Hyvät ja huonot uutiset

Irlanti: "Gardailla uusi epäilty Dublinin paloittelusurmassa"

Etelä-Korea: "Kim Ha-Neul ja Lee Seo-Jun: häät ensi kuussa"

Suomi: "Eduskunta suunnittelee tuloveroprosentin nostamista ensi hallituskaudella"

Poland: jotain samanlaista kuin Suomessa

Australia: jotain hyvin samanlaista kuin Irlannissa

Jotkut asiat vaan jaksaa kuohuttaa verta

Siinä esimerkkiotsikoita tapahtumista, jotka ylittävät uutiskynnyksen eri maissa. Kun muutin Irlantiin, ajattelin uutisten perusteella, että joka nurkalla vaanii irkkumafian palkkatappaja ja lähdin töistä kotiin vasta, kun olin ensin Irish Independentistä varmistanut, ettei meidän naapurustossa oltu päivän aikana otettu hengiltä ketään. Sitten kämppikseni ystävällisesti selitti, ettei kyse ollut siitä, että Irlnnissa olisi pelkkiä hulluja murhaajia, vaan siitä, mistä media päättää kirjoittaa. Ja toden totta, Irlannin murhatilastot ovat samaa luokkaa kuin Suomen, Suomi jopa johtaa murhalla parilla. Siitä huolimatta Suomen lehdistö kirjoittelee mieluummin hallituksen vatvomista päätöksistä, joilla yleensä on jotain tekemistä rahan kanssa. Ehkäpä Suomen murhat eivät ole kovin kiinnostavia, koska kyseessä on edelleenkin maa, jossa on todennäköisempää joutua perheenjäsenten ja ystävien tappamaksi kuin kadunkulkijan tappamaksi. Siksi meillä onkin sanonta "onko tämä suvun tappelu, vai saako kaikki osallistua". Irlannissa uutisoidut rikokset liittyvät yleensä jengien välienselvittelyihin, tai känniriitojen nopeaan eskaloitumiseen. (vaikka kyllä Suomessakin tuota jälkimmäistä sorttia varmasti riittää). 

Eli siis Irlannissa puolet maan pinta-alasta on pysyvästi rikostutkintateipin eristämää ja Suomessa vedetään nuottaa 0.00001% muutoksista toimeentulotukeen, opintotukeen, verotukseen jne. Koreassa ollaan Pohjois-Korean tempausten lisäksi kiinnostuneita siitä, kuka deittailee ketä, ja kuka aikoo olla tarpeeksi rohkea purjehtiakseen avioliiton ah niin auvoisaan satamaan kenen kanssa. 

Puolassa en koskaan tullut seuranneeksi uutisia, mutta olettaisin niiden liikkuvan aika paljon politiikassa, vähän Suomen malliin. Ja täällä Australiassa toistuu Irlannin tyyli. Telkkarissa on vaan säätiedotukset, murhauutiset ja MasterChef. Taidan muuttaa Ruotsiin. Ruotsin uutisissa on asiaa laidasta laitaan. 

Tohtorien tutkintoja

Kävin tänään testaamassa Australian terveyspalvelut ensimmäistä kertaa, koska korvaan koskee. Korvassa ei ollut mitään muuta vikaa, kun jotenkin oli naarmuuntunut, sama vaiva oli aiemmin Koreassa. Lääkärikäynti innoitti kirjoittamaan vertailevan tutkielman terveydenhuollosta eri maissa, olenhan käynyt lääkärissä vähän joka puolella maailmaa. (Siitä en ole varma, kannattaako aiheella ylpeillä.)

Aloitan a:sta, eli Koreasta. Korea on pikkuvaivoja sairastavan paratiisi, sillä maan tapana on mennä suoraan spesialistille vaivassa kuin vaivassa. Jos siis korvaan koskee, niin mennään korvalääkärille jne. Lääkärille pääsee menemällä terveyskeskukseen, joita on joka korttelissa ainakin kaksi. Se on sitten eri asia, onko minulla ja lääkärillä yhteistä kieltä, mutta koska en anna pikkuasioden masentaa itseäni, enkä tosiaan halunnut maksaa kansainvälisestä sairaalasta kansainvälistä hintaa, menin aina paikalliselle lääkärille. Yleensä joka paikassa oli joku Jenkeissä opiskellut, joka puhui englantia.

Kun kirjoitin, että lääkäriin pääsee menemällä paikan päälle, tarkoitin juuri sitä. Ajanvaraus ei ole välttämätöntä. Usein vain pumpsahdin terveystalolle, kun minulla oli aikaa ja sain reseptiasiat sun muut kuntoon vain vaivaisen vartin odottelulla. Miten tämä on käytännössä mahdollista- ei aavistustakaan, mutta kuluttajan näkökulmasta homma toimii. Spesialistivisiitti keventää kukkaroa oman kokemukseni mukaan 10000-20000 wonin verran, mikä karkeasti on 7-14 euron välillä. Somasti pakatut pikku huumepussit (kuva alla) saa mukaan kulma-apteekista. Koreassa ollessa emme ikinä tienneet, mitä meille syötettiin. Naureskeltiin vaan, että lienee jauhettua lohikäärmeen häntää ja saviruukkua. Mitä ikinä olikin, niin aikankin tehosi sukkelaan. Pistää epäilemään, oliko satsiin luikahtanut esim. opiaatteja.

Suomessa varaan ajan ja odotan silti sen pakollisen akateemisen vartin, koska ajat on yleensä myöhässä, ja koska ainakin kahdella potilaalla on sama aika samalle lääkärille, ja lisäksi maksan enemmän yleislääkärikäynnistä. Mainittakoon kuitenkin, että reseptien uusiminen onnistuu yleensä ilmaiseksi.

Puolassa minulla oli firman sairasvakuutus, jonka turvin pääsin ilmaiseksi yksityiselle klinikalle hakemaan sairaslomalappuani. Lääkärit puhuivat englantia ja kokemukset olivat ihan positiiviset, joskin kolmen tunnin bussissa istuminen sairaana hieman himmensi systeemin loistoa, sillä vapaita aikoja ei välttämättä ollut lähiklinikalla silloin, kun itselle sopi. Ehdotonta plussaa oli nettivarausjärjestelmä, josta pääsi valitsemaan lääkärin ja kellonajan joutumatta jonottamaan pitkäpiimäisellä palvelulinjalla. Informaatioteknologia tekee introvertin elämästä niin paljon parempaa.

No sitten Irlantiin, jossa sairaslomalappua hakiessani kysyin, voinko lentää sairaana Amsterdamiin. Lääkäri siihen totesi, että kyllähän se toki onnistuu, mutta ehdotti, etten käyttäisi kovin paljon huumeita, kun kerran olen jo sairas. Siis eikö lääkärin kuuluisi sanoa, ettei huumeita pidä ottaa missään olosuhteissa? Lähdin klinikalta hieman huolissani Irlannin kansakunnan tilasta. Tämä loistava neuvo maksoi kolmisen kymppiä, josta puolet korvasi firman maksama sairasvakuutus.

Ja entäs sitten hintataso täällä Australiassa, jossa kaikki maksaa automaattisesti mansikoita? Reissu ei maksanut mitään, sillä minulla on paikallinen Medicare-kortti, elikäs perusterveydenhuoltokuluni laskutetaan suoraan Australian valtiolta. Mikä siinä, en minä tuota surra taida. Ei tarvitse lähteä matkavakuutuksen kautta hakemaan omiaan pois. En taida edes kehdata hakea 4 euron särkylääkekuluja matkavakuutuksesta.