Hyvät ja huonot uutiset

Irlanti: "Gardailla uusi epäilty Dublinin paloittelusurmassa"

Etelä-Korea: "Kim Ha-Neul ja Lee Seo-Jun: häät ensi kuussa"

Suomi: "Eduskunta suunnittelee tuloveroprosentin nostamista ensi hallituskaudella"

Poland: jotain samanlaista kuin Suomessa

Australia: jotain hyvin samanlaista kuin Irlannissa

Jotkut asiat vaan jaksaa kuohuttaa verta

Siinä esimerkkiotsikoita tapahtumista, jotka ylittävät uutiskynnyksen eri maissa. Kun muutin Irlantiin, ajattelin uutisten perusteella, että joka nurkalla vaanii irkkumafian palkkatappaja ja lähdin töistä kotiin vasta, kun olin ensin Irish Independentistä varmistanut, ettei meidän naapurustossa oltu päivän aikana otettu hengiltä ketään. Sitten kämppikseni ystävällisesti selitti, ettei kyse ollut siitä, että Irlnnissa olisi pelkkiä hulluja murhaajia, vaan siitä, mistä media päättää kirjoittaa. Ja toden totta, Irlannin murhatilastot ovat samaa luokkaa kuin Suomen, Suomi jopa johtaa murhalla parilla. Siitä huolimatta Suomen lehdistö kirjoittelee mieluummin hallituksen vatvomista päätöksistä, joilla yleensä on jotain tekemistä rahan kanssa. Ehkäpä Suomen murhat eivät ole kovin kiinnostavia, koska kyseessä on edelleenkin maa, jossa on todennäköisempää joutua perheenjäsenten ja ystävien tappamaksi kuin kadunkulkijan tappamaksi. Siksi meillä onkin sanonta "onko tämä suvun tappelu, vai saako kaikki osallistua". Irlannissa uutisoidut rikokset liittyvät yleensä jengien välienselvittelyihin, tai känniriitojen nopeaan eskaloitumiseen. (vaikka kyllä Suomessakin tuota jälkimmäistä sorttia varmasti riittää). 

Eli siis Irlannissa puolet maan pinta-alasta on pysyvästi rikostutkintateipin eristämää ja Suomessa vedetään nuottaa 0.00001% muutoksista toimeentulotukeen, opintotukeen, verotukseen jne. Koreassa ollaan Pohjois-Korean tempausten lisäksi kiinnostuneita siitä, kuka deittailee ketä, ja kuka aikoo olla tarpeeksi rohkea purjehtiakseen avioliiton ah niin auvoisaan satamaan kenen kanssa. 

Puolassa en koskaan tullut seuranneeksi uutisia, mutta olettaisin niiden liikkuvan aika paljon politiikassa, vähän Suomen malliin. Ja täällä Australiassa toistuu Irlannin tyyli. Telkkarissa on vaan säätiedotukset, murhauutiset ja MasterChef. Taidan muuttaa Ruotsiin. Ruotsin uutisissa on asiaa laidasta laitaan. 

Tohtorien tutkintoja

Kävin tänään testaamassa Australian terveyspalvelut ensimmäistä kertaa, koska korvaan koskee. Korvassa ei ollut mitään muuta vikaa, kun jotenkin oli naarmuuntunut, sama vaiva oli aiemmin Koreassa. Lääkärikäynti innoitti kirjoittamaan vertailevan tutkielman terveydenhuollosta eri maissa, olenhan käynyt lääkärissä vähän joka puolella maailmaa. (Siitä en ole varma, kannattaako aiheella ylpeillä.)

Aloitan a:sta, eli Koreasta. Korea on pikkuvaivoja sairastavan paratiisi, sillä maan tapana on mennä suoraan spesialistille vaivassa kuin vaivassa. Jos siis korvaan koskee, niin mennään korvalääkärille jne. Lääkärille pääsee menemällä terveyskeskukseen, joita on joka korttelissa ainakin kaksi. Se on sitten eri asia, onko minulla ja lääkärillä yhteistä kieltä, mutta koska en anna pikkuasioden masentaa itseäni, enkä tosiaan halunnut maksaa kansainvälisestä sairaalasta kansainvälistä hintaa, menin aina paikalliselle lääkärille. Yleensä joka paikassa oli joku Jenkeissä opiskellut, joka puhui englantia.

Kun kirjoitin, että lääkäriin pääsee menemällä paikan päälle, tarkoitin juuri sitä. Ajanvaraus ei ole välttämätöntä. Usein vain pumpsahdin terveystalolle, kun minulla oli aikaa ja sain reseptiasiat sun muut kuntoon vain vaivaisen vartin odottelulla. Miten tämä on käytännössä mahdollista- ei aavistustakaan, mutta kuluttajan näkökulmasta homma toimii. Spesialistivisiitti keventää kukkaroa oman kokemukseni mukaan 10000-20000 wonin verran, mikä karkeasti on 7-14 euron välillä. Somasti pakatut pikku huumepussit (kuva alla) saa mukaan kulma-apteekista. Koreassa ollessa emme ikinä tienneet, mitä meille syötettiin. Naureskeltiin vaan, että lienee jauhettua lohikäärmeen häntää ja saviruukkua. Mitä ikinä olikin, niin aikankin tehosi sukkelaan. Pistää epäilemään, oliko satsiin luikahtanut esim. opiaatteja.

Suomessa varaan ajan ja odotan silti sen pakollisen akateemisen vartin, koska ajat on yleensä myöhässä, ja koska ainakin kahdella potilaalla on sama aika samalle lääkärille, ja lisäksi maksan enemmän yleislääkärikäynnistä. Mainittakoon kuitenkin, että reseptien uusiminen onnistuu yleensä ilmaiseksi.

Puolassa minulla oli firman sairasvakuutus, jonka turvin pääsin ilmaiseksi yksityiselle klinikalle hakemaan sairaslomalappuani. Lääkärit puhuivat englantia ja kokemukset olivat ihan positiiviset, joskin kolmen tunnin bussissa istuminen sairaana hieman himmensi systeemin loistoa, sillä vapaita aikoja ei välttämättä ollut lähiklinikalla silloin, kun itselle sopi. Ehdotonta plussaa oli nettivarausjärjestelmä, josta pääsi valitsemaan lääkärin ja kellonajan joutumatta jonottamaan pitkäpiimäisellä palvelulinjalla. Informaatioteknologia tekee introvertin elämästä niin paljon parempaa.

No sitten Irlantiin, jossa sairaslomalappua hakiessani kysyin, voinko lentää sairaana Amsterdamiin. Lääkäri siihen totesi, että kyllähän se toki onnistuu, mutta ehdotti, etten käyttäisi kovin paljon huumeita, kun kerran olen jo sairas. Siis eikö lääkärin kuuluisi sanoa, ettei huumeita pidä ottaa missään olosuhteissa? Lähdin klinikalta hieman huolissani Irlannin kansakunnan tilasta. Tämä loistava neuvo maksoi kolmisen kymppiä, josta puolet korvasi firman maksama sairasvakuutus.

Ja entäs sitten hintataso täällä Australiassa, jossa kaikki maksaa automaattisesti mansikoita? Reissu ei maksanut mitään, sillä minulla on paikallinen Medicare-kortti, elikäs perusterveydenhuoltokuluni laskutetaan suoraan Australian valtiolta. Mikä siinä, en minä tuota surra taida. Ei tarvitse lähteä matkavakuutuksen kautta hakemaan omiaan pois. En taida edes kehdata hakea 4 euron särkylääkekuluja matkavakuutuksesta.

Tiedät, että olet Irlannissa, kun

Päätin esitellä Irlannin hassutuksia. Hyvässä hengessä, totta kai.

1. Säätiedotukset on turhia- vettähän täällä enimmäkseen tulee, varsinkin talvella. Joskus muutama myrskykin iskee. Silti kaikki jaksaa päivitellä säätä päivästä toiseen.

2. Kaupungissasi on niin monta pubia, että vuoden päivät ei riitä jokaisessa käymiseen, eikä sen puoleen turnauskuntokaan.

3. Jos bussi tulee ajallaan, siinä on jotain vikaa ja siitä on syytä huolestua. Tai sitten kuskissa on jotain vikaa. Esim. se on kuullut kellosta.

4. Jokainen talo on enemmän tai vähemmän homeessa.

5. Kylpyhuoneessasi on kylmävesihana ja kuumavesihana. Yritä siinä sitten saada haaleaa vettä.

Katso ja hämmästy. Tällaistakin vielä löytyy. Ei edes mummolassa ollut moista.

6. Pesukone on keittiössä, ja vesi valuu takapihan avoviemäriin. Talossasi ei ole eteistä, sillä on ihan OK marssia kurakengät jalassa kokolattiamattoa pitkin omaan huoneeseen.

7. Jointti käryää joka nurkalla. Sekin on ihan OK.

8. Kylpyhuoneessa on kaksi ovea, toinen johtaa sun huoneeseen ja toinen kämppiksen huoneeseen. Miksi mun pitäis päästä vessan kautta kämppiksen huoneeseen kun käytäväkin on? Onko kellään selitystä.

9. Joulun aikaan autoihin kiinnitetään poronsarvet ja nasse-sedän Petteri Punakuonon nenä. Joulukuusikin kelpaa.

10. Kukaan ei tunne osoitettsi, mutta kun sanot, että talo on ihan Sober Lanen kulmalla, niin johan koordinaatit avautuu. Näin siis maassa, jossa ei siis ole postinumero käytössä lainkaan. Mitäpä tuota suotta.

11. Vesi lämpiää varaajassa muutaman tunnin päivässä, ja kolmen aikaan iltapäivällä ei vaan oteta suihkuja, ellei jostain tuntemattomasta syystä halua kylmää suihkua. Talokin lämpiää muutaman tunnin päivässä ja loppuajan sitä voi lämmittää pienellä puhaltimella.

12. Yksiöitä ei vaan ole vuokralla. Asunnot on kartanon kokoisia ja ainakin puol vuosisataa vanhoja.

Ei onneks sentään tässä asuta

Ammatti: rikas

Olin tuossa vajaata kuukausi sitten lomalla Dublinissa pohdiskelemassa elämääni ja hoitamassa juoksevia asioita. Siinä Starbucksin kahvia juodessa tulin ajatelleeksi, että ensinnäkin voisin joskus kirjoittaa tässä blogissani muustakin kun nähtävyyksistä, eli tässä mennään. Toiseksi keksin aiheen, josta aion ensiksi kirjoittaa: tulevaisuuden ammattini.

Temple Barin alueella tarpoessa joutaa ajattelemaan tulevaisuutta

Viime aikoina olen ollut äärimmäisen kyllästynyt omaan keskinkertasuuteeni. Miten voi olla olemassa ihminen, joka ei oo hyvä juuri missään, ja jota ei kiinnosta juuri mikään? Missä on elämän tarkoitus, jos vain kahlaa päivästä toiseen harmaassa (henkisessä) loskasohjossa innostumatta juuri koskaan juuri mistään? Mutta sitten keksinkin, mikä minusta tulisi isona: rikas. 

Jos sattuu käymään niin, että äkkiä rikastun, niin alan sijoittaa antiikkiin ja muuhun sellaiseen. Tämä aarre löytyy kansallismuseosta. Huom, ilmainen sisäänpääsy

Se olis homma, jossa en todellakaan olisi keskinkertainen, vaan musta tulisi suorastaan hävyttömän hyvä rikas. Voisin istua kaikki päivät perseelläni aprikoosin värisellä kotisohvalla ja katsella vaaleiden sifonkiverhojen läpi Välimeren auringonlaskua. Voisin kuluttaa päiväni ostoskeskuksessa vinguttamassa luottokorttia ja hankkia vaatehuoneen täyteen Vuittonin käsilaukkuja ja kaikkea muuta, mitä nainen tarvitsee. Voisin (harkinnan mukaan) osallistua hyväntekeväisyystempauksiin ja omistautua itä-aasialaisten kielten opiskelulle (todennäköisesti ilman tulosta, mutta sehän ei haittaisi, kun olisin rikas).

Äiti aina muistaa muistuttaa, että raha ei tee onnelliseksi, mutta jotenkin en ole koskaan vakuuttunut tästä aiheesta. Miten niin ei muka tee onnelliseksi? Mieti nyt hyvä lukija itse, ettei koskaan tarvitsisi murehtia vuokrasta, puhelinlaskusta, sähköstä, vedestä jne, ei koskaan tarvitsisi käydä töissä, paitsi harrastuspohjalta, ja mikä parasta, voisi matkustaa ja omistautua itsensä kehittämiselle. Niin että eihän se raha tee onnelliseksi, sehän on vaan numeroita pankkitilillä, mutta jos siellä pankkitilillä on paljon numerota, niin kyllähän tuo jonkun verran helpottaa arkipäivästä selviämistä. Niin. 

Puistossa Dublinissa

Blarneyn linna

Maanantaimasennuksen torjumiseksi sunnuntaina on hyvä tehdä päiväreissu jonnekin lähialueelle. Hetkellisesti tuntee olevansa lomalla ja lomalaista ei tunnetusti huolet paina. Tällä viikolla suuntana oli Blarneyn linna, joka on kuuluisa Blarneyn kivestä. Kiveä suutelemalla saa kaunopuheisuuden lahjan ja lepertelee lopun ikäänsä kuin ruuneberi. Itse linna on aika pahassa jamassa, vain runko on jäljellä entisestä loistosta ja koska Irlannissa ei todellakaan rakenneta mitään uutta (aion kirjoittaa oman blogipurnauksen aiheesta Irlannin asuntomarkkinat ja rakentamisen rahoitus, pysykäähän linjoilla), niin linnankin on annettu raunioitua rauhassa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Blarneyn kiven suuteleminen on kovaa työtä, sillä kivi on sijoiteltu linnan huipulle seinään kiinni. Ruuneberiksi aikova joutuu heittäytymään selälleen (oppaan avustamana) ja kurottelemaan kuilun yli kiveä kohti. Epämiellyttävän asennonen ja korkeanpaikan kammon takia päätin jättää tämän kohtauksen kokonaan välistä.

Blarneyn linna

Linnan ympäristössä on kauniita puutarhoja, druidien luolia ja jopa noidan keittiö, sekä toivomusportaat. Druidien ympyrässä seisoessa puolestaan on hetkellisesti suojassa pahoilta hengiltä. Alueella saa aikaa kulumaan runsaasti, joten reissuun kannattaa varata aikaa koko päivä. Nämä hullut suomalaiset turistit rymysivät joka eekkerin linnan metsässä ja kuvasivat puita. Niin, puita, kun niitä ei meillä Suomessa juuri näe. Mutta kieltämättä palmumaisia saniaisia harvemmin tulee vastaan, joten metsäretkellä eksotiikka ei loppunut kesken.

Virtaavassa vedessä on hyvä feng shui

Linnan vieressä on aivan mahtava turistikohde nimeltä myrkkypuutarha Mieli lepää, kun saa katsella suloisia kukkasia, joilla on valta poistaa kaikki ongelmasi tässä maailmassa, kenties vankilareissua lukuunottamatta. Myrkkypuutarhan antiin kuului muun muassa vanha tuttu marijuana, myrkkymuratti ja sormustinkukka. Myrkkymuratti ja marijuana oli eristetty häkkiin niiden yhteiskuntakelvottomuuden takia, mutta sormustinkukka rehotti vapaasti palstallaan. Ei kun kotikutoisia sydänlääkkeitä keittelemään.

Lempikohteeni myrkkypuutarha

Marijuana, tuo joka kodin hyötykasvi

Myrkkymuratin syksynkeltaiset lehdet voivat edelleen aiheuttaa pisteliästä ihottumaa

Cobh

Klo 10:30 aamukahvit juna-asemalla ja saa itsekin ihmetellä, miten voi olla sunnuntai-aamuna niin aikasin liikkeellä. Selitys löytyy kaupungista nimeltä Cobh ja kunnianhimoisesta suunnitelmasta maksimoida siellä vietetty aika.

St Colmanin katedraali ja kaupunkimaisemaa

Jos nyt otetaan lyhyt esittely kaupungista tähän alkuun, niin Cobh kulki aiemmin nimellä Queenstown ja se on tunnettu kahdestakin tapauksesta, joista kumpikaan ei ole kovin mukava. Elikkäs Cobh oli viimeinen paikka, jossa Titanic pysähtyi ensimmäisellä ja viimeisellä Atlantin ylityksellään. Toisekseen Cobh on kaupunki, johon RMS Lusitanian uhrit tuotiin, kun laiva upposi saksalaisen torpedon myötävaikutuksella toisen maailmansodan aikana. Tämän enempää en aio kaveriani Googlea lainata, vaan kuten entiset kollegani tapasivat sanoa, keskustellaan asiasta ennemmin (jos luette tämän, itsepähän tiedätte, keitä olette)

Sataman surullinen maine ei risteilijöitä pelota

Corkista Cobhiin menee junia useamman kerran päivässä, ja matka kestää vain abauttiarallaa puoli tuntia. Aikuisen meno-paluulippu keventää kukkaroa noin 9 euroa. Perillä voi reissun aloittaa vaikka Titanic Experience-museosta, Museo on olemassa White Star Linen alkuperäisessä lipputoimistossa, jossa (ja jonka ympärillä) Titanicin matkustajat odottelivat pääsyä laivalle ja kohti parempaa elämää.
Museon pääsylippu jäljittelee uskollisesti matkustajien matkalippuja ateriatietoineen päivineen, kuten alla näkyy. Opastetulla kierroksella pääsee kuulemaan Titanicin tarinan lyhykäisyydessään, katselemaan laituria, jolla matkustajat hyvästelivät entisen elämänsä, ja jopa evakuoitumaan "pelastusveneisiin", naiset ja lapset ensin, kuten tapana on. (Kerrankin kannatti olla nainen.)

Bridget Mary O'Sullivanin kolmannen luokan menolippu aikaiseen hautaan

Cobhista pääsee pikkulaivalla Spike Islandille, joka on historiansa aikana ollut kaikkea linnoituksesta vankilasaareen. 1985 Spike Island pääsi uutisiin vankilakapinan merkeissä, josta huolimatta toiminta jatkui vuoteen 2004, jolloin vankila lakkautettiin.

Jos meiltä koskaan loppuu rahat, eikä ole varaa asua omassa kotona, niin majoitus on sitten tässä

Ohjeita niille, joille terve järki ei enää kerro kaikkea

Vankilareissu oli jännittävä kokemus, mutta olin siitä huolimatta onnellinen, kun pääsin pois vaan muutaman tunnin tuomiolla. Laiva vei takaisin maihin, ja matka jatkui (järkyttävän ylämäen kautta) vanhalle hautausmaalle, jonne Lusitania-onnettomuuden uhrit on haudattu.

Lusitanian muistomerkki

Päivän mustahuumoriannoksen tarjosi alla oleva hautakivi, jonka symbolia voisi erehtyä pitämään dollarin merkkinä, vai?

Tässä me rikkaat lepäämme, inflaation loppuun kuluttamina..

Kaiken kaikkiaan jos historia kiinnostaa, niin Cobhista sitä löytyy, joskin suositeltavaa on varmistaa, että päivän sää on siedettävä, sillä suurin osa nähtävyyksistä vaatii ulkoilmassa oleskelua. En nyt jaksa tehtailla tähän enää mitään pikkunäppärää, joten palataanhan asiaan seuraavalla kerralla.

Irlannin ihmeitä

Jos olet tehty sokerista ja sulat sateessa, älä tule Irlantiin. Jos kostea sää ei muutenkaan miellytä, niin kannattaa varmaan pysyä turvallisella etäisyydellä Brittein saarista. Tässäpä tyypillisen päivän kuvaus irlantilaisittain:

Heräilet siinä kuuden pintaan ja aurinko paistaa iloisesti ikkunasta sisään. Tästä reipastuneena ryömit alakertaan ja nappaat pyykkitelineeltä kolme päivää aiemmin pestyt farkut, jotka on... edelleen märät??! Onneksi et anna pikkuasioiden masentaa itseäsi, vaan otat leipäpaketin esiin syödäksesi aamiaisen. Ruokalaji vaihtuu kuitenkin jogurtiin, koska eilinen leipä on homeessa. Syöt ja suorit ittesi taipaleelle. Sateenvarjokin siinä tohinassa unohtuu kotiin, mutta mitäs siitä, kun sää on niin kiva. 

Sateenvarjon unohtuminen alkaa ottaa kupoliin bussille kävellessä, kun ensimmäinen sadekuuro vyöryy taivaankannen yli. Mitäs siitä, tää on Irlanti, välillä kuuluukin tulla vettä. Bussissa on onneksi melkein kuivaa, paitsi jos ikkuna on jäänyt auki. 

Todennäköisesti toinen sadekuuro yllättää kun kävelet bussilta töihin. Sekin on vielä ihan ok, sillä sinullahan on koko päivä aikaa kuivatella ryysyjäsi töissä. Samalla voit seurata ikkunasta, kuinka jäätävä kaatosade toistuu vartin sykleissä. Toivot, että bussi kotiin osuu poutaiseen sykliin, koska kaikki eivät mahdu katoksen alle värjöttelemään ja odottamaan bussia. Pääset viimein kohtalaisen kuivin vaattein perille. 

Iltalenkki hyvän sään aikaan

Ilta-aurinko paistaa iloisesti, joten päätät suunnata lenkille. Mallaat lenkkarit jalkaan ja ... ulkona sataa taas vettä. Odottelet rauhassa jonkun tovin ja sade taukoaa. Päätät juosta, jotta saat maksimoitua lenkkisi. Päivä on ollut kaiken kaikkiaan kiva, joten suuntaat hyvällä mielellä suihkuun ja nappaat naulasta pyyhkeen. Et jaksa hämmästyä, kun se on edelleen märkä eilisen suihkusta. 

Irlannista, rakkaudella Cathy

Ei sittenkään sillan alle

Kuten otsikko antaa ymmärtää, asunnon etsintä saattaa Corkissa olla hieman haastavaa. Kilpailu on kovaa, kun kaikki muutkin siirtotyöläiset (ja opiskelijat) vyöryy kaupunkiin taistelemaan samoista kenkälaatikon kokoisista homeisista huoneista. Muutaman epätoivon päivän jälkeen asunto kuitenkin löytyi, ja se ei oo mikä tahansa asunto, vaan kolmikerroksinen omakotitalo tästä keskustasta. Niin. Keskustasta. Ja se on hyvässä kunnossa. Oikeesti. Kuvia seuraa, kunhan se on asutun näköinen.

Ensimmäinen viikko on ollu niin hektinen, että kuvittelen asuneeni täällä jo ainakin vuoden. PPS-numerot on tilattu, pankkitili avattu ja kuulun jopa taas sairasvakuutuksen piiriin. Elämän perusedellytykset on siis kohdillaan ja sillon on loistava aika lähtee tutustumaan uuteen kotimaahan, Siis ei kun Atlantin rannikkoa kattomaan, right?

Suuntana Atlantin rannikko

Vuorovesi oli vissiin juur laskenut, lahden pohjalla komeili mm. ostoskärryjä, pakollisia oluttölkkejä, sekalaista roinaa ja epäilyttävästi muorin rollaattorilta näyttävä juttu. En kyllä tykkää tästä vuorovesi-ilmiöstä, ahdistaa kun ei edes meri voi pysyä paikallaan :O

Vuorovesi

Ja koska loogisessa järjestyksessä eteneminen on kirjoittajalle epätyypillistä toimintaa, niin mainittakoon nyt, että tän kaupungin nimi on Kinsale. Ja siellä on mm. Charles Fort-linnoitus, josta on jäljellä seuraavissa kuvissa esiintyvät mahtavat rauniot. 

Vanha parakki?

Muurin kulmaa Charles Fortissa

Kuvat ei tee oikeutta säälle, siis oikeastihan tuolloin paistoi aurinko. Muutenkin vähän epäilyttää tää Irlannin sää, täällähän piti sataa koko ajan. Nyt on jo viikon ollut tosi aurinkoista ja lämmintä. Mitenkähän psyyke siitä selviää, kun tulee syys ja kelit kylmenee? Mutta ainakaan ei (todistajalausuntojen mukaan) tuu lunta!

Tämä saari on todella vihreä