Jotain muutoksesta

Toivepostausten sarja jatkuu. Tässä postaksessa käsitellään teemaa muutos, miten siihen voi suhtautua , kaipaanko pysyvyyttä jne. Tai jotain sellaista.

Jutun ydin on näkökulma. Saattaa näyttää siltä, että elämäni on koko ajan muutoksessa, mutta välillä ei kyllä tunnu siltä. Omasta mielestäni elämä on liiankin pysyvää, samat asiat toistuu kerta toisensa jälkeen. Varaa lento, varaa majoitus, avaa pankkitili, hanki SIM-kortti, mene töihin, mene kotiin. Uudestaan ja uudestaan. Teen aina samat asiat, joskin eri paikoissa. Alkaa käydä pitkäveteiseksi melko äkkiä. Yritän siis selittää jotain sen suuntaista, että muutos on sitä, minkä itse kukin tulkitsee muutokseksi. Jos ajattelee, ettei mikään muutu, niin sitten varmaan kaikki pysyy ennallaan.

Valonäytös Namesti Mirun kirkolla

Minulla ei ole tarjota yhtä tarkkaa syytä siihen, miksi valitsin suhteellisen pysyvän maahanmuuttajaelämän. Ihmiset on erilaisia. Monet eivät edes halua muuttaa toiseen kaupunkiin saatika toiseen maahan, mutta itse en voi kuvitella asuvani koko ikääni samassa paikassa. Missä on jännitys elämäss, jossa mikään ei koskaan muutu? Olen aina ollut kiinnostunut toisista maista ja kulttuureista, siitä miten ihmiset elävät Suomen rajojen ulkopuolella. Lapsena haaveilin eksoottisiin paikkoihin matkustamisesta ja maailmaan tutustumisesta. Sitä haluan tehdä elämässäni.

Tokihan muuttaminen voi käydä rasittavaksi. Joka kerta joutuu rakentamaan lähipiirinsä uudelleen ja sopeutumaan ympäristöön, joka voi olla tosi erilainen edelliseen verrattuna. Mutta elämä on melko samanlaista joka paikassa. Syö, nuku, käy töissä. Ei siinä mitään sen kummempaa ole. En tiedä, selitänkö tätä nyt kovin loogisesti. Pään sisällä se ainakin vaikuttaa ihan järkevältä. Itse asiassa, uusien ystävien löytäminen on lakannut vaivaamasta minua jo joku aika sitten. En ole koskaan ollut kovin sosiaalinen, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen kiinnostunut ihmisistä. Riittää, kun tutustuu pariin ihmiseen, joita voi kutsua ystävikseen, kyllä se riittää. Joka tapauksessa olen onnellisimmillani yksin.

Toinen syy muuttuvan elämän takana uteliaisuuden lisäksi on tylsistyminen ja onnen etsiminen. Yleensä kyllästyn kaikkeen kolmessa kuukaudessa, olipa kyseessä opiskelu, työ tai harrastus. Minua ei kai ole luotu pitkän tähtäimen projekteja varten. Ne rajoittaa vapautta liikaa.

Ja sitten vielä onnellisuus. En ole koskaan ollut onnellinen ihminen. Tylsistyn helposti ja sen mukana tulee tyytymättömyys elämää kohtaan. Varmastikin muiden elämä on paljon mielenkiintoisempaa, varmasti nämä tuntemattomat muut matkustavat enemmän ja heille tapahtuu kiinnostavampia asioita. Muuttaminen paikasta toiseen on oma tapani etsiä onnellista paikkaa. Tähän mennessä en ole onnistunut kovin mainittavasti. Mielessäni on kuva paikasta, jossa on lämmintä, kivaa ja aurinkoista ja elämä on rentoa. Olen löytänyt unelmatyöni, asun mukavassa asunnossa yksin ja minulla on rahaa matkustaa paljon. Löydänköhän koskaan sitä paikkaa? Tuskinpa. Siinä oli vastaus siihen, kaipaanko koskaan mitään pysyvää. Kyllä, jos se pysyvyys on täydellistä.