Muistan, kun kaverilla oli vuosia
vuosia sitten oikein ikävä luomitulehdus. Ilahdutettiin
asuintoveria puhumalla pelkillä silmäsananlaskuilla, ja niitähän
riitti. Myöhemmin sain kokea luomitulehduksen ilot itse Italian
lomalla ollessani ja kaduin syvästi, että olin koskaan avannut
suuni ja laukonut valittuja silmätotuuksia, mutta joka vanhoja
muistelee, sitä tikulla silmään, vai mitä?
Lauantaina tunsin silmätulehduksen
uhan leijuvan ilmassa, kun oikea silmä alkoi oikutella. Kirmasin
oitis lääkäriin vinkumaan antibioottisia silmätippoja. Lääkäri
tuijotti silmääni ja ihmetteli, että olenko aivan varma, että
kyseessä on tulehdus, josko kuitenkin olisi vaan roska silmässä.
Muutamaa tuntia myöhemmin silmäakuutilla istuessa teki mieleni
kysyä, että olikohan tää heppu aivan varma siitä, että on
lääkäri. Silmä turposi mädäntyneen tomaatin kokoiseksi ja
näköiseksi ja silmäakuutin porukka kyseli kummastuksistaan multa,
että miten siinä noin kävi. No voi helvetti, siksi kai mä siellä
päivystyksessä istuin, että asiantuntijat kertoisivat sen mulle.
Lopullinen tuomio oli allerginen reaktio ja sain mukaan
kahdenlaatuisia tippoja ja antihistamiineja.
Koska Sydney on vaan pieni kyläpahanen
maailman laidalla, en löytänyt mistään avonaista apteekkia puolen
yön aikaan, joten ryömin vitutuksissani kotiin ja laitoin silmään
ensimmäisen lääkärin määräämiä tippoja (jonka mukaan
kyseessä oli bakteerin aiheuttama tulehdus, kun ei kerran roska
silmässä kelpaa asiakkaalle). Yritin akuutilta lähtiessä kysyä,
missähän mahtaisi olla lähin päivystävä apteekki, mutta respan
täti vaan kohautti olkiaan. Ei oo apteekkia, älä kysele tyhmiä.
Aamulla kävin noutamassa lääkkeet
lähiapteekista. Apteekin setä sanoi, että antihistamiinia oli
määrätty epätavallisen suuri annos, kolme tablettia päivässä.
Normaali annos olisi yksi ja kahta tablettia harvoin määrättiin.
Päätin olla myrkyttämättä itseäni antihistamiineilla ja otin
yhden tabletin aamusta.
Tänään aamusella kävin
jatkotarkastuksessa silmäpolilla. Sinne kävellessä sattui silmään
pistämään apteekki, joka oli aivan akuuttia vastapäätä. Sappi
siinä vähän kiehahti, ettei respan täti tiennyt, että katselee
apteekkia päivät pitkät vastaanotostaan. Otapa perhana silmä
kouraan ja katso. Niin. Pääsin uudelle lääkärille ja pyysin
uutta reseptiä toisille silmätipoille.
”Heititkö sä sen pullon roskiin vai mitä?”
”En, ne tipat loppu.”
”Miten ne voi loppua parissa päivässä, siinä pullossa on kuukauden annos?”
”Mutta niitähän oli määrätty 15 tippaa kerralla 4 kertaa päivässä.”
”Siis ei. Eihän silmään edes mene kun yks tippa kerralla, loppu valuu pois. Tässä on nyt joku sekaannus, mutta mä kirjoitan uuden reseptin, niin saat niitä lisää apteekista.”
”Heititkö sä sen pullon roskiin vai mitä?”
”En, ne tipat loppu.”
”Miten ne voi loppua parissa päivässä, siinä pullossa on kuukauden annos?”
”Mutta niitähän oli määrätty 15 tippaa kerralla 4 kertaa päivässä.”
”Siis ei. Eihän silmään edes mene kun yks tippa kerralla, loppu valuu pois. Tässä on nyt joku sekaannus, mutta mä kirjoitan uuden reseptin, niin saat niitä lisää apteekista.”
Ei perkele, ihmekkös tuo kun nahka
kiristää silmän ympärillä, 15 steroiditippaa 4 kertaa päivässä
varmaan pullistelee lihaksia niin, että toinen puoli naamasta jää
pysyvästi toista suuremmaksi. Tuli taas neuroottisen mieleen
kysymys, että voiko tässä maassa edes lääkäreihin luottaa, vai
onko nekin vaan päässeet virkaan, kun ovat ostaneet sopivan
valkosen takin jostain. Tämänpäiväisen lääkärin mukaan
kyseessä on muuten ehkä viruksen aiheuttama tulehdus. Itse en tiedä
muuta kuin että on saatanan rasittava pidettävä. Joka tapauksessa
tää aamullinen heppu oli eniten luottamusta herättävä, ilmiselvä
introvertti tyyppi. Varmaan vietti yliopistossa aikaa oikeasti
opiskellen, eikä mennyt sinne pelkästään tiedekunnan bileitä
silmällä pitäen.
Niin, kaiken vitutuksen huippuna
lauantaiyönä, kun kävelin kotiin ensiavusta, joku vitsinikkari
kysyi, että onko yö liian kirkas, kun mulla oli tummat lasit. Teki
mieli kohottaa laseja ja mulkaista pahalla silmällä. Tarvii joka
asiaa taas kommentoida. Suureksi ikäväkseni uudet epämiellyttävät
kämppikset ovat sinnikkäitä, vaikka kovaan ääneen julistin, että
kyseessä on herkästi tarttuva tulehdus, siellä ne vaan makaa. Jos
mä menisin huoneeseen, jossa joku haluaa olla niin incognito, että
nukkuukin tummat lasit naamalla ja lisäksi yskii tuberkuloottisesti
yökaudet, olisin jo ymmärtänyt vihjeestä ja vaihtanut maisemaa
Mutta ei kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti