Kuinka menetin huumorintajuni

Kohta vuosi on tullut tallattua Australian kamaralla, ja kyseessä on elämäni epäilemättä tapahtumarikkain vuosi. Olen oppinut paljon ihmisistä ja ennen kaikkea itsestäni. Toisaalta olen ymmärtäväisempi ja hyväksyvämpi kanssaihmisiäni kohtaan, sillä olen nähnyt monenlaisia kohtaloita reissuni aikana, mutta toisaalta olen ihmisvastaisempi ja kyynisempi kuin koskaan ennen. Hostellielämä on välillä uskomattoman väsyttävää ja välillä tekee vaan mieli olla tahallaan ilkeä ja tiuskia kaikille. Olisi kiva sanoa, että tämä luonteenpiirre tulee esiin vain, kun olen vähän kipeänä, mutta ikävä fakta taitaa olla, että synnyin tällaisena ja sen jälkeen olen tehnyt parhaani peittääkseni todellisen luonteeni. Sitä paitsi silmäkin on jo lähes normaali, mutta itse olen edelleen v-mäinen.

Anna lähtee ensi viikolla pois ja suureksi kauhukseni huomasin, että en ole koko 6 kuukauden aikana oikeasti saanut yhtään uutta ystävää. Minulla on tosin toinenkin ystävä täällä, mutta tunsin hänet jo Suomessa, joten ystävien hankkimisessa olen epäonnistunut surkeasti. Ystävien suhteen olen ollut aina sitä mieltä, että laatu korvaa määrän mennen tullen, ja usein minulla onkin ollut vain yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän suurimman osan ajasta. Tällaisina hetkinä periaatteeni kuitenkin hieman kostautuu. Joudun viettämään yksinäisen ja hiljaisen kuukauden hostellissa, kun ei ole ketään, jonka kanssa keskustella iltaisin. Toisaalta mielenkiinto ihmisiä kohtaan on tällä hetkellä täysin nollassa, enkä todellakaan jaksa panostaa aikaani kehenkään, joka viipyy elämässäni enää sen kuukauden, joka minulla on jäljellä täällä. Onneksi on sentään Aasian reissu tulossa, voin ainakin suunnitella sitä ja pitää mieleni joten kuten virkeänä. Lennot Vietnamiin on jo tilattu, sinne siis 29.4 ja siitä todennäköisesti Singaporen ja Malesian kautta Thaimaahan. Päätin kerrankin maksaa ekstraa mukavuudesta ja varasin hieman kalliimman suoran lennon Suomeen. Finnairilla lentäessä voi ainakin luottaa palvelun tasoon.

Viikko sitten ilmoitin töissä pomolleni, että olen lähdössä huhtikuun lopussa. Mieltä lämmitti, kuinka työkaverini tuntuivat olevan aidosti pahoillaan siitä, että olen lähdössä. Moni kysyi, enkö voisi jatkaa viisumiani toiselle vuodelle, mutta en voi. Minua surettaa jättää työni, koska ensimmäistä kertaa pariin vuoteen minulla on työ, josta oikeasti pidän. Joku voisi sanoa, ettei ole normaalia tuolla lailla innostua silittämisestä, mutta minä tykkään siitä. Sitä paitsi työpaikka on tavallaan ollut Sydney-elämän ainoa normaali kiintopiste, paikka jossa ei ole muita reppureissaajia, paikka, jossa kaikki ei pyöri alkoholin ja juhlimisen ympärillä. Olen aina ollut viinavastainen ja sekin luonteenpiirre on korostunut reissussa. Mitä järkeä on tulla maailman toiselle puolelle juomaan olutta, voihan sitä tehdä kotonakin.

Haluaisin viettää kesän Suomessa ja tehdä jotain simppeliä kesätyötä ja löytää täällä reissussa kadonneen huumorintajuni ja syksyn tullen suunnata jonnekin lämpimään, missä ei tuu lunta, eikä lämpötila menen pakkasen puolelle. Jos kellään on tiedossa paikkaa, joka tarvitsee reipasta kesätyttöä, niin ilmoitelkaahan :)