Kauhukseni huomasin, että kirjottamisesta on tullut niin vaikeeta, ettei juttu meinaa millään luistaa enää yli vuoden tauon jälkeen. Jouduin hakemaan siideritölkistä inspiraatiota, mutta niin vaan pullon henki kannusti pusertamaan edes muutaman rivin tarinaa viime viikkojen aktiviteeteista.
Yle uutisten mukaan maailmanlaajuisesti on ollut ennätyskuuma heinäkuu. Voin kertoa yhdestä paikasta, jossa on itseasiassa ollut ennätyksellisen kylmä ja sateinen heinäkuu, joten kun lämpötila viimein joku aika sitten jaksoi könytä yli kolmenkymmenen, tämä auringonpalvoja havahtui huonon sään aiheuttamasta tokkurastaan ja päätti suunnata tekojärvelle ja muihin ulkoharrastuksiin.
Tsekki on maa, jolla ei ole metrin metriä rantaviivaa ja sisävedetkin on harvassa. Prahan läpi virtaava joki on sameavetinen ja melko matala. Järvien tarpeen täyttää muutama pienehkö ja melko todennäköisesti keinotekoinen kalalampi, joita voi löytää eri puolilta Prahaa. Jinonicessä olevassa pienessä lammessa asuu jopa kilpikonna, jonka joku sieluton omistaja on varmaan jättänyt sinne tajuttuaan, että konna elää liian vanhaks.
Joitakin viikkoja sitten käytiin kaverin kanssa istumassa auringossa yhdellä näistä pienistä kalalammista kaukana kaukana metroverkon ulkopuolella. Rannan lähelle oli pystytetty keinotekoinen hiekkaranta rantalentopalloo varten, ja ravintola ja muutama kioski palveli nälkäisiä ja janoisia retkeilijöitä. Istumapaikkoja rannalla on harvassa, mutta järveä kiertää lenkkipolku, jonka varrella on muutamia penkkejä, ja juoman ostamalla voi ravintolan terassia hyödyntää niin kauan kun ei kukaan häädä pois.
Seuraavana viikonloppuna hyvän sään jatkuessa suuntasin toisen kaverin kanssa (siis kyllä, minulla on enemmän kuin yksi kaveri täällä) pyöräretkelle Karlstejniin, joka on pikkuinen linnakaupunkin noin 35 kilometrin päässä Prahasta. Omaa pyörää ei ole vielä tullut hankittua, mutta Smichovske Nadrazin metroasemalta saa varsin kohtuulliseen 7-8 euron päivähintaan vuokrattua pyörän.
Karlstejnin linna on varsin mainostettu turistinähtävyys Tsekeissä, ja 1300-luvulle ajoittuva linna onkin mahtava rakennelma vuoren harjalla, mutta itse kaupunki on melko pieni, turisteille suunnattu paikka. Ruokalistat voi lukea venäjäksi ja hinnat on samaa luokkaa kuin Prahassa, mutta Karlstejnissa ei ole kuin puolet Prahan ruuhkasta, joten suosittelen. Tällä reissulla en mennyt katsomaan itse linnaa, koska ensinnäkin sinne olisi pitäny kiivetä ja koska juututtiin vuoren juurelle syömään kevyttä lounasta (pannukakkuja ja ranskalaisia) ja jututtamaan tuttuja ja sitten olikin jo aika suunnata takaisin kaupunkiin. Menoreitti Karlstejniin oli haastava maisemareitti, jossa oli paljon metsätaivalta ja ylämäkiä, mutta takaisin päin tullessa valittiin helpompi reitti, lähinnä tasaista pyörätietä jokivartta pitkin ja välillä paistettua kanaa mutustellen. Koko päivän reitti oli 69,4 kilometriä tarkasti, ja vähän päälle nelisen tuntia vei itse matka. Pisin matka, jonka olen ikinä pyöräillyt.
Viime viikon tärkeimmäksi elämäntapahtumaksi nousi sushibuffetti, jossa saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Buffettilounaat on jotain, mitä kaipaan Suomesta. Täälläkin niitä toki löytyy, mutta ei esimerkiksi täältä asunnon tai työpaikan lähettyviltä. Tämä sushibuffetti on keksikaupungilla. 625 korunan hinnalla saa mättää 5 kierrosta sushia, jokaisella kierroksella saa tilata 5 eri sushia per henki, mutta nin monta palaa kuin haluaa. Ehkäpä meihin iski pieni ahneus ensimmäisellä kierroksella ja liioittelimme vatsalaukun vetoisuutta. Tilattiin useita erilaisia "tavallisia" susheja, paistettua sushia, paistettua kalmaria, ja mitäpä vielä. Toisella kierroksella alkoi jo tahti hyytyä, ja loppua kohti pelättiin, että tarjoilija kantaa vielä jonkun lautasen pöytään. Kuten kaverini totesi, tämänkertainen sushitsunami oli kuin buddhalainen opetus: siitä mikä alussa oli nautinnollista, tulee lopussa rangaistus. Sushipaikka laskuttaa erikseen siitä, jos tuhlaa ruokaa, mikä on sinällään hyvä, mutta hieman huolestuttava asia siinä vaiheessa, kun maha on täynnä riisiä ja lautasella on vielä upporasvassa paistettua banaania odottelemassa vuoroaan. Vanha sanonta pitää paikkansa, ahneella on paskanen loppu.
