Maaginen 30

Tällä viikolla tulee täyteen maaginen 30 vuotta. Joku aika sitten luin artikkelin aiheesta "mitä olisin halunnut tietää aikuiseksi kasvamisesta". Ei varmaa ole olemassakaan kersaa, joka ei haluaisi jo olla aikuinen, mutta onko aikuisena sittenkään niin mukava olla? Tässä pari ajatusta siitä, mitä itse olisin halunnut tietää aikuisena olosta etukäteen.

Sitten kun olen aikuinen voin ja saan tehdä mitä halua- no en hel-vetissä voi tehdä mitä haluan. Jos voisin tehdä mitä haluan, olisin tälläkin hetkellä aurinkoisella palmurannalla juomassa passionhedelmämargaritoja. Siis kukaanhan ei voi estää minua lähtemästä palmurannalle, eli saisin kyllä tehdä mitä haluan, mutta en voi, koska ei ole aikaa eikä ole rahaa. Ylipäänsä, olisi ollut kiva tietää etukäteen, kuinka suuri osa aikuisen ajasta ja rahasta menee tämän paskakarusellin pyörittämiseen, jota arjeksi kutsutaan. Menen töihin, teen töitä, tulen kotiin, käyn suihkussa, laitan ruokaa, pesen pyykkiä, käyn kaupassa jne. Sitten kello onkin jo kuusi tai seitsemän, eikä aloitekyky yksinkertaisesti riitä mihinkään, mitä itse haluaisin tehdä. Sama juttu rahan kanssa. Suurin osa palkasta menee kaikkeen, mistä on pakko maksaa, eikä siitä sen jälkeen paljon jää käteen niihin asioihin, joihin itse haluaisin rahaa käyttää. Kaiken kaikkiaan, sanoisin, että ennen kuin kaikki tämä vastuu kaatui omille hartioilleni, olin onnellisempi ihminen, jolla oli aikaa ystäville ja harrastuksille ja muille asioille, joista sai iloa. Nyt ei ole aikaa kuin toimistolle.

Toiveammatti- mikä v*tun toiveammattti? Tässä on lapsuuden suurin myytti heti joulupukin jälkeen. Toki minulla oli toiveammatti, montakin, kuten opettaja (kersat on kamalia), lääkäri (pelkään verta), lentoemäntä (matkapahoinvointi) jne. Miten ihmeessä ammattin valitseminen saattoi joskus kuulostaa helpolta jutulta, että sitä vaan automaattisesti tietäisi, mitä haluaa tehdä eläkeikään asti. Ja vaikka olisi tiennytkin, ei ole mitään takeita siitä, että valitulla alalla riittäisi töitä. Uskoisin, että monet ovat huomanneet ajautuvansa tekemään ihan muuta kun unelmahommaa, koska kuten kohdassa yksi oli puhetta, menoja riittää, vaikka ei olisi tulojakaan. Joskus vaan täytyy tehdä kompromisseja ja tehdä sitä työtä, mitä sattuu löytämään. Ja ylipäänsä, mikä on tämä ajatus siitä, että olisi yksi unelma-ammatti? Ei sitä välttämättä nelikymppisenä halua enää samaa mitä parikymppisenä silloin, kun haetaan tutkintoja suorittamaan. No, leipä on terveellistä, kunhan nyt jotain tekee tilinsä eteen.

Kun on aikuinen, on oma auto ja oma talo jne. Voi olla, mutta se tulee tuntuvan asunto- ja autolainan kera ja sinne se elämän joustavuus sitten häviää lainanlyhennysten sekaan ikään kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Kun on aikuinen saa valvoa niin myöhään kun haluaa. Ihan varmasti saa, mutta eipä jaksa. Ja saa syödä karkkia ihan millon haluaa. No, tässä on kyllä hyvä pointti, kellään ei ole vara tulla sanomaan, että suklaa ei kelpaa aamupalaksi. Sen sijaan näin aikuisena omatunto kyllä soimaisi moisesta terveellisen ruokavalion ylenkatsomisesta, kersana ei olisi ollut omatunto moisesta millänsäkään. Nykyisin kaurapuuro kuuluu aamupalalle ja sillä hyvä.

Olisipa joku kertonut senkin, miten nopeasti ikääntyminen alkaa tuntua kropassa. Jos istuu pitkään, raajat kangistuu ja jalat turpoaa ja tulee kaikenlaisia kolotuksia ja jomotuksia. Tulee uniongelmia, tulee sydänvaivoja, kolesteroliakin varmaan ja ainakin verenpaine reistaa. Eikä aineenvaihduntakaan ole enää niin nopea kuin muutama vuosi sitten, nykyään joutuu jo harkitsemaan haluaako sittenkään jälkiruokaa, kun sen alkaa näkyä vyötäröllä ja mahanpullukka istuu sylissä.

Joskus vuosia sitten juttelin kaverin kanssa aikuisena olosta ja kumpikin tultiin siihen tulokseen, että kunpa olisi sillon lapsena tiennyt, miten vaikeaa on olla aikuinen. Kaikki päätökset ja vastuu on itsellä, eikä ole mitään takeita siitä, että tekee hyviä päätöksiä, eikä ketään jota voisi syyttää, jos tekee huonoja. Sen lisäksi elämä on pahimmillaan pelkkää suorittamista ja parhaimillaankin liian täynnä asioita, joista ei saa minkäänlaista iloa vaikka miltä kantilta katsoisi. Kaikenkaikkiaan aikuisuus on ansa, älä kasva isoksi!

Haaste 6- Tee jotain, mistä jo lapsena nautit

Nyt ollaan jo menossa haasteessa numero 6, joten täältäpä tulee tarinaa lapsuuden harrastuksista. Mietin pääni puhki, mitä tykkäsin tehdä penskana. Niin pitkälle kuin muisti kantaa, lapsuus oli onnellista aikaa ja ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka rakastivat minua. Leikin naapurin kersojen kanssa, katsoin elokuvia, luin kirjoja, söin liikaa jäätelöä. Ei kai minulla ollut mitään omaa "juttua". Jotkut ystävistäni olivat musikaalisia, ja soittivat jotain soitinta. Toiset olivat urheilullisia. Minä en ollut oikein mitään. Minulla ei ollut omaa erikoisalaani. Mutta sitten muistin, että olen aina kirjoittanut tarinoita. Jo ennen kuin edes opin kirjoittamaan, pyysin, että mummo kirjoittaisi tarinoitani ylös. Olen aina ollut tarinankertoja (joten täsäs blogissakin saattaa olla jokunen tarina.. joskin ainakin löyhästi todellisuuteen pohjautuen).

Espanjassa vielä ruusut yritti kukkia

Koulussakin tykkäsin kirjoittamisesta, joka oli osa äidinkielen tunteja. Joskus opettaja antoi aiheen, toisinaan sai käyttää omaa mielikuvitusta. Ilmeisesti olin hyvä kirjoittamaan, sain aina hyviä arvosanoja tarinoistani. Kirjoitin aikani kuluksi aina siihen asti, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi ja sen jälkeen kadotin mielenkiinnon koko hommaa kohtaan. Miksi, enpä osaa sanoa. Oli kiire miettiä, miksi haluaa isona, vaihdoin alaa kolmesti kunnes tyydyin liiketalouteen (ja vieläkin tuntuu, etten valinnnut viisaasti), ja jotenkin siinä kaiken keskellä kadotin luovuuden, joka nuorempana oli niin itsestään selvä osa minua. Aikuinen elämä on liian täynnä pakollisia asioita, jotka vie liikaa aikaa ja energiaa, ei siinä paljon jää aikaa kirjoittamiselle enää. En ole vuosiin kirjoittanut mitään, paitsi hyvin satunnaisesti. Koneella on paljon aloitettuja tarinoita, jotka eivät varmaan koskaan valmistu. Halusin kirjoittaa valmiin kirjamaisen tarinan Australiassa, ja otin työstettäväksi tarinan, jonka olin aloittanut nelisen vuotta aiemmin, mutta se on edelleen kesken. 95 sivun jälkeen en enää jaksanut olla kiinnostunut aiheesta, enkä enää itsekään usko koko tarinaan.

Ei ole paljon asioita, jotka on kirjoja ja viiniä parempia

No niin, pitkä tarina lyhyesti, ainoa asia, jonka selvästi muistan minua kiinnostaneen lapsena, oli kirjoittaminen, ja pikku hiljaa olin kadottanut senkin. Mutta kirjoitanhan minä tätä blogia, vaikkei aina siltä tunnu ja vaikkei minulla ole aina tosi jännittäviä tarinoita kerrottavanani, joten tälläkin hetkellä teen jotain, mistä jo lapsena tykkäsin! Ehkä jonain päivänä saan jonkun tarinan kirjoitettua ja myytyä ja minusta tulee sikamaisen rikas.

Ja koska tämän oli tarkoitus olla matkailublogi, niin pitää kirjoittaa pieni matkailujälkikirjoitus tähän vielä. Suklaasaatanat ovat nimittäin taas saapuneet lähikauppoihimme! Tsekkiläinen versio joulupukista on tosi karmiva, siinä jopa pakkasukkokin alkaa näyttää pyhimykseltä..

Onko täällä kilttejä lapsia- no hyvä, pitäkääpä ne kaukana tästä hahmosta