Suomi 100

Keskiviikkona oli suurlähettilään residenssissä Suomi 100-pippalot, joissa kävin. Juhliinhan on varustauduttu vuodesta 2016 asti, ja miksikäs ei. Ei jokainen elä satavuotiaaksi, ja tässä epävakaavaassa, muuttuvassa maailmassa sama pätee myös maihin. Residenssi oli tupaten täynnä juhlakansaa, tuntui että puolet Suomesta saattaa olla täällä Prahassa muuten. Praha muisti Suomen suurta päivää valaisemalla Tanssivan Talon sinisellä ja valkoisella.

Kuten varmaan aikaisempina vuosina olen maninnut, itsenäisyyspäivä on varmaan vuoden ainoa päivä, jolloin voin täysin unohtaa Suomi-kritiikin ja vain olla iloinen ja ylpeä maastamme. Ehkä se ei ole paras paikka minulle juuri tällä hetkellä, eikä mikään mahti maailmassa saa minua ajattelemaan positiivisia ajatuksia talvesta, mutta on siellä paljon hyvääkin. Kansainvälisesti vertailtuna olemme kuitenkin modernin ajan "voittajia". Koulutusjärjestelmä niittää kunniaa maailmalla, ja omia koulutusjärjestelmiään kehittävät valtiot ovat ottaneet siitä oppia. Koulunkäynti on ilmaista yliopistossakin (vaikka jotain puhetta kai lukukausimaksuista on ollut).

Suomi on yksi maailman parhaista maista olla tyttö. Naiset käyvät töissä kodin ulkopuolella, osallistuvat poliittiseen- ja kulttuurielämään, ihan kaikkeen. Suomi oli maailman ensimmäisten maiden joukossa myöntämässä naisille äänioikeuden noin vuosikymmen ennen itsenäistymistä (feministi minussa kysyy mikä helvetti siinä kesti niin kauan ja miksei äänioikeuden satavuotisjuhlia juhlittu???). Ja vaikka itse toki olen sitä mieltä, että maailma saisi arvostaa  naisia enemmän, niin täytyy myöntää, että tasa-arvo on hyvällä alulla Suomessa ;). Eipä siellä yleensä kuule typeriä kommentteja kuten "ei tytöt tähän pysty" tai "ei tämä ole naisille". Tytöistä voi tulla ihan mitä he haluaa. Ja jos ei halua olla mitään, niin sekin on ihan OK, onhan meillä fantastinen sosiaaliturva.

Suomi on turvallinen maa. Liikenne ei aseta henkikultaa riskiin, eikä liioin ole vaaraa siitä, että joku tappaa, mukiloi tai ryöstää. Itse asiassa on todennäköisempää joutua perheväkivallan uhriksi tai saada kaverin puukko selkäänsä kuin tulla tuntemattoman pahoinpitelemäksi kadulla. Sitä voimme kaikki tutkia tunnoissamme, onko se hyvä asia.

Mitä sitten sanonkin tai ajattelen Suomesta, ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että olemme itsenäisiä. Vaikka sen usein ottaa itsestäänselvyytenä, ei ole loppujen lopuksi kovin kauan siitä, kun asiat olivat toisin. Isoisovanhempani olivat syntyneet Venäjällä (tai siis Suomen autonomisessa suurruhtinaskunnassa, mikä käytännössä oli sama asia). He kävivät venäläistä koulua, jossa ei saanut puhua suomea. Kun isoisäni syntyi, Suomi oli 5-vuotias ja toipui verisestä sisällissodasta. Kannattaa myös muistaa, että jonkin aikaa sotavuosina saattoi mielessä häälyä epäilys, säilytäänkö itsenäisinä. Isoisä meni sotaan, kuten koko hänen sukupolvensa, ja heitä on kiittäminen siitä, että vältyimme Baltian maiden ja Itä-Euroopan kohtalolta. Ollaan niitä harvoja valtioita, jotka ovat pystyneet sanomaan Neuvostoliitolle ei kiitos. Kuuluu sanottavan, että sota auttoi suomalaisia unohtamaan sisällissodan traumat. Mikä vain osoittaa sen, että vihollisen vihollinen on ystävä.