Hylättyjen asioiden metsä

Sää täällä Prahassa on tänä kesänä ollut suhteellisen arvaamaton. Ulkosuomalainenkin voi siis nauttia kylmästä, sateisesta ja harmaasta kesästä. Ja koska oli viikonloppu niin totta kai etenkin sillon kuuluu sataa. Kun kaverini ehdotti sunnuntaina pientä aamukävelyä, suhtauduin asiaan penseästi. Jaa että tuonne märkään metsäänkö pitäisi mennä keuhkokuumetta hankkimaan? Eikö voisi ennemmin pysyä sängyssä ja lukea e-kirjoja uudella Kindlellä? Päätin kuitenkin rohkaista nyhverön mieleni ja lähteä testaamaan uutta urheilutakkia (koska jotenkinhan sen ostamista täytyy puolustella).

Suurin motivaattori päätöksessä oli se, että sateisena sunnuntaina kello kymmenen maissa on suhteellisen varmaa, ettei lenkkipoluilla näy eikä kuulu hiiren hyppyäkään. Muuten täällä vajaan miljoonakolmensadantuhannen ihmisen ja kymmenen miljoonan turistin (en nyt tässä yritä vihjata, että turistit ei ole ihmisiä, vaan sitä, että turistit varmaan triplaa kaupungin väkiluvun) kaupungissa on hukkaan heitettyä aikaa yrittää löytää rauhallista, yksinäistä paikkaa. Kaverini maanitteli vielä sillä tiedolla, että noin parin kilometrin päässä olisi näyttävä kiinalainen pagoda. Joten matkaan siis.

Kuten arvata saattoikin, maa oli tyhjä kuin aikojen alussa. Ihmiset täällä on melko ennalta arvattavia. Jos on hyvä sää, puistot, lenkkipolut ja pyöräreitit on tupaten täynnä. Huonolla kelillä harvempi innostuu luopumaan kotisohvan lämmöstä suunnatakseen ulkoiseen maailmaan. Sen sijaan  huono keli takaa sen, että uimahallit, kuntosalit ja saunat houkuttaa porukkaa. Paras hetki mennä saunaan on silloin, kun lämpömittari ulkosalla näyttää + 35 astetta celsiusta. Melko varmasti siellä saa olla siinä vaiheessa ylhäisessä yksinäisyydessä. 

Prahan ympäristössä on mielenkiintoisia maisemia. Osa tästä alueesta on muinaista merenpohjaa, ja siellä missä ennen lainehti valtava alkumeri, kohoaa nykyisin kallio, jonka kyljestä voi löytää vaikka fossiilin, jos on onni myötä. Ja metsästä voi jättimäisten jalojen lehtipuiden seasta löytää myös aimo kasan erikoisia hylättyjä asioita. Esimerkiksi reitillämme oli kokoelma kreikkalaisia jumalia. Zeuksen, Kronoksen ja Dianan kulahtaneet kiviset patsaat nököttivät kunnioittavan välimatkan päässä toisistaan tihkusateisessa metsässä näyttäen sopivan boheemeilta ja absurdeilta. Yllättäen metsässä kohosi myös yksinäinen kivitorni kyljessään ravintola. Tornin paikka on vanha, siellä on ollut rakennelma jo tuhannen vuotta, joskin nykyinen torni lienee uudempaa arkkitehtuuria. Tornin laelta oli hyvät näkymät kaupunkiin.

Ja entäs sitten se kiinalainen paviljonki, joka minut innosti ulkoilemaan? No se oli tietenkin remontissa, rakennustelineiden peitossa. Vaan ei se mitään, sain sentään kuvan kissagrafitista... (kissa kai tuo lähinnä on) Lisäksi hiljainen, ihmisistä tyhjä aamulenkki kohottaa mielialaa kovasti, sen jälkeen jaksaa taas seisoa kolmen kilometrin mittaisissa kassajonoissa ja jonkun kyynärpää kylkiluiden välissä ahtaassa metrossa, eikä vituta yhtään. Kai.