sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ajatuksia

Blogi on ollut hieman tauolla, koska töissä on ollut kiireistä, puolet porukasta on lomalla ja lomatuuraajakin päätti irtisanoutua ekan viikon jälkeen. Toisekseen vapaa-ajallani haluan ennemmin olla ystävien kanssa tai kierrellä Sydneyä, koska viimenen viikko Australiassa pyörähti käyntiin. Mieliala on hieman haikea, vaikka tavallaan muutosta kaipaankin jo, on silti vaikeaa jättää kaikki tutut kuviot taakseen ja jälleen kerran suunnata kohti uusia seikkailuja. Hitaasti mutta varmasti olen suunnitellut Aasian matkaohjelmaa. Vietnamissa tekisi mieli mennä Mekong-joelle päiväristeilylle, Singaporessa kaveri suositteli erittäin aasialaista puistoa, Haw Par Villaa. Googlasin puiston, ja koska siellä luvattiin esitellä kiinalaista folklorea ja mytologiaa, päätin lisätä sen listalleni.
Tulee ikävä näitä maisemia
Sydneyssä olen monta viikkoa jahkannut Sydneyn torniin menemistä, mutta niin vaan jäi tekemättä, en koskaan saanut aikaiseksi varata lippuja. Joten jos esimerkiksi Bangkokissa on joku vastaava torni, menen sitten varmaan sinne. Oikeastaan ihan kiva, etten ahtanut kaikkia kokemuksia tänne Sydneyyn, nyt on kaikkea kivaa, mitä odottaa Aasiassa. Plus Aasiassa samantyyppiset kokemukset maksaa vaan murto-osan siitä, mitä täällä Australiassa. Okei, nyt pitää valmistautua lounaalle, yritän kirjoitella joku toinen kerta vähän enemmän.

Näitä hintoja sen sijaan ei tuu ikävä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti