Stressityötunti

Otsikko sai alkunsa tässä eräänä päivänä siitä, kun mietittiin miten hyvä me ollaan lykkäämään kaikkee virallisen hoitamista. Stressityötunti lasketaan seuraavasti: aika jonka käytät sellaisen asian jahkailuun, jonka voisi hoitaa vartissa tai jopa lyhyemmässä ajassa. Seuraa esimerkkejä:

Laskujen maksaminen. Helppo homma, mene nettipankkiin ja maksa pois. Luottokorttilaskukin on niin valmis, ettei se tartte kuin hyväksyä, ei siihen mee kun pari minuuttia, mutta toki kannattaa jahkailla ja lykätä sitä mielellään ainakin viikko, pitempäänkin, jos eräpäivä on hamassa tulevaisuudessa. 

Voi raukka matkalaukku, aina läskiks haukkuvat

Australialaistyyppisen CV:n rakentaminen. CV:n pohjahan on jo olemassa, sitä ei tartte kun vähän muokata ja ottaa itestään urheilullinen kuva, jonka liittää CV:hen, jossa valehtelee olevansa hyvässä kunnossa ja voimakas. Kuitenkin tätäkin hommaa on viikko palloteltu sillä verukkeella, ettei kannata hakea töitä, ennen kun veronumero on tullut. Lisäksi CV-dokumentin avaaminen aiheuttaa niin voimakasta henkistä ja fyysistä pahoinvointia, että pysyisin mieluiten kaukana siitä ja terveenä. Miten voi pari sivua paperia määritellä ihmisarvon niin täydellisesti? 

Tänään haettiin vapaaehtoistöihin pohjoisempaan. Saatetaan jopa päästä sinne, olisi kyllä hienoa, heti säästettäisiin rahaa asumisessa ja ruuassa ja päästäisiin pois täältä hostellista. Tää koko paikka muistuttaa ikävästi työnvälitystoimistoa, porukka vaan istuu terassilla läppärin edessä ja huokailee syvään. Just sellasta elämää, josta halusin päästä hetkeksi pois. 

Tänään toivottavasti saadaan myös puhelinliittymä avattua. Ajattelin heittää tuon Aldin SIM-kortin huut helvettiin ja mennä Vodafonen tms juttusille. Aldin SIM on ollut varmistamatta jo monta päivää, koska mulla ei ollu mitään australialaista henkkaria jolla voisin todistaa olevani oikea, luotettava henkilö, jolle kannattaa aktivoida SIM. Kuulemma muut operaattorit aktivoi prepaidin passia näyttämällä. 

Ilmeeni, kun puhelinliittymä ei vaan ota auetakseen 

Anyways, toivottavasti pääsen pian ilmoittelemaan uuden puhelinnumeroni teille. Kuulemiin! 

No title

It's unbelievable we've been here one week already. Yesterday we opened bank accounts in ANZ bank. Anna had read that many other backpackers recommended ANZ even though it doesn't really matter which bank we have the account in, as we don't have any money to deposit. We just chose the first bank we visited because the guy who helped us there was so nice and helpful and because the only document they needed to see to open an account was our passports. Let's see if we'll be happy with the choice later on. At least their customer service was excellent. Then again, we have Poland to compare to. After the rude and indifferent service we got there, we can truly appreciate the individuals who make an effort for their customers, even for the penniless ones.

Look at the lovely blue water! 

Yesterday we also submitted our applications for medicare card that entitles us for discount on certain medical services. They only needed our passports and visas to process the application. The card should arrive in a couple of weeks, meanwhile we can use a temporary card they printed for us. A very patient lady in the office explained us how to fill in the application (and how to access wifi). Come on, I've been filling applications all my life, even in languages that I don't understand or can't even read. This one wasn't particularly challenging. Besides, I was under the assumption that I can at least use my own smart phone, even to access wifi,

In the evening we thought to treat ourselves to a beer after such a productive day. Unfortunately we didn't take into account that local Aldi can't sell anything that contains alcohol. What the fuck? Didn't see this one coming. There is a country that patronizes its citizens even more than Finland. So, we walked back to the hostel and asked the guys where they buy their beer. The supply seems to be unlimited.. They gave us directions to a bottle shop that had closed 8 p.m. Nice, we were there 8:15. Feeling quite disappointed and let down we bought non-alcoholic ginger beer in a convenience store and decided that tomorrow we are so not going to miss the opportunity to get a real beer. Unbelievable. No beer in supermarkets. For the past 2 years I've been living in countries where they sell even vodka in a supermarket. Especially Poland is relatively relaxed in that aspect and Monopolowy is ready to serve its thirsty customers 24/7.

Bamboos of Botanic Garden

We moved to a new room that's only for girls. Great. Finally we got rid of dirty and smelly hiking boots and the general mess the guys had created in their room. Girls' dormitory is so clean I could cry out of joy. In addition, we both have now bottom beds we've been waiting for a week. I feel like I'm not going to move out of the room anytime soon. The rumor has it one guy has been living in this hostel for a year now but maybe we are not going to stay that long after all.

Today we went to Chinatown. We are in such a holiday mood. I'm sure it's solar energy affecting us. It's a pity the sun sets already around 5 p.m. Nevertheless, this is the best winter ever!

Ei tällä ole otsikkoa

Ollaan oltu täällä nyt noin viikko. Avattiin pankkitilit tuonne ANZ-pankkiin, Anna googlesta katsoi, että se on ihan hyvä reppureissaajille. Oikeastaan ihan sama mihin pankkiin sitä olemattomat rahansa vie ja kun vielä ANZ:n poika puhui meidät pyörryksiin, niin vietiin meidät bisnekset sinne. Pankkitilin avaamiseen tarvitsi vain passin, ei mitään muuta. Katsotaan sitten myöhemmin, ollaanko vielä tyytyväisiä valintaan. Asiakaspalveluun ainakin ollaan huipputyytyväisiä. Puola-kokemus on opettanut arvostamaan palvelualttiiden ihmisten työpanosta, ja kaikki asiointi täällä Australiassa on tuntunut Puolaan verrattuna taivaallisen helpolta ja mukavalta.

Katsokaa nyt tätä sinistä vettä!

Haettiin samalla myös Mygov-toimistossa medicare-sairaanhoitokorttia. Suomella ja Australialla on joku kahdenvälinen sopimus, jonka nojalla me saadaan tietyistä sairaanhoitokuluista kortilla alennusta. Hakemuksen yhteydessä piti näyttää passi ja viisumi, ei muuta. Kortinkin pitäisi saapua meille muutamassa viikossa ja saatiin toimistosta mukaamme lappu, jolla voidaan todistaa, että kortti on onnistuneesti tilattu. Toimisto oli kuin ala-aste. Todella kärsivällinen virkailija lähes kädestä pitäen selitti, miten hakemus täytetään. (Täytyy sanoa, ettei tuntunut missään. Olen sentään tottunut täyttämään lomakkeita kielellä, jota en ymmärrä ollenkaan.) Lisäksi jopa ohjeisti meitä wifin päälle laittamisessa. Wut? Kai mä nyt omaa puhelintani osaan jotenkin käyttää.

Illalla ajateltiin palkita itsemme oluella, koska saatiin omasta mielestämme tärkeimmät asiat hoidettua. Sitä ei kyllä otettu huomioon, että paikallinen Aldi ei saa myydä alkoholijuomia. Siis mitä ihmettä, tätä en todellakaan osannut odottaa. On siis olemassa maa, joka holhoaa kansalaisiaan vielä enemmän kuin Suomi. Kysyttiin hostellin pojilta, mistä ne kantaa lukemattomat six packinsa yhteiseen jääkaappiin, ja saatiin ohjeet bottle shopiin, joka oli tietenkin menny kiinni klo 8, itsehän roikuimme ovenkahvassa siinä varttia yli. Mieli mustana ostettiin alkoholitonta inkivääriolutta kioskista ja päätettiin, että huomenna ei helvetti soikoon missata olutta kyllä. Uskomatonta. Siis ei kaljaa ruokakaupassa. Viimeset 2 vuotta oon asunu maissa, joissa saa kosanderiakin ruokakaupasta. Puolassa varsinkin Monopolowy palvelee janoisia 24/7.

Bambuja kasvitieteellisessä puutarhassa

Muutettiin tyttöjen huoneeseen. Mukavaa vaihtelua, on niin siistiä että ihan itkettää, eikä jätkien haisevat vaelluslenkkarit oo pilaamassa ilmapiiriä. Huone on kylläkin pienempi, mutta nyt meillä on kummallakin alapedit, joita ollaan ootettu kun hepo kevättä siitä asti, kun muutettiin tänne. Kuultiin entiseltä huonetoverilta kauhutarina, että joku jätkä oli asunu vuoden tässä hostellissa. Mitä ihmettä? eikö oo missään vaiheessa tullu mieleen muuttaa hieman kotoisampaan maisemaan?

Tänään käytiin museoita kiertelemässä ja kiinalaisessa kaupunginosassa. Maailman paras lomafiilis. Auringosta saa energiaa! Harmi vaan, että se laskee jo viideltä, kun on talvi. Kuitenkin, paras talvi ikinä!

Life outside of CV

Greetings from Australia, finally we have embarked on this journey! I haven't even talked much about the approaching working holiday as until the night before our flight it still felt like a dream, not like something an ordinary person can do. Business students like me do not go that far, to exotic places like Australia. Business students are supposed to stay at home and work their ass off in order to keep good old capitalism going and consumers happy. But now it's true. This ordinary girl decided to go to Australia and try what a life outside of CV feels like. Why? The answer can be found below the picture.

Summer in the middle of winter!

First of all, it took me 18 years to educate myself and then I started working immediately after school. It left me feeling quite unhappy with my life. I was scared I'm going to retire after 40 years of boring jobs and regret that I never did anything just for myself, but only worked too hard to built my CV. If you know the feeling, you'll understand me even through this incomplete explanation. If not, don't even bother to try, you'll only have a headache and I don't want to feel responsible for that.

So me and my ex co-worker from my previous job decided apply for a working holiday visa and go traveling in Australia. Just a thing or two about money then. I must confess had I known I'll need to burn approximately 1600 euros before I'll be able to see Australia, I would have hesitated more. First of all I had to pay around 300 euros for the visa, then another 300 for medical examination (I've been living in South Korea where there is higher risk to contract tuberculosis than in Finland), then 556 euros for a flight via Paris and Hong Kong and finally 450 euros for traveler's insurance. But luckily I didn't know and didn't get depressed beforehand. Plus living here is more expensive than in Finland. Hooray for human stupidity! :)

Spiders think this is a nice plant, too

The flight took 31 hours and already in Paris me and Anna were so tired we decided we will never select another holiday destination that's so far away from home. We almost forgot this journey is based on our own free will to go and explore, no one has forced us to sit 31 hours in 3 different airports and 3 different planes, When we arrived at Brisbane we were already feeling more positive and could have continued to Hawaii if offered the opportunity :)

The hostel we booked for the first night was quite OK but the place we are staying at at the moment is terrible. The lady at the reception kept yelling at us and throwing her calculator at the desk when we didn't understand something, If we asked her to repeat her message she just kept snorting and with uttermost reluctance repeated whatever she had to say. Nice example of perfect customer service, right? The price level. however, is suitable and we get free rice and wifi. Everything free suits our budget better than well.

This is not the great barrier reef but a plastic model at a museum 

We haven't seen or done that much here in Oz yet but at least we got the tax file number ordered already. Next week there'll be enough time to worry about official things like opening a bank account and ordering medi care card, this weekend we will just enjoy our newly found freedom!

Elämää CV:n ulkopuolella

Terkkuja täältä Australiasta, vihdoin ja viimein reissusta tuli totta! En ole edes hirveesti hehkuttanu tätä matkaa, koska ihan lentoa edeltävään iltaan asti koko juttu tuntui tosi epätodelliselta. Eihän nyt niin kauas noin vaan mennä, eikä sinne ainakaan lähde tällaset tavalliset pikku sihteerit, joiden on tarkoitus pysyä kotona ja pitää amerikkalainen markkinatalous pystyssä omalla työpanoksellaan. Mut niin siinä kävi että tällainen tavallinen tyttö kuin tämä meikäläinen päätti kokeilla elämää CV:n ulkopuolella. Miksi? Vastaus löytyy kuvan alta, lue jos uskallat.

Vihdoinkin kesä keskellä talvea!

Koska ensinnäkin pelkkä kouluttautuminen vei elämästäni 18 vuotta ja sen jälkeen siirryin suoraan työelämään, jossa minulla oli koko ajan sellainen olo, etten ole vielä edes elänyt ja kohta olen jo eläkkeellä, enkä ole koskaan tehnyt elämässä mitään pelkästään huvin vuoksi, vaan aina ajatellen sitä, miltä se näyttää CV:ssä. Te, jotka tiedätte tämän tunteen, ymmärrätte, vaikka selitys olikin sekava. Te, jotka ette tiedä, ettekä ymmärrä, älkää edes vaivautuko miettimään, sillä sellasesta tulee vaan pää kipeeks, enkä moista omalletunnolleni ota.

Joten päätimme siis lähteä reppureissaamaan Annan kanssa, kuten aina eräässä entisessä työpaikassamme haaveilimme. Australia oli oikeastaan ainoa vaihtoehto working holidaylle, joka oli meille järkevä, joten haimme viisumia tänne. Pitää nyt hieman tästä rahoituksesta puhua, elikkäs Australia on aika kallis investointi. Viisumi maksoi vajaat 300 euroa, mun piti käydä lääkärissä keuhkoröntgenissä, koska oon aiemmin asunut Etelä-Koreassa, missä on korkeampi tuberkuloosiriski ja se maksoi toiset 3 hunttia. Yksisuuntainen lento Pariisin ja Hong Kongin kautta maksoi 556 euroa ja matkavakuutus noin 450 euroa. Eli siis ennen kun olin nähny Australiaa edes vilaukselta, massia oli ehtinyt palaa 1600 euroa noin karkeasti arviolta. Plus että eläminen täällä ennen kun jostain irtoaa työpaikka tulee toki kalliimmaksi kuin kotona, Australia on vähän hintavampi maa.

Tämänkin kasvin lehdille oli jättihämähäkit virittäneet ansojaan

Matka kesti 31 tuntia ja jo Pariisissa aloimme kyseenalaistaa päätöksen järkevyyttä. Hong Kongiin asti jurnutimme siitä, miten ei kyllä toisten näin pitkää yhtäjaksoista reissua enää toiste ja vaikka mitä muuta. Melkein pääsi jo unohtumaan, että täähän on ihan vapaaehtoisuuteen perustuvaa, ei oo kukaan pakottanu lähtemään :D Brisbaneen saavuttaessa tuli kuitenkin ihan sellanen olo, että kyllähän tässä vois vielä toiset 8 tuntia johonkin lentää, että jatketaanko tuosta Havaijille vaikka.

Eka hostelli oli tosi kiva ja siisti, mutta kun tultiin tähän toiseen, niin tuli mieleen, ettei se Havaiji ehkä olisikaan niin paha juttu ollut. Vastaanoton kiinalainen eukko tiuski ja huuti meille ja paiskoi laskintaan ja jos jotain kysyttiin, että mitenkäs tämä nyt meni, niin hirveellä tuhahtelulla ja niskojen nakkelulla toisti sitten viestinsä. Ei oo tainu asiakaspalvelun käsite hänelle vielä ihan täysin aueta. Mutta tää paikka on ihan ok hinnoiltaan ja saadaan riisiä talon puolesta, mikä sopii köyhäilybudjettiin paremmin kuin hyvin.

Ison valliriutan näkemistä odotellessa museon muovikopiot saa kelvata

Hirveesti ei ole ehditty tehdä mitään vielä, veronumerot tilattiin. Edes puhelinliittymän hommaaminen ei onnistu yksinkertaisesti, siihen tarvitaan yhtä sun toista dokumenttia. Maanantaina kokeillaan avata pankkitili ja hakea paikallista Kela-korttia. Huomenna vielä nautitaan viikonlopusta ja siitä tunteesta, että on edes hetkellisesti oman itsensä herra ja oikeasti lomalla!

The daily immigrant in Finland

At the moment the daily immigrant is in Finland, doing nothing and enjoying it. I've got all the time in the world to become a new Tolstoy or some other famous author and I don't even get a new blog post started. Or, to be more precise, I have been planning to continue this post that I already started in January in Ireland.. Well, today is a sunny day and instead of going to the garden to do something to benefit our community I decided to lock myself indoors and finally continue my long term project to write this post.

The picture has nothing to do with the text, I'm just missing summer so much at the moment.

Today's topic is living abroad. And for those of you who now say "hello, this entire blog is about living abroad, have you finally lost your last marble", I can assure you, I'm still relatively sane. It's just that more often than not I have noticed that people have too optimistic an opinion about living abroad. It's not all just adventures or beer and skittles but hard work. That's why I decided to describe some of the most common hardships of an immigrant. I decided to write about a person's worst enemy, the boring ordinary days of life.

Let's start from a, from the ancient Rome (meaning let's start from the beginning), from booking the flight. Well that is quite easy (excluding my latest effort which resulted in stalemate as my credit card did not function as I expected.) All you need to do is select the dates, the flight operator, the destination and pay. Everything that comes after the purchase of the flight is what we have most problems with, First of all you'll have to back. Imagine putting your whole life up to this point in maximum of two suitcases. What would you take with you? I have always taken only useful things, clothes, cosmetics, household items etc. That means leaving behind or selling all your souvenirs, memorabilia and other things people are keen to accumulate. You have the option to pack them in cardboard boxes and storing them somewhere, of course. I have been lucky, my parents have promised to keep my belongings while I'm abroad but it doesn't change the fact that I have to start my life somewhere else with minimum of everything. The good thing in that is that you'll soon notice that most of the things we have at home and think are absolutely necessary are not necessary at all. Two suitcases (around 46 kilos) are enough and even one will do in an emergency.

Once upon a time in Amsterdam

Next you will most likely notice that you are homeless. Now while this might have been what you were dreaming of when you ran away from home when you were 16, it's quite different a story when you are not 16 anymore and alone in a foreign country. If you suddenly lose your home in your own country, one of your friends, relatives, acquaintances or someone you have met once in a bar will probably let you sleep on their couch for a couple of nights while your are sorting out your life. However, that's not an option in a city where you don't know a single person. Living in a hostel gets expensive and tiring after a week and you'll just want to crawl into your own little place and stay there. Usually a week is all the time your have to find an apartment. It's difficult to persuade anyone to rent a flat to a person they haven't seen, so finding an apartment before actually travelling to the destination is out of question. Most landlords want to meet the person who's going to move into the apartment they have invested money in.

You'll need to get a local phone contract, gas, water, electricity, insurances and what else. At the same time you'll most likely want to avoid 1-year contracts and other things that might prove difficult to get out of in case you decide to move on soon. You'll have to find a health center that provides the services you need. All this will sometimes happen in a language you can't speak, read or write at all. It's scary when you can't describe your symptoms to your doctor, it really is.

November in Prague

Making friends. Think about building your social circle again and again about every second year. Meeting new people is, of course, a positive thing that'll make your life more interesting but it can also be a pain in the ass and you might be afraid that you'll never find people that are easy to be with, people with whom you have something in common. You will also miss the people you have left behind when you went travelling, some of them being people who have always been a part of your life. Sometimes you rely on strangers for support and strangers rely on you. Tough, isn't it?

How to take care of taxes and other paper work. For example in Poland everything happens in Polish. I could have never managed filing my tax declaration without a friend who has good knowledge of the language. Even the immigration office offers services only in Polish. It makes you wonder how likely it is that Polish people need their services?

That's a short story about challenges people will have to deal with while living abroad. There are more topics to write about but I will not start to compete in word count with Waltari and Päätalo (fyi, they are well-known Finnish authors who wrote extremely thick books) so let's leave this topic for now. All the best, dear readers!

And last but not least, lights in Seoul, the soul of Asia

Arkista aherrusta

Tää kiertolainen/irtolainen on tällä hetkellä Suomessa lepäilemässä laakereillaan, ja nyt kun on aikaa, niin en ole tullut tietenkään tehneeksi mitään, vaikka tarkotus oli esimerkiksi edistää blogia muutamalla tekstillä. Nyt kuitenkin on mukavan aurinkoinen päivä ja sen sijaan, että menisin ulos esim. haravoimaan ja olemaan asuinyhteisölleni hyödyksi, lukkiudunkin koneelle ja viimeistelen tämän tekstin, jonka näköjään aloitin jko Irlannissa tammikuussa..

Kuvitus ei liity millään lailla tekstiin, ainaisessa kesän kaipuussa teki vaan mieli laittaa tämä

Aiheena on tällä kertaa se, millaista ulkomailla asuminen on. OK, aika nuiva aihe, myönnettäköön, mutta aihe kumpuaa lähinnä siitä, että vaikka seikkaileminen on kivaa, ja monesti kuulen, että olen onnekas, kun minulla on mahdollisuus matkustaa, niin siellä ulkomailla on myös se ihmisen pahin vihollinen, eli arki. Ja kaikki arkipäivän ongelmat, joista nyt siis aion kirjoitella.

Jos nyt ihan a:sta tai muinaisista roomalaisista (eli siis ihan alusta) aletaan, niin siellä on tietysti lentolipun varaaminen. Lentolipun varaaminen ON helppoo oikeesti, sen kun valitsee kohteen, yhtiön, sopivan lennon ja maksaa sen (paitsi viime kerralla, kun luottokortin ostoraja oli liian alhaalla, enkä saanut lippua lunastettua). Kaikki mitä tulee sen jälkeen, onkin sitten eri lailla haastavaa. Ensinnäkin pakkaaminen. Mieti, että joudut mahduttamaan koko elämäsi pariin matkalaukkuun, Mitä sinä ottaisit mukaan? Itte olen mennyt lähinnä hyötyesinelinjalla. Elikkä kaikki muistot sun muut joudut joko myymään, tai pakkaamaan säilytyslaatikoihn, joille joudut etsimään paikan. Onneksi vanhemmat suostuvat säilyttämään mun tavaroita, jopa ihan maksutta. Mutta se ei poista sitä faktaa, että elämä uudessa paikassa alkaa minimaalisella varustuksella. Hyvä puoli on se, että huomaat, että ihminen tulee hyvin vähällä toimeen. Kaks matkalaukullista riittää ihan hyvin. Yhdelläkin pärjää jos on pakko.

Amsterdam illalla

Missähän mä asuisin. Mieti, jos jäät kotonasi kodittomaksi, yleensä joku ystävä, tuttava, sukulainen, perheenjäsen tai kylänmies majottaa sut siksi aikaa, että saat jostain oman katon pääsi päälle. Mutta kun muuttaa kaupunkiin, josta ei tunne ketään, on aika saamarinmoinen kiire hommata itse oma asunto, koska kukaan ei tarjoa majoitusta, koska et tunne ketään. Ja usko pois, hostellielämä käy kalliiksi ja kuluttavaksi jossain vaiheessa. Plus, on kyllä hyvin haastavaa hommata asunto olematta kohdemaassa, sillä aika moni vuokranantaja haluaa nähdä tyypin, joka muuttaa hänen sijoitusmielessä hankkimaansa kiinteistöön.

Mistähän mä saan puhelimen, netin, sähköt, kaasun jne. Ilman, että joudun sitoutumaan vuoden sopimukseen. Mistähän mä saan terveydenhoitoa, jos tuun kipeeks. Ja mistähän mä saan kaikissa näissä tapauksissa palvelua kielellä, jota ymmärrän. Ajattele, ettet voisi selittää lääkärille, mikä sussa on vikana. Pelottavaa, eikö totta?

Eräänä syksynä Prahassa

Mistähän mä saisin kavereita? Ei tarvinne selitystä. Ajattele, että joutuisit rakentamaan koko sosiaalisen verkostosi alusta joka toinen vuosi. Se on melko opettavainen kokemus. Vaikka uusien ihmisten tapaaminen on toki elämää rikastuttavaa, on se samalla aika väsyttävää, ja itsellä on usein mukana pelko, että entä jos ei tapaa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeesti viihtyy, sellasia ihmisiä, joiden kanssa on edes jotain yhteistä? Ja jossain mielen perukoilla ikävöi koko ajan niitä ihmisiä, jotka väkisinkin jättää matkan varrelle, kun pakkaa laukkunsa ja lähtee vaeltamaan.

Mitenkähän mä hoidan kaikki paperiasiat, verotukset sun muut sellaiset. Puolassa asuessa ei tullu veroilmotuksen täyttämisestä mitään, onneks oli puolaa taitava ystävä apuna. Moni muu asia oli yhtä lailla pelkästään paikallisella kielellä, edes maahanmuuttovirastossa ei puhuttu muuta kuin puolaa. Se pisti miettimään, että paljonkohan nuo puolalaiset itse asioi maahanmuuttovirastossa?

Siinä oli pikku pätkä aiheesta arki ulkomailla, toki tarinaa voisi jatkaa vaikka millä mitalla, mutta en ala blogiteksteilläni kilpailla pituudessa Waltarin tai Päätalon kirjallisuuden kanssa, että antaa aiheen nyt jo olla. Kivaa kevättä kaikille! :)

Ja sokerina pohjalla lyhtyjä Soulissa