Vietnam

Loma lähenee loppuaan ja blogisti vaan laiskistuu. Mieliala Sydneystä lähtiessä oli monestakin syystä todella huono, eikä se oikein vieläkään ole kohdallaan, joten en ole viitsinyt edes tänne nettiin marista elämän hankaluutta. Joka tapauksessa olen viimeinkin Vietnamissa, maassa, jonne matkustamisesta haaveilin kokonaisen vuoden. Reissua odottaessa alkoi jo pelottaa, entä jos en pidäkään koko paikasta? Sitten olen vuoden odottanut ei-mitään. Mutta ei hätää, vaisto oli jälleen kerran kohdallaan ja olen aivan rakastunut Vietnamiin. Täällä on lämmintä, ruoka on hyvää ja kaikenlaista kivaa ja turhaa saa pikkurahalla. Aivan mulle tarkoitettu paikka siis.

Postitalo

Notre Dame

Ostoshulluna tietysti laukkasin Ben Thanh marketille heti kun mahdollista, mutta täytyy kyllä sanoa, että en hirveesti lämmennyt sille. Minä nähkääs kun en osaa tinkiä. Enkä halua, sehän kuulostaa siltä, ettei minulla ole rahaa. Ostin Ben Thanhista kuitenkin yrttivoidetta, joka on hyvä vaivaan kuin vaivaan, ja sain hinnasta kolmanneksen pois pelkästään olemalla suomalainen. Vilkaisin voidepurnukoita kahdesti ja myyjä ilmoitti niiden hinnan. Jäin miettimään, paljonko kyseinen summa on Australian dollareissa ja hinta tippui heti hieman. Aloin  miettimään, josko ostaisin purkit ja  myyjä kysyi, paljonko tarjoan voiteesta. Ilmoitin oman hintani, jota myyjä ei hyväksynyt. Sanoin, että mietin vielä ja tulen takaisin sitten joskus. Myyjä suostui myymään tarjoamallani hinnalla. Kerrankin hitaasti lämpeävästä luonteesta on etua.

Ben Thanh

Yleensä ostoksilla ollessa haluan kääntää kaupan jokaisen tuotteen ainakin kaksi kertaa ympäri ja mielessäni vertailla jokaiseen vastaavaan tuotteeseen, jonka olen viime aikoina nähnyt, ennen kuin teen ostopäätöksen. Siinä on syy, miksi en niin pidä Ben Thanhista. Myyjät ovat liian innokkaita tekemään kauppoja. Tuntuu, että ihmisen nähdessään myyjät jo mielessään kilisyttävät kassalipasta. "Nyt sielt tullee asiakas, nyt lounas seis, kaikki seis ja kauppoja hieromaan". En halua, että joku on koko ajan korvan juuressa hokemassa paljonko mikäkin maksaa ja tarjoamassa lisätuotteita, joita en halua. Kysyn kyllä, kun tarvitsen apua.

Muille himoshoppaajille tiedoksi, joihinkin vaateputiikkeihin mennessä kuuluu ottaa kengät pois. Katso, millainen lattia paikassa on, ja mitä myyjillä on jalassa. Jos lattialla on siisti matto, tai lattian materiaali näyttää kalliilta ja lisäksi nurkassa lojuu kasa kenkuä, kannattaa omatkin töppöset poistaa pahennuksen välttämiseksi. Toinen jännä asia on kaupoissa sisällä olevat minialttarit, joilla tyytyväiset, pullukat Buddhan patsaat ottavat vastaan uhrilahjoja, kuten kokista, vettä, hedelmiä ja suklaata.

Kokeilin etanoiden syömistä

Hylätty minialttari

Asiakaspalvelu on kyllä täällä muuten todella hyvää. Hostelli, jossa asun oli saanut tosi hyvät suositukset, hinta oli kympin kieppeillä Australian dollareissa (muistaakseni). Aamiainen tarjoillaan pöytään, tiskit tiskataan puolestani, huone on niin siisti, etten tahdo uskaltaa edes kävellä siellä, ja lakanat ovat hohtavan valkoiset. Näin nopeaa nettiä minulla ei ole ollut yli puoleen vuoteen.

Kadun ylitys on projekti

Liikenne on kaoottista, miljoona skootteria ja puoli miljoonaa autoa ja kaikki tunkemassa samaan risteykseen. Lisäksi pari sataatuhatta jalankulkijaa ylittää katua samanaikaisesti. Olen selviytynyt melko mukavasti liikenteessä, vaikka tällä hetkellä olenkin tottunut toisenpuoleiseen liikenteeseen. Katselen kauhunsekaisella kiinnostuksella, kuinka skootterin selässä viilettää koko perhe, aikuisilla on kypärä, mutta lapsilla ei. Osallistuin itsekin ystävän skootterin selässä viikonlopun liikenteeseen, ja ajatukseen totuttuani kokemus oli todella mukava.

Independence Palace

Tänään kävin Mekong-joella risteilemässä ja tutustumassa maaseutuun. Kirjoittelen siitä sitten oman postauksen aikanaan.