Mutta niin, tsekkiläisestä joulusta aattelin vähän kertoilla, koska siihen liittyy muutama mielestäni eksoottinen piirre. Ensimmäinen eksoottinen piirre on pyhän Nikolaoksen päivän (6. joulukuuta) juhliminen, joka on yleinen perinne Tsekin lisäksi myös esimerkiksi Unkarissa. (Itse asiassa Nikolaos on hahmo joulupukin takana, mutta ainakin itselleni tämä tieto tuli jos ei nyt ihan uutena niin ainakin uuden veroisena, en tuota enää muistanut.)
Tsekeissä pyhän Nikolaoksen juhla eli Mikuláš on 5. päivä joulukuuta, eli varsinaisen Nikolaoksen päivän aattona. Illalla täällä meidänkin kadulla esiintyi erikoinen trio, pyhä Nikolaos mukanaan enkeli ja demoni. Tarkoitus on tiedustella, ovatko alueen tenavat tajunneet olla ihmisiksi vuoden aikana. Kiltit penskat saa karkkia, mutta ilkeille riiviöille on varattu karmaiseva kohtalo. Demoni nimittäin laittaa ne selässään roikkuvaan juuttisäkkiin ja kantaa mennessään helvettiin. Itse kyllä epäilen tätä, sillä ainakin naapurin rääkyvä paskapentu kuuluu vieläkin olevan täällä. Jos olisin tämän tiennyt olisin kyllä tarjoutunut saatanan kätyriksi ja vaikka omassa Ikean pussissani kantanut kersan helvettiin...
Toinen erikoisuus on se, että joulupukki ei ole mitenkään erikoisessa asemassa täällä. Tsekeissä ajatellaan yleisesti, että joululahjat tuo Jeesus-vauva, eikä mikään lihava Korvatunturilla asuva vanha ukko. Itse mielestäni tämä on erikoinen asia jo senkin takia, että joulukauden ulkopuolella joka tuutista kuulee, että Tsekkin on yksi koko Euroopan ja varmaan koko maailmankin ateistisimmista valtioista. Joka kulmalla on kirkko, mutta ilmeisesti ne on suurimmaksi osaksi tyhjillään. Kuten eräs artikkeli asian kiteytti, perinteisillä Abrahamilaisilla uskonnoilla ei ole paljon jalansijaa Tsekin uskontomarkkinoilla. Mutta tästä huolimatta Jeesus muistaa Tsekkejä jouluna. Kyllä.
Porukkaa on kun Moskovan metrossa |
Tyypillinen jouluruoka täällä on tsekkiläisen tietolähteeni mukaan joko karppi tai leivitetty pihvi ja perunasalaatti. Keksejä pitää olla ainakin seitsemää sorttia. Joulukoristeita on joka lähtöön, mutta jokunen viikko sitten kauppoihin ilmestyi kullalla ja hopealla maalattuja mistelinoksia, jollaisen itsekin ostin, koska se oli mielestäni oikein komea. Mistelinoksa on ainakin tarjonnasta päätellen suosittu joulukoriste. Nyt pitää vaan enää löytää vaasi oksalleni..
Iltpäiväkahvit Starbucksilla- mistelinoksa tuolla taustalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti