The shit eye story

Some years ago one of my friends got a really nasty infection in her eye lid. Me and the other girl living together with her amused ourselves by speaking in idioms that included ”eye” in one form or the other. Later on I had a reason to regret such a mean approach when I experienced the delights of infected eye lid on my vacation in Italy.

On Saturday I felt an infection approaching my eye as it started to act up in a strange way, so I ran to the nearest health center in order to obtain a batch of prescription only antibiotic eye drops. The doctor was a bit skeptic about my diagnosis. ”Are you quite sure it's an infection? Maybe you just got something in your eye?” A couple of hours later I found myself sitting in the waiting room of eye hospital's emergency room. I wanted to ask if the doctor was quite sure he was a doctor. The eye went red and swollen, resembling a rotten tomato more than anything. Personnel in the emergency room kept asking me how the eye came to be that way. Well, that's exactly the thing I wanted them to tell me. They said it was an allergic reaction to something and send me home with a new prescription for all kind of eye drops. My eye was poked, and the lid was rolled on a cotton swab. They said I was more calm during the process than the typical patient. 

Because Sydney is such a small, unimportant village on the edge of the world, I could not find an extended hours pharmacy anywhere in the midnight. Feeling totally fucked I crawled to home and went on instilling the eye drops I already got. I had asked the receptionist at the eye emergency if she knew about a 24 hours pharmacy but she just shrugged the question off as stupid. No pharmacy, go home and die.

So I waited until the pharmacy nearby opened its doors and dashed in to finally get the medicine. I had been prescribed antihistamine to calm the allergic reaction but the pharmacist told me the dose was odd. Usually the medicine was to be taken once a day, even twice a day would be an unusually high dose. My dose was three times I day. I decided against poisoning myself with antihistamine and kept to the dose suggested at the pharmacy.

This morning I went to the eye hospital for a check up. On the way there I happened to notice there was a pharmacy just opposite of the emergency room reception. So the lady sits there staring at the pharmacy every day but doesn't notice it's there. As we say in Finland, take the eye ball in your hand and take a proper look. Well, anyway I had my appointment only one hour late and asked the new doctor to prescribe more of FML eye drops.

”Did you throw away the bottle?”
”No, I ran out of the stuff.”
”How's that possible, it's supposed to last for one month?”
”I was told to instill 15 drops 4 times a day.”
”WHAT? The eye can only take one drop. There has been a misunderstanding somewhere.. it's very confusing. Well, I'll just give you a new prescription so you can buy a new bottle.”

No wonder the skin feels too tight around the eye, the steroid drops overdose probably made the facial muscles develop overnight and the right sight of my face will be permanently bigger than the left side. Once again I started wondering who you can actually trust in this world. Apparently in Australia being in the possession of a stethoscope is enough to guarantee a position as a doctor. Anyway today's doctor seemed quite reliable. He seemed an introvert kind of person, probably actually studied in the uni instead of just going to the faculty parties.

Oh yes, the most annoying thin in the Saturday night was a guy who commented on my dark glasses. ”Is the night too bright for you?” I felt like removing the sunglasses and giving him the evil eye. Why do they have to comment on everything? And even more annoyed was I by the fact that even declaring out loud I have a contagious infection in the eye did not make the new, less-wanted roommates pack their stuff and move out. If I came to a room where someone needs to be so incognito that she even sleeps wearing sunglasses and has a nagging cough that sounds like the good, old-fashioned consumption, I would have removed my person from the situation ASAP. But some people don't care.  

Paskasilmästoori

Muistan, kun kaverilla oli vuosia vuosia sitten oikein ikävä luomitulehdus. Ilahdutettiin asuintoveria puhumalla pelkillä silmäsananlaskuilla, ja niitähän riitti. Myöhemmin sain kokea luomitulehduksen ilot itse Italian lomalla ollessani ja kaduin syvästi, että olin koskaan avannut suuni ja laukonut valittuja silmätotuuksia, mutta joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, vai mitä?

Lauantaina tunsin silmätulehduksen uhan leijuvan ilmassa, kun oikea silmä alkoi oikutella. Kirmasin oitis lääkäriin vinkumaan antibioottisia silmätippoja. Lääkäri tuijotti silmääni ja ihmetteli, että olenko aivan varma, että kyseessä on tulehdus, josko kuitenkin olisi vaan roska silmässä. Muutamaa tuntia myöhemmin silmäakuutilla istuessa teki mieleni kysyä, että olikohan tää heppu aivan varma siitä, että on lääkäri. Silmä turposi mädäntyneen tomaatin kokoiseksi ja näköiseksi ja silmäakuutin porukka kyseli kummastuksistaan multa, että miten siinä noin kävi. No voi helvetti, siksi kai mä siellä päivystyksessä istuin, että asiantuntijat kertoisivat sen mulle. Lopullinen tuomio oli allerginen reaktio ja sain mukaan kahdenlaatuisia tippoja ja antihistamiineja.

Koska Sydney on vaan pieni kyläpahanen maailman laidalla, en löytänyt mistään avonaista apteekkia puolen yön aikaan, joten ryömin vitutuksissani kotiin ja laitoin silmään ensimmäisen lääkärin määräämiä tippoja (jonka mukaan kyseessä oli bakteerin aiheuttama tulehdus, kun ei kerran roska silmässä kelpaa asiakkaalle). Yritin akuutilta lähtiessä kysyä, missähän mahtaisi olla lähin päivystävä apteekki, mutta respan täti vaan kohautti olkiaan. Ei oo apteekkia, älä kysele tyhmiä.

Aamulla kävin noutamassa lääkkeet lähiapteekista. Apteekin setä sanoi, että antihistamiinia oli määrätty epätavallisen suuri annos, kolme tablettia päivässä. Normaali annos olisi yksi ja kahta tablettia harvoin määrättiin. Päätin olla myrkyttämättä itseäni antihistamiineilla ja otin yhden tabletin aamusta.

Tänään aamusella kävin jatkotarkastuksessa silmäpolilla. Sinne kävellessä sattui silmään pistämään apteekki, joka oli aivan akuuttia vastapäätä. Sappi siinä vähän kiehahti, ettei respan täti tiennyt, että katselee apteekkia päivät pitkät vastaanotostaan. Otapa perhana silmä kouraan ja katso. Niin. Pääsin uudelle lääkärille ja pyysin uutta reseptiä toisille silmätipoille.
”Heititkö sä sen pullon roskiin vai mitä?”
”En, ne tipat loppu.”
”Miten ne voi loppua parissa päivässä, siinä pullossa on kuukauden annos?”
”Mutta niitähän oli määrätty 15 tippaa kerralla 4 kertaa päivässä.”
”Siis ei. Eihän silmään edes mene kun yks tippa kerralla, loppu valuu pois. Tässä on nyt joku sekaannus, mutta mä kirjoitan uuden reseptin, niin saat niitä lisää apteekista.”

Ei perkele, ihmekkös tuo kun nahka kiristää silmän ympärillä, 15 steroiditippaa 4 kertaa päivässä varmaan pullistelee lihaksia niin, että toinen puoli naamasta jää pysyvästi toista suuremmaksi. Tuli taas neuroottisen mieleen kysymys, että voiko tässä maassa edes lääkäreihin luottaa, vai onko nekin vaan päässeet virkaan, kun ovat ostaneet sopivan valkosen takin jostain. Tämänpäiväisen lääkärin mukaan kyseessä on muuten ehkä viruksen aiheuttama tulehdus. Itse en tiedä muuta kuin että on saatanan rasittava pidettävä. Joka tapauksessa tää aamullinen heppu oli eniten luottamusta herättävä, ilmiselvä introvertti tyyppi. Varmaan vietti yliopistossa aikaa oikeasti opiskellen, eikä mennyt sinne pelkästään tiedekunnan bileitä silmällä pitäen.

Niin, kaiken vitutuksen huippuna lauantaiyönä, kun kävelin kotiin ensiavusta, joku vitsinikkari kysyi, että onko yö liian kirkas, kun mulla oli tummat lasit. Teki mieli kohottaa laseja ja mulkaista pahalla silmällä. Tarvii joka asiaa taas kommentoida. Suureksi ikäväkseni uudet epämiellyttävät kämppikset ovat sinnikkäitä, vaikka kovaan ääneen julistin, että kyseessä on herkästi tarttuva tulehdus, siellä ne vaan makaa. Jos mä menisin huoneeseen, jossa joku haluaa olla niin incognito, että nukkuukin tummat lasit naamalla ja lisäksi yskii tuberkuloottisesti yökaudet, olisin jo ymmärtänyt vihjeestä ja vaihtanut maisemaa Mutta ei kaikki.  

Marijuana dealer came and other unhappy incidents

Last weekend we woke up to the beautiful sound of the fire alarm again. Practice really makes perfect and this time our room was not the last to evacuate. We rose quickly and woke up our roommates who slept through the alarm. The atmosphere was relaxed and I even tried to locate my cardigan, not wanting to go anywhere without it.

It was a false alarm once again. A marijuana dealer had visited us in hopes of lucrative business in the backpacker community. However, no business contacts were established and frustrated by this turn of events the guy put the fire alarm on on his way out. I have no explanation as to why no one was interested in his merchandise. I wouldn't say no one uses that stuff here. Anyway, after the alarm it was very difficult to get back to sleep. Luckily that's not something that rarely happens here. There is always someone coming in or going out and the noise of the opening and closing door is enough to keep me awake most nights.

On Monday the boiler broke at work. We went home early because there was nothing we could do without steam. The problems continued well into Wednesday and we did 10 hour days, trying to manage all the orders. There is still a chaos waiting for us on Monday, though. It's kind of depressing to think that it will probably take at least another week to clear the mess.

But Mondays are also somewhat good now because that's when I go to the language school to study Vietnamese. It really gave me a surprise to notice how ill prepared people are to study a foreign language. I mean, in Finland every pupil/student has to study at least two foreign languages, English and Swedish/Finnish (depending on your mother tongue). In addition to those mandatory languages many people I know have also studied German, Russian, French, Spanish etc. Even the days of my grandparents there was interest in the study of languages. So, we learn how to study a language quite early in life and later on, for many it is already a routine. Not here, no. Everyone participating in the course is grown up alright, but their ability to build even a simple sentence, such as ”my names is x” is close to zero. They try to learn every sentence by heart without trying to understand the actual meaning of the individual words. Too bad it's impossible to learn by heart every sentence of a language. It would be far easier to just memorize the words and understand the basic grammar but but.. So if asking someone's name poses such a difficulty, what's going to happen when we (hopefully) move on to the more complicated stuff? I'm starting to be afraid we'll be stuck asking the name and nationality for the entire duration of the course. That sucks.

And finally, there was some humor to be found this week, too. It seems like clothes with ready made holes are fashinable now. I'm sure they'll sell well in Australia, the country of people who constantly complain about not having any money. What could be better than looking like a beggar and paying a couple of hundred of dollars for the look? Seriously, this is probably one of the richest, highest earning countries on the Earth but it's cool to pretend you are poor. Get real.

Marihuanakauppiaan vierailu ja muita sattumuksia viikon varrelta

Viime viikonloppuna meillä oli taas palohälytys täällä. Nyt oltiin jo sen verran kokeneita konkareita, että meidän huone ei ollut viimeinen, joka hostellista evakuoitui. Herättiin reippaasti ja heräteltiin taas paremmilla unenlahjoilla varustetut kämppiksetkin. Tunnelma oli niin rento, että jäin jopa hetkeksi etsimään neuletakkiani, koska ilman sitä en halua lähteä mihinkään.

Kyseessä oli tälläkin kertaa väärä hälytys. Meille oli tullut marihuanadiileri, todennäköisesti rahakkaan bisneksen toivossa, ja kun kauppoja ei sitten tullutkaan, niin tästä turhautuneena marihuanamyyjä laittoi lähtiessään palohälytyksen päälle. En tiedä, miksi kukaan ei ollut kiinnostunut otamaan humehia. En sanoisi, ettei tässä talossa niitä käytetä. Joka tapauksessa palohälytys aktivoi mieltä niin, etten saanut pitkilleen uudestaan unta, mutta se nyt ei ole mikään uutinen, ei täällä muutenkaan voi koskaan nukkua, kun aina joku ramppaa ovessa.

Maanantaina töissä hajosi höyrykone, ja lähdimme aikaisemmin kotiin, koska ilman höyryä ei oikein voi tehdä mitään. Loppuviikon kärsimme koneen oikuttelusta ja teimme kymmentuntisia päiviä, jotta saimme kaikki tilaukset hoidettua. Vieläkin takahuoneessa odottaa kaaos, kun uusi maanantai koittaa ja työ taas alkaa. Menee varmaan toinenkin viikko, ennen kuin ollaan taas normaalitilassa.

Maanantaissa on kuitenkin jotain hyvääkin, koska silloin käyn vietnamin kurssilla. Jälleen kerran sain ihmetellä sitä, miten eri maailmoista ihmiset voi olla. Suomessa jokainen oppilas yleensä opiskelemaan kahta vierasta kieltä, englantia ja sitä toista kotimaista, joka ei ole äidinkieli. Eli siis opimme jo melko nuorena opiskelemaan kieliä. Monet tuttuni ovat tämän lisäksi opiskelleet koulussa saksaa, venäjää, espanjaa, ranskaa tai muuta vastaavaa täysin vapaaehtoisesti. Olin kurssilla yllättynyt siitä, miten huonot valmiudet paikallisilla aikuisilla ihmisillä on opiskella vierasta kieltä. Aivan peruslauseiden tuottaminen on heille lähes mahdotonta. Porukka yrittää opetella jokaisen esmerkkilauseen ulkoa ymmärtämättä sanoja, joista lause koostuu. Ikävä juttu, mutta on mahdotonta oppia ulkoa minkään kielen kaikkia lauseita. Olisi paljon helpompaa vaan oppia sanoja ja ymmärtää jotain kieliopista, mutta mutta.. Jos nimen kysyminen vieraalla kielellä ei onnistu, niin mitenkähän käy sitten, kun toivottavasti joskus siirrymme hieman haastavampiin aiheisiin? Olin hieman pettynyt kurssin tähän osuuteen, sillä pahoin pelkään, että jankkaamme nyt alkeita koko kymmenen viikkoa.

Viikon huumoripilkun tarjosi se, että ilmeisesti valmiiksi reikäiset vaatteet ovat taas tulossa muotiin. Ne menee kyllä tässä kroonisesti tekoköyhien ihmisten maassa kuin kuumille kiville. Mikäs sen parempaa kun maksaa muutama huntti siitä, että näyttää keppikerjäläiseltä. Oikeesti Australia, tää on varmaan yks maailman rikkaimmista ja kovatuloisimmista maista, mutta kellään ei oo koskaan rahaa.

Coogee to Bondi Walk

I feel lazy today, so this is going to be a photo post. I walked from Coogee Beach to Bondi Beach via this morning, enjoy the view with me. Actually, I wasn't really in the mood for an outdoors  adventure but decided to go ahead anyway. I was feeling cranky and irritable until I reached the cemetery. That's when I felt my spirits lift. The coastal walkway is really beautiful indeed, there's no denying that but in my recent shitty mood it's difficult to enjoy anything. But that's enough of spoiling your Sunday with my mood swings, let's just upload the pictures and move on.

Coogee Beach 

 The walk is about 6 kilometers, and today was quite warm. At some point I started to doubt my sanity. Why didn't I wait for the fall and cooler weather? Don't know. No sunburns, though.

Probably this is Gordon Bay 

Silent. calm cemeteries, the best sight-seeing spots 

 "In loving memory of my beloved husband", my ass. Florence must have been relieved to learn that the lying, cheating son of a bitch for a husband finally had the decency to die but that's hardly something that can be written on a tombstone..

Tamarama

Tamarama Beach

The view from Tamarama Beach 

Cemetery near Bronte Beach 

Kävellen Coogee Beachiltä Bondille

Tänään laiskottaa, joten päästän itseni helpolla ja teen pienen kuvapostauksen. Kävellä käpsyttelin aamusta Coogee Beachilta Bondille, nauttikaa kuvamateriaalista. En oikeasttaan ollut ollenkaan ulkoilutuulella, mutta kun olin jo ehtinyt päättää, että ulos mennään, niin pitihän sitä mennä. Alkumatkasta vaan ärsytti ja kivi hiersi kengässä, mutta sitten saavuin Bronte Beachin lähellä olevalle hautausmaalle, ja mieliala koheni huomattavasti. Rannikon kävelyreitti on kyllä tosi kaunis, mutta nykyisessä mielentilassa en oikein nauti mistään. Joka tapauksessa se mun mielialan vaihteluista, ladataanhan nyt nää kuvat ja jatketaan elämää. 

Coogee Beach

 Reitti on noin 6 kilometrin mittainen, ja tänään oli melko lämmintä taas. Jossain vaiheessa epäilin mielenterveyttäni, miksi ihmeessä en odottanut syksyn viileämpiä kelejä? Vaikka väliäkö tuolla, en edes nahkaani polttanut.

Tämä lienee Gordon Bay

Hiljainen, rauhallinen hautausmaa lepuuttaa hermoja

 "Rakkaan aviomiehen muistolle", ja v*tut. Florence oli varmasti helpottunut, kun valehteleva, petollinen kusipää aviomies viimeinkin ymmärsi kuolla pois, mutta eihän sellaista kai voi hautakiveen kaiverruttaa. Vai voiko?

Tamarama

Tamarama Beach

Näkymä Tamaramalta 

Hautausmaa Bronte Beachin lähellä