Kun unelmat loppuu

Ihminen tarvitsee unelmia. Pitää olla jotain, mistä haaveilla, jotain, mitä suunnitella. Edes leikillään, kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa, kaiken ei tarvitse olla 100% saavutettavissa. Itse asiassa minusta tuntuu, että unelmat ovat ainoa asia, jotka tekevät asiat mahdollisiksi. Sille, jolla ei ole unelmia, monet asiat ovat lähes mahdottomia. Mutta heti, kun alat todella unelmoida jostain, ovet aukeavat kerralla ja äkkiä kaikki on taas mahdollista.

Vuosia sitten opiskeluaikoina haaveilin ulkomaanvaihdosta, ja lähdinkin Koreaan. Sitten haaveilin kiinnostavasta työharjoitteusta, ja pääsin uudelleen Koreaan. Valmistumisen jälkeen haaveilin ulkomailla työskentelystä, ja sekin järjestyi. Ja koko sen ajan, kun olin ulkomailla töissä haaveilin Australiasta. Australia oli kantava voima läpi tuskastuttavan pitkäveteisten työpäivien, läpi väsyttävien Puola-kuukausien ja sateisen Irlanti-syksyn. Unelmat parantavat, jos ei nyt ihan maailmaa, niin ainakin omaa elämänlaatua.

Nyt olen Australiassa, ja kauhukseni huomasin, että unelmat ovat lopussa. Olen saanut kaiken, mitä olen koskaan halunnut. Ainakin kaiken, mikä jollakin tasolla edes oli kohtuden rajoissa. Siis olisihan kiva olla lottovoittaja, mutta kun ei lottoa, niin tää haave hieman kaatuu siihen. En koskaan suunnitellut Australiaa pidemmälle, haaveillut ajasta Australian jälkeen. Minulla oli hatara mielikuva siitä, että palaisin joksikin aikaa Suomeen, tekisin jotain työtä, kiertäisin Eurooppaa, lähtisin Uuteen-Seelantiin ja ja.. niin, mitä? Nuo hatarat mielikuvat eivät käy unelmasta, niissä ei ole mitään selkeää, ei punaista lankaa, ei teemaa. Ne eivät oikein riitä pitämään mieltä virkeänä, kiinnostuneena ja motivoituneena.

Kävelin tänään muutaman tunnin kiinalaiskortteleissa märehtimässä tätä elämän ottamaa yllättävää käännettä ja mietin mielessäni, mistä ihmiset saavat unelmia. Mistä niitä tulee? Miksi aiemmin unelmat syntyivät niin helposti ja olivat niin selkeitä, vai tuntuuko se vaan siltä? Oliko tämä Australia-haavekin vain hatara, utuinen, hentoinen ajatus, johon palasin sinnikkäästi aina, kun halusin paeta tylsää elämää ja julmaa todellisuutta (mikä oli muuten ihan säälittävän usein)?

Pitäisikö alkaa kasvattaa uutta haavetta vaikka Amerikan halki matkustamisesta, palata aina tähän samaan ideaan, kymmenen kertaa päivässä, kunnes on aivan varma siitä, ettei ole koskaan muuta halunnutkaan? Ehkä mieltä voi ohjailla niin helposti, saada sen uskomaan, että tämäkin ajatus on totista totta, unelma parasta laatua. Pitäisikö alkaa katsella inspiroivia matkaohjelmia, jotta pääsee todellisuuteen kiinni, ottaa niistä vaikutteita? Kertokaa ihmiset, mistä unelmia löytyy? Ehkä joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sitten.