perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulu tulee

Tää viikko oli todella kiireinen, joten ei jäänyt aikaa edes blogille. Aamulla töihin, siellä kymmenen tuntia, sitten kotiin, syömään ja nukkumaan. Seuraavana aamuna taas toistettiin harjoitus. Että jos joku sattui kaipaamaan sepustuksiani, niin tässä syy postauksen viipymiseen.

Pää on vieläkin ihan liian väsynyt mihinkään kauheen korkealentoiseen postaukseen, muttta päätin nyt kyhätä jotain kasaan. Ensinnäkin viime aikoina tuntuu, että olen ruikuttanut ja ruikuttanut elämän surkeutta täällä, ja aina on jotain pahaa sanottavaa Australiasta. Viime viikkoina olen ollut stressaantunut ja väsynyt monesta syystä, ja itkeskellyt niin, että kämppikset varmaan alkaa ajatella, että joku ruuvi on löysällä, samoin kuin työkaverit, koska välillä vollotan töissäkin, jos lakanat ei mene nätisti prässiin.
Joulukuusi meillä kotona
Tänään kuitenkin, kun menin ostamaan uutta lounasrasiaa, näin dollarikaupassa laukun, jossa luki "rakastan Australiaa enemmän kuin koskaan" ja tajusin, että tottahan se on. Olen juuri siellä, missä minun pitää olla, missä haluan olla ja missä minun tarvitsee olla. Olen onnellinen, että tulin tänne ja jäin tänne. Mun perhe täällä on ihana, mulla on maailman paras työ, ja sääkin suurimmaksi osaksi suosii. (Forex oli muuten laskenut aurinkotunnin hinnan tälle syksylle, meillä täällä aurinko maksaa 24,95 euroo tunnilta. Onneks oon asumassa täällä, ei muuten ois moiseen varaa. Postauksen lopussa linkki Forexille, jos suunnittelet ulkomaan lomaa.)

Sit joulusta meinasin puhua. Joulu ei oo koskaan kuulunu mun suosikkeihin, en tykkää siitä, miten ihmiset stressaa ja touhottaa ja kärttyää ja kiukuttelee läpi joulukuun sitä, kun pitää laittaa joulua ja huh kun se on niin väsyttävää. Pakko on oman pään sisällä, ei missään laissa sanota, että jokaisella on oltava joulu ainainen. Toisekseen en tykkää siitä, miten jouluksi ostetaan kaikkea paskaa krääsää, jota kukaan ei tarvitse. Hauskaa kaupallista joulua ja maailma hukkuu lahjapapereihin ja muoviin. Parasta joulussa on yhteinen aika rakkaiden ihmisten kanssa, mutta tänä jouluna se ei ole mahdollista. Perhe on kaukana, ja se surettaa. Mutta onneksi mulla on Anna ja nyt kaksi viikkoo lomaa, jonka aikana aion panna rahaa palamaan ja tehdä kaikkia mahdollisia turistijuttuja täällä Sydneyssä. Listalla on mm. Hard Rock Cafe, Sydney Tower ja mahdollisesti jopa viininmaistelureissu.

Hauskaa joulua kaikille, olkaa onnellisia ja viettäkää laatuaikaa läheistenne kanssa!

https://www.forex.fi/Ajankohtaista1/Ajankohtaista/Aurinko-on-tana-syksyna-halvinta-Goassa--FOREX-Bank-laski-aurinkotunnin-hinnan-28-matkakohteessa-/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti