Temple Barin alueella tarpoessa joutaa ajattelemaan tulevaisuutta |
Viime aikoina olen ollut äärimmäisen kyllästynyt omaan keskinkertasuuteeni. Miten voi olla olemassa ihminen, joka ei oo hyvä juuri missään, ja jota ei kiinnosta juuri mikään? Missä on elämän tarkoitus, jos vain kahlaa päivästä toiseen harmaassa (henkisessä) loskasohjossa innostumatta juuri koskaan juuri mistään? Mutta sitten keksinkin, mikä minusta tulisi isona: rikas.
Jos sattuu käymään niin, että äkkiä rikastun, niin alan sijoittaa antiikkiin ja muuhun sellaiseen. Tämä aarre löytyy kansallismuseosta. Huom, ilmainen sisäänpääsy |
Se olis homma, jossa en todellakaan olisi keskinkertainen, vaan musta tulisi suorastaan hävyttömän hyvä rikas. Voisin istua kaikki päivät perseelläni aprikoosin värisellä kotisohvalla ja katsella vaaleiden sifonkiverhojen läpi Välimeren auringonlaskua. Voisin kuluttaa päiväni ostoskeskuksessa vinguttamassa luottokorttia ja hankkia vaatehuoneen täyteen Vuittonin käsilaukkuja ja kaikkea muuta, mitä nainen tarvitsee. Voisin (harkinnan mukaan) osallistua hyväntekeväisyystempauksiin ja omistautua itä-aasialaisten kielten opiskelulle (todennäköisesti ilman tulosta, mutta sehän ei haittaisi, kun olisin rikas).
Äiti aina muistaa muistuttaa, että raha ei tee onnelliseksi, mutta jotenkin en ole koskaan vakuuttunut tästä aiheesta. Miten niin ei muka tee onnelliseksi? Mieti nyt hyvä lukija itse, ettei koskaan tarvitsisi murehtia vuokrasta, puhelinlaskusta, sähköstä, vedestä jne, ei koskaan tarvitsisi käydä töissä, paitsi harrastuspohjalta, ja mikä parasta, voisi matkustaa ja omistautua itsensä kehittämiselle. Niin että eihän se raha tee onnelliseksi, sehän on vaan numeroita pankkitilillä, mutta jos siellä pankkitilillä on paljon numerota, niin kyllähän tuo jonkun verran helpottaa arkipäivästä selviämistä. Niin.
Puistossa Dublinissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti