Hyvästit kauhujen talolle

On aika palata Cairnsiin. Olen todella helpottunut, kun pääsen täältä hämähäkkien valloittamasta viidakosta, mutta samalla olo on haikea, koska Anna jää vielä joksikin aikaa. Siis enhän minä enää itsekseni pärjää kun ollaan oltu kuin paita ja perse jo lähes kolme kuukautta, täydennämme toistemme lauseita ja teemme kaiken yksissä tuumin.

Siis miten kokkaaminen ja syöminen tulee onnistumaan omillaan? Ja miten sitten osaa puhua pelkästään omasta puolestaan? Entäs kenen kanssa jakaa kaikki kahvipöytäkeskustelut? Miten aika kuluu ilman matkatoveria? Tämähän on kuin avioero! Kuka nyt osoittaa välittämistä ja huolenpitoa keräämällä tielleni mahdollisesti osuvat hyönteiset alta pois. (Sankarillinen teko, muuten. Annan omia sanoja lainatakseni "mä yritän kerätä hämähäkit pois, mutta niitä on ihan liikaa". Eipä taida kukaan pystyä keräämään sademetsän kaikkia hämähäkkejä. )

Onneksi olen kehitellyt Cairnsia varten jo päiväohjelman itselleni. Aion myös käydä kyselemässä mahdollisia työpaikkoja. Joka tapauksessa matka jatkuu yhdessä etelää kohti ennemmin tai myöhemmin.

Kasuaari

Mutta eihän elämä koskaan pelkkää kärsimystä ole, pääsin näkemään ilmielävän kasuaarin, kävimme kivassa pikku kahvilassa ja työ keittiöapulaisena on ollut yllättävän mukavaa. Lisäksi ihmiset täällä ovat aivan ihania Oli kiva, että pääsin kokemaan, miltä tuntuu asua sademetsässä, mutta on kyllä kiva päästä pois.