasin liikuntaa, OK, mutta sitten satuin kulkemaan pilates-jooga-studion ohi, ja muutaman päivän harkinnan jälkeen ostin kausipassin salille. Aloin käydä säännöllisesti pilateksessa ja vatsatanssissa. Aika nopeasti jätin tanssimisen pois, koska en vaan pysty liikuttamaan käsiä ja jalkoja samaan aikaan tietyn rytmin mukaan. Mutta pilates ja sen myötä jooga jäivät mukaan reissulta. Minua ei edes häirinnyt se, että tunnit olivat koreaksi. Opettaja kävi välillä ohjeistamassa englanniksi, ja ymmärsin koreaa tarpeeksi tajutakseni, pitikö liikuttaa käsiä vai jalkoja, mihin suuntaan, ja pitikö hengittää sisään vai ulos. Mitä muuta sitä tarvitseekaan tajuta. 

Palasin Koreasta Suomeen, ja tein joogaa lähinnä kotona, sitten lähdin Puolaan töihin. Firma maksoi multisport-kortin, jolla pääsi lähes jokaiselle kuntosalille, minne keksikin haluta. Kävin ohjatuilla jumppatunneilla ja salilla kielimuurista välittämättä. Sen jälkeen, kun viimeinkin löysin itselleni sopivia liikuntamuotoja, kroppa on voinut paremmin. Joogaa aloittaessa saattaa tuntua siltä, että on notkea kuin näkkileipä, mutta liikkuvuus paranee aika äkkiä. Kokeile vaikka! 

Vain Australiassa asuessa en harrastanut mitään liikuntaa, paitsi juoksua sen lyhyen ajan, kun asuin Cairnsissä. Fyysisesti väsyttävän työn jälkeen ei tehnyt mieli salille. Mutta Australian suurin etu oli se, että sää oli lähes koko ajan hyvä, joten saattoi käydä ulkona liikkumassa, jos jaksoi. Samaa ei voi sanoa monesta muusta paikasta. (Kyllä, en ulkoile talvella. EN. Talvi on ihan turha ja kylmä.)

Eräässä edellisessä työpaikassa kirjoitin kerran seinälle "istuminen tappaa". (Huomio: kyseessä oli innovaatioseinä, jolle voi kirjoittaa ja tekstin voi pyyhkiä pois.) Olin lukenut artikkelin siitä, kuinka istumatyö on nykyajan tupakointi. Tupakointi on kuulemma vähentynyt, mutta toimistotyöntekijöiden terveys pettää, kun joutuu kyhjöttämään ruutua tuijottaen 8 tuntia päivässä. Istumatyön piikkiin on laitettu esimerkiksi kohonnut diabetes- ja sydänkohtausriski sekä ylipaino ja kaikenlaista muuta. Pessimistisimmät tutkijat myös tietävät kertoa, ettei aamulenkillä tai työpäivän jälkeisellä kuntosalisuorituksella voi täysin nollata istumisen haittoja.

Tästä huolimatta olin iloinen, kun haastelistallani oli käsky mennä jumppatunnille. Teen joogaa kotona lähes joka päivä, mutta ilman oikeaa ohjausta voi hyvinkin olla, että teen väärin. Sitä paitsi olisi ihan kiva mennä pitkästä aikaa oikeasti ohjatulle tunnille. Varasin kolme tuntia Karma Yoga-studiolta hintaan 99 korunaa kappale. Viime torstaina miniloman alkamisen kunniaksi kävin ensimmäisellä tunnilla, vinyasa flow-joogassa. Tunti vedettiin englanniksi, koska suurin osa osallistujista oli ei-paikallisia. 

Vinyasa flow oli tosi mahtava. Yleensä kotona valitsen melko rauhallisia videoita, jotka ovat hidastempoisia ja meditatiivisia. Oli kiva kokeilla vaihteeksi menevämpää joogaa, jossa tuli hiki pintaan. Tänään menen power joogaa, jonka jälkeen jalat todennäköisesti tärisee niin pahasti, etten jaksa edes metrolle kävellä. 

Lomani jälkeen yritän raahata persoonani kuntosalille. Pieni pyrähdys juoksumatolla ei varmaankaan pelasta täysin istumisen haitoilta, mutta onhan se parempi kuin ei mitään. 

Challenge 9- go to a Czech aerobics/ yoga class

When I was a kid I hated all forms of exercise. I was the problematic child in P.E. class who would not move her ass to the filed to play any game. I just sat next to the wall and sulked. I hated floorball, I hated baseball and especially, I hated all the stupid winter sports. I continued my anti-exercise lifestyle until mid-twenties, more specifically, until I went to South Korea to do my internship. I worked for the embassy, and most of my duties were performed on computer. It was the first time for me to notice how sore and stiff the body can feel after 8 hours if diligently sitting.

OK, I hated exercise but something had to be done. I happened to walk past a pilates yoga studio and after a couple of days of deep contemplation I went there and joined the studio. I started going to pilates and belly dance regularly. I dropped out of the belly dance class quite soon because I have zero aptitude fr dancing. It is impossible for me to move my hands and legs at the same time to a certain rhythm. But pilates and yoga had come to stay. It didn't bother me that the classes were in Korean. I understood enough to know if I was supposed to move my hands or legs, and how. I understood if I was supposed to inhale or exhale and if I was doing something too weird, the teacher came to instruct me in English.

I returned to Finland and did yoga at home, then I went to work in Poland and my company sponsored the employees a multisport card which was widely accepted by the gyms. I started going to aerobics, yoga and the gym. Never mind the language barrier or anything. When I finally found some forms of exercise I can honestly say I like, the body has been feeling much better. When I first started yoga it felt like I will never be flexible, never be able to go to all those positions that require stretch. But believe me, you'll become more flexible in a matter of weeks. Or even better, try and see for yourself!

I didn't do any sports when I was living in Australia, except for that month or so I was living in Cairns and used to go for a morning run. I had a physical job after which I was too tired to exercise, but the advantage of Australia is the weather. The weather is good most of the time, so if I wanted to exercise, I just went outdoors. Not many places have that advantage. (I will not go outside in the winter. NO. Winter is useless and cold.)

When I was working in Poland I once wrote on the wall "sitting kills". (Note: it was a wall for innovations, text could be written on it and then erased.) I had read an article about sedentary jobs and how they destroy our health. Sitting is contemporary smoking. While it is acknowledged that smoking has decreased, but office workers suffer from various health problems that are blamed on sitting too much. It is said that sitting makes a person more prone to have diabetes, heart attack, or just to be obese, to name but a few risks. The most pessimistic researchers also warn us that the damage caused to health by sitting 8 hours a day cannot be undone by a morning walk or going to the gym after work.

Despite that, I was happy to notice that participating in a yoga class was one of my challenges. I practice yoga at home almost daily with the help of YouTube videos, but I might be doing the positions wrong. It would be fun to go to a real yoga class with a teacher that is actually present there. I purchased 3 classes, 99 crowns each. Last Thursday, to celebrate my short holiday, I went to the first class, vinyasa flow. The class was in English as most of the participants did not speak Czech.

Vinyasa flow was excellent. I usually go for the slow, more meditative practices at home so it was so much fun to go to a class and sweat properly. Today I will go to power yoga after which I'm sure my legs are shaking so badly I cannot walk to the subway station.

After my holidays I plan to take my person to the gym. Maybe it cannot safe me from sitting, but at least it must be better than doing nothing.

Challenge 2- go on a date

I hated challenge number 2 from the beginning. I don't want to go on a date cause it's just waste of time and I don't have that much free time. I will consider dating when I feel like hearing comments like "you are wearing a really ugly shirt" or "I have better things to do than hang out with you" again. For the time being I am happy as long as I am the only one criticizing myself and believe me, I do that more often than necessary. (OK, my writing might not always give that impression but oh well..) It must be added, I am the only person who has the right to criticize me. My life choices and my clothes are no one else's business. (Trauma, trauma)

Well, to be honest I would not make a nice date anyway. I am extremely prickly and my motivation to pretend I am nice and funny is zero. So it's a win-win if I just don't go on that damn date.

I was sure I was going to fail this challenge, because there is no way I will go on a date. So, we had to bend the rules a bit. It was agreed that I could just go out with a friend. Needless to say I chose to go out with a friend from school, a female friend. A friend of hers also joined us for a beer on a rooftop and together we watched the sunset and talked about life. Prague looked spectacular that night.

After finishing the beer we headed for a dinner in an Italian restaurant. Pizza was delicious. It was easy to find topics to talk about and nobody ruined my good mood for me. A perfect "date".

I will not go on a date n the future either. Girl, stay away from men, stay happy.

Haaste 2- käy treffeillä

Inhosin haastetta numero kaksi alusta alkaen. En halua käydä treffeillä, koska se on ihan täyttä ajan haaskausta, ja vapaa-aikaa on tosi vähän muutenkin. Harkitsen aloittavani deittailun sitten, kun taas haluan kuulla kommentteja kuten "sinulla on ruma paita" tai "olisi parempaakin tekemistä kun olla täällä". Näkisin asian niin, että kritisoin itseäni jo valmiiksi ihan tarpeeksi (OK, täällä blogissa ei välttämättä aina siltä kuulosta..) ja sen lisäksi olen omassa henkilökohtaisessa elämässäni ainoa, jolla on siihen oikeus. Kellekään muulle ei, ihan viimeisenä jollekin hyvänpäiväntutulle, kuulu se, millaiset vaatteet minulla on tai millaisia päätöksiä elämässäni teen. (Trauma, trauma..)

Kaiken rehellisyyden nimissä pitää toki sanoa, etten joka tapauksessa olisi mitenkään erityisen kiva treffiseuralainen. Herneet tuppaa menemään nenään vähän kaikesta, ja mielenkiinto esittää hauskaa ja mukavaa on nollassa. Joten kumpikin osapuoli voittaa, kun vaan ei mene niille helvetin treffeille.

Olin siis ennakkoluuloinen haastetta kohtaan, kunnes haasteen antaja ehdotti, että taivuttaisin sääntöjä hieman. Voihan sitä treffata ihan jonkun kaverin vaikka. En mennyt "oikeille" treffeille, vaan  lähdin istumaan iltaa amkista tuntemani ystävän kanssa. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että naispuolisen ystävän. Seuraan liittyi vielä hänen ystävänsä, ja kolmistaan siinä siemailimme olutta ja juttelimme elämästä. Paikka oli kattoterassi, ja auringonlaskun aikaan siellä oli upeaa. Praha on tosi kaunis kaupunki.

Oluen nauttimisen jälkeen alkoi tehdä mieli illallista, ja päädyimme lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan pizzalle. Vertailtiin kokemuksia työelämästä Tsekeissä, eikä ollut ollenkaan vaikeaa keksiä puheenaiheita. Kukaan ei pilannut hyvää tuultani, ja ilta oli tosi mukava.

Enkä aio jatkossakaan mennä treffeille. Pysy erossa miehistä, pysy onnellisena.

Jotain muutoksesta

Toivepostausten sarja jatkuu. Tässä postaksessa käsitellään teemaa muutos, miten siihen voi suhtautua , kaipaanko pysyvyyttä jne. Tai jotain sellaista.

Jutun ydin on näkökulma. Saattaa näyttää siltä, että elämäni on koko ajan muutoksessa, mutta välillä ei kyllä tunnu siltä. Omasta mielestäni elämä on liiankin pysyvää, samat asiat toistuu kerta toisensa jälkeen. Varaa lento, varaa majoitus, avaa pankkitili, hanki SIM-kortti, mene töihin, mene kotiin. Uudestaan ja uudestaan. Teen aina samat asiat, joskin eri paikoissa. Alkaa käydä pitkäveteiseksi melko äkkiä. Yritän siis selittää jotain sen suuntaista, että muutos on sitä, minkä itse kukin tulkitsee muutokseksi. Jos ajattelee, ettei mikään muutu, niin sitten varmaan kaikki pysyy ennallaan.

Valonäytös Namesti Mirun kirkolla

Minulla ei ole tarjota yhtä tarkkaa syytä siihen, miksi valitsin suhteellisen pysyvän maahanmuuttajaelämän. Ihmiset on erilaisia. Monet eivät edes halua muuttaa toiseen kaupunkiin saatika toiseen maahan, mutta itse en voi kuvitella asuvani koko ikääni samassa paikassa. Missä on jännitys elämäss, jossa mikään ei koskaan muutu? Olen aina ollut kiinnostunut toisista maista ja kulttuureista, siitä miten ihmiset elävät Suomen rajojen ulkopuolella. Lapsena haaveilin eksoottisiin paikkoihin matkustamisesta ja maailmaan tutustumisesta. Sitä haluan tehdä elämässäni.

Tokihan muuttaminen voi käydä rasittavaksi. Joka kerta joutuu rakentamaan lähipiirinsä uudelleen ja sopeutumaan ympäristöön, joka voi olla tosi erilainen edelliseen verrattuna. Mutta elämä on melko samanlaista joka paikassa. Syö, nuku, käy töissä. Ei siinä mitään sen kummempaa ole. En tiedä, selitänkö tätä nyt kovin loogisesti. Pään sisällä se ainakin vaikuttaa ihan järkevältä. Itse asiassa, uusien ystävien löytäminen on lakannut vaivaamasta minua jo joku aika sitten. En ole koskaan ollut kovin sosiaalinen, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen kiinnostunut ihmisistä. Riittää, kun tutustuu pariin ihmiseen, joita voi kutsua ystävikseen, kyllä se riittää. Joka tapauksessa olen onnellisimmillani yksin.

Toinen syy muuttuvan elämän takana uteliaisuuden lisäksi on tylsistyminen ja onnen etsiminen. Yleensä kyllästyn kaikkeen kolmessa kuukaudessa, olipa kyseessä opiskelu, työ tai harrastus. Minua ei kai ole luotu pitkän tähtäimen projekteja varten. Ne rajoittaa vapautta liikaa.

Ja sitten vielä onnellisuus. En ole koskaan ollut onnellinen ihminen. Tylsistyn helposti ja sen mukana tulee tyytymättömyys elämää kohtaan. Varmastikin muiden elämä on paljon mielenkiintoisempaa, varmasti nämä tuntemattomat muut matkustavat enemmän ja heille tapahtuu kiinnostavampia asioita. Muuttaminen paikasta toiseen on oma tapani etsiä onnellista paikkaa. Tähän mennessä en ole onnistunut kovin mainittavasti. Mielessäni on kuva paikasta, jossa on lämmintä, kivaa ja aurinkoista ja elämä on rentoa. Olen löytänyt unelmatyöni, asun mukavassa asunnossa yksin ja minulla on rahaa matkustaa paljon. Löydänköhän koskaan sitä paikkaa? Tuskinpa. Siinä oli vastaus siihen, kaipaanko koskaan mitään pysyvää. Kyllä, jos se pysyvyys on täydellistä.

How to deal with constant change

The series of requested posts continues. In this post I will try to explain how is it possible to live a life where everything is constantly changing, how to deal with the change and don't I ever miss settling down. Or something like that.

The trick here is the point of view. Even though it might look like my life is constantly changing, it certainly doesn't feel so to me. In my own opinion my life is very stagnant, the same things repeat time after time. It's like living in a cycle. Book the flight, book the accommodation, open the bank account, get a SIM card to your phone, go to the office, go to home etc. Basically, I always do the same things but in different places. It gets old very fast. What I am trying to explain is change is what you perceive as change. If you think nothing ever changes, then that's your reality. Everything's always the same.

The church in Namesti Miru. There was a light show yesterday 

I don't have an exact reason for choosing what seems to be a permanent expat/immigrant life. People are different. While many people could not imagine moving to another city let alone moving to another country, I could not imagine staying in one place forever. Where is the excitement in a life where nothing ever changes? I guess I have always been interested in how people live in other places, I want to explore different lifestyles, different cultures. When I was a child I used to dream of going to exotic places and getting to know the world. It is what I want to do with my life. 

Moving every year or so can get a bit exhausting, of course. I have to renew my social circle every time I decide to move, have to adapt to an environment that can be very different from the previous one. But life is pretty similar everywhere. You eat, you sleep, you work. It's nothing more complicated than that. I don't know if this explanation makes a lot of sense. In my head it's all very clear. Actually, finding new friends has never bothered me a lot. I'm not very social and the older I get the less I care for other people's company. I'm at the happiest when I am alone. Usually I meet a couple of new people that I can really call friends and that's enough. 

Another important reason behind my choice of lifestyle besides curiosity is boredom and the need to find happiness. I get bored very easily. I usually lose my interest towards everything within 3 months, be it a hobby, a job, studies, whatever. Nothing in me is made for long-term projects. I don't like commitments. They limit freedom. 

And then there is the happiness thing. I have never been a happy person. As I said, I get bored very easily and with that comes a feeling of dissatisfaction with everything. For sure other people's lives are more exciting. The others travel a lot more than I do, they have more interesting things happening to them and so on so forth. Moving often is my way of trying to figure out what makes me happy. This far, no success. I have the image of a perfect place in my head, a place that is warm and nice, there will be a lot of sunshine and life is very relaxed. I will have found my dream job and I will live in a nice apartment alone and still have enough money to travel a lot. I wonder if I will ever find that place? I guess not. There is the answer for the question if I ever want something permanent. Yes, if that something permanent is 100% perfect. 

Challenge number 7- write a letter

I started with the challenge that was easiest to do, writing a letter. When I was a kid I used to have several pen pals. I was either writing to or expecting a letter from one of them. 20 years ago it was quite a common hobby for kids. And then text messages came along, then instant messages and at least I forgot the art of writing a message without instant reply. What should I write? What will not be old news when the letter arrives, because most likely I am going to send several whats app or Facebook messages to that same person while the letter slowly makes its way to the intended mail box.

I wrote a letter to my goddaughter. She had tried to send me her painting but the letter was returned to sender for one reason or another. I had all equipment for writing a letter, paper and envelopes I bought in Japan in 2009. There weren't that many sheets in the package, maybe 8 or so. 2 of the sheets are still waiting for me to figure out how to fill them with text. As I said, it's difficult to write a message without an immediate reply.

It too k a lot of chewing the pen and pondering all the things I could write about that could possibly interest the 11 years old girl. My letter turned out to be relatively short, but you have to start somewhere, hey. After pouring my thoughts on the paper, i decided to go and send the letter at once. The thing is, I had written post cards home weeks ago but they were still on my desk, staring at me accusingly every morning. "Hey you, are you still not going to take us with you and stick us into the letter box?"

My excuse for postponing this simple task was pure laziness. I was too lazy to google where I could find a post office to buy stamps that doesn't close at 5 p.m. When I finally entered my question in Google, the answer was very surprising. Most places that sell post cards also sell stamps. So I went to a bookstore, bought stamps and more postcards to send. Even the main post office was open on Sunday and I posted my letter and post cards there. The main post office is a very impressive building, it's very beautifully decorated inside. You have to take my word for it. My phone was broken so I couldn't take any photos there.

I also completed task number 8, placing the list somewhere I can easily see it. It's on my table and I am looking forward to ticking off the tasks. I think this week I am going to do something I enjoyed when I was a child and go on a date. So, next posts will be about those tasks. I have also located a yoga studio where I can do some yoga to tick off task number 9. This challenge is very inspiring!

Haaste numero 7- kirjoita kirje jollekin

Aloitin helpoimmasta haasteesta, kirjeen kirjoittamisesta. Penskana minulla oli useita kirjekavereita. Olin aina joko kirjoittamassa kirjettä jollekin tai odottamassa kirjettä joltakin. 20 vuotta sitten kirjeenvaihto oli tavallinen lasten harrastus. Sitten tuli tekstiviestit sun muut, joiden avulla voi pitää yhteyttä reaaliajassa. Ainakin minä unohdin, miten kirjoitetaan kirje, johon ei ole luvassa vastausta heti. Mitä kirjoittaisin oikeaan kirjeeseen? Millainen uutinen ei vanhene sinä aikana, kun kirje matkaa aiottuun postilaatikkoon? On kuitenkin mahdollista, että höpöttelen kirjeen vastaanottajan kanssa Facebookissa tai whats appissa.

Kirjoitin kirjeen kummitytölleni Suomeen. Hän oli yrittänyt lähettää minulle piirustuksen postissa, mutta kirje oli palautunut lähettäjälle. Minulla oli kotona kaikki kirjeen kirjoittamiseen tarvittavat tavarat, kirjepaperia ja kirjekuoria, jotka ostin Japanista vuonna 2009. Pakkauksessa ei ollut kauehan monta arkkia, ehkä 8 ja vieläkin on 2 jäljellä, kun en tiedä mitä niihin kirjoittaisin ja kelle laittaisin. Kuten sanoin, nykyään odotan välitöntä vastausta.

Kirjeen juonen keksiminen oli aika haastavaa, ja jouduin pureskelemaan kynää jonkin aikaa yrittäen keksiä aiheen, mikä kiinnostaisi 11-vuotiasta tyttöä. Kirjeestä tuli suhteellisen lyhyt, mutta jatushan on tärkein. Kun olin saanut ideani vuodatettua paperille, päätin mennä heti kokeilemaan onneani sen postituksen suhteen. Asiahan on niin, että pöydälläni on jo useamman viikon ajan pyörinyt postikortteja, jotka kirjoitin kotiin. Joka aamu kortit tuntuivat tuijottavan minua syyttävästi. "Etkö tänäänkään aio viedä meitä postiin, hei?"

Syy tämän yksinkertaisen tehtävän lykkäämiseen oli puhdas laiskuus. En millään viitsinyt googlettaa, missä olisi postitoimisto, joka olisi auki vielä viiden jälkeen, niin että voisin ostaa postimerkkejä. Yllätykseni oli suuri, kun Google tiesi kertoa, että yleensä postikortteja myyvät kaupat myyvät myös postimerkkejä. Joten menin kirjakauppaan ja ostin postimerkkejä. Seikkailin pääpostiin, joka sekin oli sunnuntaina auki, ja sain viimein kortit postitettua. Pääposti on komea näky. Sisätilat on todella kauniisti koristeltu, mutta tässä joudutte luottamaan sanaani, sillä kuvatodisteita ei ole. Puhelin kun menetti elektronisen elämänsä samana aamuna.

Tein myös haaste numero 8:n, eli laitoin haastelistan näkyvälle paikalle. Se on tuossa pöydälläni. Tällä viikolla aion tehdä jotain, mistä jo lapsena nautin ja käydä treffeillä. Olen myös paikantanut joogastudion, johon menen joogaamaan. Se on haaste 9, mene tsekkiläiselle jumppatunnille.

Menneisyyden jäljet

Tämä on toivepostaus nro 2 aiheesta, kuinka elämäni on muuttunut viime aikoina, eli kun muutin jälleen paikasta toiseen. Mikä täällä on hyvää ja mikä huonoa "edelliseen elämään" verrattuna. Mikä on haastavaa, mikä helppoa, mitä kaipaan.

Ajattelin vertailla Prahaa Sydneyyn. Olin toki kesän Suomessa, mutta ehkä vertailusta tulee mielenkiintoisempi, kun valitsen kaukaisemman kohteen. Itse asiassa tämä on aihe, jota pyörittelen mielessäni useinkin. Miten elämä on muuttunut?

Hyvä asia Prahassa on se, että olen taas EU-alueella. Olen lähempänä perhettä, ja voin lähteä käymään Suomessa suunnittelematta kaikkea niin paljon, eikä tarvitse matkustaa yli 30 tuntia. Lisäksi EU-maassa asuessa muodollisuudet on paljon pienemmät, ei tarvitse murehta viisumeja ja oleskelulupia. Jos haluan jäädä toiseen EU-maahan, ei siitä koidu liikoja päänsärkyjä. Kauan eläköön ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus! Pidin Austaliasta, etenkin Eurooppaa leudommasta ilmastosta, mutta sinne jääminen olisi ollut ongelmallista, se on liian kaukana. Jos olisin jäänyt sinne, en voisi juuri koskaan tavata perhettäni ja ystäviäni. Lisäksi olisi todella hankalaa järjestää työviisumi. Opiskelin liiketaloutta, eikä tutkintoni ole Australian maahanmuuttoviraston toivottujen tutkintojen listalla. Kokeilen uudelleen paremmalla onnella, jos sittenkin päätän opiskella lääkäriksi tai hoitajaksi. Muka.

Mikäs täällä sitten on huonompaa. No mikäs muu kuin palkka. Saisin olla koko loppuikäni Tsekeissä töissä saadakseni säästöön saman summan, jonka säästin Australiassa 6 kuukaudessa. (Ehkä hieman liioitellen, mutta idea varmaan kävi selväksi.) Kaipaan sitä, että ymmärrän paikallista kieltä. Australiassa ei koskaan tarvinnut murehtia, ettei saisi palvelua englanniksi, ennemmin kannati olla huolissaan omasta kielitaidostaan. Olisi kiva, jos voisi lukea esimerkiksi etiketit ruokakaupassa. Kaipaan sitä, että osaan lukea. Olisi kivaa myös ymmärtää infrmaatiotauluilla olevia mainoksia, kauppojen kuulutuksia yms. Olisi kiva olla aikuinen, joka osaa toimia yhteiskunnassa annettujen ohjeiden perusteella.

Kaiken rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että aika helposti täällä saa palvelua englanniksi (paitsi ulkomaalaisvirastossa), mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että maan virallinen kieli on tsekki, ja jos ei sitä osaa, niin on auttamattomasti aina vähän ulkopuolinen. Miksi en sitten opiskele tsekkiä? Koska ei. Yritin aikoinaan opiskella venäjää ja puolaa, mutta slaavilaisten kielten sibilantit on vaan liian vaikeita. Nämä kaikki kurjat s-malliset äänteet vievät motivaationi aikaiseen hautaan. En kuule eroa äänteiden välillä, enkä varsinkaan pysty itse moisia ääniä tuottamaan. Lisäksi minulla on 18 kuukauden sopimus, jota voi jatkaa, mutta en vielä tiedä, haluanko. Jos jään tänne vain 18 kuukaudeksi, ei ole mitään järkeä opiskella uutta kieltä niin lyhyen ajan takia.

Praha on nykyisin aika kansainvälinen, mutta Sydney on paljon kansainvälisempi. Sitä kaipaan Sydneystä. Vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan tyypillisen New South Walesissa asuvan henkilön ainakin jompikumpi vanhempi on syntynyt Australian ulkopuolella. Australiassa ei ole vaikeaa olla maahanmuuttaja, koska kaikki muutkin on. Joskus Prahassa palvelun taso on huonompaa, jos ei ihan puhu tsekkiä. Ehkä luonnollinen reaktio, mutta ärsyttää se silti. Muistelin kokemuksiani Japanissa ja Etelä-Koreassa, jossa kummassakin asiakaspalvelukulttuuri on ihan eri luokkaa, eikä asiakkaalle oikein voi näyttää suoraan, että se on aikamoinen kielitaidoton kiusankappale. Kerran menin Soulissa kampaajalle, mutta hän ei puhunut englantia. Hän haki naapurista rouvan, joka oli asunut Amerikassa, ja rouva tulkkasi keskustelumme. Tämä on palvelua, eikö vaan?

Australiassa elämä tuntui myös jotenkin mielenkiintoisemmalta. Porukka vaihtui koko ajan, ja henkeä pidätellen odotin uusia jännittäviä juonenkäänteitä huoneemme dynamiikassa. Oli yöllisiä palohälytyksiä, murtovarkaita sun muuta. En toki moista enää toivo, mutta pakko myöntää, että aiheessa oli oma jännityksensä. Ja sitten joku vielä varasti villatakkini! Ai että..

Rakastin työtäni Australiassa. Joulun aikaan homma kävi liian hektiseksi, aloitin aikaisin ja lopetin myöhään, mutta muutoin olin innoissani duunista. Kun bussi ajoi viimeiseen liikenneympyrään ennen meidän katua, olin jo täynnä energiaa ja valmiina aloittamaan hommat. Pidin työpaikan ilmapiiristä. Työkaverit oli aivan mahtavia, ja heitä kovasti ikävöin. Olisi kiva taas kävellä yhdessä bussille töiden jälkeen, käydä ravintolassa maistelemassa uusia ruokia tai mennä läheiseen ostoskeskukseen. Tämän postauksen kirjoittaminen auttoi oivaltmaan, miten olen "nostalginen" ihminen. Jos vanhoihin blogipostauksiin on luottaminen, Australia ei todellakaan ollut paratiisi, mutta aika kultaa muistot. Ehkäpä paikasta toiseen siirtymiseen tarvitsee enemmän kuin pelkän lennon. Nykyisin voi matkustaa niin nopeasti, ettei ajatukset pysy vauhdissa mukana eivätkä ehdi toipua muutoksesta. Elämä meni eteenpäin, mutta itse olen vielä jumissa toisessa ajassa, toisessa paikassa. Pitäisi ottaa tuoreempi elämänasenne. "Tulevaa en voi ennustaa ja menneestä en välitä." Elämä on tässä ja nyt.

Yksi juttu vielä: Kaipaan myös mahdollisuuksia, jotka jätin käyttämättä Australiassa. En koskaan mennyt kahvilakurssille, enkä millekään luennolle, vaikka kovasti suunnittelin niitä. Jäin paljosta paitsi, koska en käyttänyt aikaa hyödyllisesti. en mennyt juuri muualle kuin ostarille Queen Victoria Buildingissa, jota kaipaan suuresti. Paljon roinaa oli siellä, mitä en koskaan tarvitse.

All that I wanted were things I had before

This is a requested post about how my life has changed. How things here differ from my "previous life", what is good, what is not, what is challenging, what is simple. What I miss most about my life in my previous city.

I will compare Sydney and Prague. True enough, I stayed the summer in Finland but I think it will be more interesting to compare Australia and Czech Republic. Actually, this is a topic I often think about. So, how is my life different now?

The good thing is that I am in Europe again. I am closer to my family and I can book a flight to Finland and arrive there without having to travel 30 hours and transfer at least once. Moreover, if I ever decide to stay in another EU country for good, it is a lot less complicated than arranging residence permits and visas in a non-EU country. Long live free movement of people and goods in the EU area! I liked Australia, mostly the climate that is less harsh than in Europe, but Australia is absolutely too far from Europe. I cannot even imagine staying there long-term. I could hardly ever meet my family and friends. In addition to that it would be too difficult to arrange a working visa to Australia. I have a degree in international business and that's not one of the degrees preferred by Australian immigration office. I'll try again with better luck if I ever decide to become a doctor or a nurse... Highly unlikely.

What is worse then? Well, the salary, of course. It will take me a lifetime of work in Czech Republic to save the amount of money I saved in 6 months in Sydney. (OK, I always exaggerate a bit, but that's the general idea.) I miss understanding the language, too. In Australia I never had to worry about someone not speaking English, I was more worried about me myself not speaking English. It would be nice to be able to read the labels when I go grocery shopping. I just miss being able to read. I miss understanding the information boards, advertisement etc. I miss being an adult who can act as a part of the society, following the written instructions and announcements.

In all honesty, it is quite easy to find English speaking people here (except at the foreign police) but the fact remains that the official language is Czech and if you can't understand it, you'll always be an outsider. You might suggest I study Czech, but no. I have tried to study Russian and Polish and they were absolutely too difficult for me. It's the pronunciation that does me in. I lose my motivation because I cannot pronounce all those funny sibilants in Slavic languages, let alone hear the difference. Also, I have an 18-months contract with the possibility to extend but I am not sure if I will want to. Prague is nice but I cannot imagine staying here very long. No reason to study a new language just for 18 months or so.

Prague is quite international these days but it cannot beat Sydney. That's what I miss from Sydney. According to 2016 census, a typical New South Wales person has at least one parent who was born outside of Australia. No one is too different or too foreign in Sydney. I felt at ease there, being a foreigner. Sometimes in Prague the service is worse if you don't speak Czech. Maybe natural reaction but still unpleasant. Made me think about my experiences in South Korea and Japan where in general the service culture is stronger and you cannot really make a customer feel like she is a nuisance to you. Once I went to a hair dresser's in Seoul, but the lady there didn't speak English. She found me a translator- a lady next door who'd been living in US. That's service, isn't it?

Life in Australia was more interesting. People around me were changing all the time and with breathless horror I was waiting for another change in the dynamics of the room. We had fire alarms going off in the middle of the night, thieves stealing useless stuff. Even my cardigan got stolen. Well, it's not that I miss those kind of things but I have to admit it was interesting.

I loved my job in Australia, that's one more point to miss. I remember that Christmas time was too busy, working late and starting early, but other than that I was excited about my work. When the bus drove to the last roundabout before our street, I was usually full of energy and ready to start a new day. I liked the atmosphere in the workplace. I liked my colleagues and I miss them a lot. I miss walking to the bus station after work, miss going to the local restaurants and trying all kind of new foods, miss going to a shopping center nearby. Writing this post has made me realize that I am a "nostalgic" person. When I read my old blog posts I do remember that Australia was no paradise, but it's a blessing to only remember the good times, isn't it? I guess it takes more than a flight to actually move from a place to another. Nowadays we can travel faster than our minds can recover from the changes. My life moved on but inside my head I'm stuck in another time, another place. Maybe I should take a fresh approach on life: "I can't predict the future I don't care about the past". Life is here and now.

One more thing: I also miss the opportunities I didn't use while I was in Australia. I have the feeling I missed on a lot I never went anywhere or did anything much. I didn't go to that barista course I was planning to enroll on, didn't go to any lectures or lessons. I didn't do anything except go Saturday shopping in Queen Victoria Building, which I miss dearly. Plenty of stuff I don't really need there.

10 things to do before 2018

Lately I've been running out of blog post ideas. I was planning to stop writing this whole thing because for some time it has felt more like a compulsory activity than voluntary and fun way to express myself. But yesterday I asked what the readers would like to read about and got some very inspiring and awesome topics, all of which I am going to write about. I was very surprised because I thought that since this blog is listed as a travel blog, people would like me to write about the attractions, holiday destinations in Czech Republic etc. But I also got many requests to write about myself. What I feel, what I think, how I see life. So I will write about myself, in the travel context. So this is a requested post. My friend gave me 10 things I need to do before 2018, and I accepted the challenge. The things I need to do are as follows:

1. Take a pet/ help to take care of someone else's pet. Well, pets are not allowed in my apartment and I don't really want a pet either, it doesn't suit my free lifestyle. But I'd love to help somebody with their pets. Preferably not dogs, though. Too bad I didn't get this challenge a couple of weeks ago when I helped my colleague to feed her cat while she was away.

2. Go on a date. Frankly, I don't want to. I am not the kind of person who enjoys dating. Dates either make me feel bored, upset or shitty about myself, or all of them and many other negative things at the same time. I've never had a dating experience that left  me feeling good in my entire 29,5 years and all that shit that comes with dating has made me lose all the interest, not that there was a lot to lose in the first place. I don't want a relationship and all my close friends have always been and will always be females, so dating is basically a waste of perfectly good time, because there's nothing I could possibly gain there.. But it's in the challenge so I have to figure out something. 

3. Read your favorite book. I used to read a lot, so I have plenty of favorite books, some of which I have read several times. I hope to go to Finland for Christmas so I can pick up one of my old favorites and read it again. Maybe it will be Cat among the Pigeons by Agatha Christie or Death in Berlin by M.M. Kaye. To put it shortly, I never read much when I'm abroad. Never made it to check the local libraries and buying books gets expensive and takes a lot of space at home.

4. Find a new friend. I totally need this. I had so many plans to be more social and try to make new friends when I moved to Prague but the truth is, I am very tired and fed up with people. All I want to do is sit alone in my own room and think. It's not very healthy, but I feel like I need solitude. Maybe it's an after-effect of Australia, being surrounded my people non-stop, living a life without any privacy. I want to be alone but I will try to go to some expat meeting and make that one new friend. 

5. Spend the new year with someone/ others. New Year's eve I will be working until midnight but maybe I can do something fun on new year's day if I'm not too tired. Last new year's eve I had to go to bed early because I had to start working at 6 a.m. the following day. It seems to me new year is not for me. But luckily there will be lunar new year and that's actually more fun than the western new year. 

Enjoying the last warm day of the summer 

6. Do something you enjoyed when you were a child. What did I enjoy doing when I was young? Something I still enjoy? Actually, this one is difficult. I keep remembering a lot of fun stuff from my early life but what did I actually do? I never was an active child. Dunno what this could be, let's see. My oldest friends, please help me remember! 

7. Write a letter to someone. We have forgotten the art of writing letters. Everything's online these days. My goddaughter had posted me a letter, a real one, but it never made it's way here but was returned to sender. How bad can the postal service be? 

8. Put this list somewhere you can see it. Done.

A plastic octopus on the river

9. Participate in a Czech aerobics/ yoga/ some other sports lesson. Does anyone know a good place for this? I'm totally in for it. I wanted to participate in yoga in the dark lesson but got too scared because they threatened to blindfold the participants. Not my genre, really. 

10. Plan a trip. I am already planning my holidays. It would be nice to go to Spain. 

So, these are the things I need to do in the following weeks and write about. Maybe I could do number 7 already today. I have plenty of time to write a letter now. The real challenge is in sending, I can never make ti to the post office before it closes. 

10 asiaa ennen vuotta 2018

Viime aikoina juttuideat on alkaneet loppua, ja harkitsin jo, että lopettaisin koko blogin kirjoittamisen, kun siitä tuli yksi pakollinen riippakivi lisää. Kysyin kuitenkin eilen lukijoilta, mistä aiheista olisi kiva lukea jutuja, ja sain tosi mielenkiintoisia ja upeita ideoita, joista kaikista aioin kirjoittaa tässä lähiaikoina. Tämähän on siis olevinaan ainakin matkablogi, joten yllätyin vähän, kun nähtävyys-, kulttuuri-, ja ruokapostausten lisäksi toivottiin myös juttuja minusta itsestäni. Mitä ajattelen, miten koen ja näen elämän, ja miksi puuhaan asioita, joita puuhaan. Joten on tulossa myös juttuja oman pääni sisältä, Tsekki-kontekstissa totta kai. Tämä on siis eka toivepostaus. ystäväni teki minulle 10 asian listan, jotka minun pitää suorittaa ennen vuodenvaihdetta, ja sitten kirjoitella listan herättämistä ajatuksista. Tässäpä lista:

1. Hanki lemmikki/ auta hoitamaan jonkun toisen lemmikkiä. Eläimet ei ole sallittuja tässä asunnossa, enkä muutenkaan ole kauhean kiinnostunut hoitamaan lemmikkiä. Se ei oikein sovi liikkuvaiseen elämäntyyliin. Sen sijaan mielelläni voin auttaa jotakuta toista lemmikin hoidossa, mutta eläin saisi kyllä olla mielellään jokin muu kuin koira. Harmi, etten saanut tätä haastetta pari viikkoa sitten, kun ruokin työkaverin kissaa hänen ollessa poissa kaupungista.

2. Käy treffeillä. EN HALUA. Inhoan treffejä. Treffit saa minut joko tylsistyneeksi, ärsyyntyneeksi tai muuten vaan tuntemaan negatiivisia asioita itsestäni, tai kaikkea kolmea yhtä aikaa ja paljon muuta paskaa vielä siihen päälle kuorrutteeksi. Koko 29,5 elinvuoteni aikana en ole kertaakaan käynyt treffeillä, joista olisi jäänyt hyvä fiilis, ja kaikki deittailuun liittyvä skeida on hävittänyt senkin todella vähäisen mielenkiinnon, joka minulla ehkä aihetta kohtaan joskus kaukana menneisyydessä saattoi olla (tai olla olematta). En halua seurustella, ja kaikki läheiset ystäväni on aina olleet ja tulee aina olemaan naisia, joten treffeillä käymisestä en hyödy mitään. Ihan yhtä hyvän ajan tuhlausta vaan. Mutta se on tässä haasteessa, joten jotain täytyy keksiä.

3. Lue lempikirjasi. Luin ennen tosi paljon, ja minulla on monia kirjoja, jotka olen lukenut useamman kerran. Toivon meneväni jouluksi Suomeen, jolloin voisin etsiä käsiini jonkun vanhoista suosikeista, kuten Agatha Christien Kissa kyyhkyslakassa, tai M.M. Kayen Kuolema kulki Berliinissä. Sanalla sanoen, ulkomailla asuessa ei tule paljon luettua, jotenkin en koskaan repastu tarkastamaan paikallista kirjastoa ja kirjojen ostaminen käy kalliiksi ja vie tilaa.

4. Ystävysty. Saattaa olla, että tarvitsen tätä eniten. Minulla oli Prahaan lähtiessä paljon ajatuksia siitä, kuinka olisin sosiaalisempi, menisin tapahtumiin ja tutustuisin uusiin ihmisiin, mutta totuuden nimissä olen ihan sairaan kyllästynyt ihmisiin, ja haluaisin vaan olla omassa rauhassa. Ehkä ei kovin terveellistä, mutta kaipaan omaa rauhaa. Ehkäpä tässä on Australian jälkivaikutusta vielä nähtävissä, siellä olin jatkuvasti ihmisten ympäröimä ja unohdin, mitä sana "yksityisyys" edes tarkoittaa. Haluan olla itsekseni, mutta aion mennä jonnekin ulkkareiden tapaamiseen, josta voin kalastaa edes yhden uuden ystävän.

5. Vietä uusi vuosi seurassa. Uuden vuoden aattona saatan hyvinkin olla töissä vaikka puoleen yöhön, mutta uuden vuoden päivänä voisi tehdä jotain kivaa, jos ei ole liian väsy. Viime uutena vuotena jouduin lopettamaan juhlallisuudet lyhyeen, koska olin seuraavana aamuna olemaan töissä klo 6 aamulla. Uusi vuosi ei suosi minua. Onneksi on aina kiinalainen uusi vuosi, joka on itse asiassa paljon kivempi.

Enjoying the last warm day of the summer

6. Tee jotain, mistä jo lapsena pidit. Mistä pidin kersana? Tää on oikeastaan hankala. Mulla on kyllä vaikka kuinka paljon kivoja lapsuusmuistoja, mutta mitä oikeestaan tein pentuna? En koskaan ollut mitenkään erityisen aktiivinen missään. Auttakaa te, jotka tunsitte minut jo lapsena. Mitä tein? Katsotaan, mitä tästä saadaan aikaan.

7. Kirjoita kirje. Miksi enää ei ole tapana kirjoittaa kirjetä. Koko elämä on mennyt online. Kummityttöni postitti minulle kirjeen, mutta eihän se koskaan tullut perille, vaan meni takaisin lähettäjälle. Mite huonosti voi postin kulku toimia?

8. Laita tätä lista näkyvälle paikalla. Homma on hoidossa.

Joella kelluu muovinen mustekala

9. Osallistu tsekkiläiselle jumppatunnille. Kyllä toki, kuulostaa kivalta, onko kellään suositella jotakin hyvää paikkaa.

10. Suunnittele matkaa. Olisi kiva mennä lomalla vaikka Espanjaan.

Elikkäs näistä asioista aion myöhemmin teille kertoilla. Ehkä teen numero seiskan jo tänään, kun on aikaa ja sitten myöhemmin mietin, miten saan sen lykättyä postiin, kun en koskaan ehdi sinne ennen kuin se menee kiinni.

Onnen päiviä

Mikä on lempi viikonpäiväsi? Monelle se on varmaan perjantai, lauantai tai sunnuntai. Harvempi varmaan on tosi innoissaan maanantaista. Itse olen huomannut, että asuinmaa vaikuttaa siihen, mitkä päivät viikosta on kivoja ja mitkä vähemmän kivoja. Etelä-Koreassa olin aina onnellinen sunnuntaista, koska se oli viikon ainoa oikea vapaa. Kävin lauantaisin korean tunneilla, jonne pääseminen vei tunnin metrossa yhteen suuntaan. Koulu sattui nimittäin olemaan metrolinjan vastakkaisessa päässä. Sunnuntain tullen olin näin ollen onnellinen siitä, ettei tarvinnut tehdä mitään. Kävin joskus ulkona lounaalla ja vähän ostoksilla, se siitä.

Puolassa listan kärkeen pääsivät perjantai-illat ja lauantait. Sunnuntaista en juurikaan perustanut, koska kuten kaikki tiedämmekin, sunnuntaita seuraa tuskallisen usein ja varmasti maanantai. Maanantai ei ole koskaan ollut kiva päivä ja tuskin tulee olemaankaan.

Irlannissa tykkäsin erityisesti torstaista, älä kysy miksi. Ehkä siihen vaikutti irlantilainen tapa ratketa torstaina, ja ajatus siitä, että viikonloppu alkaakin torstaina, tarttui. Kansakunta, joka ei jaksa odottaa perjantaita. Australiassa minulla ei ollut lempipäivää, koska suuren osan ajasta vaan matkustelin, eikä sillä niin väliä, matkustaako perjantaina vai tiistaina. Täällä Prahassakaan en ole vielä keksinyt viikon parasta päivää. Ehkä vaikka keskiviikosta voi tulla lempipäivä. Se on tarpeeksi outo.

Se viikonpäivistä. Seuraava aiheeni on loma. Mullahan on siis 8 päivää lomakertymää tälle vuodelle, ja ajattelin käyttää ne marraskuussa. Haluaisin reissata jonnekin, missä on lämmintä. Missä on lämmintä marraskuussa? Israelissa? Olisi kiva mennä johonkin tosi eksoottiseen ja täysin erilaiseen paikkaan, mutta en tiedä, olenko tarpeeksi erilainen ja eksoottinen ihminen moiseen. Olisko suosituksia tarjota?

Sunday, Monday, happy day

What's your favorite day of the week? I guess most of us would say Friday, Saturday or Sunday. Personally, I have noticed that my favorite day of the week actually changes. When I was living in South Korea, Sunday was my absolute favorite. It was my only actual day off, because on Saturdays I went to study Korean language. The school was located at the opposite end of the subway line so it took me almost an hour to commute there, then the lessons and then back home. So come Sunday I was just happy to do nothing, or maybe go for a lunch or do some shopping.

In Poland I loved Friday evenings and Saturdays. The entire weekend was just about to begin, my time to unwind and forget about the office. Sundays were actually terrifying, because Sunday is, as we all know, all too often followed by Monday. And Monday has never been my favorite and most likely will never be.

In Ireland I loved Thursdays, don't ask why. It seemed to be an Irish habit to start the weekend on Thursday, a nation that is chronically unable to wait for Friday evening. Maybe the atmosphere was catchy. Maybe. Who knows. I didn't have a favorite day of the week in Australia, most likely because for a long time I was just traveling. It doesn't matter so much whether you travel on Friday or Tuesday, it's all the same. And I don't have a favorite day here in Prague either. It will be interesting to see which one it will be. Maybe something random, like Wednesday?

OK, that's enough of the days of the week. There is another topic to discuss, namely holiday plans. I will have 8 days of leave this year and I have to start thinking where I'd like to travel. I am planning to go somewhere in November. Where is it warm in November? Maybe Israel? It would be nice to go to some really random and exotic place but maybe I am not open-minded enough to do something like that. Any recommendations, anyone?