Palkansaajien keskusjärjestöstä päivää

Rahan tulossa on se hyvä puoli, että sitten voi ostella kaikkea kivaa tuntematta syyllisyyttä moisesta käytöksestä. Eilen ostin kynsilakkaa ja kosteusvoidetta ja sipsejä. Tänään ostin pirun hintavia mustikoita ja kimchiä, eikä omatunto kolkuta lainkaan. Ilman tuloja syyllisyys olisi kalvanut päivätolkulla moisen epäsäästeliään elämisen jäljiltä.

Viikonloppuna täytyy lähteä ostamaan uudet työhousut ja urheilurintsikat, koska edellisille kävi vähän hassusti ehkä. Taittelin työvaatteet sängyn jalkopäähän aamua odottamaan ja yön aikana ilmeisesti nukuin niin levottomasti, että potkaisin ne lattialle. Tai siis kämpiksen matkalaukkuun, joka kuin saalista odottaen väijyi avonaisena siinä. Kun heräsin, kyseinen kämppis oli vissiin jo kirjautunut ulos ja lennolla takaisin kotiin Koreaan. Matkalaukussa menossa mukana mun työvaatteet. Toivoa sopii, ettei jannulla oo kotona tyttöystävää odottamassa, sillä toisen naisen hikisennihkeät urheiluliivit eivät kenties ole paras mahdollinen ulkomaan tuliainen. PS. Epäreilua, että mun rinstikat pääsee Koreaan, mutta minä en.

Mutta ei se mitään, siinäpä vasta oivallinen tekosyy mennä kaupungille. Ikävä kyllä pidän kuluttamisesta. (Ikävä kyllä maapallo ei pidä siitä, että minä pidän kuluttamisesta.) Se, että tienaa itse rahansa ja saa itse päättää, miten ne käyttää, on aika mahtava tunne. Se, että pankkitilin saldo kasvaa pienenemisen sijasta vasta mahtava tunne onkin. Tuskipa tältä reissulta saa takaisin niin paljon, mitä tähän investoi, mutta ainakaan ei mene miinukselle koko ajan. Siinäpä tämän viikon mietteet, päivät olisi aikaa suunnitella mielenkiintoisia ja koukuttavia blogipostauksia, mutta tämän parempaan en pysty. Ei passaa olla töissä liian poissaoleva, etteivät ala epäillä, että olen sittenkin vähän vajaa tai aineiden vaikutuksen alla.