Älä nyt leikistä suutu- ainahan meillä riita olisi

Eilen oli merkittävä päivä, sillä koin valaistuneeni. Valaistuminen lähti varsin pienestä ja ehkäpä jopa maailman silmissä merkityksettömästä pikku välikohtauksesta, kun satuin näkemään suuren suuren hämähäki kahvikupin päällä. Kävin valittamassa aiheesta pomolleni, joka tuli katsomaan hämähäkkyrää ja sanoi, että se etsii itselleen pesäpaikkaa. Jonka mielessäni toistin hysteeristä hipovalla äänensävyllä pesäpaikkaa? Ei ollut ollenkaan lohdullinen uutinen. Eli siis se saatana aikoo olla pysyvä osa aamujani.

Paikka näyttää paratiisilta, mutta mitäs paratiisissa olikaan? Käärmehän se siellä..

Mutta niin, juuri sillä hetkellä ymmärsin, että elämä on vitsi. Kaikkihan me tiedämme käytännön pilat, ja kuinka hahahaa kaikkia naurattaa, paitsi vitsin kohdetta. Mulla oli just semmonen olo. Ai tuo tyttö pelkää hämähäkkejä? Laitetaanpa tuommoinen oikein iso tuohon sen kulkureitille. Noin, haha kohta meillä on kaikilla niin mukavaa. Tai sitten ei. Mutta älä nyt leikistä suutu, hei! Buddhalaiset sun muut olivat vain osittain oikeassa. Elämä on toki välillä kärsimystäkin, mutta kyllä mä sanoisin, että tää enemmän kuitenkin vitsin puolelle menee.

Hämähäkkikohtauksesta jonkin verran suivaannuin ja päätin, että Australian maaseutu saa mun osalta olla nyt nähty. Kunhan parin viikon päästä lähden täältä sademetsästä, en enää koskaan milloinkaan ikinä maailmassa astu paikkaan, missä kamala luonto työntyy sisään ovista ja ikkunoista, koska moinen elämä vain ahdistaa. On väsyttävää pelätä koko ajan mistä seuraava hirviö putkahtaa esiin. Lisäksi aussit on niin tottuneet kammottaviin hyönteisiinsä, etteivät edes suostu tappamaan niitä, koska ne on hyödyllisiä. Mene tiedä, ehkä torakatkin on hyödyllisiä, mutta ei kukaan niitä sääli. Hedelmälepakot on hyödyllisiä, mutta silti niitä hassuja koirannaamoja tapetaan surutta.

Ilman luontoaspektia tämä paikka, jossa me nyt ollaan, olisi aivan mahtava. Ihmiset on mukavia ja reiluja, ja maisemat on kauniita. Kuvamateriaalia ei nyt ole enempää, kun olen ollut tiskausvuorossa pari päivää, enkä sitten ole sattuneesta syystä uskaltautunut ulos kuvia ottamaan. Tärkein opetus tässä paikassa on se, että olen melko suurella todennäköisyydellä kaupunki-ihminen. Steriilit, suljetut sisätilat, joissa kaikkea voi kontrolloida nappia painamalla, ovat minua varten. Villit, hallitsemattomat luonnon keskellä olevat paikat jätän vastaisuudessa niille, joita se ei pelota.