Lentää jos voisin - matkaunelmia

Meillä on Annan kanssa jatkuvasti uusia matkasuunnitelmia hautumassa, ja ajattelin kirjoitella niistä. Asioiden "paperille" laittaminen tekee niistä jotenkin konkreettisempia, joten ehkää tämän top 10 reissut vielä lähitulevaisuudessa toteutuu.

1. Aasiassa: Vietnam, Thaimaa. Näissä kahdessa ajattelin kotimatkalla poiketa. Varsinkin Vietnam kiinnostaa kohteena tosi paljon, ja tammikuussa aloitan vietnamin kielen peruskurssin! Thaimaakin toki kiinnostaa, mutta Vietnam on silti näistä ehdoton ykkönen.

2. Uusi-Seelanti. Working holiday Uudessa-Seelanissa on saatavilla 35 ikävuoteen asti, joten mulla ei oo vielä mitään hätää. Olisi kiva kuitenkin noin vuoden säteellä lähteä sinne. Ajatus ei niinkään ole tehdä töitä, vaan kierrellä ympäriinsä muutamien kuukausien ajan. Working holiday-viisumi kuitenkin mahdollistaa sen, että jos käteinen loppuu, niin sitä voi laillisin ja kunniallisin keinoin ansaita lisää.

Kiina-kaipuuta helpottaa hieman kiinalaiskortteleissa käynti

3. Siperian rata Pekingistä Mongolian kautta Moskovaan. Olen lirkutellut tätä ideaa matkakumppanini korvaan jo useamman kerran, olisi tosi eeppinen tuhlaajatyttären kotiinpaluu. Näin pitkältä reissulta pitää tulla kotiin hitaasti, jotta keho ja mieli ehtivät ymmärtää, että pitkä ja raskas reissu on viimein ohi. Isäkin kannusti tulemaan kotiin Siperian halki, joten kerrankin mun hulluilla ideoilla on kotiväen siunaus!

4. Bussimatka Etelä-Amerikan halki. Tällä ajatuksella me viihdytetään itseämme usein. Mitään konkreettista matkareittiähän ei tietenkään ole mielessä, se muotoutuu sitten ajan kanssa.

5. California here I come. USA:ssa haluan ehdottomasti päästä käymään. Olisi tosi hienoa reissata Jenkkilän halki itä-länsi-suunnassa. Niin valtavaan maahan mahtuu vaikka mitä,

6. Intia. Eksoottinen, huumaava Intia. Aivan ehdottomasti on päästävä Intiaankin. Varsinkin Punjabin alue kiinnostaa.

7. Espanja. Ensi kesänä haluan mennä Espanjaan,

8. Kreikka. Espanjasta voin mennä suoraan Kreikkaan sitten.

9. Israel. Matkatoverini Anna on käynyt Israelissa ja kehuu paikkaa kovasti. Aion joskus lähteä Annan siivellä katsomaan, miltä siellä Israelissa oikeasti näyttää.

Juutalaista elämänviisautta Sydneyn juutalaismuseossa

10, Ahvenanmaa. Naurakaa niin paljon kun jaksatte, mutta en ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla. (En muuten Lapissakaan, mutta sinne ei tee mieli.) Onneksi mulla on ex-kollega joka paikassa, joten ehkäpä keväällä Ahvenamaan retki viimein onnistuu. :)

If I could fly- travel plans

..see the world through my eyes, 

would not stumble nor fail, 

I could ravage my jail

(Helloween- if I could fly)

Anna and I are constantly developing new travel plans and I want to share them with you, too. Sometimes writing things down makes them feel more concrete, like real plans. So maybe writing these plans down will help us to make our dreams come true in the near future.

1. Asia: Vietnam and Thailand. I want to return home via Vietnam and Thailand. Especially Vietnam interests me greatly. In January I will begin studying Vietnamese in a language school here in Sydney! Naturally Thailand is also very interesting but at the moment nothing beats Vietnam.

2. New Zealand. I have the option to apply for a working holiday visa until the age of 35 so I'm not in a hurry yet. Nevertheless, it would be nice to go there maybe after a year in Europe. The idea is to just travel around for a couple of months but in case I run out of cash it's handy to have working holiday visa so I can make more money in a honorable and legal way.

Luckily Chinatown is near

3. Trans-Siberian railway from Beijing to Moscow via Mongolia. I keep repeating this idea to my travel mate, it would be such an epic return of the prodigal daughter. After traveling around for a year it is necessary to return home slowly so that the body and mind have time to adapt to the idea. Even my father suggested coming home through Siberia so at least once I have the blessing of 50% of my family members.

4. A bus trip through South America without any set itinerary. Just go with the flow.

5. California here I come. I absolutely need to go to US. It would be great to travel through USA from east to west. In such a big country there are many things to see.

6. India. The exotic, charming India. Especially Punjab is interesting.

7. Spain. Next summer I will go to Spain because there's something I need to do there.

8. And from Spain I'll continue to Greece.

9. Israel. Anna always tells me Israel is a great place to visit so I'll need to go there and check for myself.

Jewish wisdom in Sydney Jewish Museum

10. Åland. Laugh all you can but I've never been to Åland and the chances are you've never heard of it. (It's an autonomous region, an archipelago between Sweden and Finland. BTW I've never been to Lapland either but that's OK, I don't even want to go there.) I'm lucky to have ex-colleagues everywhere so maybe Åland it is next summer. :) 

Christmas is coming

This week was very busy at work, I didn't even have time to write a blog post. In the morning I went to work, stayed there for ten hours, came back, ate dinner, slept and the next morning repeated the exercise. So if it so happened that you missed me at least a bit, here's the explanation why there wasn't a post earlier.

My head is still too tired to try to produce a post with something clever to say but I wanted to write something. This week I realized that I'm just complaining about Australia all the time, and all I do is whine about my miserable life. The past weeks I have been stressed for countless reasons, I've been crying so much that my roommates probably think I'm a lunatic who should be sent to asylum. My co-workers think I'm not quite right in the head, because sometimes I cry at work too, when the sheets don't go neatly in the ironing machine.

Our Christmas tree

However today when I went to buy a new lunchbox in Smart Dollar store I saw a bag that proclaimed "I love Australia more than ever" and understood that yes, it's true. I am exactly where I want to be, where I have to be and where I need to be. I'm happy I came here and stayed despite the problematic beginning. I have a lovely family here and the best job ever. Even the weather is good most of the time.

And then about Christmas. I have never liked Christmas much, I don't like how people get all fussy and stressed trying to organize the best Christmas ever and then complain how they have to work so hard for the holidays and how tiring it is. Come on, the feeling of have to is inside the head. No law states that everyone must prepare for the festive season from the beginning of November. And I don't like the commercial Christmas. What's the point of buying lots of things no one actually needs? It's difficult to be on good mood when the world is drowning in plastic and gift wrapping paper. The best thing about Christmas is spending time with the loved ones but my family is too far and it makes me sad. Luckily I have my Anna here and now I'll have a two weeks holiday during which time I will use as much money as I want to and do all the tourist things I thought I wouldn't have the opportunity to do. I wanna go to Hard Rock Cafe, Sydney Tower and maybe even book a wine tasting tour.

Merry Christmas, be happy and love the people around you!

Joulu tulee

Tää viikko oli todella kiireinen, joten ei jäänyt aikaa edes blogille. Aamulla töihin, siellä kymmenen tuntia, sitten kotiin, syömään ja nukkumaan. Seuraavana aamuna taas toistettiin harjoitus. Että jos joku sattui kaipaamaan sepustuksiani, niin tässä syy postauksen viipymiseen.

Pää on vieläkin ihan liian väsynyt mihinkään kauheen korkealentoiseen postaukseen, muttta päätin nyt kyhätä jotain kasaan. Ensinnäkin viime aikoina tuntuu, että olen ruikuttanut ja ruikuttanut elämän surkeutta täällä, ja aina on jotain pahaa sanottavaa Australiasta. Viime viikkoina olen ollut stressaantunut ja väsynyt monesta syystä, ja itkeskellyt niin, että kämppikset varmaan alkaa ajatella, että joku ruuvi on löysällä, samoin kuin työkaverit, koska välillä vollotan töissäkin, jos lakanat ei mene nätisti prässiin.

Joulukuusi meillä kotona

Tänään kuitenkin, kun menin ostamaan uutta lounasrasiaa, näin dollarikaupassa laukun, jossa luki "rakastan Australiaa enemmän kuin koskaan" ja tajusin, että tottahan se on. Olen juuri siellä, missä minun pitää olla, missä haluan olla ja missä minun tarvitsee olla. Olen onnellinen, että tulin tänne ja jäin tänne. Mun perhe täällä on ihana, mulla on maailman paras työ, ja sääkin suurimmaksi osaksi suosii. (Forex oli muuten laskenut aurinkotunnin hinnan tälle syksylle, meillä täällä aurinko maksaa 24,95 euroo tunnilta. Onneks oon asumassa täällä, ei muuten ois moiseen varaa. Postauksen lopussa linkki Forexille, jos suunnittelet ulkomaan lomaa.)

Sit joulusta meinasin puhua. Joulu ei oo koskaan kuulunu mun suosikkeihin, en tykkää siitä, miten ihmiset stressaa ja touhottaa ja kärttyää ja kiukuttelee läpi joulukuun sitä, kun pitää laittaa joulua ja huh kun se on niin väsyttävää. Pakko on oman pään sisällä, ei missään laissa sanota, että jokaisella on oltava joulu ainainen. Toisekseen en tykkää siitä, miten jouluksi ostetaan kaikkea paskaa krääsää, jota kukaan ei tarvitse. Hauskaa kaupallista joulua ja maailma hukkuu lahjapapereihin ja muoviin. Parasta joulussa on yhteinen aika rakkaiden ihmisten kanssa, mutta tänä jouluna se ei ole mahdollista. Perhe on kaukana, ja se surettaa. Mutta onneksi mulla on Anna ja nyt kaksi viikkoo lomaa, jonka aikana aion panna rahaa palamaan ja tehdä kaikkia mahdollisia turistijuttuja täällä Sydneyssä. Listalla on mm. Hard Rock Cafe, Sydney Tower ja mahdollisesti jopa viininmaistelureissu.

Hauskaa joulua kaikille, olkaa onnellisia ja viettäkää laatuaikaa läheistenne kanssa!

https://www.forex.fi/Ajankohtaista1/Ajankohtaista/Aurinko-on-tana-syksyna-halvinta-Goassa--FOREX-Bank-laski-aurinkotunnin-hinnan-28-matkakohteessa-/

Wit is sometimes more useful than money and loneliness warps the mind

Sorry dear readers, today I don't feel like my sarcastic and mocking self. (My mother tells me all the women in our family have a fragment of devil's mirror in our eyes because we see everything in a sardonic way. We can see something funny in the goriest things possible.) However, sometimes even I want to talk seriously to you and I don't want to twist my words too much this time.

Let's talk about my favorite topic, money. No money, no honey or funny. The other day I got really upset when I saw an ad on TV encouraging people to buy a funeral insurance for their spouse. A merry widow was smiling happily and telling the audience how much money she saved by having the insurance when her hubby kicked the bucket. Oh yes, it is terrible to be left without resources if it so happens that your spouse meets a premature death. We were told so by one of our hosts who also recommended that after marrying the man of our dreams we should immediately insure him in case the worst happens. Still, I think it is a bit indelicate to advertise the funeral insurance thing on telly. Could it be taken care of in a more respecting manner? Or maybe I'm just too sensitive. I've been told that happens sometimes. Anyway, if my hypothetical husband were to die and let's assume I loved him, maybe I would just prefer to have him back even if it meant being completely broke to having all the lovely cash from the insurance.

I have recently discovered that money might the reason some people are somewhat imbecile. This interesting discovery was made at work. What's the point of ironing non-crease materials? They are not going to look any better. But if you have money to pay for unnecessary tasks, be my guest. It's only going to add to my wages. Money is a difficult thing. It is most likely impossible to live without but too much of it is not good either. It doesn't matter how much money you have, if you do a shitty job and spend too much time around shitty people, you will feel shitty about your life. So, eat good food, drink good wine and be with good people. At least in theory that's the recipe of happiness.

OK let's move on to the next topic I want to talk about. I have talked about some strange personalities we have met during the travels. There have been farmers who were absolutely nuts and all kind of other people who were equally addled. All these people had one common denominator, and in my opinion that's being lonely. Loneliness warps the mind. If you spend too much time minding your own business and isolated from the society it is entirely possible that you will become intolerant of other people, their needs and wants, their preferences and their lifestyles. All in all you'll start having difficulties adapting to others.

By loneliness I don't mean that these people would have no one around them. I mean that their lack of close relationships seems to have frozen their hearts. Superficial acquaintances and neighbors who occasionally pop in don't count. Now, I have always thought being independent and standing alone on your two feet is a good thing but I have started to think that maybe I have been wrong all along. Maybe people should have the feeling of belonging somewhere, belonging to a group. I don't mean only romantic relationships but in general the sense of belonging together with others, whoever they might be and however they happened to come to your life.

To conclude this chapter, I will tell you that it took me half life to notice that people are more important than money. Life is not about what you can get from other people but what you can give them,. It is better to give than receive. (Mom, pat your back now, you always tell me some day I will understand the things money can't buy.)  

Järjellä saa joskus enemmän kuin rahalla ja yksinäisyys myrkyttää mielen

Anteeksi rakkaat lukijat, tänään en jaksa olla tavanomainen sarkastinen ja ivallinen itseni. (Äitini kertoo tarinaa, että meidän suvussa kaikilla naisilla on paholaisen peilin sirpale silmässä, ja siksi meillä on kyky nähdä huonoa huumoria lähes kaikessa.) Toisinaan kuitenkin jopa mulla on vakavia ajatuksia päässäni, enkä jaksa väännellä niitä sen ivallisempaan formaattiin.

Pitää taas aluksi alkaa vaahtoamaan rahasta. Kyllä minä niin mieleni pahoitin taas kerran rahan takia. Telkkarissa nääs tuli hautajaisvakuutusmainos, jossa iloinen leski tyytyväisenä myhäili onnekkuuttaan, kun oli ollut vakuutus, kun äijä heitti henkensä. Ok, on kamalaa, jos puoliso kuolee, ja jää puille paljaille, kuten eräs vapaaehtoispaikan emäntä meille kertoi ja samaan hengenvetoon painotti, että sitten kun me tytöt mennään naimisiin, niin miehelle henkivakuutus heti. Mielestäni on silti hieman epähienoa ja kornia mainostaa hautajaisvakuutusta telkkarissa. Olisiko millään mahdollista, että tällaiset asiat hoidettaisiin hienotunteisemmin vai onko mahdollista, että itse vaan vedän herneet nekkuun liian herkästi? Niinkin on joskus kuulemma käynyt. Joka tapauksessa, jos hypoteettinen aviomieheni kuolisi ja olettaisimme, että olisin rakastanut tätä hepua, niin ehkäpä kuitenkin ottaisin ukon takaisin vaikka se meinaisi rahattomana tallaamista, ennemmin kuin henkivakuutuksesta ropsahtavat fyrkat.

Toinen rahaan liittyvä havainto on se, että liika raha tekee ihmisistä vähän imbesillejä. Töissä huomasin tämän. Mikä järki on silittää vaatteita, jotka eivät edes ole ruttuisia? Ei ne siitä yhtään hienommiksi tule. Mutta jos on varaa maksaa, on toisinaan varaa maksaa myös tyhjästä. Mikäpähän siinä. Ei se oo mun palkasta pois, päinvastoin. Taas kerran ajattelin, että raha on vaikea asia. Ilman sitä ei elämästä oikein tule mitään, mutta liikaa sitä ja sekään ei ole hyvä. Vaikka olisi kuinka paljon massia, mutta tekisi työtä, josta tulee paska olo, ja olisi ihmisten kanssa, joista tulee paska olo, niin elämä ei ole kovin onnellista. Pitää syödä hyvä ruokaa, juoda hyvää viiniä ja olla mukavien ihmisten kanssa, niin tulee onnelliseksi. Ainakin teoriassa.

Ja sitten seuraavaan saarnaamisen aiheeseen. Oon aiemmissa postauksissani jo kertoillut muutamista omituisista persoonista, joihin ollaan törmätty matkan aikana. On ollut erikoisia farmareita ja vielä erikoisempia muun alan ”ammattilaisia”. Kaikilla kummallisilla tapauksilla on ollut se yhteinen tekijä, että mielestäni nämä ihmiset ovat olleet melko yksinäisiä. Yksinäisyys kierouttaa mieltä. Jos viettää liikaa aikaa omissa oloissaan, tulee näköjään vähän suvaitsemattomaksi, ei osaa ottaa toisia huomioon, ei siedä toisten erilaisia elintapoja, ja muutenkin ajan viettäminen muiden seurassa tuottaa vaikeuksia.

En tarkoita yksinäisyydellä sitä, ettei näillä ihmisillä olisi ollut ketään ympärillään. Tarkoitan sitä, että läheisten ihmissuhteiden puute näyttäisi näivettävän sydäntä. Pinnalliset tuttavuudet ja silloin tällöin talossa piipahtavat naapurit eivät ole läheisiä ihmissuhteita. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että yksinäisyys on hyväksi mielelle, mutta täällä olen ensimmäistä kertaa alkanut kyseenalaistaa omaa näkemystäni. Ehkä ihmisten kuuluisi kuulua johonkin, omaan laumaan, omaan porukkaan. En tarkoita pelkästään romanttisia suhteita, vaan yleensäkin sitä, että tuntee yhteenkuuluvuutta toisiin ihmisiin, ja nämä toiset ihmiset tuntevat myös yhteenkuuluvuutta.

Tiivistelmä tähän loppuun, saattaa olla, että mulla meni siihen puolet elämästä, mutta viimeinkin olen ymmärtänyt, että ihmiset on tärkeämpiä kuin raha. Elämässä tärkeää ei ole se, miten voi hyötyä muista vaan se, mitä voi itse tehdä yhteisönsä ja kanssaihmisten hyväksi. Uskokaa pois, autuaampi antaa kuin ottaa on. (Äiti voit nyt paukutella henkseleitä, aina sanot, että joskus vielä ymmärrän, mitä kaikkea rahalla ei saa.)

Itsenäisyyspäivän postaus- Koti-ikävä?

Olen asunut lähinnä ulkomailla muutaman vuoden. En ole enää pelkästään suomalaisen yhteiskunnan kasvatti, minua ovat muokanneet Etelä-Korea, Puola, Irlanti ja Australia. Siitä huolimatta olen edelleen niin suomalainen kuin olla ja voi. Mitä suomalaisuus on, ja mitä asioita kaipaan Suomesta?

Suomalaisuus on sisukkuutta. Kykyä jatkaa siitäkin huolimatta, että suunnilleen kaikki mahdollinen on meitä vastaan. Taistelutahtoa. Jos ei itse usko itseensä ja omaan asiaansa, niin miten voi olettaa, että muut uskovat. Sisulla pärjää aina, se on moneen kertaan huomattu juttu.

Suomesta kaipaan suomalaisten suoruutta. Meillä sanotaan asiat niin kuin ne on, yleensä silloinkin, kun sanottava ei kenties vastapuolta miellytä niin paljon. Anna kertoi, että nuudelimarkkinoilla heille oli sanottu, että henkilökunta saa kojuilta ruokaa pyytämällä. Mutta Australian tyyliin kojulle kuuluu mennä lirkuttelemaan omistajien kanssa ja tyynesti odottaa, että he hyvän hyvyyttään tarjoavat ruokaa. Suomessa saattaisi joutua lirkuttelemaan jonkun aikaa, koska ihmiset eivät osaa/ole tottuneet/ole kiinnostuneet/ lukemaan rivien välustä, mitä itse kukakin haluaa. Jos ei ole suuta sanoa, mitä on vailla niin äkkiä jääpi ilman. Sellaista suoruutta kaipaan. Ihmiset ovat erilaisia, täällä teeskennellään enemmän ystävällisyyttä oman edun tavoittelun nimissä. Suomalaiset on reiluja, kenestä me ei tykätä, se me tapetaan.

Suomalaista ruokaa kaipaan myös. Joo, ei oo yleensä maailmalla tunnettua viimeistä huutoa olevaa muotiruokaa, mutta suomalainen ruoka on se, millä tämä tyttö kasvoi aikuiseksi. Yksi päivä tässä kun mieleni pahoitin, niin onneksi löytyi marketista ruotsalaista näkkäriä. Suomalainen ruoka on lohturuokaa. Kuka olisi tuota uskonut pureskellessaan näkkäriä ala-asteen ruokalassa.

Sauna. Voi sauna. Sinne on hyvä mennä rentoutumaan, vaihtamaan kuulumisia, olemaan surullinen, iloinen, onnellinen, ihan mitä tahansa. Suomalaisten neuroottinen yksityisyyden tarve ei ulotu saunaan asti, siellä voi kaikessa rauhassa istua kylki kyljessä vaikka vähän tuntemattomienkin kanssa. Peseytyminen ilman kunnon hikoilua on ihan joutavaa.

Suomen kesääkin välillä ikävöin. Sitä kylmää, lyhyttä ja harmaata. Mutta kun muualla ei ole yötöntä yötä. Minulle se merkitsee kesää. Haluan, että aurinko paistaa kello kolmelta aamuyöllä. Piste.

Näitä maisemia kaipaan

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, perhe ja ystävät. Mulla on vaan yksi perhe, vaikka matkalla kiintyy moniin ihmisiin, niin ei sitä alkuperäistä perhettä kukaan korvaa.

Tätä näkyä en kaipaa lainkaan 

Independence Day Post- Are You Home Sick?

I have been living abroad for more than two years now. It's not only the Finnish society and values that have shaped me but also South Korea, Poland, Ireland and now Australia. But still I remain as Finnish as one possibly can. What's being a Finn and what kind of things I miss from Finland?

Being a Finn means never giving up, not even when facing an impossible situation. You know, impossible is only a word. You can win even against all the odds if you believe in yourself and your own abilities. No one will believe in you if you don't believe in yourself. We call this kind of perseverance sisu. It's a certain kind of stubborn mentality that will see you through any imaginable difficulty. I can guarantee that, I've tried. Fight!

I miss the Finnish rudeness. Ooops I meant to say the directness. We say what we think, even in a situation where the counterpart might not appreciate the message too much. Anna told me that when she was working at the noodle market her boss told them they could get food from the stalls. The idea was to go to the stall and start to chat with the personnel until they offer you food for free. In Finland you might need to wait for a relatively long time because people are not used to/ willing/ cannot read between the lines what the other wants. If you can't open your mouth and honestly tell what you want be prepared to be left without then. I miss that kind of directness. People are different everywhere but what I don't like in Australia is how people pretend an interest in you for some personal gain. Finns are fair. After all, if we don't like somebody, we'll kill him.

I also miss Finnish food. Admittedly, it's not on the top 10 list of world cuisines but I grew up eating it and I miss it. One day I was feeling down and found dried rye bread in the market. What a happy day that was! Comfort food, my style. Who would have thought so in the elementary school when we hated eating dried rye bread?

I miss sauna! Oh sauna, it's so good to go there and relax, chat with your friends, be happy, be ad, be cntemplative. Finnish personal space requirements don't apply to sauna where people are quite comfortable with the proximity of other people, even if you don't know them very well. Naturally, most of the time everyone's naked. So, bathing without properly sweating first in the sauna is just waste of energy. I don't feel much cleaner.

Sometimes I miss the Finnish summer. Yes, the summer that's cold, short and grey. But other places don't have the sunny nights. I miss seeing the sun 3 am. Full stop there.

I miss these landscapes

And last but not the least, my family and friends. You can make new friends and build a new family everywhere but it's not the same as the one and the original. I miss you!  

I don't miss this sight at all 

A day late a dollar short

Receiving a weekly salary is good for the soul. You can keep buying things you don't really need without feeling guilty about it. Yesterday I bought nail polish and body lotion. Today I bought expensive blueberries and kimchi and my conscious is quiet for once. Without income I would have felt guilty as hell for such unsustainable use of savings.

In the weekend I must go and buy myself a new sports bra and gym pants because the ones I had met a strange faith. I folded them on my bed in the evening, so that in the morning I just need to jump into them and run for the bus. However, it seems that I slept a bit restlessly and kicked them off the bed. You'd assume they fell to the floor but you'd assume wrong. As it happens, we don't have much empty floor space, having 8 suitcases in the room. So I guess my clothes fell to my roommate's suitcase. By the time when I woke up he had already checked out, probably on his flight back to Korea, my clothes travelling safely inside his luggage. Hopefully the poor guy doesn't have a girlfriend waiting. Another woman's sweaty sports bra is not the kind of souvenir any of us wants to reveice. PS it seems a bit unfair that my clothes got to go to Korea but I'm stuck here in Australia.

Well then, it gives me the perfect excuse to go to the city. Unfortunately I like using money. (The Earth doesn't really like my spending, though.) Earning your own money and being able to decide how to use it is one of the best feelings imaginable. Knowing that your account balance increases every week instead of decreasing is quite cool, too. I doubt if I'll ever be able to recover my initial investment on this trip but at least I'm not running out of money all the time. That's all for this week. I have 8 hours a day to pla interesting, addictive blog posts and this is all I'm capable of. It's not good to appear too absent minded at work, they might thing I'm a bit retarded or a bit high.  

Palkansaajien keskusjärjestöstä päivää

Rahan tulossa on se hyvä puoli, että sitten voi ostella kaikkea kivaa tuntematta syyllisyyttä moisesta käytöksestä. Eilen ostin kynsilakkaa ja kosteusvoidetta ja sipsejä. Tänään ostin pirun hintavia mustikoita ja kimchiä, eikä omatunto kolkuta lainkaan. Ilman tuloja syyllisyys olisi kalvanut päivätolkulla moisen epäsäästeliään elämisen jäljiltä.

Viikonloppuna täytyy lähteä ostamaan uudet työhousut ja urheilurintsikat, koska edellisille kävi vähän hassusti ehkä. Taittelin työvaatteet sängyn jalkopäähän aamua odottamaan ja yön aikana ilmeisesti nukuin niin levottomasti, että potkaisin ne lattialle. Tai siis kämpiksen matkalaukkuun, joka kuin saalista odottaen väijyi avonaisena siinä. Kun heräsin, kyseinen kämppis oli vissiin jo kirjautunut ulos ja lennolla takaisin kotiin Koreaan. Matkalaukussa menossa mukana mun työvaatteet. Toivoa sopii, ettei jannulla oo kotona tyttöystävää odottamassa, sillä toisen naisen hikisennihkeät urheiluliivit eivät kenties ole paras mahdollinen ulkomaan tuliainen. PS. Epäreilua, että mun rinstikat pääsee Koreaan, mutta minä en.

Mutta ei se mitään, siinäpä vasta oivallinen tekosyy mennä kaupungille. Ikävä kyllä pidän kuluttamisesta. (Ikävä kyllä maapallo ei pidä siitä, että minä pidän kuluttamisesta.) Se, että tienaa itse rahansa ja saa itse päättää, miten ne käyttää, on aika mahtava tunne. Se, että pankkitilin saldo kasvaa pienenemisen sijasta vasta mahtava tunne onkin. Tuskipa tältä reissulta saa takaisin niin paljon, mitä tähän investoi, mutta ainakaan ei mene miinukselle koko ajan. Siinäpä tämän viikon mietteet, päivät olisi aikaa suunnitella mielenkiintoisia ja koukuttavia blogipostauksia, mutta tämän parempaan en pysty. Ei passaa olla töissä liian poissaoleva, etteivät ala epäillä, että olen sittenkin vähän vajaa tai aineiden vaikutuksen alla.  

About solidarity

I want to write about something that made my blood boil with anger last weekend. We had a fire alarm in the night. It happens quite often on this street that an alarm of some kind goes off, the noise is something you easily get used to, so at this point it'll take an airstrike to wake us up. That's why our room was one of the last rooms to evacuate on that night. I shouted ”fire alarm, wake up” until the even sleepier roommates of ours woke up and left the room.

But apparently that's not the done thing. Anna heard this horror story in the morning when she was eating breakfast at the same time with a German guy who wondered what fire alarm Anna was talking about. The guy didn't wake up even though the siren kept wailing at least fifteen minutes and his roommates were quick enough to evacuate themselves an leave him to face his faith in a house that could have been on fire. Luckily the house wasn't on fire but the alarm was caused by the foam extinguisher some drunk asses emptied in the corridor. Everyone of us has their own sense of humor, we can't help that.

The guy left behind, sleeping in his bed gets on my nerves because that kind of behavior is unacceptable. We are all pretty much alone here, travelling far away from those who love us and care if we are alive or dead. Would it be too much to ask to ask people to care for each other a bit? Maybe the world would be a bit better place if we thought about other people, too, not just ourselves. At least in an emergency, please!  

Solidaarisuudesta

Pakko kirjottaa tapauksesta, joka viime viikonloppuna kuohutti verta jonkun verran. Meillä oli täällä palohälytys, missä ei sinällään vielä ole mitään ihmeellistä, koskapa tällä kadulla joku sireeni soi harva se yö. Joten helposti käy niin, että meteliin tottuu, eikä mikään ilmahyökkäystä pienempi melu nosta meitä enää ylös vuoteistamme. Niinpä meidän huone oli viimeisten joukossa, jotka evakuoituivat tästä huushollista. Huusin myös kaikki itseänikin unisemmat kämppikset ylös, ulos ja lenkille, sillä hei, kaveria ei jätetä.

Toisin oli muualla. Anna kuuli tämän kauhutarinan aamulla, kun aamupalalla yhtä aikaa ollut saksalainen jannu ihmetteli, mistä palohälytyksestä Anna jutteli. Tyyppi ei ollut herännyt sireenin meluun, ja samassa huoneessa asuvat olivat näppärästi evakuoineet itsensä ja jättäneet tämän väsähtäneen toverin autuaasti oman onnensa nojaan potentiaalisesti palavaan taloon. Kyseessä ei onneksi ollut tulipalo, hälytyksen aiheutti käytäviin ruiskutettu vaahtosammuttimen vaahto, koska jonkun humalaisen aasin mielestä se oli ollut ihan helvetin hauska idea. Itse kullakin oma käsitys hauskasta toki.

Tämä yksin nukkumaan jätetyn tyypin tarina nyppii hermoja siitä yksinkertaisesta syystä, että tommonen on niin väärin. Me ollaan kaikki vähän oman onnemme nojassa täällä matkustellessa, olisiko tuo liikaa vaadittu, jos vähän pidettäisiin huolta toinen toisistamme? Maailma olisi jonkun verran parempi paikka, jos otettaisiin toisetkin huomioon, jos ei muuta niin edes hätätilanteessa.

Home is where the heart is

How do strangers become a part of your family? That's easy, just live with the same people for some time and you'll start to think they are your family. That's what happens when you live in a hostel and it actually happens quite easily. At first we were six persons in the same room, then we got two extra beds for the high season. Every time those extra people arrive we wonder if they'll live with us or if they'll just visit us. Every time they leave we are happy to be six again. I mean, you gotta be friendly and welcoming but sometimes it's nice to be with your own family, and only with them.

Maybe we've made ourselves too comfortable living here. It was this week when I found myself considering living here permanently, working in the ironing shop until I retire and then moving to a Finnish retirement home in Brisbane. Sounds like a plan. We can't really move away anyway because we've accumulated too much stuff. My locker is full of take away plastic cups, free old books from the local library and other salvaged pieces of crap other people threw away. Too troublesome man, to try to find another room.

Sculptures by the sea 

Besides the roommates are nice. We support each other. One of these morning my roommate didn't have bread so I gave him some of mine. The next morning I didn't have salt so he gave me some of his. This is communism that works. If you have a hammer, better know someone who has nails.

Honestly, when we first moved here we didn't like the hostel and hated the area. Living in the entertainment distict didn't do it for us. But then we got used to it. Started to think it's OK to live in the red light district. Then we started to think it's cool, we like it. Now we don't want to move away anymore. Maybe we are not quite right in the head anymore, wanting to share the room with seven other people, accepting non-functioning kitchen, bedbugs and all.  

Koti on siellä missä sydän on - Ryysyranta story

Miten vieraista ihmisistä tulee sun perhe? Helposti, asut vaan niiden kanssa tarpeeksi kauan, niin sitä alkaa pikku hiljaa ajatella, että kyseessä on perhe. Niin täällä hostellissa käy helposti, jos asuu samojen ihmisten kanssa pidempään. Aluksi meitä oli kuusi huoneessa, sitten saatiin kaksi lisäsänkyä, koska on vuoden ruuhkaisin aika. Aina, kun ne lisätyypit tulee, me mietitään, tuleekohan ne meille asumaan vai käymään vaan. Ja aina, kun ne lähtee, me huokaistaan helpotuksesta ja kiitellään onneamme siitä, että hetken aikaa kotona ollaan vaan me kuusi. Siis pitäähän vieraanvarainen olla, mutta ei kukaan jaksa, jos vieraita on koko ajan. Välillä on kivaa, kun ollaan vaan ihan perheen kesken.

Ollaan sopeuduttu tänne hostelliin ehkä vähän liiankin hyvin. Vasta tällä viikolla ajattelin, että olen eläkkeelle asti töissä nykyisessä työssäni, asun täällä hostellissa ja sitten menen Brisbanen suomalaiseen vanhainkotiin. Kuulostaa suunnitelmalta. Ei me voida muuttaa pois täältä, kun ollaan täytetty meidän lokerot noutokahvin kertakäyttömukeilla, kirjastosta ilmaiseksi saaduilla poistokirjoilla ja muulla hylkytavaralla. Liian vaivalloista alkaa pakkaamaan romujaan ja etsimään uutta majataloa.

Taidetta meren rannalla

Lisäksi ihmiset on täällä mukavia. Me tuetaan toisiamme. Eräänä aamuna kämppiksellä ei ollut leipää joten tarjosin omaani. Seuraavana aamuna ei ollut suolaa, joten samainen kämppis tarjosi omaansa mulle. Mietin, että kommunismi voi tällä tavalla toimiakin. Jos on olemassa vasara, niin kannattaa tuntea joku, jolla on nauloja.

Rehellisesti sanottuna aluksi hostelli ei vaikuttanut kovin viihtyisältä. Aluekin oli melkoisen ikävä. Viihdekorttelissa asuminen ei oikein kuulostanut meikäläiseltä. Pikkuhiljaa kaikkeen kuitenkin sopeutuu. Ensin alkaa ajatella, että onhan se ihan ok asua täällä punaisten lyhtyjen alueella. Sitten alkaa ajatella, että on ihan mukavaa asua kyseisellä alueella. Sitten ei enää halua pois lähteäkään. Että mikähän päässä naksahti, kun ajatus huoneen jakamisesta seitsemän muun kanssa kuulostaa ihanteelliselta, samoin kuin keittiö, jossa ei ole kunnon hellaa saati uunia, samoin kuin kirput ja luteet. Ryysyranta meidän malliin.  

Success is a Chronic Condition

I was about to give up on this entire adventure. I disliked my life in Sydney and everything seemed hopeless until one day I received a phone call from an employment agency I had contacted weeks back. They offered me an one-day assignment at the airport the next Tuesday. I accepted, of course. When I was there at the airport, considering booking my flight back to Europe, my present company called me and asked if I could come for an interview the next day.

So I went to the interview on Wednesday and it turned out I had actually come for a training. I got the job and started there the next Monday. And a couple of days ago the agency I already mentioned before contacted me again and offered me some shifts during New Year's season. All in all, in Australia you'll never know when your luck will change. You never know what kind of opportunities are waiting just around the corner. Anna and I are chronically good at making money, we usually find jobs quite easily, so at the beginning we were a bit depressed, sad and puzzled because no one seemed to need us.

By the way, ”can you come for an interview” in Australia can mean many things that have nothing to do with the traditional job interview. When I was invited for in interview for the cleaning job, their only question was if I could start the next day. The same thing happened with my current job. The interview turned out to be a training. I was half an hour late for the interview and I still got the job. It doesn't matter so much here. If you are half an hour late for the interview in Finland you can kiss goodbye to the job. It tells something about your motivation if you can't even bother to find out how to get to the right place on time.

Krooniset menestyjät

Olin jo luovuttamassa koko Australia-seikkailun suhteen. En pitänyt elämästäni Sydneyssä ja kaikki vaikutti tasaisen toivottomalta, kunnes eräänä torstaina mulle soitettiin työnvälityksestä ja kysyttiin, menisinkö seuraavana tiistaina lentokentälle töihin. Totta kai menin. Kun istuin lentokentällä miettimässä elämänmenoa, nykyisestä työpaikastani soitettiin ja kysyttiin, tulisinko seuraavana päivänä haastatteluun.

Keskiviikkona siis menin haastatteluun, joka osoittautuikin työhönvalmennukseksi. Perehdytyksen päätteeksi pomo kysyi, koska voisin aloittaa. Aloitin seuraavana maanantaina. Tänään taas edellä mainitty työnvälitys oli tavoitellut mua, varmaan lisää keikkaluontoisia töitä tiedossa. Tässä maassa onni voi kääntyä koska vaan. Ikinä ei tiedä, mitä nurkan takana odottaa. Ollaan Annan kanssa silleen kroonisia menestyjiä, että yleensä onnistutaan pääsemään työhön aika helposti, siksipä olimmekin hieman hämillämme ensimmäiset kuukaudet täällä, kun töitä ei millään tuntunut löytyvän. 

Australiassa on muuten tää käsite tuutko työhaastatteluun lievästi erilainen kuin Suomessa. Kun menin hotelleja siivoamaan, mulle soitettiin, että tuutko työhaastatteluun ja haastattelun ainoa kysymys oli, että voinko aloittaa seuraavana päivänä. Samoin nykyiseen työhöni piti mennä vaan katsomaan paikkaa, mutta kun sitten viimein saavuin sinne puol tuntia myöhässä, koska eksyin hieman matkalla, mulle kerrottiin, että olinkin itse asiassa tullut koulutukseen. Sain paikan, vaikka olin myöhässä. Se ei täällä Australiassa niin haittaa. Suomessa jos haastatteluun tulee myöhässä, niin saa sanoa heipparallaa työlle, kertoo jotain motivaatiosta, jos ei jaksa edes selvittää, miten pääsee paikan päälle ajoissa.  

A woman in the world of men

That's the conclusion after serious discussions with Anna. Too many men everywhere. In the last post I introduced you the life of an immigrant woman, so now it's time to explore the fascinating world of immigrant men. This is an outsider's opinion, of course.

There are more men here in the hostel than there are women. It has something to do with the guys' inability to find shared rooms. (Says the woman who hasn't even started looking for one yet. It could be that I am a man after all myself). Sometimes the kitchen feels more like a military base than a kitchen. When I came home from work I noticed with a sinking feeling that the amount of men in our room had doubled. We are 50:50 now. Before we have always had more girls. Makes me hope the guys are only visiting us, not staying forever.

Well, then the life of immigrant men. As I said before, immigrant women perform the low paid, unskilled jobs always smiling and being happy. In the same situation the men sit in the kitchen sour as hell, complaining about having too much work, too little money and the boss in an a-hole. In addition, the conversations always include the usual topics, like soccer, drinking beer and amusing women. In the night they can't sleep because there's always this party or that party to attend and in the morning life appears quite grey and uninteresting again. In one expression, it sucks. And these guys don't even have their gender against them like women do. Plus there's sexism everywhere. If the ladies are watching telly and there's even one guy with us, another guy wanting to change the channel will invariably consult the other man. Who cares about what the ladies want. The closest man to them can speak for them any time.

If you cannot have a man-free zone at home, you are not much better off in the public places either. One of these days I was in the library, quietly minding my own business, when a 40+ guy suddenly asked me out. He tried to pick me up from the library for God's sake! He asked all the usual questions, like where I am from , what I'm doing here etc. Spoke to me in Finnish as that must be the fastest way to score. I tried to be as vague as I could, told him my friend assumes I will be going to our home with her, so I cannot go out today. He was persistent and suggested drinks later this week. Now I saw it fit to create an imaginary, extremely jealous Russian lover called Andrey, who doesn't really like to share me with other men, for the obvious reasons. I thought the new dude would leave me alone after this but no, he wanted to know if I met Andrey in Tinder. I told no, I went out and there was Andrey waiting for me. Who on Earth needs tinder anyway when you can't even feel safe in the library. I'm tired of the other gender, except for Andrey, he is a dear. Never wants me to do things I don't want to do.

Nainen miesten maailmassa

Siihen tulokseen me ollaan Annan kanssa tultu. Täällä on liikaa miehiä. Viime otoksessa esittelin maahanmuuttajanaisen elämää, niin esitellään nyt sitten maahanmuuttajamiesten elämää vuorostaan, ulkopuolisen näkökulmasta totta kai.

Ensinnäkin täällä hostellissa on enemmän miehiä kuin naisia siitä yksinkertaisesta syystä, että nää tossukat pojat ei saa hommattua itelleen huonetta. Välillä tää meidän keittiö on kun joku armeijan kasarmi. (Ei sillä, ei me olla Annan kanssa saatu hommattua huonetta sen enempää, ehkä mekin ollaan pohjimmiltamme miehiä). Tänään kun tulin töistä kotiin, niin laskevan mielialan vallassa huomasin, että meidän huoneessakin on nyt 50:50 tilanne. Aiemmin on aina ollut enemmän tyttöjä. Toivottavasti nuo jannut on vaan käymässä.

No niin, siis maahanmuuttajamiehen elämä. Siinä missä maahanmuuttajanaiset tekee hymyillen alipalkattua työtä kuin työtä, nää meidän heput istuu keittiössä naama norsunvitulla jurnuttamassa, ettei raha riitä mihinkään, duunia on liikaa ja pomo on paska. Lisäksi toki keskustelu liikkuu vakkariaiheissa, kuten jalkapallossa, kaljan juonnissa ja naisten naurattamisessa. Öisin ei voi nukkua, koska joka ilta jossain on jotkut bileet ja sitten taas aamulla väsyttää ja ärsyttää kaikki. Eikä näillä tyypeillä siis ole edes sukupuoli heitä vastaan lähes joka asiassa toisin kuin meillä. Ja seksismiä kaikkialla, jos me istutaan kattomassa telkkaria ja joku mies istuu vieressä, niin toiset miehet halutessaan vaihtaa kanavaa konsultoivat tietenkin vaan muita miehiä. Mitä väliä sillä on, mitä nainen haluaa. Lähin mies voi puhua sen puolesta tilanteessa kuin tilanteessa. Joskus on vaikee kuvitella, että nyt on tosiaan vuos 2016.

Mulla ja Annalla on satunnaisesti sanaharkkaa (”pojat alotti, saako nyt jatkaa sanailua” ”ei ku syödään nyt kerrankin rauhassa”.) kaikkien näiden jannujen kanssa, koska tässä talossa vaan yksinkertaisesti saa paljon parempaa palvelua, kun välillä korottaa ääntään. Eilissäpäivänä meidän italialaiset miehet täällä kokkasi meille illallisen, koska oli puhe siitä, miten meidän pitäisi harrastaa kulttuurien vaihtoa täällä. Pojat halusi tietää, miten sanotaan suomeksi ”minä kokkaan” ja Annan mukaan minä olin siihen kommentoinut, että puhumisen sijasta voisitte oikeasti kokata meille kaikille. Siitä se sitten lähti. Oli puhe, että syödään siinä 8-12 aikaan illalla. Kävin puol yhdeksältä katsomassa, miten kokkipuuhat etenee, mutta poikia ei näkynyt missään. Menin ottamaan tirsat, ja Anna meni 9:20 tarkistamaan tilanteen uudelleen. Pojat istui tapanasa mukaan kädet puuskassa sohvalla ja kovasti suunnitteli kauppaan lähtöä. Kymmenen jälkeen oli täys hälytys päällä, kun neljä kokkia hääräsi meidän pienessä keittiössä valmistelemassa pastaa ja bataattiranskalaisia. Me oltiin Annan kanssa työnjohtotehtävissä. Yhteentoista mennessä oli jo syöty. Ruoka oli hyvää, joten sitä kannatti odottaa.


Ai niin muuten, eilen olin kaikessa rauhassa kirjastossa tekemässä omia juttujani, kun yllättäen joku 40+ äijä alkoi mua siitä iskemään jatkoille. Siis kirjastosta herra paratkoon. Kysyi kaikki perinteiset, mistä oon, mitä teen täällä, puhui mulle suomea, koska se on paras tapa saada nainen kaatumaan. Ympäripyöreästi vastasin, että en nyt ikävä kyllä mihinkään kahville lähde, kun kaveri venaa mua lähtemään sinne meidän omaan kotiin. Äijä oli sinnikäs, ehdotti drinkkejä myöhemmin viikolla. Siinä vaiheessa piti vetää hihasta mustasukkainen venäläinen rakastaja Andrey, joka ei halua jakaa mua muiden miesten kanssa, niin oudolta kun se kuulostaakin. Tämä jannu halusi oitis tietää, tapasinko Andreyn tinderissä. Vastasin, että ei kun mä menin illalla ulos ja siellä se oli. Mihin tässä mitään helvetin tinderiä enää tarvii, kun kirjastossakaan ei oo turvassa. Väsyttää kaikki miehet, paitsi Andrey, joka on tosi hyvä mielikuvitusmies. Ei koskaan haluu mun tekevän asioita, joita en halua tehdä.

My life as an immigrant woman

How does a day in the life of a non-English speaking immigrant woman sound like? The best thing in Australia is that you can try that, too and even get paid for it. I tried cleaning hotels but did not want to keep that job. Now I found another job, ironing clothes and bed linen. The best job ever, there's not much money in it but I love it. It's like meditating 8 hours, so calm and relaxing and I have time to think my own thoughts. Today I thought that maybe life is like this for many people, especially the women. They are stuck performing easy, low paid unskilled jobs because that's all they can find and they need to earn their keep.

And despite all that, these women are always happy, they always smile. I felt welcome, I mean really welcome. And I am happy at work. It almost caused an identity crisis as this kind of thing hasn't happened in a long time. Yesterday we celebrated the birthday of one of my co-workers, ate cake and the elderly ladies gave free advise to us ”young girls” to help us through the rest of our lives. Our boss told us to surround ourselves with good people and we'll always feel good. It's simple enough advise, but easy to forget. Moreover, you can't always choose the people around you.

And while working, we see how the other half lives. The thing I most wonder about is that someone actually wants to pay for someone else to iron their camisoles that are full of holes, Tommy Hilfiger t-shirts that are stained and once-so-nice sheets that are covered in lint. And someone quite seriously wants us to iron their panties. Now, that's too much for me, no matter how nice my Victoria's Secret panties are, if I feel an urge to have them ironed, I'll do it myself. Having someone else handle them feels disgusting. Speaking about Victoria's Secret, I think I'll go there and spend the money I earned this week and eat noodles and tuna next week. Life is risky business. In Australia I've gotten used to living on the last penny. Like all the other immigrants here.

Elämä maahanmuuttajanaisena

Miltä kuulostaisi päivä kielitaidottoman maahanmuuttajanaisen elämässä? Australiassa pääsee kokeilemaan kaikkea, ja mikä parasta, siitä vielä maksetaan. Kokeilin hotellien siivoamista, mutta en halunnut jatkaa. Nyt pääsin silitysfirmaan silittämään vaatteita ja liinavaatteita. Paras duuni ikinä, rahaa siinä ei hirveesti liiku, mutta voi että tykkään! On kun meditoisi 8 tuntia päivässä. Silittäessä on aikaa ajatella omia ajatuksiaan ja tuli mieleen, että tällaista monien kielitaidottomien maahanmuuttajanaisten elämä on. Vuositolkulla jumissa suorittavan tason alipalkatussa työssä, koska muuta ei ole tarjolla, mutta jostain pitää nyhtää rahaa. 

Siitä huolimatta nämä maahanmuuttajanaiset jaksaa hymyillä, olla iloisia ja kannustavia. Tunsin itseni tervetulleeksi, siis aivan aidosti tervetulleeksi. Olen itsekin iloinen töissä. Melkee tulee identiteettikriisi, moista ei ole sattunut pitkilleen. Eilen vietettiin yhden tytön synttäreitä, syötiin kakkua ja keski-ikäiset työkaverit jakoivat elämänohjeita meille ”nuorille tytöille”. Pomo sanoi, että muistakaa aina ympäröidä itsenne hyvillä ihmisillä, silloin pysytte onnellisina. Hyvä neuvo, mutta helppo unohtaa. Maailmassa kun ei aina voi valita, ketä ympärillä on.

Hauskinta töissä on, että samalla voi ihmeissään seurata, miten se niin kutsuttu toinen puoli elää. Itse ihmettelen eniten sitä, että jonkun kannattaa maksaa siitä, että joku toinen silittää reikäiset aluspaidat, repeilleet yöpaidat ja nuhruiset lakanat. Sokerina pohjalla on se, että joku siis aivan tosissaan haluaa, että hänen alusvaatteensa ja tennissukkansa silitetään. Jos mulla olisi palava tarve silittää alusvaatteita, niin tekisin sen ehdottomasti itse. Ihan sama, miten hienot Victoria's Secretit olisi kyseessä, mutta ajatus siitä, että joku muu käsittelee niitä on vähän ällöttävä. Siitä tulikin mieleeni, että nyt kun on näitä tuloja, niin menen viikonloppuna Victoria's Secretiin. Sinne se palkka sitten meneekin ja ens viikolla syön taas tonnikalaa ja nuudeleita. Välillä on kiva leikkiä upporikasta ja rutiköyhää. Australiassa siihenkin on tottunut, että elää kädestä suuhun. Niin kuin muutkin maahanmuuttajat.  

Escort required

Mornings are funny. Somehow I always seem to end up having the morning shift here in Australia whenever I manage to find some work. Today I started at 6 o'clock at the airport, so I had to wake up at four and catch a train at five. In addition to me there was only one other person up so early, an Italian roommate of ours who works on a construction site. Only me and the construction workers are up in the early morning when the red light ladies working in our street finish their nighttime activities and go home. That said roommate asked me how I was feeling this beautiful morning and I said I'm a bit tired. ”You mean you are coming home now?” Well, not quite but it reminded me that indeed, some people actually come home from their amusements at this time.

I arrived at the airport too early, as I usually do. The company's contact person was late, as is fit in a country where people have no worries. However he seemed a bit stressed out, kept running around aimlessly and I wanted to advise him that stress is an unproductive activity. Yeah, we were supposed to start at six but surprise, surprise, there had been some kind of delay during the night (?) and we had to sit and wait until nine before we got to work. The work, too, was behind the schedule, had been since yesterday. While waiting for the actual work to start we had to acquire our badges. With red capital letters it read ”escort required” on the badge. You can't just wander around at the airport as you wish.

Christmas preparations have started 

I was the only woman in the group, so naturally I got the easiest and least physical job of writing down the number of rubbish bags the cleaners brought in. Everyone said ”is that really your job?” This despite the fact that I was the only one clever enough to notice that the bin is going to fit through the door if we'd just close the lid. I saw in my mind how the men are going to get their hammers and start to widen the door. Thank me for saving the door. 

So, I sat ten hours at the airport, writing down the number of rubbish bags, and a security guard was sitting next to me, because escort required. We had our daily dose of drama when I wanted to use the facilities and the security guard told me she doesn't have the key card to open the door for me. She asked the one of the cleaning ladies open the door for me. ”Well, my key card can't open that door, you are the security here, try yours.” ”Well, I don't have that kind of card, I only have the red key card, it doesn't open the backstage doors”: And I was imagining a long night sitting in there, waiting for someone to finally find us.

At some point one of these changing security guards sitting next to me said ”At least you have more to do than I.” Yes, quite right, that guy was paid to watch me write down numbers on the paper. 

Saattaja tarvitaan

Aamu on hassua aikaa, jotenkin oon täällä Australiassa aina ajautunut aamuvuoroon näissä vähäisissä töissäni. Tänään menin lentokentälle töihin kello kuuteen, heräilin siinä neljän aikaan ja lähdin viiden junalla duuniin. Keittiössä oli mun lisäksi vaan italialainen kämppis, joka niin ikään oli menossa töihin, raksalle totta kai. Vaan minä ja raksamiehet ollaan liikkeellä siihen aikaan, kun meidän kadun punaisten lyhtyjen naiset lopettelee yövuoron painamisen ja lähtee kotiin. Italialainen kämppis kysyi, kuinka voin tänä kauniina aamuna, johon vastasin olevani väsynyt. ”Siis ootko sä nyt vasta tulossa kotiin?” Ööh, no ei nyt ihan niinkään, mutta totta tosiaan, jotkut vasta laahustaa kotiin siinä vaiheessa, kun toiset lähtee töihin.

Olin lentokentällä tapani mukaan etuajassa. Firman yhtyshenkilö oli luonnollisesti myöhässä, hirveessä ressissä ja kouhotti vaan ympäriinsä pää kolmantena jalkana. Teki mieli huomauttaa, että stressi ei oo tuottavaa toimintaa. Työn piti alkaa kuudelta, mutta yllätys yllätys oli yön aikana (?) ollut joku viivytys, joten odoteltiin yhdeksään, että viimein päästiin alkamaan hommat. Hommat, jotka oli eilisestä asti olleet jäljessä aikataulusta, kuinkas muutenkaan. Siinä välissä ehdittiin hakea vierailija-lätkät, jotka kiinnitettiin rintapieleen. Lätkän alareunassa lukee suurilla punaisilla kirjaimilla ”saattaja tarvitaan”. Lentokentällä kun ei voi kuka tahansa käppäillä mihin tahansa oman mielensä mukaan.

Jouluvalmistelut on alkaneet

Olin porukan ainoa nainen, joten sen lisäksi, että luonnollisesti tarvitsen saattajan, sain myös helpoimman homman ikinä, tehtävänäni oli laskea siivoojien tuomat roskapussit ja merkata tulos ylös paperille. Jokainen ohikulkija kysyi hämmentyneenä ”onko tää siis tosiaan sun työ?”. Tämä siitäkin huolimatta, että olin porukan ainoa, joka tajusi, että kyllä se roskapönttö mahtuu ovesta, kun vaan sulkee kannen. Äijät olisi varmaan hakeneet lekan ja alkaneet suurentamaan ovea, jos en olisi ollut tätä vinkkiä antamassa. 

No niin, istuin siis kymmenen tuntia kirjoittamassa ylös numeroita paperille, ja vartija istui vieressäni lähes koko ajan, koska saattaja tarvitaan. Pientä draamaa meinasi tulla, kun halusin mennä vessaan ja kävi ilmi, että vartijallakaan ei ollut korttia, joka avaisi varastohuoneen oven, joten hän pyysi siivoojaa avaamaan mulle oven. ”Sähän se tässä vartija olet, ei mun kortti mitään ovea avaa”. ”No ei mulla sellasta korttia oo, mikä näitä backstagen ovia avaa, on vaan tämmönen punanen kulkukortti.” Siinä vaiheessa näin sieluni silmin, miten me istutaan koko porukalla aamuyöhön asti varastossa odottamassa, että joku löytää meidät.

Jossain vaiheessa yksi näistä vaihtuvista vartijoista sanoi, että mulla on meistä se tapahtumarikkaampi homma ja niin varmaan olikin, koska tän tyypin työ oli siis siinä, että hän istui vieressä katsomassa, kun mä kirjoitin numeroita paperiin. Hurraa. Kaikesta ihmisille maksetaankin.

Thursday is full of hope

I've been planning for a week already to book my return flight to Europe but as I am not very productive, nothing got done. Today I suddenly received a call from an agency through which I applied for a job weeks ago. They wanted to know if I'd be interested in one day assignment. Apparently there is a big pile of junk at the airport that needs some attention and backpackers are welcome to the job.

I decided to go. It would be handy to have some money especially after noticing, with great pleasure, today that I couldn't withdraw money from my account. The ATM just spit the card out. Great. It's not that I don't have any money, it's not that my card has expired. I chatted with a representative of my bank and he assured me the card is otherwise OK, it just doesn't work very well. It hasn't been inactivated because of hefty foreign withdrawals either. Why is it that I can't use my own money the way I want to use it? Apparently the ATM wasn't working. Anna gave me 10 dollars when she left for work so that I will survive through the night. I couldn't ask for a better friend.

After the financial crisis I went to the library to take care of all the paperwork I need to do before I can start working at the airport and got so frustrated with all the possible numbers and codes and stuff and super payments and what else. I printed all 12 pages of the registration form they wanted me to complete because -of course- I couldn't edit it on computer. There I sat, swearing and writing my details over and over again. It was ten to six when I dashed to the library to scan the documents so I could send them to the agency but the librarian didn't let me scan because I didn't have enough time, and tomorrow the libraries will be closed. Of course he was a he. Earlier today another he didn't allow me to use the library internet for a Skype call even though all other forms of speech seem to be acceptable there. But not Skype, no. What the hell is wrong with them? The ladies in the library are perfectly OK, they even try to help you occasionally. Today one of them scanned my passport for me because she thought it would be easier for me that way. 

And then, finally, we ran out of toilet paper. The hostel office is closed and there isn't enough left of that 10 dollars Anna gave me to buy a lollipop in this overpriced country. In addition, our nice (but very messy) Indonesian girl moved out this morning and we got another man instead. A man I already once rescued from the corridor because he didn't happen to have the key with him. But who am I to criticize him, I don't happen to have any money. Have a lovely Thursday, everyone! 

PS. Thursday is full of hope is a common Finnish expression. Actually, I don't know why we say it or what it actually means. Just to let you know. 

Torstai on toivoa täynnä

Oon viikon jo suunnitellu ostavani lentolipun takaisin Eurooppaan, mutta en oo kuitenkaan saanu mitään aikaseks, koska aikaseks saaminen ei varsinaisesti oo mun taitolaji. Tänään mulle soitettiin yhdestä työnvälitystoimistosta, jonne hain viikkoja sitten. Kysyivät, tuunko töihin yhdeksi päiväksi ens viikolla. Lentokentällä on joku suurempi roskakasa kuulemma lajiteltavana, ja sinne kelpaa jopa kakkosluokan reppureissaajat.

Päätin, että kyllähän tuonne voi mennä, kunhan nyt jostain rahaa tulis. Varsinkin kun tänään suureksi ilokseni havaitsin, että Commonwealthin pankkiautomaatti sylki korttini takasin, eikä antanut rahaa vastineeksi. Ei, kate ei oo loppunu, eikä oo jääny huomaamatta, että kortti olisi vanhentunut. On se kumma kun ei omaa rahaansa saa käyttää miten haluaa. Chattailin pankin pojan kanssa, joka vakuutti, että mun korttia ei ole lukittu huomattavien ulkomaannostojen takia, eikä siinä oo mitään muutakaan vikaa. Paitsi siis se, että se ei toimi. Vika lienee automaatissa, mut en jaksanu lähtee ettimään toista. Anna antoi mulle töihin lähtiessään kympin rahaa, etten kupsahda nälkään tänä iltana. Ihana kaveri.

Menin pankkikriisin jälkeen kirjastolle tulostamaan ja skannamaan uuteen työhön tarvittavia papereita, revin tukkaa päästä, kun en tahdo erottaa kaikkia mahdollisia numeroita toisistaan, enkä lainkaan tiedä, mihin mun eläkemaksut tullaan maksamaan, jos mihinkään. Tulostin kaikki 12 sivua rekisteröitymispapereita, koska ne ei tietenkään olleet siinä muodossa, jota voi koneella muokata. Hiki hatussa ja tuskanhiessä uidessa täyttelin ne ja olin valmis kymmenen minuuttia ennen kirjaston sulkemisaikaa, mutta kirjaston asiakkaita vihaava miesvirkailija ei enää antanu mun skannata, kun ei millään ehdi. Tietenkin mies. Aamulla eri mies siellä samassa paikassa ei halunnut, että käytän kirjaston nettiä skypessä puhumiseen, vaikka kaikki muu puhe tuntuu olevan kyseisessä laitoksessa sallittua. Saamari! Ja huomenna kaikki kirjastot on kiinni. Kirjaston täti oli tosi kiva ja skannasikin mun passin mulle valmiiksi, ettei tarvii nähdä itse sitäkään vaivaa. Siinä vasta asiakaspalvelua.

Ja sokerina pohjalla, vessapaperi on loppu. Hostellin toimisto on kiinni ja mulla ei ole rahaa, koska käteisvarat on kuivatettu ja Annan antamasta kympistä ei oo enää niin paljoa jäljellä, että sillä irtoaisi edes tikkaria tämän maan hintatasolla. Lisäksi meidän mukava (joskin sotkuinen) indonesialainen tyttö lähti tänään takas kotiin ja kuinkas ollakaan sen tilalle tuli tietenkin joku toivoton mies, jonka jo kerran pelastin tänään tuolta käytävästä, kun sillä ei ollu sattunu avain mukaan. Mutta kukapa sellainen nainen on toisia arvostelemaan, jolla ei ole senttiäkään rahaa mukana. Mukavaa torstaita rakkaat höpönassut!

Backpacker Mentality

What kind of person makes the perfect backpacker?

1. Are you flexible?

Or maybe you are a bit uptight, not necessarily a person who enjoys the lack of routines? Situations are changing all the time and if you don't like it, you might notice a certain drop in your overall happiness in a short time. Flexible, positive mindset is more beneficial.

2. Do you enjoy meeting different people?

Or maybe people are not exactly your thing? However, you will meet many many, different kinds of people all the time. One day your roommates are perfect, normal and lovely, the next day you finally understand how some people become mad serial killers. Even ordinary girls like you might end up that way under some pressure and provocation. You simply can't control what kind of people are going to invade your personal space and I guess we all know what a huge impact the people around you have on your well-being.

3. Privacy versus ”what's privacy?”

When you share the room with several people, there is no such thing as privacy, so you can completely forget about the concept. Your roommates will know everything about you, probably even more than you know yourself. You keep waking up in the night when your roommates return from their nocturnal activities, in the morning you'll notice that suddenly there are 10 persons in that 8 people dorm and you start to suspect that the earthquake in the night wasn't an earthquake at all but your bed kept rocking because of other kind of quakes. If you don't care much about privacy and you don't get embarrassed easily, then backpacking is just the thing for you.

4. How are your job seeking skills?

Are you a natural communicator, is it easy for your to market your own skills and competences even if they are non-existent, do you like talking with people, like being the center of attention, is it easy for you to distribute your CV in person to potential employers? If yes, well, you won't have problems here. Australia loves energetic, fresh people who can smile from dusk till dawn non-stop and engage in small talk at any given moment. If, however, you see a shy, a bit serious, antisocial person in the mirror and that person doesn't even enjoy being with other people and admits that the whole act of speaking is overrated, you could be in for trouble. At least make sure you have enough money to last you for the duration of the indented trip.

5. Do you have a healthy relationship with money?

Or are you extremely neurotic when it comes to money, a person who doesn't want to see the hard-earned savings diminishing day after day until there isn't much left? Well, then you just need to be the social type that finds a well-paid job just anywhere you go and you'll be OK. Otherwise you'll be gritting your teeth throughout your trip, never fully able to enjoy the experience, being worried about your account balance.

One million, two millions, who cares

All in all, the perfect backpacker is flexible, social and not too worried about money. It's that simple.

Millanen ihminen on hyvä reppureissaaja?

1. Omaatko joustavan mielenlaadun?

Vai kiristääkö vanne päätäsi? Jos vanne on melko tiukalla, etkä oikein tahdo kestää rutiininen puutetta ja alati vaihtelevia tilanteita, reppureissuelämään voi väsähtää melko äkkiä. Joustavalla, positiivisella mielenlaadulla pääsee pidemmälle. (Lienee itsestäänselvyys.)

2. Tuletko toimeen erilaisten ihmisten kanssa?
Reissussa törmää vähän kaikenlaiseen porukkaan. Yhtenä päivänä sulla on mukavat kämppikset, seuraavana päivänä jo tajuat, että kaltaisestasi tavallisesta tytöstä voi oikeissa olosuhteissa ja hieman provosoituna todellakin tulla mielipuolinen sarjamurhaaja. Et voi lainkaan vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä mukavuusalueellasi puikkelehtii ja kuten useimmat meistä ehkä tietävätkin, ihmisillä on todella suuri vaikutus siihen, miltä olo tuntuu.

3. Miten suhtaudut yksityisyyteen?

Kun jaat huoneen useamman ihmisen kanssa, mikään ei ole kovin yksityistä. Huonetoverit tietää susta enemmän kuin itse tiedät lyhyessä ajassa. Oikeastaan voit unohtaa koko sanan yksityinen, koska kaikki on julkista. Heräilet yöllä, kun kämppiksesi ryytävät vuoron perään kotiin pikkutunneilla, toisinaan aamulla herätessä huoneen väkiluku on epäilyttävästi lisääntynyt ja oivallat, että öinen sängyn tärinä ei ehkä kuitenkaan johtunut maanjäristyksestä, vaan alasänkyläisten touhuista.Jos kuitenkin yksityisyys ei ole sinulle kovin tärkeää, etkä pienestä kiusaannu, niin antaa palaa

4. Miten työnhaku luonnistuu?Onko sinulle luonteenomaista markkinoida itseäsi tilanteessa kuin tilanteessa, tykkäätkö jutella ihmisille, olla huomion keskipisteenä, menetkö reippaasti paikan päälle tarjoamaan firmalle erinomaisia taitojasi alalla kuin alalla? Sitten ei varmaan tuu olemaan ongelmaa, aussit tykkää pirteistä, hymynaamaisista ihmisistä, joilta small talk luonnistuu ja juttu ei lopu kesken. Jos kuitenkin peilistä katsoo vakavanpuoleinen naama, etkä oikein haluaisi sirkuttaa aamusta iltaan naama hangonkeksillä, koska olet synnynnäisesti epäsosiaalinen ja ujo, niin kannattaa pitää huolta siitä että säästöt riittää suunnitellun reissun ajaksi.

5. Onko sinulla terve suhde rahaan? 

Vai oletko uskomattoman neuroottinen fyrkan suhteen, etkä halua katsella, kuinka hiki hatussa tienattu massi valuu kuin kankkulan kaivoon? No silloin kannattaa olla kohdan kolme sosiaalinen tyyppi, niin eiköhän sitä jotain rahakkaan duunin kaltaista järjesty. Muuten kiristelet hampaitasi läpi reissukuukausien, ja suret sitä, että olet koko ajan vaan enemmän p-a. 

Miljoona sinne tai miljoona tänne

Yksinkertaisesti sanottuna hyvä reppureissaaja on joustava ja sosiaalinen persoona, joka sietää rahallista epävarmuutta. Niin helppoa se on. 

The End of Dreams

Everyone needs something to dream of, something to plan. It doesn't need to be serious, doesn't need to be 100% achievable. Actually, I think dreams might be the only thing that make it possible to achieve anything. For the one who doesn't dream, most things are unattainable, but the moment they start to dream of something, it becomes possible. Suddenly opportunity knocks at every door.

When I was studying, I dreamed of an exchange period abroad and got to go to South Korea. Then I dreamed of an interesting internship and got to go back to South Korea. After graduation I wanted to work abroad and I did just that. And all the time while I was working, I dreamed of coming to Australia. Australia was my motivation to get up in the morning, the reason to suffer through the boring days in the office, through the difficult months in Poland, the rainy autumn in Ireland. Dreams improve, if not the world, at least the quality of one's own life.

I'm in Australia now and I was devastated to notice I don't have any dreams left. I have achieved everything I ever wanted for myself, every dream that was at least somewhat realistic to start with has come true. I mean, it would be terrific to win the lottery without ever even buying the coupon but that's not very realistic, right? I never planned the time after Australia, I had some vague ideas of returning to Finland, finding a job, traveling in Europe and then going to New Zealand and and.. and what? Those simple thoughts do not a dream make. They do not have any substance, they are not clear, there's no theme. They are not enough to keep me motivated, focused and interested.

I wandered in Chinatown today, worried sick of the lack of dreams, the sudden turn to worse life had taken. Where do people get the dreams from? Where do the dreams come from? Why does it seem that earlier dreams just appeared in my thoughts, and stayed there? They were crystal clear, persistent. Or does it just feel like that? I am deceiving myself, making myself believe dreams are something easy to find? Was the dream of Australia originally an unclear, feeble thought I returned to every time I needed to mentally escape from the boredom and cruelty called the reality (which was shockingly often)?

Should I just decide to grow a new dream, like one grows a tree? If I just decide that I want to, for example, travel through the US, then return to this thought 10 times a day, will I be convinced that is all I ever wanted to do? Will the dream finally have staying power, will it replace the dream of Australia? Maybe the mind is a bit gullible, maybe you can fool it to believe this dream is true, a valid first class dream in its own right? Maybe I should start watching inspiring travel documents to get new ideas. Tell me, where to find dreams? Can you buy them at the Christmas fair or something? 

Kun unelmat loppuu

Ihminen tarvitsee unelmia. Pitää olla jotain, mistä haaveilla, jotain, mitä suunnitella. Edes leikillään, kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa, kaiken ei tarvitse olla 100% saavutettavissa. Itse asiassa minusta tuntuu, että unelmat ovat ainoa asia, jotka tekevät asiat mahdollisiksi. Sille, jolla ei ole unelmia, monet asiat ovat lähes mahdottomia. Mutta heti, kun alat todella unelmoida jostain, ovet aukeavat kerralla ja äkkiä kaikki on taas mahdollista.

Vuosia sitten opiskeluaikoina haaveilin ulkomaanvaihdosta, ja lähdinkin Koreaan. Sitten haaveilin kiinnostavasta työharjoitteusta, ja pääsin uudelleen Koreaan. Valmistumisen jälkeen haaveilin ulkomailla työskentelystä, ja sekin järjestyi. Ja koko sen ajan, kun olin ulkomailla töissä haaveilin Australiasta. Australia oli kantava voima läpi tuskastuttavan pitkäveteisten työpäivien, läpi väsyttävien Puola-kuukausien ja sateisen Irlanti-syksyn. Unelmat parantavat, jos ei nyt ihan maailmaa, niin ainakin omaa elämänlaatua.

Nyt olen Australiassa, ja kauhukseni huomasin, että unelmat ovat lopussa. Olen saanut kaiken, mitä olen koskaan halunnut. Ainakin kaiken, mikä jollakin tasolla edes oli kohtuden rajoissa. Siis olisihan kiva olla lottovoittaja, mutta kun ei lottoa, niin tää haave hieman kaatuu siihen. En koskaan suunnitellut Australiaa pidemmälle, haaveillut ajasta Australian jälkeen. Minulla oli hatara mielikuva siitä, että palaisin joksikin aikaa Suomeen, tekisin jotain työtä, kiertäisin Eurooppaa, lähtisin Uuteen-Seelantiin ja ja.. niin, mitä? Nuo hatarat mielikuvat eivät käy unelmasta, niissä ei ole mitään selkeää, ei punaista lankaa, ei teemaa. Ne eivät oikein riitä pitämään mieltä virkeänä, kiinnostuneena ja motivoituneena.

Kävelin tänään muutaman tunnin kiinalaiskortteleissa märehtimässä tätä elämän ottamaa yllättävää käännettä ja mietin mielessäni, mistä ihmiset saavat unelmia. Mistä niitä tulee? Miksi aiemmin unelmat syntyivät niin helposti ja olivat niin selkeitä, vai tuntuuko se vaan siltä? Oliko tämä Australia-haavekin vain hatara, utuinen, hentoinen ajatus, johon palasin sinnikkäästi aina, kun halusin paeta tylsää elämää ja julmaa todellisuutta (mikä oli muuten ihan säälittävän usein)?

Pitäisikö alkaa kasvattaa uutta haavetta vaikka Amerikan halki matkustamisesta, palata aina tähän samaan ideaan, kymmenen kertaa päivässä, kunnes on aivan varma siitä, ettei ole koskaan muuta halunnutkaan? Ehkä mieltä voi ohjailla niin helposti, saada sen uskomaan, että tämäkin ajatus on totista totta, unelma parasta laatua. Pitäisikö alkaa katsella inspiroivia matkaohjelmia, jotta pääsee todellisuuteen kiinni, ottaa niistä vaikutteita? Kertokaa ihmiset, mistä unelmia löytyy? Ehkä joulun jälkeisistä alennusmyynneistä sitten.

Constant source of amusement

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.