Että sellanen päivä tässä paskalaarissa

Älkää antako otsikon masentaa itseänne, tarinassa on omat huippuhetkensä. Kuten varmaan olen kyllästymiseen asti toitottanut, niin mehän siis mentiin Yeppooniin luomufarmille vapaaehtoistyöhön. Oltiin siellä viikko ja lähdettiin Airlie Beachille, mutta millanen viikko se olikaan? Senpä kerron teille nyt.

Asetuimme farmilla omaan pieneen mökkimäiseen parakkiin, jonka vessaan pääsi ulkokautta. Onneksi perheen avulias koira saatteli meitä vessareissuille parina ekana yönä, sillä itseäni ainakin hieman arvelutti hiipiä piemään yöhön taipaanien sun muiden myrkkykäärmeiden sekaan. Nauratti kylläkin, sillä yleensähän ihmiset vie koiransa pissalenkille. Meillä kaikki toimii toisin. Alettiin maanantaina ahertaa puutarhan kimpussa. Varsinaista farmityötä ei talvisaikaan ole tarjolla kun rajotetusti, tällä farmilla istutettiin kurpitsaa, mutta sen teki meidän italialaiset kohtalotoverit. Niin se menee, että toiset kunnostautuu oikeissa töissä, mut me Annan kanssa kitketään rikkaruohoja hortensioiden seasta. Maanantaina käytiin myös Emu Parkissa ajelemassa. Meri oli levoton, vesi velloi ruskeana ja sää oli tuulinen, mutta paikka oli ehdottomasti käymisen arvoinen.

Sitten tuli tiistai ja jatkoimme kukkapenkkien höyhentämistä ja levittelimme katetta maankamaralle, notta tulevaisuuden rikkaruohot tukehtuvat siihen. Työ oli ihan hauskaa ja farmilla sai hyvää ruokaa, ei me paljon muuta tarvita. Keskiviikko toi tullessaan uuden workaway-työkaverin ja lisää rikkaruohojen kitkemistä. Koimme myös kaikki melkoisen shokin, kun farmin 16-vuotiasta nuorta isäntää pyydettiin etsimään naapurin poikaa. Poika löytyi omasta vajastaan hirttäytyneenä. Nuori isäntä ei tästä hätkähtänyt, mutta äitinsä ratkesi ryyppämään. Olinkin jo ehtinyt miettiä, että mammalla mitä todennäköisimmin on melko läheinen suhde alkoholiin ja jälleen kerran vaisto osui oikeaan.

Torstaina kitkimme helvetin piikikkäitä rikkaruohoja pellolta. Kyseinen rehu on toivottoman hankala hävitettävä ja paras tapa päästä siitä eroon on repiä inhotus pois juurineen. Käsiä pistelee vieläkin, sillä jouduimme tekemään homman ilman hanskoja. Lisäksi saattaa olla, että en koskaan palaudu ennalleni nähtyäni niin paljon jättimäisiä hämähäkkejä, joista yksi kiipeili Annan jalkaa pitkin. :O Mä olisin tod.näk menehtynyt shokkiin, jos tapaus olisi sattunut omalle kohdalle. Siis se hämis oli oikeasti JÄTTIMÄINEN. Siinä kitkiessä kävi kyllä muutaman kerran mielessä sekin, että eikö tätä hommaa vois koneella hoitaa nopeemmin.

Torstai-iltana ajoimme Rockhamptoniin paikalliseen show'hun, mutta 15 dollarin pääsymaksu oli mielestämme liian suolainen, joten mentiin sittenkin terassioluelle. Rockhamptonissa oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, koska kaikki olivat katsomassa show'ta. Löysimme yhden avonaisen kapakin, jossa saimme nauttia oluemme.

Rockhampton

Perjantaina jatkoimme kitkemistä kynnet verillä. Pellosta tuli kuitenkin bueno ja toivoimme pääsevämme istuttamaan jotain, mutta lauantaina kitkimmekin kolmatta kukkapenkkiä. En enää koskaan halua nähdä kukkapenkkejä. Sunnuntaina oli pätkätyöläisen vapaapäivä, mutta satoi koko päivän. Brittityttö kertoi nähneensä yöllä suuren rupikonnan vessan oven edessä. Isäntäperheemme neuvoi vastaisuudessa kaatamaan otuksen päälle tärpättiä. Viherpiipero heräsi meissä jokaisessa, kun utelimme miksi ihmeessä joku haluaisi tappaa avuttomia konnaparkoja. Kävi ilmi, että konnan myrkky tappaa koirankokoiset eläimet ja halvaannuttaa ihmiset. Australian luonto on hurjempi kuin kotona Euroopassa. Eniten kammottaa ajatus siitä, että menee vahingossa koskemaan johonkin myrkylliseen. Jos minä olisin tavannut rupikonnan pihalla, olisin varmaan vaan nostanut sen pois tieltäni.

Iltapäivällä uskaltauduimme rannalle kävelemään ja Woolworthsiin ostamaan matkaevästä, sillä lähdimme maanantaina yöbussilla Airlie Beachille. Brittiläinen workaway-ystävämme lähti samaan aikaan, joten me kolme istuimme bussiasemalla viitisen tuntia pahasti hämmentyneinä miettimäsä, mikä ihme meihin oikein iski. Kokemus oli kyllä opettavainen ja paikka paikoin hauska, mutta jälkimielentila on melko ristiriitainen. No se on sitä elämän mäiskettä.