Ruoka-aika Tsekeissä

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen täällä ollessani kokeillut vain yhtä tsekkiläistä ruokalajia, paistettua juustoa. Paistettu juusto on juuri sitä, miltä se kuulostaakin, kananmunilla, jauhoilla ja leivänmurusilla kuorrutettua juustoa, joka on paistettu. Yleensä kylkiäisenä tulee joko keitettyjä perunoita taikka ranskalaisia perunoita. Juusto on kyllä tosi maistuvaa, mutta kuvittele, miltä olo tuntuu, kun on ahtanut napaansa paketillisen edamia. Aika pöhöttyneeltä ja laiskanpulskealta, koska ruuansulatuselimistö kiljuu kivusta kaiken sen tyydyttyneen rasvan jälkeen. Muistelisin, että kotitalouden tunnilla oli joskus puhe siitä, että juuston saantisuositus on 3 siivua pävässä, ja ne siivut on sellaisia ohuuita, joita juustohöylällä tulee. En uskalla edes alkaa laskeskelemaan kuinka monta kertaa kolme siivua menisi näihin paistetun juuston möhkäleisiin. Lienee parasta, etten seuraavan vuoden aikana syö paistettua juustoa toistamiseen, jotta kropalla on aikaa polttaa kaikki lisärasva, joka juustoista irtosi. Rasvan lisäksi lisukkeet ovat asia, jota paistetussa juustossa kammoksun. Ei mitään tuoretta, ei mitään vihreää. Eikö lisukkeena voisi olla salaattia, että annos edes vaikuttaisi vähemmän verisuonia tukkivalta?

Pari ruohosipulinsilppua ei salaattia tee

En ole kauhean innostunut tsekkiläisestä ruuasta, koska liha ja perunat näyttelevät siinä pääroolia, aivan niin kuin suomalaisessakin ruuassa. Toisekseen syön etupäässä kasvisruokaa, ja vaikka satunnainen liha-ateria meneekin, se on yleensä joko äidin kokkaamaa kotiruokaa, pihvi, tai kimchi-pataa, jota ikävöin Koreasta. Todennäköisesti Prahassa on ravintoloita, joissa tarjoillaan kasvisversioita tyypillisistä tsekkiruuista, ja ehkäpä joku päivä käynkin niitä kokeilemassa, mutta tällä hetkellä mielenkiinnon ovat vieneet Prahan lukuisat etniset keittiöt. Joten puhutaan ulkona syömisestä yleisesti. Kuten mainitsin, kimchi-pata on yksi parhaista korealaisista ruuista ikinä, ja vaikka se onkin niin tulista, että itkettää, se on myös täydellistä lohturuokaa. Prahassa on korealaisia ravintoloita, joten kimchi-padan saanti on varmistettu.

Korealaisen ruuan perusväri on chilinpunainen

Vielä iloisempi asia on se, että Prahassa on paljon vietnamilaisia, jotka ovat asettuneet tänne asumaan, ja missä on vietnamilaisia, siellä on hyvää ruokaa ja kahvia. Namesti Mirun lähellä on tosi kiva vietnamilainen ravintola, jossa käyn, jos satun siellä päin liikkuman ruoka-aikaan. Sieltä saa loistavaa paistettua riisiä ja pho-keittoa.

Paistettua riisiä

Jälkiruuat on melko lailla samanlaisia kuin muuallakin Euroopassa, kakkuja ja torttuja. Kaupungilla on tarjolla tsekkiläistä erikoisuutta, jonka nimi on trdelnik (pieni vinkki sanahirviön ääntämiseen on laittaa heikosti kuuluva a t:n ja r:n väliin, tardelnik) ja vaikka sitä kovasti tyyppillisenä tsekkiherkkuna kaupataan, eräiden tietolähteiden mukaan se on alunperin unkarilainen. Trdelnik on eräänlaista tikkupullaa, joka paistetaan kepin ympärillä grillissä. Se oli kyllä ihan kelvollista pullaa, mutta siitä huolimatta se on vaan pullaa. Tyypillisten lihamössöjen ja unkarista lainatun pullan lisäksi Tsekeissä voi ahtaa kupunsa täyteen myös ruokia, joita kutsun "yleiseurooppalaisiksi", koska niihin samoihin annoksiin olen törmännyt joka puolella Eurooppaa, missä olen käynyt. Täytettyjä voileipiä, kasvissosekeittoja, pastaa, pitsaa, salaatteja.. Jos ei olo tunnu seikkailumieliseltä ruuan suhteen, niin ei hätää, kyllä täällä saa silti mahansa täyteen.

Trdelnik-koju. Trdelnikin voi täyttää vaikka jäätelöllä. 

Praha on hyvä paikka ruuan suhteen. On intialaisia ravintoloita, vietnamilaisia ravintoloita, thaimaalaisia, kiinalaisia, meksikolaisia, ihan mitä vaan. Lähellä asuntoani on indonesialainen ravintola, johon toivottavasti lähitulevaisuudessa tutustun lähemmin. Hinnan suhteen ulkona syöminen on suomalaisittain halpaa. Hyvän aterian ja juoman saa kympillä tai vähemmälläkin, riippuen siitä, missä päin kaupunkia on ja minkä tasoinen ravintola on. Turrepaikat on kalliimpia. Vesi tai alkoholiton juoma saattaa olla olutta kalliimpaa, joten kannattaa harjoitella kaljan juontia ennen tänne tuloa. Ja iloisia uutisia teille, jotka tykkäätte viineistä: lasin talon viiniä voi saada 20-30 kruunulla, mikä käsittääkseni on jossain euron hujakoilla. Lompakossa kannattaa olla varalla käteistä rahaa, sillä vaikka paikka näyttäisi kukoistavalta ja modernilta, maksupolitiikan suhteen saatetaan olla perinteisiä, eikä kortti kelpaakaan.

Yksi pikku juttu Tsekin ulkonasyöntikulttuurissa ärsyttää minua, nimittäin tippaaminen. Täällä on tarkoitus tipata tarjoilijoita. Syy miksi en pidä tavasta ei liity rahaan, sillä jos aterian hinta on noin 200-300 kruunua, 10% tippi on 20-30 kruunua, mikä ei ole juuri mitään. Mutta kun tippaaminen on niin saakelin kiusallista. Suurimman osan elämästäni olen asunut maassa, jossa tipin jättäminen ei ole yleinen tapa (koska jos Suomessa syö ulkona, niin laskun nähdessään tietää kyllä maksavansa ihan tarpeeksi), joten en yksinkertaisesti vaan osaa tipata. Millaisissa paikoissa tippiä odotetaan? Ei kai sentään Starbuckissa..? Miten tipataan kohteliaasti? Mikä on oikea hetki, jätetäänkö raha vaan pöydälle, entä jos maksaa kortilla, pitääkö sanoa, että pyöristää hintaa ylöspäin? Entä jos ruoka maksaa 199 kruunua ja aikoo maksaa 200 kruunun setelillä, pitääkö sitten lisätä parin kympin kolikko? Helpointa on, jos tarjoilija vaan kysyy, laitetaanko tippiä maksun lisäksi ja sitten voi sanoa, että voi lisätä sen 10%. Ihan kamalaa. Yritän kyllä, mutta välillä tapaan tottumattomana myös unohdan, että täällä odotetaan tippiä. Anteeksi. Saataa hyvinkin olla, että koska olen kykenevä näkemään ongelmia sielläkin, missä ei niitä ole, olen tehnyt tästä aiheesta ehdottomasti liian monimutkaisen prosessin omassa mielessäni. Auttakaa minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja kertokaa, miten jätetään tippiä!

Brunssi

Jos jätetään tippaamisen kiusallisuus sivuun, vastustan tapaa periaatteellisista syistä. Ensinnäkin mielestäni tapa on loukkaava, se laittaa minut sinun yläpuolelle ja pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa tarjoiluhenkilökunnan loppupalkka riippuu asiakkaiden armeliaisuudesta. Me kaikki kulutamme liikaa aikaa töissä. Minä. Sinä. Henkilö, joka istuu vieressäni metrossa aamulla. Ainakin kompensaatio vapaa-ajan menetyksestä pitäisi olla sillä tasolla, että työntekijä voi olla varma sen riittävän kelvolliseen elämään. Jos tippaamalla tuetaan rakennetta, joka mahdollistaa työntekijöiden riistämisen maksamalla polkupalkkaa ja olettamalla, että asiakas maksaa loput, niin eikö moisesta tavasta pitäisi luopua hetimiten? Miten niin se on asiakkaan vastuulla pitää huolta, että henkilökunta saa kunnon palkkaa? Anteeksi tämä ideologinen saarna, mutta olin haistavinani epäoikeudenmukaisuuden katkeran tuoksun ja hiillyin siitä. Onhan se nimittäin niin, että suurin syntinen kaikista on se, joka näkee epäoikeudenmukaisuutta, mutta ei puutu siihen. Nyt pitääkin lopettaa kirjoittaminen, sain kutsumuksen liittyä ammattiliittoon tai johonkin muuhun vastaavaan aktivistiliikkeeseen, joka ajaa työntekijöiden oikeuksia.

Kasvissosekeittoa

Eating in Czech Republic

To be honest, I have only tasted one traditional Czech dish, fried cheese. Fried cheese is exactly what it sounds like, pieces of cheese coated with eggs, flour and bread crumbs and fried. Fried cheese is typically served with potatoes or french fries and it is tasty, yes, but imagine eating a package of cheese. How would you feel like? Quite lethargic I assume, because your digestive organs are fighting a losing battle trying to mince all that saturated fat you burdened them with. When I was at school we were taught that the recommended daily intake for cheese is 3 slices (and the slices are very thin.) I don't even want to speculate how many times does 3 slices go into the mass of cheese in the picture below. In addition to fats, the lack of anything fresh or green made me feel controversial about fried cheese. At least it should be accompanied with salad to make it appear slightly healthier. I really enjoyed my meal of fried cheese but I think I can manage without it for a year or so now. Have to give the body some time to burn all that energy.

See, nothing green, nothing fresh

There are a couple of reasons why I haven't been that enthusiastic trying other Czech dished. Firstly, I don't find Czech cuisine very interesting. The main roles in it are played by meat and potatoes, and guess what, that sounds exactly like Finnish cuisine, too. Secondly, I follow mainly vegetarian diet and while I like to eat an occasional meaty dish, it is usually a steak, Korean kimchi stew or a dish cooked by Mom. I am quite certain there are restaurants serving vegetarian Czech specialties and maybe some time I will try and find one of those, but meanwhile I have been busy exploring all the interesting ethnic eateries in Prague. So let's talk more about eating out in general.  As I mentioned, kimchi stew is one of my favorite Korean dished and while it's so spicy it makes me cry, it is comfort food at its best. There are some Korean restaurants in Prague, so there will always be a steady supply of kimchi stew.

The typical color of Korean food- chili red 

What makes me even more happy is that there are plenty of Vietnamese people who have settled in Czech Republic and where there are Vietnamese people, there is good food and good coffee. There is one very nice Vietnamese restaurant close to Namesti Miru where I go if I happen to be in that part of Prague around lunch or dinner time. They have lovely fried rice and pho noodle soup. 

Fried rice with tofu

Desserts here are of the same type that is found across Europe, different kinds of cakes and tarts. There is one specialty you will see everywhere in the city, trdelnik (the secret to pronouncing this seemingly unutterable monstrosity of a word is placing a very small and very weak "a" between t and r, tardelnik). While it is sold as a typical Czech thing, my sources tell me it's actually originally a Hungarian invention. Trdelnik is kind of a grilled sweet bun. I tried trdelnik once but wasn't that amazed by it. While it is a nice dessert, it is basically just a sweet bun. That's it. In addition to original Czech meat dishes and desserts borrowed from the Hungarians, plenty of what I like to call "commone European food" is available here. I call it common European food because I have seen the same type of dish in pretty much every European country I have been to. Sandwiches, pasta, pizza, salads, vegetable soups, etc. So if you are not feeling adventurous, you can still stick to the familiar in Czech Republic. Never you worry. 

Trdelniks can be filled with ice cream, for example

Prague is a nice place for trying different cuisines, you can find Indian restaurants, Vietnamese restaurants, Thai, Chinese, Mexica, you name it. There is an Indonesian restaurant quite close to my place which I have to try one of these days. Something about the prices then, eating out is relatively cheap here, at least from a Finnish point of view. You can have a perfectly good meal including a drink of your choice with 10 euros or less, depending on the restaurant and the area. Touristy places are more expensive. Water or a soft drink could be more expensive than beer, so make sure to practice drinking beer before coming here even if you are not fond of it. And some good news for wine lovers, a glass of house wine can be as cheap as 20-30 crowns, which I believe is somewhere around 1 euro. Be sure to have some cash ready, not all places accept payment by card. Even a place that look like a big, flourishing business can be traditional in that way.

There is one aspect to eating out in Czech Republic I don't like however, and that's tipping. You are supposed to tip here. The reason why I don't like it is not about the money, if we add the suggested 10% to the price of the meal, the tip is still usually between 15-30 crowns, which is nothing. The problem is it's so damn awkward. For most of my life I've been living in a country where tipping is not commonplace (believe me, if you eat out in Finland you already feel like you are paying enough when you see the bill). So, I don't know when and how to tip. In what kind of places is tipping expected? Surely not in Starbucks.. ? How to do it politely? What is the right moment, should you leave some coins on the table, what if you pay by card, should you ask them to add the tip? What if the price is 199 crowns and you intend to pay with a 200 crown note? Should you in that case make it 220? For me it's easiest if the waiter just asks if any tip should be added, then I can say yes, 10%. OMG it's so embarrassing, I try to tip but it's difficult and sometimes I just forget, not being used to the custom. Sorry. Having the ability to see problems where there are none, I probably made this absolutely too complicated inside my head. Please help me to become a better person and give some advise on tipping! 

Delicious brunch

OK, setting aside the awkwardness of tipping, in general I am against it for the reasons I try to explain here. Personally I feel tipping is insulting. It puts me above you and in worst case creates a situation when a portion of the waiter's wages is an arbitrary amount on money that depends on the goodwill of the customers. We all spend too much of our lives working. Me. You. The person who sits next to me in the subway in the morning. At least the compensation for wasting so much of perfectly good time doing unimportant things should be such that the employee can be secure in the knowledge that the paycheck alone is enough for a decent living. If tipping is supporting exploitation of workforce by paying them a pittance and expecting the customers to pay the rest, then maybe such practice should be abolished ASAP. Why is it the customer's problem to make sure the employees receive fair wages? Sorry for the idealistic preach... I tend to get agitated when I sense injustice lurking around the corner. After all, the greatest sinner of all is the one who sees injustice but doesn't fight it. Sorry I have to stop writing now, I have a sudden strong calling to go and join a labor union or any other activist group supporting fair treatment of employees.. 

Vegetable soup, a good example of common European food

Challenge 4- make new friends

I heard a rumor some time ago, telling that most of the closest friendships are formed before turning twenty. At that time I thought the statement to be rather limited, but actually there might be some truth to it, too. At least I have noticed that the friends I met before I turned twenty are those I most always return to. It doesn't mean that there aren't amazing friends I have made after twenty, but they are also more likely to be on a "temporary contract" in my life. We meet, we spend some time together and then we go our separate ways. Maybe that's what happens to everyone, not just people who move every year or so, but moving often makes it more easier to lose contact. As my roommate in Australia put it when I was leaving: "I hope to see you again but if I don't, be happy and enjoy life". That's it. I had really never worried too much about not seeing anyone again, but that kind of opened my eyes. There are plenty of people I might never see again. On the other hand, there are many people I have met again, like some of my friends I met when I was an exchange student in South Korea, even though we are live in different corners of the world.

Another roommate of mine in Australia told me that after turning 30 she lost interest in pretty much everything. No job was interesting, no hobby, no man.. Nothing. We shared that. I am not 30 yet, but I fele like nothing much interests me anymore. Maybe the famous age crisis of turning thirty doesn't only come from feeling that your youth is finished and you didn't accomplish this and that, but it can also come from accomplishing everything. I feel I already did all the things I am interested in and there are no more interesting things left to do. It feels like rest of my life is going to be a boring, gray existence, where every day resembles the previous day, and the following day. Nothing new and interesting is not going to happen anymore. Maybe I shouldn't have made all my dreams come true too early.

Anyways, meeting new people is one thing I have lost interest in. Before, I was always happy to go to courses and happening and I met a lot of interesting people there. They might have stayed in my life for only a while but I was happy I met them. Now I don't care. Every job, every city is just a temporary solution for me, so I don't feel like wasting my time in meeting people, because I am going to leave anyway. It's easy and fun for me to spend most of my time alone and I can meet my friends when I go to Finland or any other country wherever they are living. I have never been social or interested in people in general, but the past year has been kind of an achievement in that field.

However, I have tried to expand my social network. I went to a free Czech class and enrolled to a Spanish course and the hidden agenda was also to meet new people. Let's see if I manage to make at least one friend. Most of the people I know are through work, it would be nice to have non-work-related people in my life, too.

Haaste 4- ystävysty

Kuulin joskus huhupuheen, että tärkeimmät ja läheisimmät ystävyyssuhteet solmitaan aika nuorena, ennen kahtakymmentä. Ajattelin, että onpas rajoittunutta, miten niin ei muka vanhempanakin voi ystävystyä, mutta niin se vaan ainakin omalla osallani on, että ne vanhimmat ystävät on ne, joiden luokse aina palaa uudestaan. Ei sillä, monia ihania ihmisiä on taivaan kiitos tullut elämääni paljon kahdenkymmenen jälkeenkin, mutta paljon on myös ihmisiä, jotka on tavannut, ja sitten lähtenyt eri suuntiin. Ehkä niin käy, vaikka asuisi paikallaan, eikä muuttaisi vuoden välein, mutta aikankin niin käy, kun muuttaa vuoden välein. En oikeastaan ollut ajatellut paljon sitä, että olen tavannut paljon ihmisiä, joita en tapaa välttämättä enää koskaan, kunnes entinen kämppikseni Australiassa sanoi, että toivoo näkevänsä minut uudelleen, mutta jos ei näe, niin muista nauttia elämästä ja pidä hauskaa. Niin, ehkä en näe häntä enää uudelleen. Sitä ei koskaan tiedä. Olen tavannyt yllättävän monet vaihtokaverini uudelleen, vaikka asumme kaikki eri puolilla maailmaa.

Toinen pieni tarina toiselta kämppikseltäni Australiassa. Hän kertoi kerran, että täytettyään 30 hän menetti kiinnostuksen lähes kaikkeen. Ei kiinnostanut työ, ei harrastukset, ei miehet, ei mikään. Meitä yhdisti ainakin tämä yllättävä mielenkiinnon katoaminen. Ehkä kuuluisa kolmenkympin kriisi ei tulekaan vaan siitä, ettei ole ehtinyt tehdä sitä mitä haluaa, ja miettii, että nuoruus loppuu kesken. Se voi näköjään tulla myös siitä, että on ehtinyt tehdä kaikenlaista kiinnostavaa, eikä enää riitä kiinnostavia uusia asioita tehtäväksi, ja koko elämästä tulee puisevaa ja puuduttavan tylsää ja ajattelee, että voi saakeli, elämä on hautaan asti vaan tasaisen harmaata apatiaa ja tylsyyttä. Ehkä ei olisi pitänyt toteuttaa kaikkia unelmiaan heti.

Joka tapauksessa uusien ihmisten tapaaminen on yksi asia, joka ei kiinnosta minua enää ollenkaan, ainakaan tällä hetkellä. Ennen minusta oli kiva mennä kursseille ja tapahtumiin, ja tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, jotka ainakin sen hetken olivat elämässäni mukana. Nyt tuntuu, että koska jokainen asuinpaikkakin on vaan väliaikaisratkaisu, ei edes halua panostaa uusiin ystävyyssuhteisiin, koska pian kuitenkin lähtee pois, ja sitten on tavallaan haaskannut aikaa. On kivaa ja helppoa olla itsekseen ja nähdä kavereita, kun käy Suomessa tai jossain muualla, missä heitä nyt sattuu asumaan. En ole koskaan ollut kauhean sosiaalinen tai kiinnostunut ihmisistä, mutta viimeksi kulunut vuosi on kyllä ollut ihan omaa luokkaansa epäsosiaalisuudessa.

Olen kuitenkin yrittänyt kasvattaa sosiaalista verkostoani. Suurin osa ihmisistä, jotka tunnen, ovat tuttuja työn kautta, mutta olisi hyvä, jos olisi muutakin kun työkavereita. Menin ilmaiselle tsekin kielen tunnille, ilmoittauduin espanjan kurssille, ja piilomotiivina oli myös se, että tutustuisin uusiin ihmisiin, edes pinnallisesti. Nähtäväksi jää, saanko poimittua jonkun uuden ystävän tällä lailla.

Haaste 6- Tee jotain, mistä jo lapsena nautit

Nyt ollaan jo menossa haasteessa numero 6, joten täältäpä tulee tarinaa lapsuuden harrastuksista. Mietin pääni puhki, mitä tykkäsin tehdä penskana. Niin pitkälle kuin muisti kantaa, lapsuus oli onnellista aikaa ja ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka rakastivat minua. Leikin naapurin kersojen kanssa, katsoin elokuvia, luin kirjoja, söin liikaa jäätelöä. Ei kai minulla ollut mitään omaa "juttua". Jotkut ystävistäni olivat musikaalisia, ja soittivat jotain soitinta. Toiset olivat urheilullisia. Minä en ollut oikein mitään. Minulla ei ollut omaa erikoisalaani. Mutta sitten muistin, että olen aina kirjoittanut tarinoita. Jo ennen kuin edes opin kirjoittamaan, pyysin, että mummo kirjoittaisi tarinoitani ylös. Olen aina ollut tarinankertoja (joten täsäs blogissakin saattaa olla jokunen tarina.. joskin ainakin löyhästi todellisuuteen pohjautuen).

Espanjassa vielä ruusut yritti kukkia

Koulussakin tykkäsin kirjoittamisesta, joka oli osa äidinkielen tunteja. Joskus opettaja antoi aiheen, toisinaan sai käyttää omaa mielikuvitusta. Ilmeisesti olin hyvä kirjoittamaan, sain aina hyviä arvosanoja tarinoistani. Kirjoitin aikani kuluksi aina siihen asti, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi ja sen jälkeen kadotin mielenkiinnon koko hommaa kohtaan. Miksi, enpä osaa sanoa. Oli kiire miettiä, miksi haluaa isona, vaihdoin alaa kolmesti kunnes tyydyin liiketalouteen (ja vieläkin tuntuu, etten valinnnut viisaasti), ja jotenkin siinä kaiken keskellä kadotin luovuuden, joka nuorempana oli niin itsestään selvä osa minua. Aikuinen elämä on liian täynnä pakollisia asioita, jotka vie liikaa aikaa ja energiaa, ei siinä paljon jää aikaa kirjoittamiselle enää. En ole vuosiin kirjoittanut mitään, paitsi hyvin satunnaisesti. Koneella on paljon aloitettuja tarinoita, jotka eivät varmaan koskaan valmistu. Halusin kirjoittaa valmiin kirjamaisen tarinan Australiassa, ja otin työstettäväksi tarinan, jonka olin aloittanut nelisen vuotta aiemmin, mutta se on edelleen kesken. 95 sivun jälkeen en enää jaksanut olla kiinnostunut aiheesta, enkä enää itsekään usko koko tarinaan.

Ei ole paljon asioita, jotka on kirjoja ja viiniä parempia

No niin, pitkä tarina lyhyesti, ainoa asia, jonka selvästi muistan minua kiinnostaneen lapsena, oli kirjoittaminen, ja pikku hiljaa olin kadottanut senkin. Mutta kirjoitanhan minä tätä blogia, vaikkei aina siltä tunnu ja vaikkei minulla ole aina tosi jännittäviä tarinoita kerrottavanani, joten tälläkin hetkellä teen jotain, mistä jo lapsena tykkäsin! Ehkä jonain päivänä saan jonkun tarinan kirjoitettua ja myytyä ja minusta tulee sikamaisen rikas.

Ja koska tämän oli tarkoitus olla matkailublogi, niin pitää kirjoittaa pieni matkailujälkikirjoitus tähän vielä. Suklaasaatanat ovat nimittäin taas saapuneet lähikauppoihimme! Tsekkiläinen versio joulupukista on tosi karmiva, siinä jopa pakkasukkokin alkaa näyttää pyhimykseltä..

Onko täällä kilttejä lapsia- no hyvä, pitäkääpä ne kaukana tästä hahmosta

Challenge 6- Do something you enjoyed when you were a kid

So, here we go, challenge number 6, do something you enjoyed when you were a kid. This one was a tricky challenge. I kept thinking and thinking. What did I do? As far as I can remember, I had a happy childhood, plenty of people around me who loved me. I played with the kids next door, I watched movies, I read books, ate too much ice cream and so on. I thought I never really had my "thing". Some of my friends were musical and played an instrument, some of them were sporty. I was nothing. I didn't have a specialty. Then I remembered I was always writing. Even before I could write myself I still wanted to write, and I used to ask my grandmother to write down my stories. I have always been telling stories (so be warned, I am telling stories here in the blog, too... but with some reality in them).

In Spain roses are still trying to bloom

I loved writing at school. I don't know how is nowadays, but during my school years we wrote quite a lot. It was part of the Finnish language lessons. Sometimes our teacher gave us a topic to write about, sometimes we could write about anything that came to our little minds. Apparently I was good at it, always got excellent grades for Finnish language and especially for my stories. I kept writing until I graduated from high school and after that pretty much lost the interest, don't know why. I guess I was busy trying to figure out what to do with my life, changed field three times before settling for business (wrong choice!) and somehow I just lost the creativity that used to flow so naturally when I was younger. Grown up life is too full of compulsory things that take too much time and energy and I didn't feel like writing anymore. Since that time I have only written very sporadically, and never finished a story. My computer is full of half-told stories. I wanted to write a full book-like story when I was in Australia and managed to edit one of the raw versions that had been waiting for something to happen to it for about 4 years. I have 95 pages ready but somehow cannot find the motivation to finish the story. I have stopped believing in it.

Not many things can beat books and wine

Long story but short, the only thing I can remember I particularly enjoyed when I was a child was to write and seems like I don't enjoy it that much anymore. But hey, I am writing this blog so even at this very moment I am doing something I enjoyed when I was a child! I don't always feel like writing anything here, and don't always have thrilling things to share with you guys but I am still writing and maybe some day I will finally finish at least one story and get it published and become filthy rich.

Just as a foot note because this is supposed to be a travel blog- chocolate Satans have arrived in your grocery store, check out the demonic selection already today! The Czech Santa figure is slightly more hard core than elsewhere. Makes even the Russian Ded Moroz look like a saint..

Merry Christmas to you, too HO HO HO 

Segovian vanha kaupunki ja kuinka Espanja sai tapaksensa

Segovia

"Eikö olisi  kiva mennä Segoviaan päiväretkelle?" Kaverini ehdotti tätä varsin radikaalia lomanviettotapaa. Eikö minun siis tarvitsekaan pysyä samassa kaupungissa koko lomani ajan? Itsehän olin suunnittelemassa jälleen uutta ostosreissua, mutta ajatus siitä, että näkisi muutakin kuin helvetillisen nelikerroksisen Primarkin Gran Vialla oli kieltämättä houkutteleva. Onhan se nimittäin niinkin, että t-paidan voi ostaa missä päin maailmaa vaan, mutta joka paikassa ei voi nähdä antiikkista advetuktia. Segoviassa pääsee myös katsomaan vanhaa linnaa ja katedraalia, joihin on tosin sisäänpääsymaksu. Sen sijaan ilmaisia nähtävyyksiä ovat esimerkiksi nukkemuseo (sellaisia nukkeja, joita on nukketeatterissa) ja hostelli, jossa runoilija Antonio Machado asui ollessaan opettajana Segoviassa. Talomuseossa kannattaa käydä ihan vaikka siksi, että pääsee näkemään perinteisen talon.

Nukketeatterin nukkeja 

Segoviassa on olemassa myös juutalaismuseo, joka esittelee Espanjan juutalaista yhteisöä. Pääsimme luikahtamaan museoon ilmaiseksi, koska se oli juuri menossa kiinni, joten meille jäi vain 20 minuuttia aikaa kiertää näyttely. Mukavaa, että päästiin kuuitenkin vielä sisään, vaikka oltiinkin myöhässä. Koko päivän kävelyn jälkeen päätimme mennä drinkeille museon lähellä olevaan ravintolaan odottamaan junaamme. Junaan mennessä on muuten eräänlainen turvatarkastus, matkatavara joutuu menemään läpivalaisuun.

Advetukti

Matka Segoviaan Madridista vie junalla vähemmän kuin tunnin, eikä hintakaan päätä huimaa, edes takaisin pääsee parilla kympillä. Matkalla voi ihastella junan ikkunasta upeaa maaseutua. Ja perillä odottaa mahtava advetukti. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka se on rakennettu ilman moderneja mallinnusohjelmia ja tekniikkaa. Sekin on aika ihailtavaa, että se on vielä pystyssä. Kuinka moni meidän ajan rakennuksista on pystyssä noin tuhannen vuoden päästä? Segoviassa on siis paljon historiaa ja kaupunki on mainio viikonloppukohde, jos Madridin elämänmeno alkaa väsyttää. Voi syödä ulkona, tehdä vähän ostoksia ja vaikka mennä kävelylle. Mutta jos tekee mieli aktiivilomalle, kannattaa varmaan mennä jonnekin muualle.

Kuinka Espanja sai tapaksena- tarina kuten sen kuulin kävelykierroksella

Olipa kerran kuningas, joka oli oikeamielinen ja reilu ja aina kansalaistensa etua ajatteleva sun muuta. Kuten ymmärrät, kunigas työskenteli väsymättä kansansa hyväski, oli loistava politikko ja vielä loistavampi taktikko, mutta sellainenkin kunigas kaipaa joskus lomaa, ja tarinamme kunigas päätti lähteä rannalle. Kuninkaalle oli mieleen juoda hyvää viiniä, syödä hyvää ruokaa ja muuten vaan nauttia kauniista rantamaisemasta. Mutta kaikki ei ole miltä näyttää. Kun kunigas yritti rentoutua viinilasinsa ääressä upeaa merta katsellen, tuuli pöllytti hiekkaa hänen lasiinsa. Jos juo rannalla, saa hiekkaa juomaansa, niin se vaan toimii, jopa kansan johtajille.

Tapas

Kuningas pyysi tarjoilijaa tuomaan uuden lasillisen viiniä, ja totta kai tarjoilija kiirehti toteuttamaan toiveen. Mutta kuinka ollakaan, viinilasiin lensi kärpänen, ja jälleen kuningas tilasi uuden lasillisen. Ja taas meni hiekkaa lasiin, ja sitten kärpäsiä, ja sitten hyvä jos ei kulkukissoja, ja -koiria tullut kärkkymään tilkkasta kuninkaan viinistä.

Tämä ei ole tapas, vaan lounaani, mutta ruokaa kuitenkin

Kuningas tilasi lasin toisensa jälkeen, ja kuten arvata saattaa, kelpo tarjoilijamme alkoi jossain vaiheessa hieman hiiltyä kuninkaaseen. Voihan ny veen kuningas, mikä senkin tänne lennätti, miksei se mennyt johonkin muuhun rantaravintolaan? Mutta eihän sellaista maansa johtajalle voi mennä sanomaan, jos mielii pitää päänsä harteilla. Joten tarjoilija kehitti nerokkaan idean. Hän laittoi siivun kinkkua kuninkaan viinilasin päälle. Kuningas ihmetteli kinkun merkitystä ja tarjoilija ilmoitti, että se on "tapa" (peite). Kuninkaan mielestä uusi tapa tarjoilla juoma oli niin loistava, että hän päätti esitellä sen koko valtakunnalleen. Niin Espanja sai tapaksensa.

Tapas on mielestäni aivan mahtava keksintö, ja parasta siinä on se, että se voi olla mitä tahansa. Sämpylöitä, hampurilaisia, paellaa. Mitä vaan. Menimme ystäväni kanssa tapakselle, tilasimme drinkit ja hampurilaiset ja lysti maksoi alle 6 euroa, eli ei ole hinnalla pilattu. Plus ei pitäisi koskaan pelkästään juoda, se ei ole hyväksi itselle, eikä ympärillä oleville ihmisille ;)