Tämä on toivepostaus nro 2 aiheesta, kuinka elämäni on muuttunut viime aikoina, eli kun muutin jälleen paikasta toiseen. Mikä täällä on hyvää ja mikä huonoa "edelliseen elämään" verrattuna. Mikä on haastavaa, mikä helppoa, mitä kaipaan.
Ajattelin vertailla Prahaa Sydneyyn. Olin toki kesän Suomessa, mutta ehkä vertailusta tulee mielenkiintoisempi, kun valitsen kaukaisemman kohteen. Itse asiassa tämä on aihe, jota pyörittelen mielessäni useinkin. Miten elämä on muuttunut?
Hyvä asia Prahassa on se, että olen taas EU-alueella. Olen lähempänä perhettä, ja voin lähteä käymään Suomessa suunnittelematta kaikkea niin paljon, eikä tarvitse matkustaa yli 30 tuntia. Lisäksi EU-maassa asuessa muodollisuudet on paljon pienemmät, ei tarvitse murehta viisumeja ja oleskelulupia. Jos haluan jäädä toiseen EU-maahan, ei siitä koidu liikoja päänsärkyjä. Kauan eläköön ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus! Pidin Austaliasta, etenkin Eurooppaa leudommasta ilmastosta, mutta sinne jääminen olisi ollut ongelmallista, se on liian kaukana. Jos olisin jäänyt sinne, en voisi juuri koskaan tavata perhettäni ja ystäviäni. Lisäksi olisi todella hankalaa järjestää työviisumi. Opiskelin liiketaloutta, eikä tutkintoni ole Australian maahanmuuttoviraston toivottujen tutkintojen listalla. Kokeilen uudelleen paremmalla onnella, jos sittenkin päätän opiskella lääkäriksi tai hoitajaksi. Muka.
Mikäs täällä sitten on huonompaa. No mikäs muu kuin palkka. Saisin olla koko loppuikäni Tsekeissä töissä saadakseni säästöön saman summan, jonka säästin Australiassa 6 kuukaudessa. (Ehkä hieman liioitellen, mutta idea varmaan kävi selväksi.) Kaipaan sitä, että ymmärrän paikallista kieltä. Australiassa ei koskaan tarvinnut murehtia, ettei saisi palvelua englanniksi, ennemmin kannati olla huolissaan omasta kielitaidostaan. Olisi kiva, jos voisi lukea esimerkiksi etiketit ruokakaupassa. Kaipaan sitä, että osaan lukea. Olisi kivaa myös ymmärtää infrmaatiotauluilla olevia mainoksia, kauppojen kuulutuksia yms. Olisi kiva olla aikuinen, joka osaa toimia yhteiskunnassa annettujen ohjeiden perusteella.
Kaiken rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että aika helposti täällä saa palvelua englanniksi (paitsi ulkomaalaisvirastossa), mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että maan virallinen kieli on tsekki, ja jos ei sitä osaa, niin on auttamattomasti aina vähän ulkopuolinen. Miksi en sitten opiskele tsekkiä? Koska ei. Yritin aikoinaan opiskella venäjää ja puolaa, mutta slaavilaisten kielten sibilantit on vaan liian vaikeita. Nämä kaikki kurjat s-malliset äänteet vievät motivaationi aikaiseen hautaan. En kuule eroa äänteiden välillä, enkä varsinkaan pysty itse moisia ääniä tuottamaan. Lisäksi minulla on 18 kuukauden sopimus, jota voi jatkaa, mutta en vielä tiedä, haluanko. Jos jään tänne vain 18 kuukaudeksi, ei ole mitään järkeä opiskella uutta kieltä niin lyhyen ajan takia.
Praha on nykyisin aika kansainvälinen, mutta Sydney on paljon kansainvälisempi. Sitä kaipaan Sydneystä. Vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan tyypillisen New South Walesissa asuvan henkilön ainakin jompikumpi vanhempi on syntynyt Australian ulkopuolella. Australiassa ei ole vaikeaa olla maahanmuuttaja, koska kaikki muutkin on. Joskus Prahassa palvelun taso on huonompaa, jos ei ihan puhu tsekkiä. Ehkä luonnollinen reaktio, mutta ärsyttää se silti. Muistelin kokemuksiani Japanissa ja Etelä-Koreassa, jossa kummassakin asiakaspalvelukulttuuri on ihan eri luokkaa, eikä asiakkaalle oikein voi näyttää suoraan, että se on aikamoinen kielitaidoton kiusankappale. Kerran menin Soulissa kampaajalle, mutta hän ei puhunut englantia. Hän haki naapurista rouvan, joka oli asunut Amerikassa, ja rouva tulkkasi keskustelumme. Tämä on palvelua, eikö vaan?
Australiassa elämä tuntui myös jotenkin mielenkiintoisemmalta. Porukka vaihtui koko ajan, ja henkeä pidätellen odotin uusia jännittäviä juonenkäänteitä huoneemme dynamiikassa. Oli yöllisiä palohälytyksiä, murtovarkaita sun muuta. En toki moista enää toivo, mutta pakko myöntää, että aiheessa oli oma jännityksensä. Ja sitten joku vielä varasti villatakkini! Ai että..
Rakastin työtäni Australiassa. Joulun aikaan homma kävi liian hektiseksi, aloitin aikaisin ja lopetin myöhään, mutta muutoin olin innoissani duunista. Kun bussi ajoi viimeiseen liikenneympyrään ennen meidän katua, olin jo täynnä energiaa ja valmiina aloittamaan hommat. Pidin työpaikan ilmapiiristä. Työkaverit oli aivan mahtavia, ja heitä kovasti ikävöin. Olisi kiva taas kävellä yhdessä bussille töiden jälkeen, käydä ravintolassa maistelemassa uusia ruokia tai mennä läheiseen ostoskeskukseen. Tämän postauksen kirjoittaminen auttoi oivaltmaan, miten olen "nostalginen" ihminen. Jos vanhoihin blogipostauksiin on luottaminen, Australia ei todellakaan ollut paratiisi, mutta aika kultaa muistot. Ehkäpä paikasta toiseen siirtymiseen tarvitsee enemmän kuin pelkän lennon. Nykyisin voi matkustaa niin nopeasti, ettei ajatukset pysy vauhdissa mukana eivätkä ehdi toipua muutoksesta. Elämä meni eteenpäin, mutta itse olen vielä jumissa toisessa ajassa, toisessa paikassa. Pitäisi ottaa tuoreempi elämänasenne. "Tulevaa en voi ennustaa ja menneestä en välitä." Elämä on tässä ja nyt.
Yksi juttu vielä: Kaipaan myös mahdollisuuksia, jotka jätin käyttämättä Australiassa. En koskaan mennyt kahvilakurssille, enkä millekään luennolle, vaikka kovasti suunnittelin niitä. Jäin paljosta paitsi, koska en käyttänyt aikaa hyödyllisesti. en mennyt juuri muualle kuin ostarille Queen Victoria Buildingissa, jota kaipaan suuresti. Paljon roinaa oli siellä, mitä en koskaan tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti