Paljon stressiä tyhjästä

Blogisti viettää kärttyisää, niska-, hartia-, ja päänsärkyistä aurinkoista päivää kauniissa Sydneyssä vuoteessa, jonka jakaa luteiden kanssa. Päätä on jomottanut keskiviikost asti ja eilen muistelin, miten nuorempana pelkäsin päänsärkyä, koska ajattelin saavani aivoverenvuodon, kuten suvussa on tapana. Olin todella stressaantunut aiheesta, ja mietin sitä kolmen vuoden ajan lähes päivittäin. Mitä ajan tuhlausta stressata jostain, mikä ei ehkä koskaan tapahdukaan!

Tämä ajatus johti minut kirjoittelemaan stressistä ja ihmisten suhtautumisesta siihen. Itsehän olen vannoutunut stressierkki, jonka luissa ja ytimissä on taipumus hermoilla aivan kaikesta. Ei ole niin pientä asiaa, ettenkö omassa päässäni saisi siitä kasvatettua suurta asiaa. Stressaan myöhästymistä, unettomuutta, väsymystä, syönkä tarpeeksi terveellisesti (no en varmaan, kun joka päivä pitää mättää sipsejä ja karkkeja ja joka perjantai lipittää viiniä) jne. Nyt olen jostain kohtalon oikusta joutunut todella stressittömien ihmisten pariin. Tai ainakin he selviävät suurimmasta osasta päiviä saamatta hermoromahdusta jostakin.

Tässäpä muutamia esimerkkejä siitä, miten eri maailman kolkista tulevat ihmiset suhtautuvat eri asioihin. Varmaan tässä olisi iahetta kahteen postaukseen, mutta kirjoittelin nyt mitä mieleen tulee, ei päätä eikä häntää, vain parhaat selkäpalat. Paljon jäi kertomattakin. 

Vanne kiristyy pään ympärillä, kun yksi pala puuttuu

1.Syöminen ja juominen

Siinä, missä itse stressaan aamupalan terveellisyydestä, liiasta viinistä sun muusta, esimerkisi italialaiset, joita olemme tavanneet täällä, mätystävät suklaakeksejä aamiaseksi ja nauttivat lasin pari viiniä harva se päivä, eikä ketään ahdista. Oma vanne sen sijaan kiristyy, kun ajatteleekin moista ruokavaliota, jota ikävä kyllä itsekin olen alkanut noudattaa. Ehkä italialaiset elävät pidempään ja nauttivat elämästä, mutta mulle tämä elämäntyyli ei sovi. Ahdistaa, kun en syö ravintosuositusten mukaisesti.

Viiniähän voi alkaa juoda myös iltapäivällä. Kerran huomautin kauhuissani aiheesta argentiinalaisille kämppiksilleni. Mikä aika kello kaksi on alkaa juoda viiniä? ”Niin, mitä on aika?”, oli vastaus. Menin loppupäiväksi pitkälleni, koska tunsin maailmankuvani järkkyneen. Niin, mitä on aika? Mitä merkitystä sillä on, jos juo viiniä lounaalla? Jotkut on ympäripäissään jo aamusta.

2. Ryhmähenkisyys

Kaikella kunnioituksella, suomalainen kulttuuri on melko syrjivää. Joukkoon mukaan mahtuvat ne, jotka ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tavalla, ja loput voidaan rauhassa unohtaa. Ehkäpä täällä reppureissaajien hostellissa pätee eri säännöt, mutta kuten kaikki tiedämme, toiset kulttuurit ovat kollektiivisempia kuin toiset. Italialaset ja argentiinalaiset kämppikset kokoavat aina suuren jouko porukkaa mukaan, mentiinpä minne tahansa. Aina ei tarvitse olla sydänystäviä tai tulla maailman parhaiten toimeen, mutta mukaan kysytään kaikkia, jotka näyttävät olevan seuraa vailla. Pääasia on yhdessä tekeminen ja oleminen. Kerran menimme argentiinalaisten kämppisteni kanssa rannalle ja pelasimme lentopalloa. Venkoilin vastaan, koska en ole kauhean hyvä missään urheilussa, mutta kämppikseni vakuuttivat, ettei taitotaso heitä kiinnosta, kunhan nyt kulutetaan aikaa pelaamalla. Istuin loppuiltapäivän häiriintyneenä rannalla miettimässä, miten niin ei muka osaaminen kiinnosta. Ehkäpä koulun liikuntatuntitraumat eivät olleet vieläkään täysin kadonneet. Siellä kyllä kaikkia kiinnosti, etten osaa pelata mitään peliä.

3. Suunnitelmallisuus ja omista hautajaisista myöhästyminen

Suomalaiset ovat yleensä järjetelmällistä ja suunnitelmallista porukkaa, yleensä ajoissa joka paikassa, koska meidän kulttuurissa se on hyve. Viikon karkealuontoinen suunnitelma on yleensä valmis sunnuntai-iltana. Joo, ei meillä enää. Nykyisin jos joku kysyy, mitä teen tänään illalla, ahdistun, koska se iltahan on niin kaukana. Yritimme selittää meidän hostellin suomalaiselle tytölle, ettei täällä kukaan suunnittele perjatai-ltaa, se vaan tapahtuu, sitten kun se tulee. Relax, man!

Itse asiassa suunnitelmallisuus on joskus jopa huono asia. Suunnittelin liian kauan reissua Hunter Valleyhin ja reissujen hinnat ehtivät nousta useamman kymmenen dollaria. ”Miksi ihmeessä sä säästelet jotakin 90 dollaria niin paljon? Jos on varaa ruokaan ja asumiseen, niin silloinhan kaikki on ihan hyvin”, sanoi kämppikseni. Totta sekin.

Muuten olen kuitenkin pysynyt suomalaisena, jos työt alkaa yhdeksältä, olen paikalla jo kahtakymmentä vaille, koska myöhästyminen on synti, josta seuraa muutama vuosikymmen kuritushuonetta. Vapaa-ajalla tosin olemme kaikki niin hitaita lähtemään minnekään, että jos kahdelta pitää lähteä, niin kolmelta viimeinenkin kämppis on harjannut hampaat ja vaihtanut vaatteet. Niin, me olisimme kaikki myöhässä omista hautajaisistakin. Kuten isoisoäitini sanoi isoisoisästäni, jos tuo mies lähetettäisiin kuolemaa noutamaan, niin ikuisesti saisi elää. Eli ei kovin kiireesti lähdössä mihinkään, niin kuin ei meilläkään.

4. Se, että tyrit jotakin

Meikäläinen virheilee minkä ehtii, ja eräänä aamuna kesken aamupalan kiljahdin järkyttyneenä, että voihan vee ja huonetoveri siihen, että mikäs nyt. Kerroin, etten muistanut lähettää kielikurssini maksukuittia kielikoulun toimistoon. "Ei tuo ole mikään ongelma. sellasta sattuu." Iltapäivällä bussissa huomasin, että olin saanut kielikoulusta sähköpostia, jossa kiiteltiin kurssille osallistumisesta ja ilmoitettiin, että maksu on saapunut onnellisesti perille. Taas kerran nostatin siis verenpainettani ihan turhan takia. Kyllä ne asiat siitä luttaantuu. Miksi kaikesta pitää vetää herne nekkuun?

Varsinkin näiden etelän maista tulevien kämppisten kanssa jutellessa mulle tulee usein sellainen olo, että on muuten vanne kireellä pään ympärillä. Meikäläistä stressaa kaikki, mikä ei ole aivan kohdallaan. Eräänä iltana sain hermoromahduksen, kun käytävän tukkeeksi oli jätetty polkupyörä, valitin siitä kämppikselleni, joka otti asiakseen kiusata minua aiheesta vartin välein. "Siksikö et saa unta, kun se pyörä on väärällä paikalla?"  No voi olla joo. Mistä tuota tietää. Inhoan asioita, jotka eivät ole kohdallaan, omassa lokerossaan. Rakastan lokerointia, analysointia ja asioiden mahduttamista tiettyyn kategoriaan, vaikka väkisin. Olen yksin näiden taipumusten kanssa. Istun hiljaa, mietin, ja opin elämästä. Miski helvetissä otan aina kaiken niin vakavasti? Tätä menoa stressaan itseni hengiltä ennen kuin olen 40 vain, koska en osaa kohauttaa olkiani ja jatkaa matkaa.

5. Työstressi

Ennen joulua olimme niin kiireisä, että töissä ei ehtinyt edes hengittää. Naama sinisenä yritimme olla mahdollisimman nopeita ja kilpailla kellon kanssa. Olin ihan romuna, mutta kiinalainen työkaverini sanoi ”Me ollaan nopeita. Nyt on vuoden kiiresin aika, ja meitä on yksi vähemmän kuin tavallisesti, mutta silti me saadaan kaikki tehtyä, joka päivä.” Voihan sen niinkin nähdä. Tunti pari ylitöitä on hyvin kahdelta, jotka yrittävät tehdä kolmen ihmisen hommat.

6. Säännöt ja kieltokirjotukset

Ne meillä Suomessa on aina otettu vakavasti. Suomalaiset ovat todella lainkuuliaista porukkaa. Sen sijaan joulun ja uuden vuoden piknikillä, jonka piti olla alkoholiton tapahtuma, joimme taitavasti paikan päälle kuljettamaamme viiniä turvamiesten ja poliisien katsellessa vieressä. Kaiuttimissa kerrottiin vartin välein, että alkoholi on kiellettyä, ja tälle italialaiset kämppikseni nostivat maljaa. Eräänä päivänä italialainen kämppis oli ilmestynyt kaupasta mukanaan kourallinen korianteria. Anna oli kysynyt, mistä pystyi ostamaan niin pienen määrän, yleensä korianteri on suuressa kolmen dollarin ruukussa. Italialainen kämppis kertoi nyhtäneensä kourallisen korianteria ruukusta, koska eihän hän tarvitse koko ruukullista. Suomalainen sydämeni käpertyi kokoon ja lakkasi olemasta.