tiistai 19. elokuuta 2014

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Onko sinustakin joskus tuntunut siltä, että bad hair day ei ole enää päivä? Se on viikko. Tai kaksi viikkoa. Tai viimeksi kun laskit, niin se oli kuukausi. Tai kaksi. No, tapahtui eräänä päivänä noin kuukausi sitten, että heräsin tähän karuun todellisuuteen. Siitäpä sitten piti alkaa miettiä, josko sitä tsippailisi johonkin kampaajalle. Kulutin kuukauden asian suunnitteluun, koska pahoin pelkäsin, etten löytäisi kampaajaa, joka puhuu englantia (tai suomea, se kun on niin suosittu vieras kieli).

Huonohiushelvettiin lopullisesti tympääntyneenä tallustelin viimein kampaajalle aseinani yksityiskohtaiset kuvat siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää edestä, takaa ja värinsä puolesta. Kampaaja ei pahemmin puhunut englantia (ja suomeakin aika huonosti, hehe), mutta päätin ottaa riskin. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän koskaan voi olla varma, että joku toinen on ymmärtänyt sen, mitä on suu vaahdossa selittänyt. Ihmisiä ei voi pakottaa näkemään päässään samoja kuvia, joita itse näkee. Eikä onneksi ole ajatuksenlukijoitakaan vaivaksi asti sattunut kohdalle.

Loppujen lopuksi jännittävän reissun jälkeen kävi ilmi, että en voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Että kyllä se kuulkaa on niin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Investoin uuteen päähäni 149 zlotya ja keikka oli joka groszinkin väärti. Tukka hyvin, kaikki hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti