Arkista aherrusta

Tää kiertolainen/irtolainen on tällä hetkellä Suomessa lepäilemässä laakereillaan, ja nyt kun on aikaa, niin en ole tullut tietenkään tehneeksi mitään, vaikka tarkotus oli esimerkiksi edistää blogia muutamalla tekstillä. Nyt kuitenkin on mukavan aurinkoinen päivä ja sen sijaan, että menisin ulos esim. haravoimaan ja olemaan asuinyhteisölleni hyödyksi, lukkiudunkin koneelle ja viimeistelen tämän tekstin, jonka näköjään aloitin jko Irlannissa tammikuussa..

Kuvitus ei liity millään lailla tekstiin, ainaisessa kesän kaipuussa teki vaan mieli laittaa tämä

Aiheena on tällä kertaa se, millaista ulkomailla asuminen on. OK, aika nuiva aihe, myönnettäköön, mutta aihe kumpuaa lähinnä siitä, että vaikka seikkaileminen on kivaa, ja monesti kuulen, että olen onnekas, kun minulla on mahdollisuus matkustaa, niin siellä ulkomailla on myös se ihmisen pahin vihollinen, eli arki. Ja kaikki arkipäivän ongelmat, joista nyt siis aion kirjoitella.

Jos nyt ihan a:sta tai muinaisista roomalaisista (eli siis ihan alusta) aletaan, niin siellä on tietysti lentolipun varaaminen. Lentolipun varaaminen ON helppoo oikeesti, sen kun valitsee kohteen, yhtiön, sopivan lennon ja maksaa sen (paitsi viime kerralla, kun luottokortin ostoraja oli liian alhaalla, enkä saanut lippua lunastettua). Kaikki mitä tulee sen jälkeen, onkin sitten eri lailla haastavaa. Ensinnäkin pakkaaminen. Mieti, että joudut mahduttamaan koko elämäsi pariin matkalaukkuun, Mitä sinä ottaisit mukaan? Itte olen mennyt lähinnä hyötyesinelinjalla. Elikkä kaikki muistot sun muut joudut joko myymään, tai pakkaamaan säilytyslaatikoihn, joille joudut etsimään paikan. Onneksi vanhemmat suostuvat säilyttämään mun tavaroita, jopa ihan maksutta. Mutta se ei poista sitä faktaa, että elämä uudessa paikassa alkaa minimaalisella varustuksella. Hyvä puoli on se, että huomaat, että ihminen tulee hyvin vähällä toimeen. Kaks matkalaukullista riittää ihan hyvin. Yhdelläkin pärjää jos on pakko.

Amsterdam illalla

Missähän mä asuisin. Mieti, jos jäät kotonasi kodittomaksi, yleensä joku ystävä, tuttava, sukulainen, perheenjäsen tai kylänmies majottaa sut siksi aikaa, että saat jostain oman katon pääsi päälle. Mutta kun muuttaa kaupunkiin, josta ei tunne ketään, on aika saamarinmoinen kiire hommata itse oma asunto, koska kukaan ei tarjoa majoitusta, koska et tunne ketään. Ja usko pois, hostellielämä käy kalliiksi ja kuluttavaksi jossain vaiheessa. Plus, on kyllä hyvin haastavaa hommata asunto olematta kohdemaassa, sillä aika moni vuokranantaja haluaa nähdä tyypin, joka muuttaa hänen sijoitusmielessä hankkimaansa kiinteistöön.

Mistähän mä saan puhelimen, netin, sähköt, kaasun jne. Ilman, että joudun sitoutumaan vuoden sopimukseen. Mistähän mä saan terveydenhoitoa, jos tuun kipeeks. Ja mistähän mä saan kaikissa näissä tapauksissa palvelua kielellä, jota ymmärrän. Ajattele, ettet voisi selittää lääkärille, mikä sussa on vikana. Pelottavaa, eikö totta?

Eräänä syksynä Prahassa

Mistähän mä saisin kavereita? Ei tarvinne selitystä. Ajattele, että joutuisit rakentamaan koko sosiaalisen verkostosi alusta joka toinen vuosi. Se on melko opettavainen kokemus. Vaikka uusien ihmisten tapaaminen on toki elämää rikastuttavaa, on se samalla aika väsyttävää, ja itsellä on usein mukana pelko, että entä jos ei tapaa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeesti viihtyy, sellasia ihmisiä, joiden kanssa on edes jotain yhteistä? Ja jossain mielen perukoilla ikävöi koko ajan niitä ihmisiä, jotka väkisinkin jättää matkan varrelle, kun pakkaa laukkunsa ja lähtee vaeltamaan.

Mitenkähän mä hoidan kaikki paperiasiat, verotukset sun muut sellaiset. Puolassa asuessa ei tullu veroilmotuksen täyttämisestä mitään, onneks oli puolaa taitava ystävä apuna. Moni muu asia oli yhtä lailla pelkästään paikallisella kielellä, edes maahanmuuttovirastossa ei puhuttu muuta kuin puolaa. Se pisti miettimään, että paljonkohan nuo puolalaiset itse asioi maahanmuuttovirastossa?

Siinä oli pikku pätkä aiheesta arki ulkomailla, toki tarinaa voisi jatkaa vaikka millä mitalla, mutta en ala blogiteksteilläni kilpailla pituudessa Waltarin tai Päätalon kirjallisuuden kanssa, että antaa aiheen nyt jo olla. Kivaa kevättä kaikille! :)

Ja sokerina pohjalla lyhtyjä Soulissa

You know you are in Ireland when

Just decided to introduce Ireland's quirks. No offense meant.

1. Weather forecast is like a joke- it's raining anyway, especially in the winter, so why bother? Sometimes we might have an occasional storm. Like once a week. No wonder people are talking about the dreadful weather wherever you go.

2. There are so many pubs in your city that one year is not long enough to visit all of them. And one liver is not enough to live through the visits even if you somehow manage the challenge.

3. If the bus is on time there's something seriously wrong and you should be worried. Or maybe there's something wrong with the driver. Like, he knows how to read the time on a clock.

4. Every house is more or less moldy.

5. There is a hot water tap and a cold water tap in your bathroom. Separate taps! Try to get some lukewarm water. Yeah right.

Even Grandma's house is more modern..

6. The washing machine is in the kitchen and waste water goes to open sewer in the backyard. You don't have a hallway in the house where to leave your shoes and jacket, because it's quite all right to march in your muddy shoes on the fine carpeting.

7. The sweet smell of weed is thick in the air. That's OK, too.

8. There a re 2 doors in your bathroom. First one leads to your room and the second to your flatmate's room. Why should I be able to access her room from the bathroom? Anyone can explain?

9. Christmas is deadly serious business. Unless you want to risk a fine, you'll need to fix those ridiculous antlers to your car, preferably also a red nose to make it resemble a reindeer. If reindeer are not to your liking, you can choose a miniature Christmas tree instead.

10. No one knows your address but when you say you live quite close to Sober Lane, people can immediately place it on the map. All this in a country where zip code is not used. Why should we anyway.

11. Water is heated in a boiler, heating is on for a couple of hours a day. So forget about afternoon shower unless you need a cold one. The central heating is also on only for a couple of hours. Feeling cold? We have those small heaters we can use. Or just drink tea. Or buy a hot water bottle and name it George.

12. Try to rent a studio. Not gonna succeed, those things just don't exist and that's the beginning and end of it. All the houses are big and roomy as mansions and usually at least half a century old.

At least we are not living here

Tiedät, että olet Irlannissa, kun

Päätin esitellä Irlannin hassutuksia. Hyvässä hengessä, totta kai.

1. Säätiedotukset on turhia- vettähän täällä enimmäkseen tulee, varsinkin talvella. Joskus muutama myrskykin iskee. Silti kaikki jaksaa päivitellä säätä päivästä toiseen.

2. Kaupungissasi on niin monta pubia, että vuoden päivät ei riitä jokaisessa käymiseen, eikä sen puoleen turnauskuntokaan.

3. Jos bussi tulee ajallaan, siinä on jotain vikaa ja siitä on syytä huolestua. Tai sitten kuskissa on jotain vikaa. Esim. se on kuullut kellosta.

4. Jokainen talo on enemmän tai vähemmän homeessa.

5. Kylpyhuoneessasi on kylmävesihana ja kuumavesihana. Yritä siinä sitten saada haaleaa vettä.

Katso ja hämmästy. Tällaistakin vielä löytyy. Ei edes mummolassa ollut moista.

6. Pesukone on keittiössä, ja vesi valuu takapihan avoviemäriin. Talossasi ei ole eteistä, sillä on ihan OK marssia kurakengät jalassa kokolattiamattoa pitkin omaan huoneeseen.

7. Jointti käryää joka nurkalla. Sekin on ihan OK.

8. Kylpyhuoneessa on kaksi ovea, toinen johtaa sun huoneeseen ja toinen kämppiksen huoneeseen. Miksi mun pitäis päästä vessan kautta kämppiksen huoneeseen kun käytäväkin on? Onko kellään selitystä.

9. Joulun aikaan autoihin kiinnitetään poronsarvet ja nasse-sedän Petteri Punakuonon nenä. Joulukuusikin kelpaa.

10. Kukaan ei tunne osoitettsi, mutta kun sanot, että talo on ihan Sober Lanen kulmalla, niin johan koordinaatit avautuu. Näin siis maassa, jossa ei siis ole postinumero käytössä lainkaan. Mitäpä tuota suotta.

11. Vesi lämpiää varaajassa muutaman tunnin päivässä, ja kolmen aikaan iltapäivällä ei vaan oteta suihkuja, ellei jostain tuntemattomasta syystä halua kylmää suihkua. Talokin lämpiää muutaman tunnin päivässä ja loppuajan sitä voi lämmittää pienellä puhaltimella.

12. Yksiöitä ei vaan ole vuokralla. Asunnot on kartanon kokoisia ja ainakin puol vuosisataa vanhoja.

Ei onneks sentään tässä asuta

Peace with the past

It's -7c, freezing cold as I stand at the airport in Gdansk. The air is thick with acrid smell of smoke, most likely caused by burning coal for heating. It's early in the morning and I'm asking myself why did I return, I had sworn not to return for at least ten years or so. Oh yes, the bank account that must be closed. No time like present, so I make my way to Polski Bank at the airport and kindly ask the lady there to close my account that has been generating loss since I transferred all the zlotys to my Finnish bank account. I've got all the documents prepared, everything anyone might want to see but in the end they only need my passport and voila, mu account has been closed and I've got a new document with a bright red stamp to make it official. I don't even need to pay the outstanding fees on the account. No kurwa, I can assure you life wasn't this easy when I was actually living in the country.

Poland has developed a lot in the past decade but Soviet past is still never far 

 I left Poland in August, being stressed, tired and fed up with my life and myself. I only felt an enormous amount of relief to be on my way. I felt like nothing in Poland had worked, it had been a struggle to get anything done. Being back in Poland for holidays I came to notice that most of that unhappiness must have been a direct result of the problems we had at work. I won't deny Poland is a challenging country to live in, but I would still claim that the stress I was experiencing at the office made me think, act and eventually be a person I am not and that affected every aspect of life making me unsatisfied with everything I had or did not have. So, back to the holiday story. The holiday opened my eyes to see Gdansk in a light I had never seen it before, or hadn't wanted to see it before. I decided to write a holiday post about Poland.

My journey back to my formed home city continued from the airport to Wrzeszcz (and I cannot guarantee the spelling), nowadays a fashionable district but where- the rumor has it- cars were being burnt in the night not so many years ago. Today Wrzeszcz offers e.g. an extremely lovely vegan restaurant called Avocado, where you can eat a healthy and tasty meal for 5 euros. Vegan ingredients might be a bit difficult to find and the selection is not that wide but in my opinion in Gdansk it is quite easy to find vegan restaurants. At least easier than in my present home country Ireland :D
In addition to Avocado, there's also shopping mall Galeria Baltycka in Wrzeszcz where you can burn money or kill time, depending on which one you happen to have at your disposal. Galeria Baltycka has everything starting with H&M and finishing with Tommy Hilfiger, so it's entirely up to you to decide the price level. I won't even try to guess if good old Tom is any cheaper here since being chronically poor, I did not dare to go that close to temptation.

Stuffed eggplant at Avocado 

And then of course we have the Baltic Sea about which I have been continuously writing back when I was living in Gdansk. Baltic Sea was one of the things I wanted to see during my short holiday and I spent one day walking from Sopot to Gdanks. The "beach boulevard" felt very familiar, I had been walking the same route time after time with my friend. We used to go there for evening walks, after all we were living very close to the beach.

From Sopot to Gdansk

The beach used to be our sanctuary here in Gdansk, we were living very close to it. In this former home city of mine I used to walk and exercise a lot more than in Ireland and I was a really thin girl when I left. WAS.

My old home, Jagiellonska 10

Grey, the fashionable color of the era- these days these grey monsters are painted with cheerful colors, there are renovations going on everywhere in the city

I felt melancholic walking by my old home. The building was built during Soviet era and it doesn't really look all that tempting and home-like but the location was very convenient at the rent relatively cheap. In the past these massive buildings were mushrooming everywhere partly because "big" and "massive" where the operating words of the ideology and partly because the apartments were badly needed to accommodate people flooding from the countryside to the cities to find work. I don't know if this tale is true, that's what I've been told by a friend. My apartment was a concrete box inside of which most things were a bit or a lot worn but it had a certain charm of the bygone days and I liked it.

Even if the concrete boxes offer a relatively cheap accommodation, these beach villas in Sopot cannot be rented with a kid's weekly allowance. 

We went to see the Christmas Fair in Old Town and happened to witness a demonstration against some legislative changes. I don't know anything about Poland's politics so I won't write more about it, It will suffice to say that people participated with enthusiasm.

The demonstration 

I never thought I would miss the crowded Polish supermarkets where you have to fight your way to the cashier as people don't seem to know how to queue. As my friend once said, in Poland the queue is actually a row and the fastest goes first. First come, first served. Despite this small inconvenience I found myself wandering in Biedronka and E-Leclerc. When I used to do my grocery shopping here I felt annoyed because I was unable to read the labes but now I notied that actually, I was not. I can still remember the most common things I used to buy in Polish. And there's always the package and pictures on it to help you to find what you're looking for. Well, all in all my holiday was a great experience and I had also time to relax and meet my friends, In the end, you miss the people you've left behind most. And surely I am going to return to Poland for holidays if I stop getting poor in the future.

It's not recommended to jump to the sea

Old Town dressed for Christmas

Sovinto menneisyyden kanssa

Gdanks. -7 astetta pakkasta, ilmassa leijuu hieman kirpeä savuinen haju, jonka pahoin pelkään johtuvan kivihiilen poltosta. Kello on aikaisin aamulla ja mietin, mitä teen kaupungissa, jonne en suunnitellut palaavani ensimmäiseen kymmeneen vuoteen lähdön jälkeen. Ai niin, se pankkitilin sulkeminen. Ei kun siis sarvesta härkää ja Polski Bankin juttusille Olen valmistautunut kaikkeen, koska niin kuuluu olla. On passia ja tilisopimusta jne, ja olen henkisesti valmistautunut myös maksamaan tilinhoitomaksut, tilini kun on tuottanut miinusta kesästä alkaen (koska zlotyt on loppu). Pankin täti puhuu englantia ja sulkee tilini, eikä minun tarvitse raottaa lompakkoani ja maksaa vanhoja velkoja pankkiin. Puola päätti kerrankin kohdella hyvin entistä asukasta.

Puola on kehittynyt paljon viime vuosina, joskaan neuvostohistoria ei ole koskaan kovin kaukana

Lähdin Puolasta elokuussa väsyneenä, stressaantuneena, elämääni ja omaan itseeni täysin kyllästyneenä. Ajattelin sillon, että en jaksa tätä maata, jossa kaikki on niin hankalaa ja asiat ei vaan ota onnistukaseen. Nyt loman aikana tulin siihen tulokseen, että suurin osa tuosta tyytymättömyydestä johtui kuitenkin silloisesta työpaikasta ongelmineen, eikä niinkään Puolasta, (vaikka onhan se kyllä haastava maa asua.) Suurin epäkohta kuitenkin lienee ollut se, että stressin takia aloin ajatella ja käyttäytyä ja lopulta myös olla kuin ihminen, jollainen en ole. Joten lomailu entisessä kotimaassa oli silmiä avaava kokemus, ja päätin kirjoittaa erilaisen postauksen Puolasta.

Paluumatkani siis jatkui lentokentältä Wrzeszcziin (enkä mene vannomaan, että tuossa on kaikki konsonantit kohdallaan), Gdanskin nykyisin suht muodikkaaseen kaupunginosaan, jossa vielä muutama vuosi takaperin (tarinan mukaan) autot roihusivat öisin. Nykyisin Wrzeszczistä löytyy esim aivan mahtava vegaaniravintola nimeltä Avokado, jossa saa noin viiteen euroon terveellistä ja maukasta ruokaa. Vaikka vegaanisia tuotteita saattaa olla ja onkin melko vaikeaa löytää, kasvis- ja vegaaniruokaa tarjoilevia ravintoloita on mielestäni ihan kivasti. Ainakin enemmän kuin täällä nykyisessä kotimaassani Irlannissa :D Niin, ja onhan Avokadon lisäksi tässä samaisessa kaupunginosassa Galeria Baltycka, jossa voi kuluttaa aikaa ja rahaa siinä suhteessa, kumpaa sattuu kulloinkin enemmän olemaan. Ja ostaristahan löytyy kaikkea Tommy Hilfigeristä H&M:ään. että hintatasokin on vapaasti valittavissa. Enkä todellakaan ala arvailla, mahtaako Tomppa olla halvempaa Puolassa, koska kroonisesti rahattomana ihmisenä pysyn poissa hintavien kiusausten ulottuvilta.

Täytetty munakoiso Avokadon keittiöstä

Sitten meillä Gdanskissa on myös meri. Siitä olen aiemminkin tuhertanut täällä blogissa, ja meri olikin yksi niistä kohteista, jotka ehdottomasti halusin nähdä reissuni aikana. Siispä samoilin yhden lomapäivän Sopotista Gdanskiin rantakatua pitkin ja muistelin kaikkia niitä iltoja, jolloin istuin siellä yksin tai yhdessä miettimässä elämää, tulevaisuutta, kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Sopotin ja Gdanskin rajalla

Rantakatu tuli Gdankissa asuessa hyvin tutuksi, koska kaverin kanssa lenkkeilimme siellä lähes päivittäin, asuimmehan noin vartin kävelymatkan päässä rannasta, Tässä entisessä kotikaupungissa tuli ulkoiltua ja liikuttua paljon enemmän kuin nykyään, ja sitähän oli oikein hoikka tyttö Puolasta lähtiessä. Huom. OLI,

Entinen kotini Jagiellonska 10

Ajan muotiväri oli harmaa- rumia harmaita betonitaloja maalataan onneksi iloisemmilla väreillä, ja lähes joka korttelissa on jokin julkisivun kohennushanke menossa

Lähes haikeana patikoin entisen kotitaloni ohi. Neuvostoajoilta peräisin oleva talo ei kilpaile komeudellaan enää nykypäivänä, mutta asunto oli hyvällä paikalla ja edullinen. Aikanaan näitä massiivisia taloja on rakennettu toki siksi, että silloiseen ideologiaan kuului suuruus ja mahtavuus, ja myös siksi, että asunnoista oli kuulemma huutava pula, kun maalta vyöryttiin kaupunkiin töihin. Asuntoni oli sisältä lähes pelkkää betonia ja joka paikka oli vähän rempallaan, mutta siinä oli tiettyä menneen maailman charmia. 

Vaikka betonimökäleestä saakin kämpän vuokrattua joutumatta vararikkoon, asian laita on aivan toisin näiden Sopotin rannan kartanoiden kanssa, joita ei varmaan taskurahoilla vuokrata

Vanhassa kaupungissa kävin verestämässä joulumarkkinamuistoja puolisen tuntia. Meneillään oli mielenosoitus perustuslain muutoksen (!) tiimoilta, asiasta mitään sen kummemmin ymmärtämättä en nyt ala kertomaan epätosia tarinoita tämän hetken politiikasta, mutta ihmiset olivat tunteella mukana tuomassa mielipidettään esille.

Mielenosoitus 

Enkä muuten koskaan uskonut kaipaavani puolalaiseen supermarkettiin tungeksimaan ihmisten kanssa, jotka eivät osaa jonottaa (kuten kaverini asian ilmaisi, Puolassa ennemmin rivitetään ja se menee kassalle seuraavana, joka ensin ehtii), mutta niin siinä vain kävi, että suurella haikeudella samoilin Biedronkan ja E-Leclercin käytävillä. Aikanaan ärsytti se, ettei muka osannut lukea purnukoiden etikettejä, mutta nyt kävi ilmi, että aika hyvin sitä on selvinnyt, kun vieläkin muistaa tyypillisimpien ruokatarvikkeiden nimet ja paketin perusteella päättelee loput. Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi mahtava ja lomalla kerkesi kaiesta säntäilystä huolimatta myös rauhoittua ja tavata ystäviä. Ihmisiä tulee aina eniten ikävä kun vaihtaa maisemaa. Ja aivan varmasti reissaan vielä uudelleen Puolaan, kunhan vaan eka lakkaan köyhtymästä joskus.

Sitten vielä tiedoksi, että Sopotin mololta ei ole soveliasta hypätä mereen

Vanhan kaupungin joulutunnelmaa muutama tunti paikalla olleen mielenosoituksen jälkeen

Occupation: rich

I was holidaying in Dublin about a month ago, considering my future and taking care of some errands. There, in the capital city of my new home country, I was sitting in a Starbucks, drinking my Christmas coffee (gingerbread latte) when a sudden thought struck me: I could actually include some posts about other topics than sight-seeing in my blog. At the same time, I thought of one of those other topics I'd like to write about: my future occupation.

Seeking inspiration in Temple Bar

Lately I have been extremely fed up with my own mediocrity. How is it even possible not to be good at anything or interested in nothing? A healthy person should have something in her life to be enthusiastic about. No wonder the days feel so gray and dull. What's the point of your life if everything is like Finnish summer: cold, short and gray? But then I just knew the one thing I'm good at, maybe even perfect. I would make a damn good rich.

In case I'll become rich today, I already figured out it might be a good idea to invest in arts and antiquity. These treasures can be found at National Museum. By the way, admissions free.

I wouldn't be mediocre at being rich. I could easily spend my days sitting on my ass on the peach-colored sofa in a nice living room, watching the sunset in Southern Europe through deadly expensive designer curtains. I could spend my days in shopping malls, causing my credit card to scream in pain purchasing Vuitton handbags and other girly must-haves. I could (if I'd like to) participate in charity events and dedicate my time for study of East Asian languages and cultures ( probably without any success whatsoever but it wouldn't matter as I would be rich).

My Mom always remember to remind her greedy offspring that money can't buy happiness. Of course it can't buy happiness, you silly, happiness is not a commodity. But dear reader, the more numbers you have on the account, the easier it is to survive. Think about it, seriously. Wouldn't it be nice if you didn't need to worry about rent and other living costs? If you didn't need to go to work everyday except if that's your hobby? Instead, you could have time to develop yourself and enjoy the life. Yeah, money won't bring happiness, it's only numbers on the account but the crude fact (that doesn't sit well in the protestant ideology and work ethic) is that the more numbers you have, the easier it is to survive in this capitalist world where almost everything has a price tag. Yeah.

In a park in Dublin

Ammatti: rikas

Olin tuossa vajaata kuukausi sitten lomalla Dublinissa pohdiskelemassa elämääni ja hoitamassa juoksevia asioita. Siinä Starbucksin kahvia juodessa tulin ajatelleeksi, että ensinnäkin voisin joskus kirjoittaa tässä blogissani muustakin kun nähtävyyksistä, eli tässä mennään. Toiseksi keksin aiheen, josta aion ensiksi kirjoittaa: tulevaisuuden ammattini.

Temple Barin alueella tarpoessa joutaa ajattelemaan tulevaisuutta

Viime aikoina olen ollut äärimmäisen kyllästynyt omaan keskinkertasuuteeni. Miten voi olla olemassa ihminen, joka ei oo hyvä juuri missään, ja jota ei kiinnosta juuri mikään? Missä on elämän tarkoitus, jos vain kahlaa päivästä toiseen harmaassa (henkisessä) loskasohjossa innostumatta juuri koskaan juuri mistään? Mutta sitten keksinkin, mikä minusta tulisi isona: rikas. 

Jos sattuu käymään niin, että äkkiä rikastun, niin alan sijoittaa antiikkiin ja muuhun sellaiseen. Tämä aarre löytyy kansallismuseosta. Huom, ilmainen sisäänpääsy

Se olis homma, jossa en todellakaan olisi keskinkertainen, vaan musta tulisi suorastaan hävyttömän hyvä rikas. Voisin istua kaikki päivät perseelläni aprikoosin värisellä kotisohvalla ja katsella vaaleiden sifonkiverhojen läpi Välimeren auringonlaskua. Voisin kuluttaa päiväni ostoskeskuksessa vinguttamassa luottokorttia ja hankkia vaatehuoneen täyteen Vuittonin käsilaukkuja ja kaikkea muuta, mitä nainen tarvitsee. Voisin (harkinnan mukaan) osallistua hyväntekeväisyystempauksiin ja omistautua itä-aasialaisten kielten opiskelulle (todennäköisesti ilman tulosta, mutta sehän ei haittaisi, kun olisin rikas).

Äiti aina muistaa muistuttaa, että raha ei tee onnelliseksi, mutta jotenkin en ole koskaan vakuuttunut tästä aiheesta. Miten niin ei muka tee onnelliseksi? Mieti nyt hyvä lukija itse, ettei koskaan tarvitsisi murehtia vuokrasta, puhelinlaskusta, sähköstä, vedestä jne, ei koskaan tarvitsisi käydä töissä, paitsi harrastuspohjalta, ja mikä parasta, voisi matkustaa ja omistautua itsensä kehittämiselle. Niin että eihän se raha tee onnelliseksi, sehän on vaan numeroita pankkitilillä, mutta jos siellä pankkitilillä on paljon numerota, niin kyllähän tuo jonkun verran helpottaa arkipäivästä selviämistä. Niin. 

Puistossa Dublinissa