lauantai 7. lokakuuta 2017

10 asiaa ennen vuotta 2018

Viime aikoina juttuideat on alkaneet loppua, ja harkitsin jo, että lopettaisin koko blogin kirjoittamisen, kun siitä tuli yksi pakollinen riippakivi lisää. Kysyin kuitenkin eilen lukijoilta, mistä aiheista olisi kiva lukea jutuja, ja sain tosi mielenkiintoisia ja upeita ideoita, joista kaikista aioin kirjoittaa tässä lähiaikoina. Tämähän on siis olevinaan ainakin matkablogi, joten yllätyin vähän, kun nähtävyys-, kulttuuri-, ja ruokapostausten lisäksi toivottiin myös juttuja minusta itsestäni. Mitä ajattelen, miten koen ja näen elämän, ja miksi puuhaan asioita, joita puuhaan. Joten on tulossa myös juttuja oman pääni sisältä, Tsekki-kontekstissa totta kai. Tämä on siis eka toivepostaus. ystäväni teki minulle 10 asian listan, jotka minun pitää suorittaa ennen vuodenvaihdetta, ja sitten kirjoitella listan herättämistä ajatuksista. Tässäpä lista:

1. Hanki lemmikki/ auta hoitamaan jonkun toisen lemmikkiä. Eläimet ei ole sallittuja tässä asunnossa, enkä muutenkaan ole kauhean kiinnostunut hoitamaan lemmikkiä. Se ei oikein sovi liikkuvaiseen elämäntyyliin. Sen sijaan mielelläni voin auttaa jotakuta toista lemmikin hoidossa, mutta eläin saisi kyllä olla mielellään jokin muu kuin koira. Harmi, etten saanut tätä haastetta pari viikkoa sitten, kun ruokin työkaverin kissaa hänen ollessa poissa kaupungista.


2. Käy treffeillä. EN HALUA. Inhoan treffejä. Treffit saa minut joko tylsistyneeksi, ärsyyntyneeksi tai muuten vaan tuntemaan negatiivisia asioita itsestäni, tai kaikkea kolmea yhtä aikaa ja paljon muuta paskaa vielä siihen päälle kuorrutteeksi. Koko 29,5 elinvuoteni aikana en ole kertaakaan käynyt treffeillä, joista olisi jäänyt hyvä fiilis, ja kaikki deittailuun liittyvä skeida on hävittänyt senkin todella vähäisen mielenkiinnon, joka minulla ehkä aihetta kohtaan joskus kaukana menneisyydessä saattoi olla (tai olla olematta). En halua seurustella, ja kaikki läheiset ystäväni on aina olleet ja tulee aina olemaan naisia, joten treffeillä käymisestä en hyödy mitään. Ihan yhtä hyvän ajan tuhlausta vaan. Mutta se on tässä haasteessa, joten jotain täytyy keksiä.

3. Lue lempikirjasi. Luin ennen tosi paljon, ja minulla on monia kirjoja, jotka olen lukenut useamman kerran. Toivon meneväni jouluksi Suomeen, jolloin voisin etsiä käsiini jonkun vanhoista suosikeista, kuten Agatha Christien Kissa kyyhkyslakassa, tai M.M. Kayen Kuolema kulki Berliinissä. Sanalla sanoen, ulkomailla asuessa ei tule paljon luettua, jotenkin en koskaan repastu tarkastamaan paikallista kirjastoa ja kirjojen ostaminen käy kalliiksi ja vie tilaa.


4. Ystävysty. Saattaa olla, että tarvitsen tätä eniten. Minulla oli Prahaan lähtiessä paljon ajatuksia siitä, kuinka olisin sosiaalisempi, menisin tapahtumiin ja tutustuisin uusiin ihmisiin, mutta totuuden nimissä olen ihan sairaan kyllästynyt ihmisiin, ja haluaisin vaan olla omassa rauhassa. Ehkä ei kovin terveellistä, mutta kaipaan omaa rauhaa. Ehkäpä tässä on Australian jälkivaikutusta vielä nähtävissä, siellä olin jatkuvasti ihmisten ympäröimä ja unohdin, mitä sana "yksityisyys" edes tarkoittaa. Haluan olla itsekseni, mutta aion mennä jonnekin ulkkareiden tapaamiseen, josta voin kalastaa edes yhden uuden ystävän.

5. Vietä uusi vuosi seurassa. Uuden vuoden aattona saatan hyvinkin olla töissä vaikka puoleen yöhön, mutta uuden vuoden päivänä voisi tehdä jotain kivaa, jos ei ole liian väsy. Viime uutena vuotena jouduin lopettamaan juhlallisuudet lyhyeen, koska olin seuraavana aamuna olemaan töissä klo 6 aamulla. Uusi vuosi ei suosi minua. Onneksi on aina kiinalainen uusi vuosi, joka on itse asiassa paljon kivempi.
Enjoying the last warm day of the summer
6. Tee jotain, mistä jo lapsena pidit. Mistä pidin kersana? Tää on oikeastaan hankala. Mulla on kyllä vaikka kuinka paljon kivoja lapsuusmuistoja, mutta mitä oikeestaan tein pentuna? En koskaan ollut mitenkään erityisen aktiivinen missään. Auttakaa te, jotka tunsitte minut jo lapsena. Mitä tein? Katsotaan, mitä tästä saadaan aikaan.

7. Kirjoita kirje. Miksi enää ei ole tapana kirjoittaa kirjetä. Koko elämä on mennyt online. Kummityttöni postitti minulle kirjeen, mutta eihän se koskaan tullut perille, vaan meni takaisin lähettäjälle. Mite huonosti voi postin kulku toimia?

8. Laita tätä lista näkyvälle paikalla. Homma on hoidossa.
Joella kelluu muovinen mustekala
9. Osallistu tsekkiläiselle jumppatunnille. Kyllä toki, kuulostaa kivalta, onko kellään suositella jotakin hyvää paikkaa.

10. Suunnittele matkaa. Olisi kiva mennä lomalla vaikka Espanjaan.

Elikkäs näistä asioista aion myöhemmin teille kertoilla. Ehkä teen numero seiskan jo tänään, kun on aikaa ja sitten myöhemmin mietin, miten saan sen lykättyä postiin, kun en koskaan ehdi sinne ennen kuin se menee kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti