Elämää CV:n ulkopuolella

Terkkuja täältä Australiasta, vihdoin ja viimein reissusta tuli totta! En ole edes hirveesti hehkuttanu tätä matkaa, koska ihan lentoa edeltävään iltaan asti koko juttu tuntui tosi epätodelliselta. Eihän nyt niin kauas noin vaan mennä, eikä sinne ainakaan lähde tällaset tavalliset pikku sihteerit, joiden on tarkoitus pysyä kotona ja pitää amerikkalainen markkinatalous pystyssä omalla työpanoksellaan. Mut niin siinä kävi että tällainen tavallinen tyttö kuin tämä meikäläinen päätti kokeilla elämää CV:n ulkopuolella. Miksi? Vastaus löytyy kuvan alta, lue jos uskallat.

Vihdoinkin kesä keskellä talvea!

Koska ensinnäkin pelkkä kouluttautuminen vei elämästäni 18 vuotta ja sen jälkeen siirryin suoraan työelämään, jossa minulla oli koko ajan sellainen olo, etten ole vielä edes elänyt ja kohta olen jo eläkkeellä, enkä ole koskaan tehnyt elämässä mitään pelkästään huvin vuoksi, vaan aina ajatellen sitä, miltä se näyttää CV:ssä. Te, jotka tiedätte tämän tunteen, ymmärrätte, vaikka selitys olikin sekava. Te, jotka ette tiedä, ettekä ymmärrä, älkää edes vaivautuko miettimään, sillä sellasesta tulee vaan pää kipeeks, enkä moista omalletunnolleni ota.

Joten päätimme siis lähteä reppureissaamaan Annan kanssa, kuten aina eräässä entisessä työpaikassamme haaveilimme. Australia oli oikeastaan ainoa vaihtoehto working holidaylle, joka oli meille järkevä, joten haimme viisumia tänne. Pitää nyt hieman tästä rahoituksesta puhua, elikkäs Australia on aika kallis investointi. Viisumi maksoi vajaat 300 euroa, mun piti käydä lääkärissä keuhkoröntgenissä, koska oon aiemmin asunut Etelä-Koreassa, missä on korkeampi tuberkuloosiriski ja se maksoi toiset 3 hunttia. Yksisuuntainen lento Pariisin ja Hong Kongin kautta maksoi 556 euroa ja matkavakuutus noin 450 euroa. Eli siis ennen kun olin nähny Australiaa edes vilaukselta, massia oli ehtinyt palaa 1600 euroa noin karkeasti arviolta. Plus että eläminen täällä ennen kun jostain irtoaa työpaikka tulee toki kalliimmaksi kuin kotona, Australia on vähän hintavampi maa.

Tämänkin kasvin lehdille oli jättihämähäkit virittäneet ansojaan

Matka kesti 31 tuntia ja jo Pariisissa aloimme kyseenalaistaa päätöksen järkevyyttä. Hong Kongiin asti jurnutimme siitä, miten ei kyllä toisten näin pitkää yhtäjaksoista reissua enää toiste ja vaikka mitä muuta. Melkein pääsi jo unohtumaan, että täähän on ihan vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ei oo kukaan pakottanu lähtemään :D Brisbaneen saavuttaessa tuli kuitenkin ihan sellanen olo, että kyllähän tässä vois vielä toiset 8 tuntia johonkin lentää, että jatketaanko tuosta Havaijille vaikka.

Eka hostelli oli tosi kiva ja siisti, mutta kun tultiin tähän toiseen, niin tuli mieleen, ettei se Havaiji ehkä olisikaan niin paha juttu ollut. Vastaanoton kiinalainen eukko tiuski ja huuti meille ja paiskoi laskintaan ja jos jotain kysyttiin, että mitenkäs tämä nyt meni, niin hirveellä tuhahtelulla ja niskojen nakkelulla toisti sitten viestinsä. Ei oo tainu asiakaspalvelun käsite hänelle vielä ihan täysin aueta. Mutta tää paikka on ihan ok hinnoiltaan ja saadaan riisiä talon puolesta, mikä sopii köyhäilybudjettiin paremmin kuin hyvin.

Ison valliriutan näkemistä odotellessa museon muovikopiot saa kelvata

Hirveesti ei ole ehditty tehdä mitään vielä, veronumerot tilattiin. Edes puhelinliittymän hommaaminen ei onnistu yksinkertaisesti, siihen tarvitaan yhtä sun toista dokumenttia. Maanantaina kokeillaan avata pankkitili ja hakea paikallista Kela-korttia. Huomenna vielä nautitaan viikonlopusta ja siitä tunteesta, että on edes hetkellisesti oman itsensä herra ja oikeasti lomalla!