sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Viime hetken sight-seeing

Viimenen viikonloppu Gdanskissa pyörähti käyntiin ravintola- ja leffaperjantain merkeissä. Täytyypä sanoa, että intialainen ravintola yllätti iloisesti, palvelu oli loistavaa, listalla oli myös vegaaneille sopivaa ruokaa ja kaiken lisäksi jokainen sai oman laskunsa, mikä on ennemmin poikkeus kuin sääntö. Jostain syystä koko seurueen lasku lyödään yleensä samalle kuitille ja siinä ruokailijat saavat sitten laskea pennosiaan, ellei joku korjaa koko pottia ja peri velkojaan myöhemmin.

Päädyin ottamaan ehkä lähinnä thai-vaikutteita paistettua riisiä
Lauantaina lähdettiin viettämään sateista päivää vanhaan majakkaan. Oon suunnitellu reissua majakkaan jo useamman viikon, mutta olisi jäänyt käymättä, jollei huomaavaiset ystäväni olisi järjestäneet läksiäisretkeä. Latarnia morska on vuonna 1893 rakennettu majakka Gdanskin satamassa. Iän lisäksi se on nähtävyys myös siksi, että esitteen mukaan toisen maailmansodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin majakan ikkunasta Westerplattea kohti. Tuli vähän huijattu olo, sillä mehän olemme aina kuvitelleet, että sota alkoi Westerplattelta, eli ensimmäiset laukaukset olisi pitänyt ampua siellä.
Latarnia morska eläköityi 1984

Teksti sen kertoo
Näkymä majakan ikkunasta Westerplattelle
Tarkoitus oli mennä water tramilla Westerplattelle, mutta kauhistuttiin palvelun hintaa, eihän nyt kukaan 10 zlotya paikallisliikenteestä maksa! Onneksi ehdin käydä siellä viime vuonna, joten paikka ei jäänyt näkemättä. Tästä oli hyvä jatkaa vanhaan kaupunkiin markkinoille. Dominikaaniset markkinat kestää noin kaksi viikkoa ja ne järjestettiin tänä vuonna 755 kerran. Tuhlasin sen vesiratikasta käyttämättä jääneen kympin korviksiin.

Markkinahumua
Ja tottahan toki kunnon sight-seeing päivään kuuluu hyvä ruoka ja hyvä kahvi, eli japanilainen ravintola kutsui syömään sushia ja sanoisin, että päällimmäisenä tunteena oli huoli, kun sielläkin sai maksaa erikseen. Melkeen alkaa tuntua, että on keksinyt nää kaikki maksuvaikeudet.. Päivän päätteeksi kömmittiin fantastiseen pikku kahvilaan nauttimaan iltapäiväkaffeet, ne hyvin ansaitut. Ja lepuuttamaan väsyneitä jalkoja, päivän aikana tuli käveltyä 14 kilsaa.

Kahveella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti