Solidaarisuudesta

Pakko kirjottaa tapauksesta, joka viime viikonloppuna kuohutti verta jonkun verran. Meillä oli täällä palohälytys, missä ei sinällään vielä ole mitään ihmeellistä, koskapa tällä kadulla joku sireeni soi harva se yö. Joten helposti käy niin, että meteliin tottuu, eikä mikään ilmahyökkäystä pienempi melu nosta meitä enää ylös vuoteistamme. Niinpä meidän huone oli viimeisten joukossa, jotka evakuoituivat tästä huushollista. Huusin myös kaikki itseänikin unisemmat kämppikset ylös, ulos ja lenkille, sillä hei, kaveria ei jätetä.

Toisin oli muualla. Anna kuuli tämän kauhutarinan aamulla, kun aamupalalla yhtä aikaa ollut saksalainen jannu ihmetteli, mistä palohälytyksestä Anna jutteli. Tyyppi ei ollut herännyt sireenin meluun, ja samassa huoneessa asuvat olivat näppärästi evakuoineet itsensä ja jättäneet tämän väsähtäneen toverin autuaasti oman onnensa nojaan potentiaalisesti palavaan taloon. Kyseessä ei onneksi ollut tulipalo, hälytyksen aiheutti käytäviin ruiskutettu vaahtosammuttimen vaahto, koska jonkun humalaisen aasin mielestä se oli ollut ihan helvetin hauska idea. Itse kullakin oma käsitys hauskasta toki.

Tämä yksin nukkumaan jätetyn tyypin tarina nyppii hermoja siitä yksinkertaisesta syystä, että tommonen on niin väärin. Me ollaan kaikki vähän oman onnemme nojassa täällä matkustellessa, olisiko tuo liikaa vaadittu, jos vähän pidettäisiin huolta toinen toisistamme? Maailma olisi jonkun verran parempi paikka, jos otettaisiin toisetkin huomioon, jos ei muuta niin edes hätätilanteessa.