Hyvät ja huonot uutiset

Irlanti: "Gardailla uusi epäilty Dublinin paloittelusurmassa"

Etelä-Korea: "Kim Ha-Neul ja Lee Seo-Jun: häät ensi kuussa"

Suomi: "Eduskunta suunnittelee tuloveroprosentin nostamista ensi hallituskaudella"

Poland: jotain samanlaista kuin Suomessa

Australia: jotain hyvin samanlaista kuin Irlannissa

Jotkut asiat vaan jaksaa kuohuttaa verta

Siinä esimerkkiotsikoita tapahtumista, jotka ylittävät uutiskynnyksen eri maissa. Kun muutin Irlantiin, ajattelin uutisten perusteella, että joka nurkalla vaanii irkkumafian palkkatappaja ja lähdin töistä kotiin vasta, kun olin ensin Irish Independentistä varmistanut, ettei meidän naapurustossa oltu päivän aikana otettu hengiltä ketään. Sitten kämppikseni ystävällisesti selitti, ettei kyse ollut siitä, että Irlnnissa olisi pelkkiä hulluja murhaajia, vaan siitä, mistä media päättää kirjoittaa. Ja toden totta, Irlannin murhatilastot ovat samaa luokkaa kuin Suomen, Suomi jopa johtaa murhalla parilla. Siitä huolimatta Suomen lehdistö kirjoittelee mieluummin hallituksen vatvomista päätöksistä, joilla yleensä on jotain tekemistä rahan kanssa. Ehkäpä Suomen murhat eivät ole kovin kiinnostavia, koska kyseessä on edelleenkin maa, jossa on todennäköisempää joutua perheenjäsenten ja ystävien tappamaksi kuin kadunkulkijan tappamaksi. Siksi meillä onkin sanonta "onko tämä suvun tappelu, vai saako kaikki osallistua". Irlannissa uutisoidut rikokset liittyvät yleensä jengien välienselvittelyihin, tai känniriitojen nopeaan eskaloitumiseen. (vaikka kyllä Suomessakin tuota jälkimmäistä sorttia varmasti riittää). 

Eli siis Irlannissa puolet maan pinta-alasta on pysyvästi rikostutkintateipin eristämää ja Suomessa vedetään nuottaa 0.00001% muutoksista toimeentulotukeen, opintotukeen, verotukseen jne. Koreassa ollaan Pohjois-Korean tempausten lisäksi kiinnostuneita siitä, kuka deittailee ketä, ja kuka aikoo olla tarpeeksi rohkea purjehtiakseen avioliiton ah niin auvoisaan satamaan kenen kanssa. 

Puolassa en koskaan tullut seuranneeksi uutisia, mutta olettaisin niiden liikkuvan aika paljon politiikassa, vähän Suomen malliin. Ja täällä Australiassa toistuu Irlannin tyyli. Telkkarissa on vaan säätiedotukset, murhauutiset ja MasterChef. Taidan muuttaa Ruotsiin. Ruotsin uutisissa on asiaa laidasta laitaan. 

Tohtorien tutkintoja

Kävin tänään testaamassa Australian terveyspalvelut ensimmäistä kertaa, koska korvaan koskee. Korvassa ei ollut mitään muuta vikaa, kun jotenkin oli naarmuuntunut, sama vaiva oli aiemmin Koreassa. Lääkärikäynti innoitti kirjoittamaan vertailevan tutkielman terveydenhuollosta eri maissa, olenhan käynyt lääkärissä vähän joka puolella maailmaa. (Siitä en ole varma, kannattaako aiheella ylpeillä.)

Aloitan a:sta, eli Koreasta. Korea on pikkuvaivoja sairastavan paratiisi, sillä maan tapana on mennä suoraan spesialistille vaivassa kuin vaivassa. Jos siis korvaan koskee, niin mennään korvalääkärille jne. Lääkärille pääsee menemällä terveyskeskukseen, joita on joka korttelissa ainakin kaksi. Se on sitten eri asia, onko minulla ja lääkärillä yhteistä kieltä, mutta koska en anna pikkuasioden masentaa itseäni, enkä tosiaan halunnut maksaa kansainvälisestä sairaalasta kansainvälistä hintaa, menin aina paikalliselle lääkärille. Yleensä joka paikassa oli joku Jenkeissä opiskellut, joka puhui englantia.

Kun kirjoitin, että lääkäriin pääsee menemällä paikan päälle, tarkoitin juuri sitä. Ajanvaraus ei ole välttämätöntä. Usein vain pumpsahdin terveystalolle, kun minulla oli aikaa ja sain reseptiasiat sun muut kuntoon vain vaivaisen vartin odottelulla. Miten tämä on käytännössä mahdollista- ei aavistustakaan, mutta kuluttajan näkökulmasta homma toimii. Spesialistivisiitti keventää kukkaroa oman kokemukseni mukaan 10000-20000 wonin verran, mikä karkeasti on 7-14 euron välillä. Somasti pakatut pikku huumepussit (kuva alla) saa mukaan kulma-apteekista. Koreassa ollessa emme ikinä tienneet, mitä meille syötettiin. Naureskeltiin vaan, että lienee jauhettua lohikäärmeen häntää ja saviruukkua. Mitä ikinä olikin, niin aikankin tehosi sukkelaan. Pistää epäilemään, oliko satsiin luikahtanut esim. opiaatteja.

Suomessa varaan ajan ja odotan silti sen pakollisen akateemisen vartin, koska ajat on yleensä myöhässä, ja koska ainakin kahdella potilaalla on sama aika samalle lääkärille, ja lisäksi maksan enemmän yleislääkärikäynnistä. Mainittakoon kuitenkin, että reseptien uusiminen onnistuu yleensä ilmaiseksi.

Puolassa minulla oli firman sairasvakuutus, jonka turvin pääsin ilmaiseksi yksityiselle klinikalle hakemaan sairaslomalappuani. Lääkärit puhuivat englantia ja kokemukset olivat ihan positiiviset, joskin kolmen tunnin bussissa istuminen sairaana hieman himmensi systeemin loistoa, sillä vapaita aikoja ei välttämättä ollut lähiklinikalla silloin, kun itselle sopi. Ehdotonta plussaa oli nettivarausjärjestelmä, josta pääsi valitsemaan lääkärin ja kellonajan joutumatta jonottamaan pitkäpiimäisellä palvelulinjalla. Informaatioteknologia tekee introvertin elämästä niin paljon parempaa.

No sitten Irlantiin, jossa sairaslomalappua hakiessani kysyin, voinko lentää sairaana Amsterdamiin. Lääkäri siihen totesi, että kyllähän se toki onnistuu, mutta ehdotti, etten käyttäisi kovin paljon huumeita, kun kerran olen jo sairas. Siis eikö lääkärin kuuluisi sanoa, ettei huumeita pidä ottaa missään olosuhteissa? Lähdin klinikalta hieman huolissani Irlannin kansakunnan tilasta. Tämä loistava neuvo maksoi kolmisen kymppiä, josta puolet korvasi firman maksama sairasvakuutus.

Ja entäs sitten hintataso täällä Australiassa, jossa kaikki maksaa automaattisesti mansikoita? Reissu ei maksanut mitään, sillä minulla on paikallinen Medicare-kortti, elikäs perusterveydenhuoltokuluni laskutetaan suoraan Australian valtiolta. Mikä siinä, en minä tuota surra taida. Ei tarvitse lähteä matkavakuutuksen kautta hakemaan omiaan pois. En taida edes kehdata hakea 4 euron särkylääkekuluja matkavakuutuksesta.

Sovinto menneisyyden kanssa

Gdanks. -7 astetta pakkasta, ilmassa leijuu hieman kirpeä savuinen haju, jonka pahoin pelkään johtuvan kivihiilen poltosta. Kello on aikaisin aamulla ja mietin, mitä teen kaupungissa, jonne en suunnitellut palaavani ensimmäiseen kymmeneen vuoteen lähdön jälkeen. Ai niin, se pankkitilin sulkeminen. Ei kun siis sarvesta härkää ja Polski Bankin juttusille Olen valmistautunut kaikkeen, koska niin kuuluu olla. On passia ja tilisopimusta jne, ja olen henkisesti valmistautunut myös maksamaan tilinhoitomaksut, tilini kun on tuottanut miinusta kesästä alkaen (koska zlotyt on loppu). Pankin täti puhuu englantia ja sulkee tilini, eikä minun tarvitse raottaa lompakkoani ja maksaa vanhoja velkoja pankkiin. Puola päätti kerrankin kohdella hyvin entistä asukasta.

Puola on kehittynyt paljon viime vuosina, joskaan neuvostohistoria ei ole koskaan kovin kaukana

Lähdin Puolasta elokuussa väsyneenä, stressaantuneena, elämääni ja omaan itseeni täysin kyllästyneenä. Ajattelin sillon, että en jaksa tätä maata, jossa kaikki on niin hankalaa ja asiat ei vaan ota onnistukaseen. Nyt loman aikana tulin siihen tulokseen, että suurin osa tuosta tyytymättömyydestä johtui kuitenkin silloisesta työpaikasta ongelmineen, eikä niinkään Puolasta, (vaikka onhan se kyllä haastava maa asua.) Suurin epäkohta kuitenkin lienee ollut se, että stressin takia aloin ajatella ja käyttäytyä ja lopulta myös olla kuin ihminen, jollainen en ole. Joten lomailu entisessä kotimaassa oli silmiä avaava kokemus, ja päätin kirjoittaa erilaisen postauksen Puolasta.

Paluumatkani siis jatkui lentokentältä Wrzeszcziin (enkä mene vannomaan, että tuossa on kaikki konsonantit kohdallaan), Gdanskin nykyisin suht muodikkaaseen kaupunginosaan, jossa vielä muutama vuosi takaperin (tarinan mukaan) autot roihusivat öisin. Nykyisin Wrzeszczistä löytyy esim aivan mahtava vegaaniravintola nimeltä Avokado, jossa saa noin viiteen euroon terveellistä ja maukasta ruokaa. Vaikka vegaanisia tuotteita saattaa olla ja onkin melko vaikeaa löytää, kasvis- ja vegaaniruokaa tarjoilevia ravintoloita on mielestäni ihan kivasti. Ainakin enemmän kuin täällä nykyisessä kotimaassani Irlannissa :D Niin, ja onhan Avokadon lisäksi tässä samaisessa kaupunginosassa Galeria Baltycka, jossa voi kuluttaa aikaa ja rahaa siinä suhteessa, kumpaa sattuu kulloinkin enemmän olemaan. Ja ostaristahan löytyy kaikkea Tommy Hilfigeristä H&M:ään. että hintatasokin on vapaasti valittavissa. Enkä todellakaan ala arvailla, mahtaako Tomppa olla halvempaa Puolassa, koska kroonisesti rahattomana ihmisenä pysyn poissa hintavien kiusausten ulottuvilta.

Täytetty munakoiso Avokadon keittiöstä

Sitten meillä Gdanskissa on myös meri. Siitä olen aiemminkin tuhertanut täällä blogissa, ja meri olikin yksi niistä kohteista, jotka ehdottomasti halusin nähdä reissuni aikana. Siispä samoilin yhden lomapäivän Sopotista Gdanskiin rantakatua pitkin ja muistelin kaikkia niitä iltoja, jolloin istuin siellä yksin tai yhdessä miettimässä elämää, tulevaisuutta, kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Sopotin ja Gdanskin rajalla

Rantakatu tuli Gdankissa asuessa hyvin tutuksi, koska kaverin kanssa lenkkeilimme siellä lähes päivittäin, asuimmehan noin vartin kävelymatkan päässä rannasta, Tässä entisessä kotikaupungissa tuli ulkoiltua ja liikuttua paljon enemmän kuin nykyään, ja sitähän oli oikein hoikka tyttö Puolasta lähtiessä. Huom. OLI,

Entinen kotini Jagiellonska 10

Ajan muotiväri oli harmaa- rumia harmaita betonitaloja maalataan onneksi iloisemmilla väreillä, ja lähes joka korttelissa on jokin julkisivun kohennushanke menossa

Lähes haikeana patikoin entisen kotitaloni ohi. Neuvostoajoilta peräisin oleva talo ei kilpaile komeudellaan enää nykypäivänä, mutta asunto oli hyvällä paikalla ja edullinen. Aikanaan näitä massiivisia taloja on rakennettu toki siksi, että silloiseen ideologiaan kuului suuruus ja mahtavuus, ja myös siksi, että asunnoista oli kuulemma huutava pula, kun maalta vyöryttiin kaupunkiin töihin. Asuntoni oli sisältä lähes pelkkää betonia ja joka paikka oli vähän rempallaan, mutta siinä oli tiettyä menneen maailman charmia. 

Vaikka betonimökäleestä saakin kämpän vuokrattua joutumatta vararikkoon, asian laita on aivan toisin näiden Sopotin rannan kartanoiden kanssa, joita ei varmaan taskurahoilla vuokrata

Vanhassa kaupungissa kävin verestämässä joulumarkkinamuistoja puolisen tuntia. Meneillään oli mielenosoitus perustuslain muutoksen (!) tiimoilta, asiasta mitään sen kummemmin ymmärtämättä en nyt ala kertomaan epätosia tarinoita tämän hetken politiikasta, mutta ihmiset olivat tunteella mukana tuomassa mielipidettään esille.

Mielenosoitus 

Enkä muuten koskaan uskonut kaipaavani puolalaiseen supermarkettiin tungeksimaan ihmisten kanssa, jotka eivät osaa jonottaa (kuten kaverini asian ilmaisi, Puolassa ennemmin rivitetään ja se menee kassalle seuraavana, joka ensin ehtii), mutta niin siinä vain kävi, että suurella haikeudella samoilin Biedronkan ja E-Leclercin käytävillä. Aikanaan ärsytti se, ettei muka osannut lukea purnukoiden etikettejä, mutta nyt kävi ilmi, että aika hyvin sitä on selvinnyt, kun vieläkin muistaa tyypillisimpien ruokatarvikkeiden nimet ja paketin perusteella päättelee loput. Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi mahtava ja lomalla kerkesi kaiesta säntäilystä huolimatta myös rauhoittua ja tavata ystäviä. Ihmisiä tulee aina eniten ikävä kun vaihtaa maisemaa. Ja aivan varmasti reissaan vielä uudelleen Puolaan, kunhan vaan eka lakkaan köyhtymästä joskus.

Sitten vielä tiedoksi, että Sopotin mololta ei ole soveliasta hypätä mereen

Vanhan kaupungin joulutunnelmaa muutama tunti paikalla olleen mielenosoituksen jälkeen

Viime hetken sight-seeing

Viimenen viikonloppu Gdanskissa pyörähti käyntiin ravintola- ja leffaperjantain merkeissä. Täytyypä sanoa, että intialainen ravintola yllätti iloisesti, palvelu oli loistavaa, listalla oli myös vegaaneille sopivaa ruokaa ja kaiken lisäksi jokainen sai oman laskunsa, mikä on ennemmin poikkeus kuin sääntö. Jostain syystä koko seurueen lasku lyödään yleensä samalle kuitille ja siinä ruokailijat saavat sitten laskea pennosiaan, ellei joku korjaa koko pottia ja peri velkojaan myöhemmin.

Päädyin ottamaan ehkä lähinnä thai-vaikutteita paistettua riisiä

Lauantaina lähdettiin viettämään sateista päivää vanhaan majakkaan. Oon suunnitellu reissua majakkaan jo useamman viikon, mutta olisi jäänyt käymättä, jollei huomaavaiset ystäväni olisi järjestäneet läksiäisretkeä. Latarnia morska on vuonna 1893 rakennettu majakka Gdanskin satamassa. Iän lisäksi se on nähtävyys myös siksi, että esitteen mukaan toisen maailmansodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin majakan ikkunasta Westerplattea kohti. Tuli vähän huijattu olo, sillä mehän olemme aina kuvitelleet, että sota alkoi Westerplattelta, eli ensimmäiset laukaukset olisi pitänyt ampua siellä.

Latarnia morska eläköityi 1984

Teksti sen kertoo

Näkymä majakan ikkunasta Westerplattelle

Tarkoitus oli mennä water tramilla Westerplattelle, mutta kauhistuttiin palvelun hintaa, eihän nyt kukaan 10 zlotya paikallisliikenteestä maksa! Onneksi ehdin käydä siellä viime vuonna, joten paikka ei jäänyt näkemättä. Tästä oli hyvä jatkaa vanhaan kaupunkiin markkinoille. Dominikaaniset markkinat kestää noin kaksi viikkoa ja ne järjestettiin tänä vuonna 755 kerran. Tuhlasin sen vesiratikasta käyttämättä jääneen kympin korviksiin.

Markkinahumua

Ja tottahan toki kunnon sight-seeing päivään kuuluu hyvä ruoka ja hyvä kahvi, eli japanilainen ravintola kutsui syömään sushia ja sanoisin, että päällimmäisenä tunteena oli huoli, kun sielläkin sai maksaa erikseen. Melkeen alkaa tuntua, että on keksinyt nää kaikki maksuvaikeudet.. Päivän päätteeksi kömmittiin fantastiseen pikku kahvilaan nauttimaan iltapäiväkaffeet, ne hyvin ansaitut. Ja lepuuttamaan väsyneitä jalkoja, päivän aikana tuli käveltyä 14 kilsaa.

Kahveella

Leipää ja sirkushuveja

Meillä on kesällä täällä Gdanskissa maailmanpyörä, mistä ei oo aiemmin itselleni juurikaan ollut iloa, sillä pelkään korkeita paikkoja. Jostain syystä oo tänä kesänä reipastunut ja rohkaistunut niin, että päätin korkeanpaikankammoisen kollegani suosituksesta könytä maailmanpyörän kyytiin ihailemaan maisemia. Kollega lähti matkaan pitämään kädestä, jos tulee paniikki.

Ennen hurjaa seikkailureissua yläilmoissa oli kuitenkin aiheellista virkistää itseään vähän kahvilla ja vohvelilla. Vohveleita on etenkin kesällä tarjolla joka toisessa kojussa ja ne keventää lompakkoa parilla kolmella eurolla, joten sanoisin, että jokaiselle herkkuperseelle tämä on diili, jota ei voi ohittaa.

Kun massu on epämukavan täynnä kaikesta epäterveellisestä, on toki hieno idea raahautua maailmanpyörän pikku koriin voimaan pahoin, mutta meidän tyttöjä on harvemmin järkevistä päätöksistä syytetty, Eteenpäin elävän mieli ja siinähän se kidutuspyörä nököttää, ei kun vaan matkaan:

Lupaamistani maisemista en saanut kummoistakaan kuvaa, koska ainahan joku turre istua töpöttää siin edessä vaivana, mutta yrittäkää pärjätä tällä:

Tunsin oloni hieman harhaanjohdetuksi, sillä elin siinä uskossa, että lippuun sisältyy 2 kiekkaa. No ei sisälly joo, neljä kertaa heitettiin ympyrä ennen kuin pyöritys armollisesti pysähtyi ja korkeanpaikankammoinen kollegoineen pääsi takaisin tukevalle maalle. Ei niin ahdistava kokemus kuin pelkäsin, mutta en kyllä mene samana kesänä uudelleen samaan ansaan.

Lopuksi vielä kippis oppimiskokemukselle!

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Onko sinustakin joskus tuntunut siltä, että bad hair day ei ole enää päivä? Se on viikko. Tai kaksi viikkoa. Tai viimeksi kun laskit, niin se oli kuukausi. Tai kaksi. No, tapahtui eräänä päivänä noin kuukausi sitten, että heräsin tähän karuun todellisuuteen. Siitäpä sitten piti alkaa miettiä, josko sitä tsippailisi johonkin kampaajalle. Kulutin kuukauden asian suunnitteluun, koska pahoin pelkäsin, etten löytäisi kampaajaa, joka puhuu englantia (tai suomea, se kun on niin suosittu vieras kieli).

Huonohiushelvettiin lopullisesti tympääntyneenä tallustelin viimein kampaajalle aseinani yksityiskohtaiset kuvat siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää edestä, takaa ja värinsä puolesta. Kampaaja ei pahemmin puhunut englantia (ja suomeakin aika huonosti, hehe), mutta päätin ottaa riskin. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän koskaan voi olla varma, että joku toinen on ymmärtänyt sen, mitä on suu vaahdossa selittänyt. Ihmisiä ei voi pakottaa näkemään päässään samoja kuvia, joita itse näkee. Eikä onneksi ole ajatuksenlukijoitakaan vaivaksi asti sattunut kohdalle.

Loppujen lopuksi jännittävän reissun jälkeen kävi ilmi, että en voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Että kyllä se kuulkaa on niin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Investoin uuteen päähäni 149 zlotya ja keikka oli joka groszinkin väärti. Tukka hyvin, kaikki hyvin!

Kun raha puhuu, kukaan ei kuuntele

Mikäs se maailmaa pyörittää, ellei raha. Siitä huolimatta ihmisillä tuntuu harvemmin olevan sitä tarpeeksi ja hyvin harvojen ja valittujen kuulee koskaan valittavan, että sitä on liikaa. Paitsi ehkä Puolassa. Puolassa jopa vapaa kirjailija itse on päässyt kokemaan, miten riepova tunne on se, kun on liian rahoissaan. Ikävä kyllä ei sen takia, että tilillä olisi niin paljon fyrkkaa, ettei lisää mahdu, vaan lähinnä siksi, että Puolassa suuret setelit ovat pannassa.

Valotan tässä vähän Puolan valuutan taustoja, mikäli tilanne on jollekulle epäselvä. Puolan rahayksikkö on złoty, ja sitä esiintyy aina pikkuisesta yhdestä groszista suuren kahdensadan zlotyn seteliin asti. Ja se kahdensadan zlotyn seteli on turhuuden turhuus, sillä se ei kelpaa mihinkään, paitsi ehkä hyväntekeväisyyteen.

Olipa täällä käymässä supermarketissa, ravintolassa, vaatekaupassa, kirjakaupassa, kosmetiikkakaupassa (ja tämä lista on loputon, joten päätän sen tähän), niin myyjä olettaa asiakkaalla olevan sen verran ymmärrystä, ettei ala tuputtamaan edes sitä sadan zlotyn seteliä, jos ostos maksaa kaksikymppisen. Pidetään ne rikkaudet omana tietona ja maksetaan sopivalla rahalla.

Pikkuhiljaa jopa hajamieliseksikin kutsuttu vapaa kirjailija on myös alkanut muistaa, ettei zlotysotaan kannata lähteä huonosti varustautuneena. Siitä huolimatta tuntuu, että olen jatkuvassa velkakierteessä, kun yhteiset reissut kavereiden kanssa päättyvät joka toinen kerta siihen, että joku maksaa meikäläisen ulos, kun ei ollut sopivaa valuuttaa. Taaskaan.

Mitä sitten tapahtuu niille ruojille, jotka kehtaavat tyrkyttää niitä kirottuja sadan ja kahdensadan seteleitä? No, kun sellaisen järeän aseen kaivaa lompakostaan, niin kassahenkilön kauhistuneesta ilmeestä sen näkee, että pieleen meni. Kysyvät joka kerta, eikö ole pienempää, vaikka kassalipas pullistelisi vaihtorahaa. Jostain syystä siitä ei vain haluta luopua. Eikä siinä sitten auta kun pelata ulkomaalaiskortti ja sopertaa, että en puhu puolaa, jolloin yleensä saa käteensä vaihtorahat.

Ensi viikon teema on uskaltautua postiin. Viime viikolla ei ollut kertaakaan postin ohi kulkiessa sopivaa rahaa, niin en uskaltanut mennä sinne tarjoamaan viisikymppistä. Tiedä vaikka postineiti olisi kaivanut pistoolin esiin moisesta rikoksesta suivaantuneena.

Viereisessä kuvassa esiintyy suurempia lajitovereitaan harmittomampi kaksikymppinen.