Kuulin joskus huhupuheen, että tärkeimmät ja läheisimmät ystävyyssuhteet solmitaan aika nuorena, ennen kahtakymmentä. Ajattelin, että onpas rajoittunutta, miten niin ei muka vanhempanakin voi ystävystyä, mutta niin se vaan ainakin omalla osallani on, että ne vanhimmat ystävät on ne, joiden luokse aina palaa uudestaan. Ei sillä, monia ihania ihmisiä on taivaan kiitos tullut elämääni paljon kahdenkymmenen jälkeenkin, mutta paljon on myös ihmisiä, jotka on tavannut, ja sitten lähtenyt eri suuntiin. Ehkä niin käy, vaikka asuisi paikallaan, eikä muuttaisi vuoden välein, mutta aikankin niin käy, kun muuttaa vuoden välein. En oikeastaan ollut ajatellut paljon sitä, että olen tavannut paljon ihmisiä, joita en tapaa välttämättä enää koskaan, kunnes entinen kämppikseni Australiassa sanoi, että toivoo näkevänsä minut uudelleen, mutta jos ei näe, niin muista nauttia elämästä ja pidä hauskaa. Niin, ehkä en näe häntä enää uudelleen. Sitä ei koskaan tiedä. Olen tavannyt yllättävän monet vaihtokaverini uudelleen, vaikka asumme kaikki eri puolilla maailmaa.
Toinen pieni tarina toiselta kämppikseltäni Australiassa. Hän kertoi kerran, että täytettyään 30 hän menetti kiinnostuksen lähes kaikkeen. Ei kiinnostanut työ, ei harrastukset, ei miehet, ei mikään. Meitä yhdisti ainakin tämä yllättävä mielenkiinnon katoaminen. Ehkä kuuluisa kolmenkympin kriisi ei tulekaan vaan siitä, ettei ole ehtinyt tehdä sitä mitä haluaa, ja miettii, että nuoruus loppuu kesken. Se voi näköjään tulla myös siitä, että on ehtinyt tehdä kaikenlaista kiinnostavaa, eikä enää riitä kiinnostavia uusia asioita tehtäväksi, ja koko elämästä tulee puisevaa ja puuduttavan tylsää ja ajattelee, että voi saakeli, elämä on hautaan asti vaan tasaisen harmaata apatiaa ja tylsyyttä. Ehkä ei olisi pitänyt toteuttaa kaikkia unelmiaan heti.
Joka tapauksessa uusien ihmisten tapaaminen on yksi asia, joka ei kiinnosta minua enää ollenkaan, ainakaan tällä hetkellä. Ennen minusta oli kiva mennä kursseille ja tapahtumiin, ja tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, jotka ainakin sen hetken olivat elämässäni mukana. Nyt tuntuu, että koska jokainen asuinpaikkakin on vaan väliaikaisratkaisu, ei edes halua panostaa uusiin ystävyyssuhteisiin, koska pian kuitenkin lähtee pois, ja sitten on tavallaan haaskannut aikaa. On kivaa ja helppoa olla itsekseen ja nähdä kavereita, kun käy Suomessa tai jossain muualla, missä heitä nyt sattuu asumaan. En ole koskaan ollut kauhean sosiaalinen tai kiinnostunut ihmisistä, mutta viimeksi kulunut vuosi on kyllä ollut ihan omaa luokkaansa epäsosiaalisuudessa.
Olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa sosiaalista verkostoani. Suurin osa ihmisistä, jotka tunnen, ovat tuttuja työn kautta, mutta olisi hyvä, jos olisi muutakin kun työkavereita. Menin ilmaiselle tsekin kielen tunnille, ilmoittauduin espanjan kurssille, ja piilomotiivina oli myös se, että tutustuisin uusiin ihmisiin, edes pinnallisesti. Nähtäväksi jää, saanko poimittua jonkun uuden ystävän tällä lailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti