torstai 16. heinäkuuta 2015

Leipää ja sirkushuveja

Meillä on kesällä täällä Gdanskissa maailmanpyörä, mistä ei oo aiemmin itselleni juurikaan ollut iloa, sillä pelkään korkeita paikkoja. Jostain syystä oo tänä kesänä reipastunut ja rohkaistunut niin, että päätin korkeanpaikankammoisen kollegani suosituksesta könytä maailmanpyörän kyytiin ihailemaan maisemia. Kollega lähti matkaan pitämään kädestä, jos tulee paniikki.

Ennen hurjaa seikkailureissua yläilmoissa oli kuitenkin aiheellista virkistää itseään vähän kahvilla ja vohvelilla. Vohveleita on etenkin kesällä tarjolla joka toisessa kojussa ja ne keventää lompakkoa parilla kolmella eurolla, joten sanoisin, että jokaiselle herkkuperseelle tämä on diili, jota ei voi ohittaa.


Kun massu on epämukavan täynnä kaikesta epäterveellisestä, on toki hieno idea raahautua maailmanpyörän pikku koriin voimaan pahoin, mutta meidän tyttöjä on harvemmin järkevistä päätöksistä syytetty, Eteenpäin elävän mieli ja siinähän se kidutuspyörä nököttää, ei kun vaan matkaan:

Lupaamistani maisemista en saanut kummoistakaan kuvaa, koska ainahan joku turre istua töpöttää siin edessä vaivana, mutta yrittäkää pärjätä tällä:


Tunsin oloni hieman harhaanjohdetuksi, sillä elin siinä uskossa, että lippuun sisältyy 2 kiekkaa. No ei sisälly joo, neljä kertaa heitettiin ympyrä ennen kuin pyöritys armollisesti pysähtyi ja korkeanpaikankammoinen kollegoineen pääsi takaisin tukevalle maalle. Ei niin ahdistava kokemus kuin pelkäsin, mutta en kyllä mene samana kesänä uudelleen samaan ansaan.

Lopuksi vielä kippis oppimiskokemukselle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti