Kun raha puhuu, kukaan ei kuuntele

Mikäs se maailmaa pyörittää, ellei raha. Siitä huolimatta ihmisillä tuntuu harvemmin olevan sitä tarpeeksi ja hyvin harvojen ja valittujen kuulee koskaan valittavan, että sitä on liikaa. Paitsi ehkä Puolassa. Puolassa jopa vapaa kirjailija itse on päässyt kokemaan, miten riepova tunne on se, kun on liian rahoissaan. Ikävä kyllä ei sen takia, että tilillä olisi niin paljon fyrkkaa, ettei lisää mahdu, vaan lähinnä siksi, että Puolassa suuret setelit ovat pannassa.

Valotan tässä vähän Puolan valuutan taustoja, mikäli tilanne on jollekulle epäselvä. Puolan rahayksikkö on złoty, ja sitä esiintyy aina pikkuisesta yhdestä groszista suuren kahdensadan zlotyn seteliin asti. Ja se kahdensadan zlotyn seteli on turhuuden turhuus, sillä se ei kelpaa mihinkään, paitsi ehkä hyväntekeväisyyteen.

Olipa täällä käymässä supermarketissa, ravintolassa, vaatekaupassa, kirjakaupassa, kosmetiikkakaupassa (ja tämä lista on loputon, joten päätän sen tähän), niin myyjä olettaa asiakkaalla olevan sen verran ymmärrystä, ettei ala tuputtamaan edes sitä sadan zlotyn seteliä, jos ostos maksaa kaksikymppisen. Pidetään ne rikkaudet omana tietona ja maksetaan sopivalla rahalla.

Pikkuhiljaa jopa hajamieliseksikin kutsuttu vapaa kirjailija on myös alkanut muistaa, ettei zlotysotaan kannata lähteä huonosti varustautuneena. Siitä huolimatta tuntuu, että olen jatkuvassa velkakierteessä, kun yhteiset reissut kavereiden kanssa päättyvät joka toinen kerta siihen, että joku maksaa meikäläisen ulos, kun ei ollut sopivaa valuuttaa. Taaskaan.

Mitä sitten tapahtuu niille ruojille, jotka kehtaavat tyrkyttää niitä kirottuja sadan ja kahdensadan seteleitä? No, kun sellaisen järeän aseen kaivaa lompakostaan, niin kassahenkilön kauhistuneesta ilmeestä sen näkee, että pieleen meni. Kysyvät joka kerta, eikö ole pienempää, vaikka kassalipas pullistelisi vaihtorahaa. Jostain syystä siitä ei vain haluta luopua. Eikä siinä sitten auta kun pelata ulkomaalaiskortti ja sopertaa, että en puhu puolaa, jolloin yleensä saa käteensä vaihtorahat.

Ensi viikon teema on uskaltautua postiin. Viime viikolla ei ollut kertaakaan postin ohi kulkiessa sopivaa rahaa, niin en uskaltanut mennä sinne tarjoamaan viisikymppistä. Tiedä vaikka postineiti olisi kaivanut pistoolin esiin moisesta rikoksesta suivaantuneena.

Viereisessä kuvassa esiintyy suurempia lajitovereitaan harmittomampi kaksikymppinen.